Vaakalaudalla

[Keikkuminen]

Hei

Olen aika-ajoin melko tuskainen, ollut itseasiassa lahes taman 2 vuottas kestaneen suhteen ajan, koko sne aiheuttamasta tunnekirjosta.

Nyt paallimmaisena mielessani on todella oivaltaa onko suhteessani mieheen kyseessa se aito tasitelemisenarvoinen rakkaus, vai itseasiassa jotakin enemman laheisriippuvaisuuteen tms pohjaavaa. Mietin tulisiko minun yrittaa ns unohtaa hanet vai uskallanko ajatella jatkuvaa tulevaisuutta.

Toivoisin kokeneemmilta viisaita nakemyksia...

No niin. Omat tunteeni hammentavat minua, ne vaihtelevat lammon ja rakkauden tuntemuksista suuren arsytykseen, vahingoittuneisiin tunteisiin, suruun ja jonkinmoiseen paatokseen etta ""suhteen on vain parasta loppua"". meilla on ollut loppuja ja alkuja aikamoisen usein valiajoin, kauniita hetkia ja todella repivia. Ikavaa ja toisaalta tyytyvaisyytta siita ettemme juuri silloin ole yhdessa.

Jos tunteitani on loukattu, tai jos naen hanessa jotakin sellaista mika mielestani ei ole oikein vaikka kuinka ymmartaisin ja joustaisin, olen aina vain ihan rauhassa miettinyt etta meilla ei ole tulevaisuutta. Kun puhun naiden asioiden syita aaneen, se kuulostaa enmman kuin jarkevalta etta emme jatkaisi yhdessa.

Olisiko todella ns jarkevaa olla henkilon kanssa joka haluaa kuulua toiseen uskontokuntaan antaumuksella, toisin kuin mina. Enta se, etta han on kayttanyt/kayttaa mietoja huumeita, saattaa saada voimakkaita yhtakkisia aggressiivisiakin tunnekohtauksia, etta han tuntuu olevan lahinna addiktoitunut internetin seksitarjontaan, etta hanella on passiivinen tapa antaa asioiden vain menna jos ne ovat hanklai, sen sijaan etta aktiivisesti yrittaisi ratkaista niita, enta se etta han on mustavalkoinen ja ehdoton asioiden suhteen joskus, vahan ns horho, naiivi ja odottaa aitinsa hoosaavan kaiken hanelle, ei oikein etene opinnoissaan aina jne.

Mutta kun hanelle mina juuri pystyn itkuni itkemaan, han rakastaa minua, han on ollut aarimmaisen hella ja rakastava, ymmartavainenkin minua kohtaan, han yrittaa kasvaa ja tehda parannusta, nayttaa jopa merkkeja (noh, ainkin aikaajoin) siina onnistumisessa, kun minulla ei ole edes ollut ennen nain pitkaa suhdetta, kun hanessa on kuitenkin sita herkkyyttakin, jotakin sellaista mita en ole kenessakaan muussa miehessa koskaan ennen nahnyt, syvytta ja aitojen asioiden etsintaa ja kunnioitusta, kun han saa minussa tunnekuohuja aikaiseksi, kun tunnen (ainakin sillointalloin) hanen tuskansa ja haluan etta hanella olisi kaikki hyvin, kun han yllattaa, yllattaa ja yllattaa, joskus osoittamalla kasvua, nakemysta ja lampoa juuri siloin kun sita vahiten odottaisin.

Varsinainen dualismi lasna, vaikka paattaisin etta emme ole enaa yhdessa, se kuitenkin jotenkin palautuu aina sihen etta tulee ikava tai muuten vain ottaa yhteytta, ja joskus kun kaiken miettimisen jne jalkeen vain olemme yhdessa, kaikki onkin ihan hyvin. Ihan hyvin. Ja joskus taas todellakaan ei.Tuntuu etta jokaista hanen hyvaa piirrettaan kohti on sellainen sen negatiivinen aaripaa, aika erikoista, nain ollen se hyvakin tulee sellaisella varjollaan..

En siis osaa laittaa tata asiaa vaakakuppiin, siina on niin paljon syita miksi emme olisi yhdessa, todellakin, mutta sitten kuitenkin sita ainutlaatuisuutta mika ei tunnu koskaan tappavan sita toivon kipinaa tai kaikkia lampimiakin tunteitani hanta kohtaan, ei ainakaan taysin kokonaa.

Tama on suurin mystreerini talla hetkella elamassani.

Miksen vain antaisi asioiden menna omalla painollaan jne?

