VÄÄRÄÄ ELÄMÄÄ

[äippäliini]

Mistähän sitä alottas? Kaiken pitäs ulkopuolisen silmään olla vallan mainiosti, just ostettiin oma asunto, on pieni ihana poika, jota minä hoidan kotona ja miehellä hyväpalkkainen vakityö. Kesällä vietettiin häitä ja nyt sitten pitäs elää tätä onnellista elämää.. Mutta mä olen onneton, kaipaan elämääni jotakin ihan muuta ja mietin että miten ihmeessä mä tähän pisteeseen oon joutunut?!?
Oma mies ei sytytä yhtään, meillä ei oo minkäänlaista läheisyyttä, seksiä, ei juuri puhuta, ei mitään yhteisiä intressejä\\ harrastuksia, saati sitten aikaa niille. Ei meillä ongelmia ole, ihan pystytään puhumaan suht koht kaikesta ja hyvä ilmapiiri meillä kotona on. Mutta jotakin puuttuu. Elämä on tyhjää, siis siltä musta tuntuu. Kaipaisin jotakin vaihtelua, jännitystä ja intohimoa yms. Siitä omasta kiltistä nallekarhu-miehestä ei niitä saa esiin. Olen alkanut haaveilla millasta kaikki olis jonkun muun kanssa. Haaveilen tutuista miehistä, jotka ilmiselvästi ovat jotenkin reippaampia kuin oma mies. Pettämään en kuitenkaan pystyisi, mutta saahan sitä haaveilla..
Yritän ajatella niin, että kun poika on täysi-ikäinen, minä otan ja lähden seikkailemaan. Tuntuu vaan kovalta tuomiolta odottaa 17 vuotta...

 

[ihmettää]

minkä takia menitte naimisiin?

 

[taustalla]

\

Mistähän sitä alottas? Kaiken pitäs ulkopuolisen silmään olla vallan mainiosti, just ostettiin oma asunto, on pieni ihana poika, jota minä hoidan kotona ja miehellä hyväpalkkainen vakityö. Kesällä vietettiin häitä ja nyt sitten pitäs elää tätä onnellista elämää.. Mutta mä olen onneton, kaipaan elämääni jotakin ihan muuta ja mietin että miten ihmeessä mä tähän pisteeseen oon joutunut?!?
Oma mies ei sytytä yhtään, meillä ei oo minkäänlaista läheisyyttä, seksiä, ei juuri puhuta, ei mitään yhteisiä intressejä\\ harrastuksia, saati sitten aikaa niille. Ei meillä ongelmia ole, ihan pystytään puhumaan suht koht kaikesta ja hyvä ilmapiiri meillä kotona on. Mutta jotakin puuttuu. Elämä on tyhjää, siis siltä musta tuntuu. Kaipaisin jotakin vaihtelua, jännitystä ja intohimoa yms. Siitä omasta kiltistä nallekarhu-miehestä ei niitä saa esiin. Olen alkanut haaveilla millasta kaikki olis jonkun muun kanssa. Haaveilen tutuista miehistä, jotka ilmiselvästi ovat jotenkin reippaampia kuin oma mies. Pettämään en kuitenkaan pystyisi, mutta saahan sitä haaveilla..
Yritän ajatella niin, että kun poika on täysi-ikäinen, minä otan ja lähden seikkailemaan. Tuntuu vaan kovalta tuomiolta odottaa 17 vuotta...

Täällä täysin sama homma!! :hug:
Naimisissa oltu 8kk:tta ja pieni poika.Minä valitettavasti tein sen ja petin... :ashamed: Eipä helpottanut olo, mutta ei tuntunut pahaltakaan. :\|
Ootko joskus ollut ns. kova menemään? Eli kavereiden kanssa ulkona,hauskaa ollut jne.? Jos se arki nyt "lävähti päin naamaa" ja se tuntuu karmeelta kun ennen on saanut mennä?
Mutta, täällä on kohtalotoveri! :wave:
Ei sitä syyllistämistä jaksa aina kuunnella, ihmisiä mekin vain ollaan!

