Vähän tuli paha mieli (lapsen nimestä)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Ei tarvis, mutta silti harmitti hiukan.

Meillä on 4kk vauva ja hänen nimensä on Olivia. Olen käsittänyt, että monet ihan tykkäsivät nimivalinnasta ja veljeni vaimoineen oli jopa suunnitellut sitä nimeä omalle lapselleen sitten, kun heille sellainen tulee. Mummunikin kovasti puhui sillon nimestä ja ymmärsin, että oli mieleinen.

Mutta eilen sitten mummuni sanoi yhtäkkiä, että mitä varten teidän piti noin pitkä nimi antaa sille, kun ei sitä meinaa muistaa ja kun ei sitä kukaan edes käytä. Katsoin vähän ihmeissäni ja sanoin, että sehänon samanpituinen kuin noilla kahdella muullakin lapsellamme. Ja sanoin että käytetäänhän me lempinimiä, mutta käytetään kyllä oikeaakin nimiä ihan yhtä paljon. Samoin on kahden muun lapsemme kanssa. Ja sanoin, että sitäpaitsi minun nimeni on vielä kaksi kirjainta pidempi eikä sekään mitenkään ongelmallinen ole.

Sitten mummuni vielä höpötteli siinä vauvalle, että tommosen vanhan mummun nimen ne sulle anto. Kuulemma Maija ois ollut parempi.

Mikä ihmeen Maija?!?!
 
Vanhat ihmiset ovat tottuneet sanomaan suoraan, ei siitä kannata hermostua. Minunkin mummoni aina nitisi lapsen nimestä kunnes kerroin sen olevan alunperin Raamatusta. Nitinä hiljeni siihen.
 
Olivia on ihan ok nimi, mutta yks asia tuli mieleeni. Miksi ihmeessä penskoille aina annetaan kaunis nimi ja sitten kuitenkin käytetään lempinimiä? Esim Emilia on poikamainen Emppu tms...
 
minä olisin tukkinut mummon suun sanomalla, että vanhemmat valitsevat lapselleen nimen, ja jos se ei miellytä muita, niin VOI VOI. miksi ihmeessä aikuinen ihminen välittää, mitä mieltä joku sukulainen tai muu on mieltä nimivalinnasta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaaja:
Olivia on ihan ok nimi, mutta yks asia tuli mieleeni. Miksi ihmeessä penskoille aina annetaan kaunis nimi ja sitten kuitenkin käytetään lempinimiä? Esim Emilia on poikamainen Emppu tms...

rakkaalla lapsella on monta nimeä.. :saint:
 
Koska rakkaalla lapsella on monta nimeä. Meillä lapsia kyllä tosiaan kutsutaan ihan koko ajan myös sillä oikealla nimellä. Itse en ymmärrä sitä, että annetaan joku nimi ja kuitenkin jo ennen nimen antamista päätetään, että nimi on tämä mutta tällä kutsutaan. Eli että ei ole aikeitakaan käyttää sitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaaja:
Olivia on ihan ok nimi, mutta yks asia tuli mieleeni. Miksi ihmeessä penskoille aina annetaan kaunis nimi ja sitten kuitenkin käytetään lempinimiä? Esim Emilia on poikamainen Emppu tms...

meillä emiliaa kutsutaan usein emi,joskus saattaa tosin lipsahtaa empuksikin.miksi lapsella ei voisi olla lempinimeä vaikka kaunis olisikin oma nimi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emmaliina:
Alkuperäinen kirjoittaja Palstaaja:
Olivia on ihan ok nimi, mutta yks asia tuli mieleeni. Miksi ihmeessä penskoille aina annetaan kaunis nimi ja sitten kuitenkin käytetään lempinimiä? Esim Emilia on poikamainen Emppu tms...

rakkaalla lapsella on monta nimeä.. :saint:

No ehkä meidän lapset eivät sitten ole yhtä rakkaita kuin muitten. :)

Ehkä Olivia on mummulle vieras nimi, jota on vaikea muistaa? Mun mummi on ihan pulassa mun serkkujen lasten nimien kanssa, kun eivät ole kovin perinteisiä. Ensimmäinen vuosi on mennyt aina lapsen nimeä opetellessa :)
 
Meillä mummu toivo poikaa, kun olin ilmoittanut jo odotusaikana, että
jos tyttö tulee niin nimi on sitten Olivia. No sittenmin mieli on muuttunut
mummulla eli totuttelua se vaan vaati.

Alkuperäinen kirjoittaja airiin:
ap: voikko perustella, miksi toisten mielipiteillä on paskankaan väliä?

Ei sillä olekaan, mutta kyllä sitä voi silti mielensä pahoittaa jos toinen tulee yhtäkkiä arvostelemaan. Eipä ole mulla ollut itselläni tapana arvostella. Ja vielä kun olin ollut ihan siinä uskossa, että mummuni tykkäsi nimestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

mitä väliä sillä on, tykkääkö mummo nimestä vai ei? miksi se on ollut sinulle tärkeää, se ajatus siis, että mummo nimestä tykkää?
pääasia, että ite on tyytyävinen, eikö?
 
Etkö käsitä, että ei kyse ole siitä että onko sillä väliä vai ei. Saa sitä silti harmittaa tai loukkaantua siitä mitä toinen sanoo vaikkei asialla olisikaan mitään väliä. Minusta se vain oli tylyä sanoa yhtäkkiä niin ja sillä selvä. Jos sinulle saa sanoa aina ja mitä tahansa etkä paskaakaan välitä niin ok.
 
Miun vanhemmatkin utelee koko ajan et jokos työ ootte nimen keksineet... Tietävät varsin hyvin ja on monta kertaa sanottu että minkä etunimen poika tulee saamaan, se on vaan heistä niin "erikoinen" ja "outo" ... Päivittelevät että "kunpa ne nyt vaan keksisivät jonkun muun..."
Raskausaikanakin kulkenut tällä työnimellä, äitini kuultuaan tuumasi että "no voi hitto miten typerä, et nyt sit mitään kivempaa keksiny?"

Noh, ainakin tietää seuraavan, jos luoja suo, kohdalla että suut pysyy visusti supussa aina ristiäisiin asti niin ei tarvitse pahoittaa mieltään :kieh:

Niin ja tämä kauhea nimi tulee olemaan muuten sitten LEEVI
Kamalaa!
 
Similar threads

S
Viestiä
8
Luettu
260
V

Yhteistyössä