V
vierailija
Vieras
Sain tietää olevani raskaana rv6+0. Raskaus ei ollut suunniteltu, päinvastoin, se oli kauhuskenaario. Mies on abortin kannalla, itse olen kahdenvaiheilla.
Elämäntilanteemme on se, että meillä on kaksi pientä lasta ja olen itse äitiyslomalla, mies töissä. Olen hakenut töitä/opiskelupaikkaa, kun tuntuu, että tulen välillä hulluksi täällä kotona. Lapsemme ovat kuitenkin minulle kaikki kaikessa! Ja minua itkettääkin ajatus, että "tappaisin" pienen alkiomme, joka luottaa minuun.
Järkeni sanoo, että abortti on kohdallaan: olen hyvin väsynyt jo kahden pienen kanssa, varallisuutemme on heikko... Pelkään myös, olenko tehnyt jotain kamalaa tuhoa alkiolle, sillä ennen plussausta, kävin ystäväni synttäreillä ja viina maistui hieman liikaakin (toki en enää juo). Tämä siis n. rv 5+5. Testin tein näin myöhään, sillä olen tottunut, että kuukautiset välillä jää pois, mutta nyt alkoi ihmeellinen oksetus ja alavatsan muljailu. Olin myös juhlissa vetänyt tupakkaa (viihdepolttaja).
Aika on varattu keskeytykseen, mutta minusta tuntuu, että se ehkä peruuntuu... Pelkään vain, että miten jaksamiseni. Viime raskaus vei voimani, joka pakotti hetkeksi sairaalaan ja vuodelepoon, verta vuosi aina välillä ja oksensin koko raskauden ajan. Nyt kun silti katson tuota pienokaista, ajattelen, että se oli sen kaiken väärti. En osaisi edes kuvitella, että olisin abortoinut hänet.
Ajatukseni ovat sekaisin.
Ja koska joku tätä kysyy: minulla ei ole jatkuvaa ehkäisyä, sillä synnytyksestä vähän aikaa, kierukka oli tulossa. Kondomi oli käytössä, mutta se jäi pariin otteeseen sisälleni - joten omaa tyhmyyttämme olen raskaana. Ja senkin takia olen sitä mieltä, että meidän tulisi ottaa vastuu teoistamme.
Onkohan täällä minkäänlaista vertaistukea?
Elämäntilanteemme on se, että meillä on kaksi pientä lasta ja olen itse äitiyslomalla, mies töissä. Olen hakenut töitä/opiskelupaikkaa, kun tuntuu, että tulen välillä hulluksi täällä kotona. Lapsemme ovat kuitenkin minulle kaikki kaikessa! Ja minua itkettääkin ajatus, että "tappaisin" pienen alkiomme, joka luottaa minuun.
Järkeni sanoo, että abortti on kohdallaan: olen hyvin väsynyt jo kahden pienen kanssa, varallisuutemme on heikko... Pelkään myös, olenko tehnyt jotain kamalaa tuhoa alkiolle, sillä ennen plussausta, kävin ystäväni synttäreillä ja viina maistui hieman liikaakin (toki en enää juo). Tämä siis n. rv 5+5. Testin tein näin myöhään, sillä olen tottunut, että kuukautiset välillä jää pois, mutta nyt alkoi ihmeellinen oksetus ja alavatsan muljailu. Olin myös juhlissa vetänyt tupakkaa (viihdepolttaja).
Aika on varattu keskeytykseen, mutta minusta tuntuu, että se ehkä peruuntuu... Pelkään vain, että miten jaksamiseni. Viime raskaus vei voimani, joka pakotti hetkeksi sairaalaan ja vuodelepoon, verta vuosi aina välillä ja oksensin koko raskauden ajan. Nyt kun silti katson tuota pienokaista, ajattelen, että se oli sen kaiken väärti. En osaisi edes kuvitella, että olisin abortoinut hänet.
Ajatukseni ovat sekaisin.
Ja koska joku tätä kysyy: minulla ei ole jatkuvaa ehkäisyä, sillä synnytyksestä vähän aikaa, kierukka oli tulossa. Kondomi oli käytössä, mutta se jäi pariin otteeseen sisälleni - joten omaa tyhmyyttämme olen raskaana. Ja senkin takia olen sitä mieltä, että meidän tulisi ottaa vastuu teoistamme.
Onkohan täällä minkäänlaista vertaistukea?