 

[Mari]

Pienten lasten vanhemmat eroavat herkimin, johtunee juuri tuosta kun arki alkaa hiipimään ja se on joskus aika rankkaa ja puuduttavaa. Mutta mulla ainakin auttoi usko siihen että kun sen pikkulapsi vaiheen jaksaa ja omaan elämään alkaa mahtumaan muutakin kuin vaippoja niin yhteinen sävel miehenkin kanssa taas löytyy. Ja löytyihän se. Sitä vaan koitti löytää jonkun purkamistien väsymykselleen joka muuttui fyysisestä henkiseksi jossain vaiheessa, vaikkei pahasti mutta kuitenkin.

 

[meillä näin]

Hei ap!

Siitä kyllä muistetaan varoitella, että pienten lasten vanhempien parisuhde on kovilla. Mutta vasta oman ensimmäisen avioliittovuoteni jälkeen aloin kuulla keskustelua ekan vuoden vaikeuksista. Meillä oli ihan kamalaa -pettämistä, seksittömyyttä ja puhumattomuutta molemmin puolin. Vaikken missään ruusu-unelmissa elänytkään, niin kyllä kriisi pysäytti ja pahasti. Eikä pätkääkään helpottanut, kun ympärillä vain myhäiltiin sitä, miten onnellisia me vastanaineet aina ollaan. Eipä oltu, eikä tuollaisen kommentin jälkeen oikein voinut aloittaa purkamaan sitä, kuin paha oli olla. "Tässäkö tämä nyt on? Minun loppuelämäni?!"

Me marssittiin terapiaan, suhde voi taas hyvin ja odotellaan kevätvauvaa, esikoista.

Ajattelet varmaan olevasi yksin ajatustesi kanssa, mutta meitä on paljon. Teillä on lisäksi kaksi "perinteistä" kriisin paikkaa päällekkäin: tuore liitto ja pieni lapsi. Kannattaa katsoa rauhassa ja ajan kanssa. Läheisyyttäkin voi harjoitella, eikä ulkopuolisen avun käyttämistä kannata hävetä. Toisaalta allekirjoitan sen, että jokainen tarvitsee elämäänsä intohimoa ja jännitystä, mutta ei sen aina tarvitse löytyä seksistä, ei ainakaan vieraan kanssa. Onko elämässäsi mitään innoituksen lähdettä, esim. harrastusta, missä pääset tuulettumaan äidin ja vaimon roolista?

Jaksa päivä kerrallaan, kyllä se vielä iloksi muuttuu!

Halaus ja voimia!

 

[Nainen]

Kyllä, yhdyn edelliseen. kyllä kokopäivätoiminen äiti tarvii jonkun oman jutun äitiyden lisäksi, varsinkin jos mies käy vakityössä ja äiti on ilman aikuista seuraa kaiket päivät. Mieti, mitä olet halunnut aina tehdä, toteuta joku unelmasi... en tarkota kuitenkaan tuota- kun poika on täysi-ikäinen... Jos miehesi on luotettava ja hyvä isä pojallesi, olet saanut siinä jo suuren, suuren lajhan. Sellasia näkyy nykyisin kasvavan aika harvassa. Parisuhde on aluksi melkoista huumaa, mutta niihin melko piankin koittaviin arkisiinpäiviin kätkeytyy monesti se todellinen elämän siemen. Tsemppiä siis...

 

[äippäliini]

Kiitos kannustavista sanoista! Kyllä mulla harrastuksia on ja pääsen iltasin tekemään omia juttujani. Mies on kyllä muiden mielestä oikea aarre, luotettava ja kiltti ja asettaa minut ja poikamme aina kaiken edelle. Siihen mä hänessä ihastuinkin, kiltteyteen, kaikkien renttujen jälkeen löytyi mies, joka ei petä eikä jätä. Mutta mikä siinä on, että silti pitää haaveilla niistä rentuista?

