Vahinkolaaki?

Kiertoni nyt 37/28 ja pää täynnä ajatuksia.

Oireita on ollut;

-oikean puoleisen munasarjan nippaileva tunne,koko ajan olen tietoinen missä munasarja on koska se tuntuu
-hirmuisen kuuma,hikoiluttaa mutta yöllä heräsin siihen että paleli
-kuvottaa,kahtena aamuna oksettanut ja koirien kanssa ulkoilun aikana tuntui että oksennan
-mielialanvaihtelut (ei tosin ole epänormaalia minulle)

Vahinko..niin..tietoinen vahinko ehkä ennemminkin.Tapasimme kuukausi sitten,tai olemmehan me jo tienneet toisemme jo aiemmin mutta kuukausi sitten vasta aloimme ns."olemaan" yhdessä.

Viikko sitten perjantaina minulla oli menkkakipuja ja niinpä oletin että ne sitten alkaakin ihan pian.Lähdin ulos ja muutama siideri kävi päähän ja olikin sitten kammottavin krapula mitä koskaan olen kokenut.Ihmettelin sitäkin.

No menkkoja ei ole kuulunut vieläkään,koko ajan kurkistan housuihin että josko nyt.

Miehellä entuudestaan 3-vuotias tytär jota rakastaa paljon,mutta sanoi minulle perjantaina että toivottavasti et ole raskaana.Sen jälkeen miehen käytös muuttui,ei enää soittele usein ja pidimme pienen palaverin eilenkin asiasta.Ennen oli aina tulossa luokseni ja oli niin ihana.Eilen soitti vain kerran ja yhden viestin laittoi.Ei ole halukas yökylään,vaikka vielä viime viikolla halusi olla kanssani.

Tiedän,hän pelästyi ja häntä ahdistaa ajatus siitä että olisin raskaana kun emme kuulemma tunne vielä toisiamme.Hän tarvitsee aikaa tutustumiseen,että voi edes sanoa seurustelevansa..niin no..nyt kävi näin,kuten cola-olli mainitsi joskus.

Mutta olen nyt aivan yksin asian kanssa.Tänään aion tehdä testin koska menkat eivät ole alkaneet (kurkkaa housuihin)..

Äitini kanssa eilen puhuimme ja hän sanoi kannustavia asioita ja sanoi ettei ainakaan aborttiin kannusta minua.Lasta rakastettaisiin silti,vaikkei isä haluaisikaan olla äidin kanssa yhdessä.Onko minusta siihen,niin sitä minä en tiedä.Kukapa sitä etukäteen osaa sanoa että minusta tulee hyvä äiti,vanhemmuuteen kasvetaan,ei opetella kirjoista ja ohjelmista kuinka olla äiti sitten kun lapsi syntyy.Tämä on minun mielipide.Äidiksi valmis ehkä olen ja äiti-ihminen muutenkin ollut aina,mutta tietoisuus isän menettämisestä hieman pelottaa.Haluan lapselleni isän,koska itse olen isättömänä elänyt melkein ikäni vaikka isäni on siis elossa.

Kurkkaampa taas housuihin..*huhuu*..ei näy ketään.

Tänään siis testin hakuun ja sitten mietitään mitä tehdään.En olisi koskaan ikinä kuvitellut joutuvani tälläiseen tilanteeseen enää "aikuisena",että tulen raskaaksi "vahingossa" ja ajaudun uudestaan suhteeseen josta vuosi sitten irtauduin.Mies oli epävarma halustaan sitoutua ja jätti minut noin tuhat kertaa sen suhteen aikana.Ja mitä löysinkään vuoden päästä,miehen joka peljästyy ja onkin epävarma siitä mitä haluaa vaikka kanssani on hyvä olla ja tykkää minusta.

Noh,tämä ehkä poikkeaa nyt hieman tästä odotuksen ihanuudesta jota täältä luette,mutta minä olen yksin.Niin yksin että korvissa humisee.Pakko johonkin vähän avautua.

Tänään se sitten selviää olenko raskaana vai en.

Ostin karjalanpaisti lihat minulle ja miehelle perjantaina,ja joudun stana syömään sitä juhlalounasta yksin kun perjantain jälkeen koko suhde on muuttunut!Miten voi yhdessä päivässä muuttua kaikki,kun vielä samana aamuna toinen oli niin ihana.

Plussataanko tänään vai ei?Pussataanko tänään vai ei?

 

:hug: onnea kummin päin vain.... mitä ite haluaisit?

