P
"pöllö"
Vieras
Lapseni on vajaa 4-vuotias. Hän on alkanut aktiivisesti leikkiä pihapiirimme kahden tytön kanssa, iältään he ovat 5,5-vuotiaita.
Vanhemmat tytöt tulevat päivittäin hakemaan lastani pihalle heidän kanssaan. Mutta joka kerta lapseni jää leikkien ulkopuolelle, vanhemmat tytöt alkavat näyttelemään kieltä tai muuta ilkeetä. Tai hakevat jomman kumman kotoa herkkuja ulos, antamatta kuitenkaan omalleni ja taas jää lapseni ulkopuoliseksi. Joskus lapseni saa mulkauksen vastaukseksi pelkästään moikkaamalla heille. Hetken päästä taas pyytävät leikkeihin mukaan. Kun lapseni poistuu leikeistä kohdattuaan taas ilkeyksiä vanhemmat tytöt oikein nännätellen kulkevat pihamme ohi, näyttelevät kieltä tai mulkoilevat. Lapseni tykkää heistä ja aina iloisena lähtee heidän leikkeihin mukaan, mutta tulee aina lopulta pettyneenä pois.
Olen pari kertaa tyttöjen kanssa jutellut, yrittänyt selittää että jos he eivät aio/halua leikkiä lapseni kanssa niin eivät tulisi sitten pyytämäänkään.
En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Sanonko lapselleni ettei saa olla heidän kanssaan ollenkaan? (muita leikkikavereita pihapiirissä ei ole) Tuntuu ristiriitaiselta antaa lastani kohdella täysin päinvastoin kuin miten haluaisin lapseni itsen käyttäytyvän. Toistaako lapseni pian näitä "hyviä" käytöstapoja muiden kanssa ollessaan?