V
vierailija
Vieras
Koen olevani erilainen ihminen, tuntevani asiat väärällä tavalla. Olin suhteessa miehen kanssa, jonka kanssa pystyttiin puhumaan kaikesta. Tai luulin niin, olo on kuin jyrän alle jäänyt kun kävikin toisin.
Mies itse toivoi että en olisi facebookissa jota hänellä ei ole. Kokee sen treffipalstana, mä taas en koe sim. exiään uhkana tai miten hän kokee. Muutenkin olin poistamassa profiilin, mutta oltiin sovittu että mikä toista häiritsee, pyritään puhumaan avoimesti ja tämän takia pistin profiilin.
Mies joskus tutustuessamme kertoi että ei ole koskaan katsonut pornoa parisuhteen aikana. Jossain vaiheessa kerroin kun
henkisestä pettämisestä puhuttiin että koen pornon katselun suhteessa ollessa yhtä pahana, jopa pahempana (henkisesti) kuin fyysisen pettämisen sängyssä asti. Molemmat koettu aiemmin. Sanoin, että koen että sitä en voi toiselta kieltää, mutta toivon, että oma mies ei katselisi.
Ymmärrän että se on fantasiaa, ja ei kukaan järkevä mies sellaista naista tahtois itselleen, mutta menneisyys on jättänyt jälkensä, toistuva lapsena koettu julma seksuaalinen hyväksikäyttö, exän vertailu pornonaisiin jne. Ajatus että oma mies katselee sellaista, oksettaa, pelottaa, ahdistaa, tekee pakokauhuisen olon, hävettää, koen riittämättömyyttä. Kerroin, että koen noin.
Nyt 1,5 vuoden yhdessäoln jälkeen kysyin, että onko mies katsonut pornoa, myönsi sitten että on katsonut. Rehellisyydestä täydet pisteet mutta asia jäi vaivaamaan. Otin sitten puheeksi asian, niin mies naureskeli että kaikkea sä mietitkin. Kysyi soitanko hänelle varta vasten puhuakseni tuollaisesta asiasta. Sanoin että aihe on arka ja vaikeaa puhua, enkä syytä hntä vaan haluan keskustella koska vaivaa. Ja se että miksi muiden aikana ei katsellut mutta mun kanssa seurustellessa katsookin. Hän hermostui täysin ja ivallisesti sanoi että ei ala puhumaan asiasta, ei kiinnosta puhua, ja turhaan sössötän hänelle asiasta mitään. Ja hän ei aio lopettaa katselua koska ei näe siinä mitään pahaa, kaikki on "vain sun tunnetta". En edes puhunut katsomisen lopettamisesta mitään. Lopetin sitten puhelun ja laitoin viestiä että tosiaan en halunnut loukata ja asia on mulle vaikea. Vastasi että ei kiinnosta.
Min tyhmänä tyttönä kerroin kuitenkin mitä kaikke tulee mieleen,
koska ei viikolla pidä yhteyttä minuun ja tunnen oloni ulkopuolieksi varsinkin koska tuosta asiasta ei voi puhua ja kerroin että loukkasi että hän jätti mut itkemään puhelimessa eikä halunnut kuunnella. Laitoin sitten että jos hän ei puhu tästä niin suhde on ohi koska en voi elää suhteessa avoimesti puhumatta.
Luotin täysin mieheen että ei suhtautuisi asiaan noin vaan asiasta oltais puhuttu. Koskaan en ole tullut haavoitetuksi näin. Mies laittoi seuraavana päivänä viestin, että meidän juttu on ohi. Tunnen oloni täysin paskaksi, koska koen että ignoorasi täysin mut elämästään.
Terapiassa käyn jo ja olo on sellainen että en jaksaisi elää enää, joten mitään paskakommentteja en kaipaa.
Mutta kerron nyt sitten tänne tämän että saa johonkin purettua.
Mies itse toivoi että en olisi facebookissa jota hänellä ei ole. Kokee sen treffipalstana, mä taas en koe sim. exiään uhkana tai miten hän kokee. Muutenkin olin poistamassa profiilin, mutta oltiin sovittu että mikä toista häiritsee, pyritään puhumaan avoimesti ja tämän takia pistin profiilin.
Mies joskus tutustuessamme kertoi että ei ole koskaan katsonut pornoa parisuhteen aikana. Jossain vaiheessa kerroin kun
henkisestä pettämisestä puhuttiin että koen pornon katselun suhteessa ollessa yhtä pahana, jopa pahempana (henkisesti) kuin fyysisen pettämisen sängyssä asti. Molemmat koettu aiemmin. Sanoin, että koen että sitä en voi toiselta kieltää, mutta toivon, että oma mies ei katselisi.
Ymmärrän että se on fantasiaa, ja ei kukaan järkevä mies sellaista naista tahtois itselleen, mutta menneisyys on jättänyt jälkensä, toistuva lapsena koettu julma seksuaalinen hyväksikäyttö, exän vertailu pornonaisiin jne. Ajatus että oma mies katselee sellaista, oksettaa, pelottaa, ahdistaa, tekee pakokauhuisen olon, hävettää, koen riittämättömyyttä. Kerroin, että koen noin.
Nyt 1,5 vuoden yhdessäoln jälkeen kysyin, että onko mies katsonut pornoa, myönsi sitten että on katsonut. Rehellisyydestä täydet pisteet mutta asia jäi vaivaamaan. Otin sitten puheeksi asian, niin mies naureskeli että kaikkea sä mietitkin. Kysyi soitanko hänelle varta vasten puhuakseni tuollaisesta asiasta. Sanoin että aihe on arka ja vaikeaa puhua, enkä syytä hntä vaan haluan keskustella koska vaivaa. Ja se että miksi muiden aikana ei katsellut mutta mun kanssa seurustellessa katsookin. Hän hermostui täysin ja ivallisesti sanoi että ei ala puhumaan asiasta, ei kiinnosta puhua, ja turhaan sössötän hänelle asiasta mitään. Ja hän ei aio lopettaa katselua koska ei näe siinä mitään pahaa, kaikki on "vain sun tunnetta". En edes puhunut katsomisen lopettamisesta mitään. Lopetin sitten puhelun ja laitoin viestiä että tosiaan en halunnut loukata ja asia on mulle vaikea. Vastasi että ei kiinnosta.
Min tyhmänä tyttönä kerroin kuitenkin mitä kaikke tulee mieleen,
koska ei viikolla pidä yhteyttä minuun ja tunnen oloni ulkopuolieksi varsinkin koska tuosta asiasta ei voi puhua ja kerroin että loukkasi että hän jätti mut itkemään puhelimessa eikä halunnut kuunnella. Laitoin sitten että jos hän ei puhu tästä niin suhde on ohi koska en voi elää suhteessa avoimesti puhumatta.
Luotin täysin mieheen että ei suhtautuisi asiaan noin vaan asiasta oltais puhuttu. Koskaan en ole tullut haavoitetuksi näin. Mies laittoi seuraavana päivänä viestin, että meidän juttu on ohi. Tunnen oloni täysin paskaksi, koska koen että ignoorasi täysin mut elämästään.
Terapiassa käyn jo ja olo on sellainen että en jaksaisi elää enää, joten mitään paskakommentteja en kaipaa.
Mutta kerron nyt sitten tänne tämän että saa johonkin purettua.
