Väsynyt eikä turvaverkkoa

Kysymys kaikille joilta puuttuu läheltä turvaverkko. Mitä teet siinä tilanteessa kun tuntuu että on itse ihan loppu, eikä lähellä ole ketään kehen turvautua?

 

Otat yhteyttä omaan sosiaalitoimeen ja apua sitä kautta.

 

aika paha. mulla varmaan sekois vintti tuossa tilanteessa :/

 

Totean että on vaan pakko jaksaa,kyllä se joskus itsensä takasin maksaa... voimia...

 

Tarkoitatko sitä että sulla on lapsia, oletan?

 

Ei ole sama tilanne, mutta olisiko joku näistä mahdollinen:

- Osaako neuvola auttaa?
- Saako kunnassanne perhetyöntekijän käymään?
- Onko mahdollista saada mahdolliset isommat lapset hoitoon tai kerhoon?
- Pystytkö palkkaamaan jonkun hoitajan edes muutamaksi tunniksi olemaan lasten kanssa? MLL tai vaikka joku ihan yksityinen (esim. opiskelija) tai joku sukulaisen tai tuttavan taskurahaa tarvitseva nuori/opiskelija
- Yritä miettiä kaikki tutut, sukulaiset, naapurit jne. Löytyykö ketään, jolta voisit pyytää edes hieman apua?
- Puhu tilanteestasi, ehkä joku avulias löytyy

 

Missä päin Suomea asut? Itselläni olisi jossain määrin aikaa ja mahdollisuutta
vaikka vapaaehtoisesti auttaa, mitä se apu sitten olisikaan.
Enkä ole sossusta!

 

Ajattelin nyt että miten yleensä ihmiset selviytyy arjesta jos siis ympäriltä puuttuu se turvaverkko. Monella kun kuitenkin on jonkinlainen verkko ystäviä, sukulaisia tai muuten avuliata tuttavia joihin voi hädän tullen turvautua.
Hammasta purren?

 

Täällä kolme lasta,mies matkustaa paljon.turvaverkkoa ei ole,mummolat 800km päässä.lapset 6,3 ja 6kk ei ole koskaan olleet hoidossa.ystävätkin on tosi harvassa,puistossa ei ole samanhenkisiä ihmisiä,ja hesassa ollaan..

 

tuohon väsymykseen,pienin heräilee yössä jopa 10 kertaa ja päivällä en tietty voi nukkua joten hieman väsyttää..

 

Ajattelin nyt että miten yleensä ihmiset selviytyy arjesta jos siis ympäriltä puuttuu se turvaverkko. Monella kun kuitenkin on jonkinlainen verkko ystäviä, sukulaisia tai muuten avuliata tuttavia joihin voi hädän tullen turvautua.
Hammasta purren?

Kun ei ole vaihtoehtoja niin pakkohan se vaan on selviytyä tai ainakin yrittää. :/
Meillä kyllä asuu sukulaisia lähellä, vaan eipä heistä mitään apua ole, joten ei viitsitä ikinä pyytääkään.

 

Meillä ei ole, mies on mun turvaverkkoni ja muista sukulaisista tai ystävistä ei ole auttajiksi. Onneksi ei ole vielä väsymystä havaittu, en tosiaan tiedä mitä sitten tekisi... joskus mietin miten helppo olisi esim. kampaajalla käydä jos olisi joku mummu tai vastaava lähellä, jolle voisi soittaa ja pyytää pientä hoitoapua, siis ei siksi etteikö jaksaisi hoitaa omaa nappulaa vaan että pääsisi helpommin hoitamaan "aikuisten" asioita. Vaikka pääseehän sitä kun miehen kanssa sumplii kalentereita....mutta ihan ok ollaan vielä pärjätty näinkin.

 

musta tuntuu että mulla alkaa olla samanlainen tilanne reilu 1kk ikäsen tytön kans.
liian monta kertaa herää öisin,enkä saa nukkua.tämän takia en saa mitään tehtyä päivälläkään.
eikä parisuhteessakaan ole kehumista.
tuntuu että tekis mieli lopettaa hengittäminen.
turvaverkko on toisella paikkakunnalla.

 

Täällä kolme lasta,mies matkustaa paljon.turvaverkkoa ei ole,mummolat 800km päässä.lapset 6,3 ja 6kk ei ole koskaan olleet hoidossa.ystävätkin on tosi harvassa,puistossa ei ole samanhenkisiä ihmisiä,ja hesassa ollaan..