Siksi, etta tassa on vain annettu asioiden soljua omalla painollaan, enka halua enaa tata harmaata aluetta. On oltu erossa ja yhdessa jne, kateltu vaan.. Toisaalta aivan kertakaikkinen paatos puoleen tai toiseen tuntuu sekin niin aarimmaisen vaikealta, siksipa tassa nyt kirjoitankin. Kun ajatus siita ettemme enaa koskaan tulisi olemaan yhdessa on niin raastava, ja surullinen... edelleen vatsani kuplii iloista jos kuvittelen etta selvittaisimme kaikki vaikeutemme (etta han siis muuttuisi, silla han jopa myos itse myontaa etta hanen ongelmansa jne luoteenpiirteensa, kaytoksensa on se meidan suhteemme ongelma, han siis haluaisin jatkaa yhdessa, mutta mina en vain voi unohtaa kaikkia niita varoitusmerkkeja, sita negatiivista, loukattuja tunteitani, epaluottamustani hanen petettyaan luottamukseni, olen antanut kaiken anteeksi, mutta se ei tarkoita sita etta voisin taysin antautua suhteellemme)

Han sanoo myoskin etta hanen uskoon kaantymisensa (jonka toisaalta ymmarran, mutta itsellani ei ole ajatuksia siihen suuntaan) auttaa hanta kasvamaan siksi henkiloksi joka han haluaa olla, ja etta han haluaisi minunkin tuntustuvan tahan uskontoon ja alkavan elaa tietylla lailla. han ei ole koskaan painostanut tms, mutta vatsaani kouraisee jo ajatus tasta. En itse voisi kuvitellakaan tasta alkavani uskoonkaannynnaisprosessia ja tiettyja kavoja noudattamaan. minulle sellainen ei ole mikaan teema, eika nain mitenkaan mahdollinen. Sanomattakin selvaa vaikka hyvin avoin olenkin moniin asioihin myos henkisiin, tietylla varuaksella ja krtiittisyydella tutustumaan.

Naen siis niin paljon syita jotka jo tassa hetkessa ovat onelmallisia valillamme ja joiden en siis uskoisi suurella vahvuudella ongelmattomiksi muuttuvan.

En juuri luota haneen silla tavalla, kuinka voisin hanen kanssaan siis alkaa mitaan enempaa rakentamaan?

Ja kuitenikin, tahan asti olen aina palannut hanen luokseen, joitakin asioita on muuttunutkin valillamme yllattaen paljon parempan, joitkin ei.

Miten mina voin tassa tehda paatosta (kuitenkin koen etta jos en tee, keikumme vain tassa yhdessaolemisen-erillisyyden valitiulassa, ja se vie paljon energiaani ja ehka en toivottaisi sitten sellaisia asioita tervetulleeksi elamaani jotka todella voisivat hyvaksi ollakin, riipun vain tuossa suhteessa jotenkin.) tunteita kun on loppujen lopuksi tasaisesti puoleen ja toiseen.

Nytkin on hanta ikava (olemme juuri nyt eri maissa) vaikka samanaikaisesti myos taas tunne olla kauempana kun han taas onnistui saamaan pahan mielen minulle kaytoksellaan.

Kylla mina hanta rakastan, olen aina rakastanut, mutta riittako se?

MIta ihmetta tassa pitaisi tehda..?

 

[arvot]

Kyllä vain sinä voit päättää mitkä arvot omassa elämässäsi ovat tärkeitä. Haluatko välttämättä olla sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuskaa joudut tuntemaan. Ei rakkaus välttämättä tarkoita, että täytyy tuntea suuria tunteita jotka todella tuntuvat mahanpohjassa saakka. Itselläni ainakin eron jälkeen oli niin ikävä toista, että rakkaus tuntui erossa paljon suuremmalta. Järki kuitenkin minua ohjasi myös, koska toinen olisi ollut mahdoton elämänkumppani. Tunnen myös paljon uskovaisia ja uskonasioita, mielestäni nettipornon katselu ei kuulu uskovaiseen elämään. Jos kyseessä on muslimi, sanon heti omana mielipiteenäni, että se on täysin kaksinaismoralistista elämää ja varmasti aiheuttaa hankaluuksia.
Joillakin ihmisillä eri uskontojen 'kokeilu' menee samaan luokkaan kuin huumeidenkin, etsii jotain täyttämään sisäistä tyhjyyttään ja siinä voi sivusta seuraavankin elämä paljonkin kärsiä, jokaisen on läpikäytävä omat taistelunsa.
Jos suhde aiheuttaa sinulle näin paljon tuskaa ja ahdistusta, ehkä se ei ole se oikea. Kyllä sinulla on mahdollisuus löytää toinenkin ihminen, joka sinua jaksaa kuunnella, ymmärtää ja lohduttaa, ilman repimistä.
Tsemppiä ja yritä kuunnella itseäsi, etenkin silloin kun olet onnellisimmillaan. Onko se tämän ihmisen seurassa vai silloin kun olet poissa hänen luotaan.