 

en tiedä..hieman sekavat ajatukset asiasta..tavallaan olen eilisillasta asti ollut aika tyyni asian suhteen ja hyväksynyt sen että olisin raskaana.Eli toisaalta siis haluaisin että olisin,mutta toisaalta taas pelottaa ja kammottaa.Aamulla ajattelin,että pettyisinkö jos menkat alkaisikin tänään,ja päädyin siihen tulokseen että pettyisin.Eli kaipa minä eniten haluaisin ehkä että olisin raskaana..hankalaa..kiitos halauksesta,sen tarpeessa nyt ollaan!

 

Mulla oli hieman samankaltainen tilanne reilu vuosi sitten. Sain tietää olevani raskaana on/off suhteessa, jossa siis mies enemmän se off ja minä se on :| . Hän kertoi suoraan, että tahtoo minun tekevän abortin, eikä tulisi olemaan isä tälle lapselle. Päätin perheeni tuella pitää lapsen, en tosin edes harkinnut aborttia missään vaiheessa. Ikää minulla tuolloin 25 vuotta, vakityö yms. Raskausajan olin pääosin yksin, olin kyllä tekemisissä tämän miehen kanssa, mutta "suhde" oli melkeinpä tappelua... Neuvolat, ultrat, kaikki ilman isää. Ystävät olivat tukena, eikä kukaan kenelle asiasta puhuin, suositellut aborttia! Kaikki sanoivat, sinä pärjäät kyllä, lapsi on sen kaiken arvoinen. Ja yllättävä lopputulos oli: raskauden ihan lopussa mies alkoi yllättäen pehmetä tulevalle lapselle, tuli kokoamaan pinnasänkyä luokseni, vei minut yöllä synnyttämään. Lapsen ja minun kotoudutta alkoi käymään omasta tahdostaan luonamme lähes päivittäin. Vauvan ollessa kolme kuukautta muutimme hänen luokseen. Nyt ihana, rakas poikamme on 9 kuukautta ja olemme kihloissa. Mies on kasvanut isäksi, on todella osallistuva isä.
En tiedä teidän tilanteestanne, mutta halusin kertoa että näinkin voi käydä! Ja vaikkei mies olisi elämäämme osallistunutkaan, en vauvaa olisi ikinä katunut. Kun näin vauvan ensimmäistä kertaa, niin itku tuli. Se rakkauden määrä on loputon :heart:
Voimia ja jaksamista! Jos päätät raskauden (?) antaa jatkua, niin tukea varmasti saat läheisiltäsi, ota se vastaan!!

 

testin tulos oli negatiivinen..menkkoja ei silti kuulu.Toivoton olo.Mahdollinen lapsen isä ei ole ottanut koko päivässä yhteyttä ja päätin antaa hänen olla..sulatelkoot siellä nyt tätä suhdetta ja mitä se tuo tullessaan.Olen raskaana tai en niin tiedän ettei hän halua kanssani olla..nämä suhteeseen epävarmat miehet on jo nähty.
Huomenna teen toisen testin jos ei menkkoja kuulu.Hierojalla käydessäni aloin voimaan pahoin,samaten muutenkin aina kun liikun pitempiä matkoja.Aivan kuin närästäisi.

Noh ehkäpä en ole raskaana..pettymys se nyt olisi koska olen koko päivän asiaa ajatellut ja alkanut hyväksymään sen.

 

Mun raskaus tuli vähän "yllättäen" ja aluksi olin hieman kauhuissani. Varsinkin, kun piti kertoa avomiehelleni. Hänen kommenttinsa oli, että voi voi. Siitä tiesin jo, että hän ei pitänyt ajatuksesta yhtään. Silti ihmetteli miksi itkin... Tuollaisen vastauksen jälkeen kuka tahansa. Sen jälkeen melkein toivoin keskenmenoa ja mietin, mitä tehdä. No, vähän aikaa meni ja miehillä se vaatii näköjään sitä sulattelua. Vähän puhuttiin eräänä iltana.Lähinnä hänen huolenaiheena olivat raha-asiat: miten pärjättäisiin kun minä opiskelen, hänellä vakityö mutta poika edellisestä suhteesta, riittääkö rahat elättämään? Sitten yhtenä kauniina päivänä yksi lause kirkastaa minun päivän: "Eihän se yksi lapsi maailmaa kaada." Se oli paras lause kyllä ja huojensi minun mielen. Nyt kyllä osallistuu odotusaikana melkein kaikkeen, jos työ sallii. Edellisen kohdalla ei ottanut mihinkään osaa. Nyt kuitenkin minun tukena ja turvana