 

[taustalla]

Täällä kohtalotoverisi äippäliini. Paljon on asioita tullut kelailtua. Mies on rakastava, hyvä isä. Eikä parisuhdekkaan nyt niin pyllyllään ole. Olenkin miettinyt, että "eikö mikään riitä..." :ashamed:

 

[unikko]

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin ?? Minkäs sille voi ? Elämässä pitää olla jännitystä... Mutta jos kokeilisi elää sen rentun kanssa arkea, alkaisi oma kulta tuntua taas aarteelta...

 

[taustalla]

Miksi arki on niin hono ja synkkä asia, aikustuminen on arjen sietoa.Otetaan vastuu myös lapsen elämästä , holehditaan elämän sujumisesta.Ei arjen pidäkkään olla yhtä juhlaa, miltä juhlat silloin tuntuisivat.
25 vuotta naimisissaa olleena tiedän miten arki tuntuu joskus todella hyvältä.Elämän repiessä rankalla kädellä tiianne jollon huomaa päässeensä takaisin normaali arkee on juhlaa.
Oletteko vielä kotiäitejä , onko työhönpaluu edessä.
Nauttikaa ,nyt leppoisita aamuista ,hoitoon lähtö on melkoinen hässäkkä.
Ottakaa viikonloppuvapaa mistenne kanssa ja lapsille hoitaja.
Pitäkää toisistanne huolta, viettäkää kahdestanne juhlet.
Sitten kun rinnalla ei olekkaan sitä lempeää nallekarhua, kaipaa varmast entistä
Ruoho voi näyttää vihreämmältä aidan takana, tai olla pettävä harha.

 

[mama-83 vaasasta]

TUOMIO??? :headwall: Siis SINÄ olet sen lapsen äiti,sinä olet poikasi tehnyt.Kuinka voit edes sanoa että tuntuu kovalta tuomiolta odottaa että poikasi on täysi-ikäinen?? \|O Ja miten ihmeessä voit sanoa että kuinka olet tollaseen joutunut.Tuskimpa sinua miehesi kanssa naimisiin pakotettiin??Toivon todella että miehes huomaa millanen oikein olet.Sähän voit sitten ottaa ja lähteä vähän seikkailemaan..Jätä poikasi sen isälle,josko se jaksais kärsiä tuomion... :headwall:

 

[Tyytymätön]

ap on narsisti, sinun on hakeuduttava hoitoon, joskin pelkään ettei terapia riitä kuten ei mikään muukaan tunnu riittävän

 

[äippäliini]

Tuomiolla tarkotin sitä, et ootan 17 vuotta sitä et saan elämääni muutakin kun äitinä oloa.Koska ennen en lähde minnekään ja riistä pojaltani ehyttä perhettä. Sit kun hän on täysi-ikäinen, ni ehkä ymmärtää paremmin. Vaikea tätä on sellasten ymmärtää, joilla kaikki kotona hienosti. Mutta onneksi on teitäkin, jotka tietävät mistä puhun!

 

[taustalla]

Luuletko, että lapsesi ei joskus myöhemmin, hieman kasvettuaan, tajuaisi tilannetta, että äiti ei tykkääkkään isästä... Vai osaatko esittää lapsen aikana, että rakastat ja kunnioitat miestäsi. Jos tilanne teillä ei muutu, niin mies saattaa olla se, joka pettää ja jättää. Olisiko se parempi ratkaisu?

 

[taustalla]

Tiedän ,että tämä voi loukata moniakin.Älä vain hanki lisää lapsia sen vuoksi että elämään vois tulla muutos.
Mielestäsi sinun olisi syytä olla rehellinen miehellesi kertoa asiat ja ehkä muuttaa hetkeksi yksin asumaan.
Koska miehesi tulee hyvin lapsen kanssa toimeen voit tätäkin ratkaisua harkita.
Lpset vaistoavat vanhempiensa tunteet.Jos aina olet apaattinen ja kärttyinen varmasti lapsikin reagoi,ehkä jopa masentualla.
Hän voi myös olla aina kiltti vain miellyttäkseen sinua.
Koskaan ,eikä mielestäni missään tilanteessa ei ole oiken ajatella että vastuu lapsesta on tuomio.