 

[Ap]

Kiitos todella paljon vastauksestasi!

Tata juuri tarkoitin, esim han purkii taydellisene uskoontuloon mutta kuitenkin harjoituttaa internet pornoa, etta hanessa on lasna hyvin vastakkaiset pulet, han on valtavassa kaymis ja kasvuproisessissa enka todellakaan aina nae hganen kyvykkyyttaan diilata asioiden kanssa kaikkein rakentavimmalla ja tasapainoisimmalla tavalla.

Olen jarjella ajuatellut usein, etta kaikista paras on todellakin vain ns jattaa hanet, etta hanella on niin paljon lapikaytavaa juuri itsensa ja elmansa kanssa etta mina vain karsin ja menetan energiaani hanen kamppailujaan lahelta seuratessani. Tasta ei ole epailystakaan.

Silti olen jotekin myos huolissani hanesta, sitten pitaa ottaa yhteytta ja ennekuin huomaankaan vanhat tuntevat nousevat taas ja sitten olen taas paastani pyoralla analysoimassa kaikkia hanne teemojaan jotka minuuun sitten valittyvat ja vaikuttavat negatiivisesti omaan elmaani.

En siis tieda miten parhaiten paasisin ns eroon hanesta? Olen yrittanyt ns olla ystava, mutta sitten ne hanen teemansa tulevat taas elmaani ja tunnekuohut alkavat jne, koska niita tunteita minulla kuitenkin hanta kohtaan myos on.

Ja jotenkin tuntuu etta ensin poitaisi ns selvittaa nama meidan valiset ongelmamme, en jotenkaan ""osaa"" vain kavella pois, ja jattaa hanta yksin miettimaan kaikkea (han on kuitenkin se haikailevampi osapuoli jne) silla minulla on aina ollut se hyvin asioita selvittava ja ns rakentava rooli, ahnen pysytellessa tyypiullisesti passiivisena odottelemassa etta mina aloitan selvittelemaan.

Lisaksi jos en vain enaa ottaisi haneen yhteyutta tuntuu jotenkin julmalta ja olen ihan oikeasti jotenkin huolissani hanesta. Pelkaan etta hane menee vain syvemmalle siihen uskontoonsa, huumeisiin, tai missa vain sita tuskaans anyt lievittaaakaan.. Mutta en kai mina hanta voi ""pelastaa""... vaikka valilla tuntuu etta (en halua lisata mitaan itsekehun vibvahdetta tahan) etta minulla on haneen ns hyva vaikutus, hanen taytyy miettia itseaan, kohdata asioita, hanta ymmarretaan mutta ollaanmyso terveen kriittisia...

Minua huolestuttaa jattaa hanet aivan yksin, ja toisaalta ymmarran miten typera niinkin on ajatella. Pitaisi uskoa etta han selviaa kylla, ja etta minakin tulen selviamaan ilman hantakin.

Ja mita siihen tulee olenkoi onnellinen hanen kanssaan, olen ollut hyvin onnellinen hanen kanssaan ja tosiaan myso aarimmaisen onneton. Usein olen tasapainoisempi ja tyytyvaisempi ilman hanta, mutta en voi kuitenkaan pyyhkia hanta mielestani ja vain unohtaa...Tieda hanta...

 

[Aiju]

On kuin omasta elämästäni. Minullakin oli suhde, jossa toinen oli voimakkaan uskonnollinen tai oikeammin aika hörhö meditaation ym. suhteen. Hänellä oli myös hampunpoltto välillä esillä. En tykännyt siitä. Samaan aikaan hän oli niin henkinen mielestään ja silti esim. avoimesti haaveksi toisista naisista ja ""uhkaili"" pettämisellä. Ei osannut sitoutua ja silti halusi olla yhdessä. Ei halunnut ns. normaalia elämää eikä sitoutumista, perhettä tms. Silti minä olin kuulemma tärkein eikä halunnut erota. Kestin tuota aikani, kunnes totesin että en nyt riittää. Se oli pitkä ja tuskallinen ero. Monta vuotta juubailimme edestakaisin eron ja yhdessä olemisen sekamelskassa. Vasta kun tapasin toisen miehen, pääsin hänestä irti. Sekään mies ei ollut oikea, mutta siinä suhteessa oli jo paljon normaalimpia piirteitä. Nyt olen ns. poroporvarillisessa avioliitossa järkimiehen kanssa, joka on hyvätuloinen ja selkeäarvoinen. Välillä mietin, että miksi ihmeessä hörsysinkään nuo vuodet enkä heti tajunnut, että rikoin vain itseäni. Mutta kaikkea ei kai voi tajuta heti, mikäs järki tässä elämässä olisikaan jos kaikki olisi heti selvää. Mieti, mitä arvostat ja mikä on sinulle tärkeää. Oletko oikeasti tyytyväinen ja onnellinen noin ja mikä on tyytyväisyyden ja onnellisuuden ero ja merkitys sinulle.

