"vaikea" 1-vuotias...

Meillä on 1-vuotias pieni tyttö, meillä on ollut noin 4kk:tta erittäin raskasta aikaa... Tyttö haluaisi olla aivan taukoamatta sylissä, kun hänet laskee lattialle alkaa huuto ja itku. Hän viihtyy itsekseen leikkien vain jos joku istuu lattialla hänen vierellään.
aina kun vähänkin kävelen, hänelle iskee kauhea hätä, tarttuu punttiini ja vain itkee... Kun pääsen määränpäähäni vaikka vessaan, hän hetken päästä lopettaa itkunsa mutta kun lähden vessasta pois alkaa taas sama itku, ja se jatkuu aamusta iltaan On sydäntä raastavaa kuunnella pienen ihmisen itkua päivät pitkät, haluisin niin nauttia tästä vauva ajasta!!!
Nykyään olen itsekkin niin väsynyt kun mitään en pysty tekemään että itsekin itken useasti päivässä
En halua opettaa lastani siihen että aina kun hän itkee otan hänet syliini, sillä silloinhan hän ei ikinä lopeta tuota kitinää vaan huomaa että saa tahtonsa sillä periksi. Olemme nyt 4kk:n ajan antaneet hänen vain itkeä itkunsa loppuun, miksi hän ei jo ymmärrä olemme kokeilleet kaikkea mahdollista...
Odotan koko ajan että kun hän lähtee kävelemään niin omat puuhat alkaisivat kiinnostaa enmpää, voisikohan niin käydä???
En halua täällä valittaa, vaan olisi kiva jos jollain olisi samantapaisia kokemuksia ja miten muut ovat tästä ylipäässeet...

KIITOS!!!

 

Kuinka tutulta kuulostaakaan. Meillä on ollut n. kk:n ajan samanlainen meno päällä. Jatkuvaa kitinää heräämisestä nukkumaanmenoon asti. Tänään ihme kyllä neiti on kuin ilopilleri, eikä ole kitissyt yhtään (vielä).

Tyttö täytti juuri vuoden ja osaa kävellä jo hyvin. Omissa leikeissään hän ei viihdy yhtään, vaan kävelee jatkuvasti perässä ja kitisee. Jos kävelen vaikka olohuoneesta keittiöön hän alkaa itkeä lohduttomasti, kuin olisin hylännyt hänet, vaikka juttelisin hänelle koko ajan. Mitään kotihommia ei pääse tekemään, kun tyttö on lahkeessa kiinni ja roikkuu siinä vaikka yrittäisin liikkua. Keinot ovat todella vähissä meilläkin. Silloin on aika hyvä, kun joku koko ajan on tytön kanssa ja touhuilee tai pitää sylissä. Muuten itketään ja kitistään koko ajan. Ei vaan oikein normaali arki rullaa niin, että kantaisi lasta sylissä koko ajan.

Yritähän jaksaa kohtalotoveri, kaipa tähän auttaa vain aika. Kaikkea muuta ollaan jo varmaan kokeiltu. :hug:

 

ja mä oon niin jotenkin luottanut siihen että kun oppii kävelemään niin sitten kiinnostaa muutkin asiat kuin äiti...
Onko teillä Kikka samanlaista itkua niin isälle kuin äidillekin? Meillä isä saa tehdä paljon vapaammin asioita, ei tyttö siihen niin reagoi, mutta kun nousen edes seisomaan niin tyttö jo hätääntyy...
Tuntuu niin kurjalta tämä tällainen
Annatko sä vaan teidän pikku ihmisen itkeä vai miten oot toiminut?

 

Meillä on 1v2kk ikäinen tyttö ja vielä pari vko sitten oli ihan samallaista. Isommat lapset sanoivatkin häntä simpanssinpoikaseksi,kun roikkui minussa taukoamatta. Mutta sitten tuli pakollinen kahdenvuorokauden ero,ja lapset menivät mummolaan hoitoon. Olin ihan varma että nyt se riemu vasta alkaa kun tyttö minut näkee... Mutta erehdyin täydellisesti. Tyttö tuli hyvin iloisena vastaan ja nauroi tullessaan. Antoi halin, niinkuin isommatkin ja jatkoi matkaansa isompien perässä leikkimään... ja niin on jatkunnut kyllä kotonakin. Sylissä viihtyy kyllä edelleen eritäin hyvin,mutta leikkii paljon enenän isekseen ja mielestäni on yleisesti ottaen paljon tyytyväisempi lapsi nyt kun ei koko ajan tarvitse äitiä vahtia. En tiedä oliko vain sattumaa että eroahdistus-helpotti hänellä.

 

kuulostaa meidän pojalta... 1v3kk on ikää ja muutaman kuukauden on jatkunu kans tätä ihanuutta! :kieh: mä oon kaikille ihmettelijöille sanonu että se on lapselle tärkeä kehittymisen vaihe ja sellanen se oikeastikin mielestäni lapselle on. kaipa se pikkuinenki rupeaa jo vähä itsenäistymään ja nyt kun taidot kasvaa niin saattaahan se tuntua vähän pelottavaltakin. yritetään vaan jaksaa, pian nää pultussa roikkujat on teinejä ja ne vähät välittää vanhemmistaan....!!! =) tsemppiä kaikille kitisijöiden äideille!! :wave:

 

Meillä poika on vuoden ja melkein kuukauden ja samanlaista ripustautumista on nyt ollut muutaman viikon. Minä olen useimmiten ottanut lapsen syliin, kuten mieskin.