 

[taustalla]

miksi menitte naimisiin oli jo aiemmin esitetty kysymys. Miksi vai muuttuiko kaikki joidenkin kk aikana.

 

[äiskä]

Tuskin sinun tarvitsee 17 vuotta odottaa jos et halua.
Äitiyden haasteita on sovittaa omat tarpeet uuteen elämäntilanteeseen ja tietenkin myös uuteen tärkeysjärjestykseen. Tärkeässä asemassa tietenkin tässä on myös isä, mutta taisitkin kirjoittaa hänen olevan sinua tukeva.
Vauva-aika on aikaa jolloin omia tarpeita joutuu usein lykkäämään tuonnemmas, mutta se on ohi ennenkuin huomaakaan. Pian voitte jättää lastanne enemmän hoitoon, mutta älä ihmettele jos ei hummailu ihan samalta maistukkkaan kun ennen. Tarkoitus eikai ole, että kaikki palaa samanlaiseksi kuin ennen jos perheeseen on lapsi tullut.

Ystäväni harkitsi eroa joku aika sitten miehestään josta ei oikeastaan itsekkään osannut juuri pahaa sanaa sanoa. Perustelut olivat melko samoja kuin sinulla. Prosessia hän kävi melko kauan ennen kuin hoksasi, että hänellä on liian suuria odotuksia yhtämiestä kohtaan. Eihän ihminen voi löytää edes yhtä ystävää joka voisi täyttää kaikki odotukset eli olisi täydellinen.
Ystäväni olisi halunnut harrastaa laskettelua, vaellusta ja seinäkiipeilyä miehensä kanssa. Hän olisi halunnut käydä enemmän ulkona baareissa joissa voi tanssia, hän olisi halunnut käydä viikonloppu kaupunkilomilla, hän olisi halunnut saada kukkia, hän olisi halunnut elämään jännitystä ja seikkailua, hän olisi halunnut miehen viihtyvän paremmin hänen työkavereiden kanssa jne..jne..

Ystäväni ratkaisi ongelman sillä, että päätti, että miehen ei tarvitse kyetä kaikkeen ja ilmoittautui seinäkiipeilyyn yksin , käy työkaverin kanssa laskettelemassa, siskonsa kanssa säästää pariisin viikonloppulomaan(mies pelkää lentämistä), sanoi miehelle suoraan, että haluaa parin kuukauden välein kukkia jne..
Jokainen meistä on kuitenkin oman onnensa luoja/vartija.

Äitiys tuo tähän kaikkeen tietenkin tiettyjä haasteita ja suurin niistä voi olla arvioida milloin täytyisi osata olla tyytyväinen siihen mitä on.
Joskus myös jonkinlainen epämääräinen tylsistyminen ja masennuskin voi hakea helpoimman kohteen lähimmästä ihmisestä ja tekee siitä syntipukin. Kuitenkin perimmäinen syy ahdistukseen on henkilökohtainen oma kriisi.

Voimia sinulle kaiken selvittelyyn ja pohtimiseen. ota siihen muuten ihmeessä miehesi mukaan, hän voi olla hyvinkin mukana juonessa luomassa elämääsi jännityst ja vaihtelua.

 

[Albert72]

no tavallaan ehkä tilanne sullakin on nyt sellanen että tähän asti olette/olet parisuhteessa elänyt jonkin asian tavoittelulla.. haaveillut että kun mennään naimisiin, kun saadaan oma talo, lapsi.. nyt kun kaikki on hankittu tulee tyhjyys että mitä nyt, koskaan ei haaveilla siitä avioliitossa elämisestä haaveillaan siitä naimisiin menosta. se varmaan se suurin "shokki" onkin häiden jälkeen kun mikään ei ole erilaista, ollaan avioliiton turvallisessta tyynessä satamassa, jossa sitten toivoisi edes pientä tuulenvirettä..

