Onko muitakin väsyneitä äitejä?Onko muitakin äitejä joiden vauvat valvottaa?Musta tuntuu että muitten kavereitten vauvat on kun nukkeja ne menee nukkuun että heilahtaa ei itke eikä,syö kun enkelit jne...
Kun mieheni ja mun ensimmäinen lapsi synty 2½v.sitten sillä oli kovia vatsa vaivoja alusta asti heti syntymän jälkeen mä kuljin pitkin sairaalan käytäviä ja tyynnyttelin itkevää poikaamme ja se itku sity jatkukin 4kk asti imetys ei onnistunu yöt valvottiin ja valvottiin...
Sit tuli ikenien kutiamiset ja sen jälkeen en enää itekkään tienny koska oon viimeks nukkunu.Me pienestä pitäen opetettiin meijän poika kapalointiin kun ne neuvolassa sen opetti että se auttaa vatsa vaivoihin.Niinpä sit yöt meni vaan vauvaa kapaloidessa ainakin viis,kuus kertaa kapaloin sitä aina uudestaan ja uudestaan.
Rupesin pikku hiljaa masentumaa.Huomasin että olin jo niin väsyny/masentunu että en muistanu mitään levyt saatto unohtua kutoselle jne...mä hoidin vauvaa vaan enemmänkin kun oli pakko mutta mä en nauttinu siittä mä inhosin joka hetkee,mä tiuskin paljon sille.Mä ajattelin että oon huono äiti vauvamme rakastaa kumminkin isää enemmän,mä toivoin että kumpa sitä ei oliskaan ollenkaan.
Mä itkin tosi paljon tuntu että itkulle ei tullu ollenkaan loppua yöllä mä valvoin kun poikamme huusi ja huusi mä vaan istuin apaattisena tuijotin pihalle ja itkin.Vaan tiskienkin laitto tai sängyn petaaminen oli liian raskasta.Mutta sit mun miehellä alko kesäloma ja se otti enemmän meijän poikaa hoitoon laitoin korva lappu stereot päälle ja menin nukkuun ja välillä menin kavereitten kans ostoksille tai rannalle niin pikku hiljaa kesää kohti masennus rupes väistymään.Ja mä rupesin luottamaan itseeni ja löytään rakkauden poikaani.
Nyt poikamme on jo 2½v.Ja mitä herttasin pakkaus!Toinen vauva meille synty marraskuussa.Nyt mua tarkkailtiin paljon enemmän kun mulla oli voimakasta synnytys pelkoo niin että sen seurauksena mulla jo tuli masennusta.
Tämän 2v.Kohdalla kun mulla oli hyvin vaikee synnytys tuli kolmannen asteen repeämä ja menetin 2 litraa verta.Se oli todella pelottavaa.Synnytys kipu yllätti mut täysin.Ilmeisestikkin se oli yks syy mun synnytyksen jälkeiseen masennukseeni kun siittä synnytyksestä jäi sillon hyvin paljon pelkoja.
Mutta nyt kun toista ootin raskaus oli sit siks hyvin raskasta aikaa henkisesti pelkäsin synnytystä ihan kauheesti jopa niin kauheesti että välillä melkeimpä toivoin etten olisikaan ollu raskaana.Alussa en osannu edes iloita raskaudesta.Mutta onneks synnytys pelkoni otettiin tosi hyvin huomioon neuvolassa ja lääkärissä.Kävin tays:sissa synnytyksen suunnitelussa ja rentoutuksessa.
Sit kun synnytys tuli se meni tosi hyvin ja nopeesti.Sain nauttia synnytyksen jälkeen rauhassa ihanasta elämän ihmeestä!Oltiin kaks päivää sairaalassa mutta kun kotiin lähtö päivä koitti vauvallamme oli bilirubiini(on kyllä varmaan väärin kirjoitettu)koholla saatiin silti lähtee kotiin mutta meille tultiin sairaalasta tekeen kontrolli käyntejä kotiin ja ottaan veri koe joka päivä.
Se oli raskasta aikaa.Tosin mä luulen että mulla oli alkamassa masennusta olin taas hyvin itkunen.Kolmantena päivänä kotiintulosta jouduttiin palaan takasin sairaalaan kun arvot ei laskenu itkin ihan hirveesti!Olin siellä yhen yön.Itkin tosi paljon eikä itkulle meinannu tulla loppua ollenkaan.
Seuraavan päivänä päästiin kotiin kun arvot oli sen verran laskenu mutta ei tosin vieläkään hirveesti niinpä meillä käytiin viä kerran kotona.Se olikin tosiaan kumma että ne ei meinannu sairaalassakaan laskee millään niin että jouduttiin oikeen laittaan tupla valot mutta sit laski sen verran että päästiin kotiin mutta ei edelleenkään huimasti vaan että se oli ihan siinä ja siinä että saatiin olla kotona.Se oli aika stressaavaa aikaa kun oli kova huoli meijä vauvasta.
Kotona alko taas vatsa vaivat ja niinpä taas itkettiin ja valvottiin 2kk joka yö!Parhaimmillaan nukahdettiin kolmelta ja viiden aikaan alko uus rumpa.Sit tammikuussa viikko vanhemman poikamme 2v.synttäreitten jälkeen mieheni sairastui vakavaan loppuunpalamiseen ja on ollu siittä asti sairaslomalla.Ja mä oon enimmäkseen hoitanu lapset yksin.No ainakin siinä unohtu mun alkavat masennukseni kun ei ole varaa ollu olla väsyny.
Onneks nyt rupee pikkuhiljaa arki helpottaan kun 2vuotiaamme pääsi perhepäivähoitoon kolmesti viikossa.Ja mies on päiväsairaalassa viikot niin mä saan rauhassa kerätä voimia pienemmän miehemme kanssa kotona.Mutta tässä oli mun vuodatukseni olipa helpottavaa kirjottaa ajatuksiansa.