Mulla on vähän sama tilanne, tosin mies ei matkusta, mutta tuntuu että viimeaikoina mies on ollut se ainoa sosiaalinen kontakti mitä mulla on muihin aikuisiin ihmisiin face to face.
Välillä vaan alkaa päivisin tuntua että pää hajoaa kun ei ole edes ns vertaistukea jonka kanssa kelailla elämän ihmeitä.
Olen 24/7 lasten kanssa. Ja oishan se joskus ihan mukava saada edes pieni breikki tästä perhe-elämästä, jotta vois edes rauhassa käsitellä niitä asioita jotka aiheuttaa mulle murhetta.
Mutta kaipa se on vaan purtava hammasta ja itkettävä ja potkittava itseään persuksille.

 

Meidän kaupungissa on lapsiperheille oma kodinhoitaja palvelu. Kodinhoitajan voi tilata kotiinsa hoitamaan lapsia päiväksi tai puoleksi päiväksi ja maksu menee tulojen mukaan.

Väsymykseen ja omien asioiden hoitamiseen (lääkäri/neuvoal, kampaaja, kaupunkiasiat).
Laittavat ruokaa siivoavat keittiötä, viikkaavat pyykin.

Neuvolasta voisit kysyä apua pikkuisen yöheräilyihin. Meidän keskimmäinen kun oli 10kk heräsi joka ikinen yö ja valvoi sitten parisen tuntia. Oltiin molemmat hyvin väsyneitä ja itsekin siinäpisteessä etten enää kyennyt toimimaan normaalisti => unikouluun lapsonen ja sieltä saatiin sitten apu yöheräilyihin jotka unikoulun jälkeen loppui.

Näin meillä, vaikkakin myös isovanhemmat asuvat vain alle 200km päässä, mutta eipä heistäkään aina voi apua olla koska olivat työelämässä vielä siinä vaiheessa ja osa on vieläkin.

 

Täällä kolme lasta,mies matkustaa paljon.turvaverkkoa ei ole,mummolat 800km päässä.lapset 6,3 ja 6kk ei ole koskaan olleet hoidossa.ystävätkin on tosi harvassa,puistossa ei ole samanhenkisiä ihmisiä,ja hesassa ollaan..

Mulla on vähän sama tilanne, tosin mies ei matkusta, mutta tuntuu että viimeaikoina mies on ollut se ainoa sosiaalinen kontakti mitä mulla on muihin aikuisiin ihmisiin face to face.
Välillä vaan alkaa päivisin tuntua että pää hajoaa kun ei ole edes ns vertaistukea jonka kanssa kelailla elämän ihmeitä.
Olen 24/7 lasten kanssa. Ja oishan se joskus ihan mukava saada edes pieni breikki tästä perhe-elämästä, jotta vois edes rauhassa käsitellä niitä asioita jotka aiheuttaa mulle murhetta.
Mutta kaipa se on vaan purtava hammasta ja itkettävä ja potkittava itseään persuksille.

Juu,mulla taitaa aivotkin surkastua kun ei ole "järkevää" juttuseuraa,mies täälläkin on ainoa sosiaalnen suhteeni,tai no lähestulkoon.
Joskus tuntuu oikeasti että olen muuttunut ihan tyhmäksi kun olen aina vaan lasten kanssa.Mistä päin olet?

 

En ole ikinä ollut masentunut tai muuten sairas mutta omasta mielestäni vaikeassa tilanteessa. Välillä takki tyhjä ja halunnut että joku pitäisi minusta huolta että saisin rauhassa murtua.

Jäin kuopuksen raskausaikana totaali yksinhuoltajaksi, ikäeroa lapsilla vuosi. Eli kahden pienen kanssa olin yksin. Minusta oli helppo ratkaista väsymykseen liittyvät ongelmat koittamalla nukkua päikkäreitä, ostamalla hyvää suklaata tai muuten panostaa itseensä tai muuttaa arkea vaikkapa liittymällä muskariin jne.. Kuten sanottu en ollut masentunut joten keinot olivat simppelit.

Mutta se yksinäisyys, voi luoja sitä tunnetta kun ei ollut ketään jolle kertoa mitä lapset ovat oppineet ja puuhanneet Ei ketään jonka kanssa suunnitella kauppalistaa tai jonka kainaloon käpertyä.
Silloin ei minulla ollut edes nettiä jossa jutella. Oli vain minä ja vauvat.