se vieras "renttu" mies ehkä voi kuulostaa korvissasi jännittävältä... mutta ajatteleppa asiaa pidemmälle, arvostatko sitä turvallisuutta mikä nykyisessä elämässä on, sitä että mies on kunnon mies.. se renttu kun on taas sitä kaikkee muuta, se saattaa kuulostaa jännittävältä ettei tiedä huomisesta mut sit kun sen huomaa että se vastuuttomuus kohdistuu myös suakin kohtaan, baarireissulta et tiedä koskaan tuleeko kotiin, yks kaunis päivä sillä rentulla on taas uusi kukka valloitettavana kun on kyllästynyt sinuun, ryypännytkin kaikki rahanne jne.. se villi ja vapaa on vain hetken sinun.. se illuusio katoaa kovin äkkiä ja sitten taas tajuaa sen entisen turvallisen parisuhteen merkityksen kun sen on menettänyt.. sä kaipaat sitä hetken jännitystä elämääsi mutta sitten miltä se tuntuisi että sen jännittävän hetken jälkeen ei ole sitä turvalllista kotia minne palata, jossa tietäisi olevansa rakastettu

mutta se mitä parisuhteessa kaipaat voi löytyä ihan omasta pussista.. se ettei löydy yhteistä aikaa helposti tappaa parisuhteen.. sitä pitää tehdä jonnekkin.. pitää rakentaa tasapaino työn, perheen ja oman ajan suhteen ne on kaikki välttämättömiä tarpeita siis myös itsellekkin aikaa, omia harrastuksia.. ei niiden kaikkien tarvitsekkaan olla yhteisiä. se että jossain harrastuksessa oot hetken ihan muussa maailmassa kuin siinä oman perheen parissa antaa voimia olla taas oman perheen kanssa.. myös se oma apaattisuutesi ruokkii parisuhteen apatiaa, se tarttuu siihen toiseenkin. se on sama ilmiö mitä tässä työelämässä harrastettiin ja vieläkin jonkin verran harrastetaan että yritetään työporukasta tehdä "naimisissa" oleva yhteisö.. jolla olisi yhteinen vapaa-aikakin, mutta kun ihminen tarvii sitä irtaantumista työstä ladatakseen akkuja jaksaakseen siinä, eikä se onnistu olemalla työporukassa 24h kiinni jossa kuitenkin väistämättä on se työasiatkin mielessä, samoin kuin parisuhteessa.. niitä yhteisiäkin harrastuksia on mukava olla mutta tarvitaan myös sitä hetkellistä henkistä irtautumistakin siitä parisuhteesta..
juuri se harrastuksissa oman itsensä toteuttaminen ja haastaminen antaa voimaa taas parisuhteessa itselle.. kuten esimerkiksi täässä kuten joku sanoi harrastuksena tästä vuorikiipelystä, varmasti siinä se itsensä voittaminen antaa henkistä tyydytystä kun ja taas mikä siihen on ihampi vastakohtana kun sen jälkeen kotona rentoutua miehensä sylissä onnellisena kun on jälleen onnistunut voittamaan itsensä
se on totta että jos parisuhteessa ollaan kiinni 24h tekemättä mitään erikoista siihen tylsistyy..
no se tilanne ilmeisesti teillä on että itse olet lapsen kanssa kotona...
ajatteleppa miehesi kannalta asiaa niin hänelle tilanne on juuri se että se mitä hän kaipaa kotona on juuri sitä rauhottumista ja rentoutumista työpäivän jälkeen ja juuri se ehkä susta tuntuukin sitten painostavalta, jos kotiäitinä olet kun juuri se mitä mies kaipaa työpäivän jälkeen on se sinun arkesi

myöskin parisuhteessa te tarvitte sitä yhteistä lomaa myös jolloin irtaudutte siitä tylsistyneestä arjesta ja teette jotain aivan muuta kuin että olette se perhe, käytte elokuvissa ja rakastelette autossa kotimatkalla, käytte viikonloppulomalla kylpylässä kaksin, tai ravintola ilta kaksin, tai ihan kynttilä illallinen kotona..
ja kuten eräs tuttavani joskus sanoi saattaa olla niin että joskus yhteinen viskipullo ja pornoleffa on paljon parempi apu parisuhteessa kuin tuntikausien keskustelu

siitä kotona uinuvasta nallekarhustakin saattaa löytyä arjyvä leijona kun sen löytää.. saattaa sekin samaa mieltä seksistä sinun kanssasi että se on aika pakonomaista paineiden purkamista, eikä vika ole sinussa tai hänessä vaan siinä missä ja miten sen teette, liian kangistuneita tapoihin, kokeilette rakastella jossain mistä fantasioit...
muunnatte niitä fantasioita hieman toteuttamiskelpoiksi leikeiksi, ihan omalla tavalanne.. jotain seksileluja yhdessä.. flirttailua.. suoriakin ehdotuksia...