Kun mieheni ja mun ensimmäinen lapsi synty 2½v.sitten sillä oli kovia vatsa vaivoja alusta asti heti syntymän jälkeen mä kuljin pitkin sairaalan käytäviä ja tyynnyttelin itkevää poikaamme ja se itku sity jatkukin 4kk asti imetys ei onnistunu yöt valvottiin ja valvottiin...
Sit tuli ikenien kutiamiset ja sen jälkeen en enää itekkään tienny koska oon viimeks nukkunu.Me pienestä pitäen opetettiin meijän poika kapalointiin kun ne neuvolassa sen opetti että se auttaa vatsa vaivoihin.Niinpä sit yöt meni vaan vauvaa kapaloidessa ainakin viis,kuus kertaa kapaloin sitä aina uudestaan ja uudestaan.
Rupesin pikku hiljaa masentumaa.Huomasin että olin jo niin väsyny/masentunu että en muistanu mitään levyt saatto unohtua kutoselle jne...mä hoidin vauvaa vaan enemmänkin kun oli pakko mutta mä en nauttinu siittä mä inhosin joka hetkee,mä tiuskin paljon sille.Mä ajattelin että oon huono äiti vauvamme rakastaa kumminkin isää enemmän,mä toivoin että kumpa sitä ei oliskaan ollenkaan.
Mä itkin tosi paljon tuntu että itkulle ei tullu ollenkaan loppua yöllä mä valvoin kun poikamme huusi ja huusi mä vaan istuin apaattisena tuijotin pihalle ja itkin.Vaan tiskienkin laitto tai sängyn petaaminen oli liian raskasta.Mutta sit mun miehellä alko kesäloma ja se otti enemmän meijän poikaa hoitoon laitoin korva lappu stereot päälle ja menin nukkuun ja välillä menin kavereitten kans ostoksille tai rannalle niin pikku hiljaa kesää kohti masennus rupes väistymään.Ja mä rupesin luottamaan itseeni ja löytään rakkauden poikaani.
Nyt poikamme on jo 2½v.Ja mitä herttasin pakkaus!Toinen vauva meille synty marraskuussa.Nyt mua tarkkailtiin paljon enemmän kun mulla oli voimakasta synnytys pelkoo niin että sen seurauksena mulla jo tuli masennusta.
Tämän 2v.Kohdalla kun mulla oli hyvin vaikee synnytys tuli kolmannen asteen repeämä ja menetin 2 litraa verta.Se oli todella pelottavaa.Synnytys kipu yllätti mut täysin.Ilmeisestikkin se oli yks syy mun synnytyksen jälkeiseen masennukseeni kun siittä synnytyksestä jäi sillon hyvin paljon pelkoja.
Mutta nyt kun toista ootin raskaus oli sit siks hyvin raskasta aikaa henkisesti pelkäsin synnytystä ihan kauheesti jopa niin kauheesti että välillä melkeimpä toivoin etten olisikaan ollu raskaana.Alussa en osannu edes iloita raskaudesta.Mutta onneks synnytys pelkoni otettiin tosi hyvin huomioon neuvolassa ja lääkärissä.Kävin tays:sissa synnytyksen suunnitelussa ja rentoutuksessa.
Sit kun synnytys tuli se meni tosi hyvin ja nopeesti.Sain nauttia synnytyksen jälkeen rauhassa ihanasta elämän ihmeestä!Oltiin kaks päivää sairaalassa mutta kun kotiin lähtö päivä koitti vauvallamme oli bilirubiini(on kyllä varmaan väärin kirjoitettu)koholla saatiin silti lähtee kotiin mutta meille tultiin sairaalasta tekeen kontrolli käyntejä kotiin ja ottaan veri koe joka päivä.
Se oli raskasta aikaa.Tosin mä luulen että mulla oli alkamassa masennusta olin taas hyvin itkunen.Kolmantena päivänä kotiintulosta jouduttiin palaan takasin sairaalaan kun arvot ei laskenu itkin ihan hirveesti!Olin siellä yhen yön.Itkin tosi paljon eikä itkulle meinannu tulla loppua ollenkaan.
Seuraavan päivänä päästiin kotiin kun arvot oli sen verran laskenu mutta ei tosin vieläkään hirveesti niinpä meillä käytiin viä kerran kotona.Se olikin tosiaan kumma että ne ei meinannu sairaalassakaan laskee millään niin että jouduttiin oikeen laittaan tupla valot mutta sit laski sen verran että päästiin kotiin mutta ei edelleenkään huimasti vaan että se oli ihan siinä ja siinä että saatiin olla kotona.Se oli aika stressaavaa aikaa kun oli kova huoli meijä vauvasta.
Kotona alko taas vatsa vaivat ja niinpä taas itkettiin ja valvottiin 2kk joka yö!Parhaimmillaan nukahdettiin kolmelta ja viiden aikaan alko uus rumpa.Sit tammikuussa viikko vanhemman poikamme 2v.synttäreitten jälkeen mieheni sairastui vakavaan loppuunpalamiseen ja on ollu siittä asti sairaslomalla.Ja mä oon enimmäkseen hoitanu lapset yksin.No ainakin siinä unohtu mun alkavat masennukseni kun ei ole varaa ollu olla väsyny.
Onneks nyt rupee pikkuhiljaa arki helpottaan kun 2vuotiaamme pääsi perhepäivähoitoon kolmesti viikossa.Ja mies on päiväsairaalassa viikot niin mä saan rauhassa kerätä voimia pienemmän miehemme kanssa kotona.Mutta tässä oli mun vuodatukseni olipa helpottavaa kirjottaa ajatuksiansa.