 

Täällä kolme lasta,mies matkustaa paljon.turvaverkkoa ei ole,mummolat 800km päässä.lapset 6,3 ja 6kk ei ole koskaan olleet hoidossa.ystävätkin on tosi harvassa,puistossa ei ole samanhenkisiä ihmisiä,ja hesassa ollaan..

Mulla on vähän sama tilanne, tosin mies ei matkusta, mutta tuntuu että viimeaikoina mies on ollut se ainoa sosiaalinen kontakti mitä mulla on muihin aikuisiin ihmisiin face to face.
Välillä vaan alkaa päivisin tuntua että pää hajoaa kun ei ole edes ns vertaistukea jonka kanssa kelailla elämän ihmeitä.
Olen 24/7 lasten kanssa. Ja oishan se joskus ihan mukava saada edes pieni breikki tästä perhe-elämästä, jotta vois edes rauhassa käsitellä niitä asioita jotka aiheuttaa mulle murhetta.
Mutta kaipa se on vaan purtava hammasta ja itkettävä ja potkittava itseään persuksille.

Juu,mulla taitaa aivotkin surkastua kun ei ole "järkevää" juttuseuraa,mies täälläkin on ainoa sosiaalnen suhteeni,tai no lähestulkoon.
Joskus tuntuu oikeasti että olen muuttunut ihan tyhmäksi kun olen aina vaan lasten kanssa.Mistä päin olet?

Mä olen Tampereelta

 

Mikset sä lähde johonkin harrastukseen tai kursille tapaamaan ihmisiä?

 

Sulla on kylläkin turvaverkko, oma puoliso.

 

Täällä kyllä saisi neuvolan kautta perhetyöntekijän. Tosin tällä hetkellä niistä kuulemani mukaan on puutetta. Mutta itse en koe että perhetyöntekijä olisi ratkaisu turvaverkonpuutteeseen. Mulle turvaverkko lähinnä tarkoittaisi henkistä turvaa, tietoa siitä että jos on tunne ettei jaksa niin apu on aina lähellä. Monellahan se turvaverkko on omat vanhemmat tai puolison vanhemmat, jotka ottavat lapsia hoitoon niin että vanhemmillakin on mahdollisuus välillä ladata akkujaan.

 

Sulla on kylläkin turvaverkko, oma puoliso.

Olin myös kysymässä, että miksi ap joutuu olemaan lasten kanssa 24/7 jos talossa on kuitenkin puoliso ja toinen vanhempi. Suurimmaksi turvaverkoksi puolison luokittelisin.

 

Mulle turvaverkko lähinnä tarkoittaisi henkistä turvaa, tietoa siitä että jos on tunne ettei jaksa niin apu on aina lähellä.

Miksi sun mies ei voi tätä roolia täyttää?

 

Mikset sä lähde johonkin harrastukseen tai kursille tapaamaan ihmisiä?

Se nyt ei olisi ratkaisu tämänhetkiseen tilanteeseen. Kyllähän sitä tämän kokoisessa kaupungissa tapaa ihmisiä vaikka puistossakin. Mutta onko se pinnallinen jutustelu ratkaisu asiaan, on sitten jo oma juttunsa.
Eikä sitä henkisesti ja fyysisesti väsyneenä välttämättä jaksa harrastaa mitään.

 

Mikset sä lähde johonkin harrastukseen tai kursille tapaamaan ihmisiä?

Se nyt ei olisi ratkaisu tämänhetkiseen tilanteeseen. Kyllähän sitä tämän kokoisessa kaupungissa tapaa ihmisiä vaikka puistossakin. Mutta onko se pinnallinen jutustelu ratkaisu asiaan, on sitten jo oma juttunsa.
Eikä sitä henkisesti ja fyysisesti väsyneenä välttämättä jaksa harrastaa mitään.

No et sä syvää ihmissuhdetta löydä kyllä himaankaan linnottautumalla. Pakkohan se on ensin jutustellen tutustua.
Huomaat varmasti että olet vähän hankala.
Lähde viikonlopuksi nukkumaan, olkoot isä lasten kanssa. Äläkä sano ettei yksi viikonloppu mitään merkkaa, pakkohan se on jostain alottaa. Nukut vaikka joka iltapäivä tunni-pari kun puoliso kotiutuu.