tota vuori/seinäkiipeilyhän voisi aika hyvin verrata toimivaan parisuhteeseen.. sä kiipeilet siellä seinällä otat haasteita vastaan, voitat niitä, seikkailet, elät siellä omilla päätöksilläsi ja ehdoillasi... ja koetuksen jälkeen se perheesi on se turvallinen peruskivi jonka syliin voit palata rentoutumaan koetuksen jälkeen ilman huolia...
tätähä se työelämäkin on.. tai pitäisi olla..


ja lopuksi voi sanoo näinkin että mikään parisuhde ja rakkaus ei kestä ilman ettei sen eteen tehdä jotain.. kauneinkin kukka kuolee kastelematta

 

[äippäliini]

Ai miksi naimisiin? Rakkaudesta, turvallisen tulevaisuuden takaamiseksi, lapsen takia...
Jokin on muuttunut, ennen tuntui ettei meidän väliin voinut tulla mikään. Niinkun kerroin, nyt meidän keskustelutkin rajottuu lähinnä pojan syömisiin , nukkumisiin jne. Läheisyys puuttuu, ennen mies otti kainaloonsa tai halas ohimennen, nykyään ainoa läheisyyden osoitus on satunnainen selkään taputtelu. Ja entäs seksi sitten.. Kerran kuussa pikaisesti. Mies kyllä sanoo rakastavansa ja minä myös, mutta tätätkö se rakkaus on?
Myönnän, minä muutun hiljaiseksi ja apaattiseksi kun hellyys puuttuu. En saa sanottua mitä tarvitsisin ja kaipaisin, ja hiljaisuuteni varmasti syö miestäni, mutta ei tämä tilanne voi miehenkään mielestä hyvä olla.
Ymmärrän ettei kaikki voi pysyä ennallaan lapsen syntymän myötä, mutta kuinka sitä on onnistunut hukkaamaan parisuhteensa ja puolisonsa täysin, kumpikin?

 

[mmm]

Käytät kaunista kieltä kirjoittaessasi äipp.

Olen kokenut ihan saman minkä sinäkin. Ulkoisesti kaikki olisi hyvin ja niinkuin oli haaveillutkin. Sitten sitä huomasi ja tajusi ettei tämä oikeasti voi olla sitä. Ettei vaan voi.

Vuoden ajan odotin, yritin ja toivon. Hellyys ei palannut. Ei seksi. Ei intohimo. Rakkaus pysyi, mutta se oli muuttanut muotoaan. Ei se ollut enää samaa.

Lapseni oli pari vuotias kun muutimme erikseen.
Aika oli raskainta ikinä.

Nyt, juuri nyt elän sitä elämää josta haaveilin ja jota minun oli tarkoitus elää ensimmäisen aviomieheni kanssa. Ihmiset muuttuvat matkalla, itsensä tunteminen ei aina ole se helpoin juttu... Yhtä opettavaista "kokemusta" viisaampana menen nyt toista kierrosta, ja voin sanoa että on Ihanaa!

Usko, yritä ja tee töitä suhteesi eteen. Älä luovuta helpolla. Mutta jos todella sydämessäsi haluat jotain muuta niin toteuta se.
Sinulla ei ole täällä kuin yksi elämä käytössäsi. Elä se onnellisena ja jaa sitä onnea ilostasi samalla muillekkin.

Hyvää jatkoa! =)

 

[äippäliini]

Kiitos kaikille ihanista ja kannustavista viesteistä :flower:
Do dii, on se mun mieheni melkoinen, kun kerran tämän vuoden puolella innostui puuhailemaan peiton alla ja kas kummaa, raskaana ollaan...

 

[anki]

hei äippäliini!
Toivotan onnea elämääsi. Muista että sinä olet itse vastuusta onnellisuudestasi, mieti mitä itse voisit tehdä että perhe-elämänne olisi onnellinen. Jos mies ei halaile kuten ennen, miksi et sinä rohkaistuisi jne. Nyt jos toinen lapsi on tulossa, teidän kannattaa tosiaan yhdessä miettiä miten pysytte toisillenne rakkaina kun pian teitä on enemmän. Jos päädyt eroon, muista että tämän miehen kanssa sinulla on yksi, tai kaksi lasta, etkä pysty häntä noin vain vaihtamaan. Perheasiantuntijat ovat sanoneetkin että alle 3-vuotiaiden lasten vanhempien avioerot pitäisi lailla kieltää. Ja se odottaminen että lapset ovat täysi-ikäisiä... katkeruutta kasvattelet sillä etkä varmasti halua lapsilta kuulla myöhemmin, että ihan kamalaa kotielämää oli. Muista, että elämää eletään nyt ja siihen voit itse vaikuttaa. Kaikea hyvää sinulle!

 

[Katti]

Mullakin on toisinaan tylsää kotona kaksin pojan kanssa, mutta se on mun oma syy. Ei mieheni ole mikään ohjelmatoimisto, jonka kuuluu keksiä mulle kaikkia hauskutuksia. Jos olen väsynyt, kiukkuinen, *ttuuntunut, apea ym. eivät ne ole mieheni tunteita, vaan minun.

Sano miehellesi mitä haluat, äläkä narise täällä. Taidat olla naispuolinen renttu, kun sitä renttuelämää kaipaat.

Halusin rauhallisen elämän ja sain älykkään, tasapainoisen ja vaatimattoman miehen. En tarvitse jännitystä, vaan arvostan hänen ominaisuuksiaan ja kiitän yläkerran ukkoa joka päivä miehestäni.


T: hyljätty lapsi, joka ei ole koskaan nähnyt isäänsä

 

[Katti]

\

Kiitos kaikille ihanista ja kannustavista viesteistä :flower:
Do dii, on se mun mieheni melkoinen, kun kerran tämän vuoden puolella innostui puuhailemaan peiton alla ja kas kummaa, raskaana ollaan...

Olen sanaton Ansaitset jotain aivan muuta.

 

[meillä näin]

Paljon onnea, äippäliini!

Tilanteesi on saanut monet kirjoittamaan, osan jopa paasaamaan ja suuttumaan.

Syytin miestä aikani hellyyden puuttumisesta, mutta huomasin, että ihan yhtä hyvin minä voin halata ja kömpiä kainaloon. Kyllähän matkan varrelle on paljon torjumisiakin mahtunut, mutta sinnikkyys palkitaan.

Sanoit, että juttelunne rajoittuu lasta koskeviin asioihin.Toisaalta se on ihan ymmärrettävää, mutta kaipaat ilmeisesti muutakin. Meillä mies oli vastahakoinen puhumaan suhteestamme, kun se nostatti niin suuria tunteita. Kuka nyt haluaisi ikävistä asioista puhua? Terapeutilta tuli aika topakat ohjeet: Tehtiin sopimus, että vähintään parin viikon välein tunti kerrallaan miehen on suostuttava istumaan pöydän ääreen juttelemaan meistä. Pidin tosi tiukasti sopimuksesta kiinni ja keittiön pöydälle ehti kuivua monet itkut ennen kuin päästiin nykyiseen tilanteeseen. Mutta mies oppi ja nykyisin pystytään muistelemaankin hankalia aikoja ilman riitoja. Ennen kaikkea ollaan tietysti kiitetty siitä, että saatiin jo syntynyt kuilu kurottua umpeen. Läheisyys ja hellyyskin palasi.

Onnea raskauteesi ja voimia perheen kasassapitämiseen! Onnistutte kyllä, jos haluatte.