 

[Ap]

Hei

Kiitose teille vastanneiklle. Tuntuu lohdulliselta saada samantyyppista kokeneilta vastakaikua..

Mutta miten tallainen on ylipaataan mahdollista? Tama tunteideni vaihtelu?

Heti kun olen jonkin useasti kokemani asian jalkeen, usein siina jopa pahaa oloa tunnettuani, tehnyt jonkin konstruktion, kuten "" hanella tulee aina olemaan jokin addiktio/tapa valttaa todella kohtaamasta itseaan, huumeet, muut addiktiot, uskoon horahtaminen ja se ettei han ota vastuuta tai osaa oikeasti tukea minua, kaikki syntyy siiat etta hanella on ongelmia enka siis voisi todella jakaa elmaani tasapainoisesti tai edes tyytyvaisesti hanen kanssaa, ikava kylla"".. niin sitten jo toisessa hetkessa han osoittaakin olevansa kypsempi kuin ajattelin, ja han koskettaa minua, tai vain toiset puolet hanessa?suhteessamme tulevat enemman esille, kompensoimaan naita puolia ja taas tulee tunne etta ""noh, kyllahan tama tasta, _nyt_ on ihan hyva olla, ehkapa olin liian aikaisin tuomitsemassa hanta"".

Ja nain tama menee, ja mina aina paivan paatteeksi, teki han mita tahansa, etsin ja loydan keinon ymmartaa hanta (kaytettyani siihen ensin paljon aikaa ja voimavarojani) ja kuvittelen (?) etta kaikki on hyvin. Kunnes sitten taas pamahtaa esiin niita asioita siita toisesta puolesta...Ja koen etta olenko ihan pimea kun en vain lahde, mutta minulla on myos _tarve_ ymmartaa hanta, kuten ylipaataan ihmisia heidan kaytoksensa takana, enka osaa taysin tuomita hanta.

Kai se juuri siita rakkaudesta kertoo, etta ""naen hanen ikavien puolien lavitse"", enka tuomitse hanta. Eritoten kun han myos osoittaa kasvuhalukkuuttaan jne.

Miten tama suhde voi olla tallainen? En oikeastaan aina voi kun naurahtaa, kaikenlaisiin ilmioihin sita tormaa..

Valilla tunnen sen connectionin valillamme, valilla tuntuu etta voi hyva luoja kun olemme ja ajattelemme niin erilailla.

Valilla ajattelen etta en voi hyvaksya hanen tapaansa elaa ainakaan niin etta itse sen myos omaksuisin ja olen valmis taysin lahtemaan. Ja vielapa koen asian viela ihan ok.na, etta hyvaksyn taysin sen etta emme olisi yhdessa. Mutta sitten tulee taas (yksinollessani) asioita mieleen ja tunnen sen miten tarkea han kuitenkin minulle on, ja naen hanessa myos sita kauneutta, ja haluan uskoa haneen, ja kaipaan hanta.

Tama on aivan kasittamatonta... Minulle ei todellakaan ole ollut tyypillista tallainen koskaan aiemmin, en ole oikeastaan koskaan kokenut eropaatosta vaikeaksi, vaan ollut hyvinkin ""tietavainen"" ja maaratietoinen asiopiden suhteen, en lainkaan 'riippujatyyppia"", itseasiassa ihan painvastoin.

Siksipa tama nyt sitten saatta mielikepposena tuntua ""oikealta rakkaudelta"", kun tama prkl tarinamme ei vain ota sita kunnon muotoaan vaan jatkuu ja jatkuu vain tallaisena ihme maarittelemattomana mossona!! ;-)

Siis mista ihmeessa tassa on kysymys ja miten mina nyt saisin jonkin tolkun tahan kaikkeen!!!

 

[Ap]

Lisaan viela sen, etta talla hetkella emme siis ole yhdessa, jopa eri maissa. Mutta siella han minua kuitenkin odottelee, ja on minullakin hanta ikava...

Pitaisi nyt vain jotenkin osata antaa jamptisti suuntaa talle suhteellemme.. Kovian vaikeata on kun on ensinnakin jonkinverran (kai se on myonnettava) ikava, ja ajatus ettemme olisi enaa yhdessa ei tunnu iinkaan ""vapauttavalta"", paitsi sitten toisaalta kylla tuntuu... Ja tamahan se juuri kynnyskysymys onkin, tunteiden vaihtelu ja suhteen elavyys ja muuttuminen versus ne muuttumattomat asiat....

Uskomattoman vaikeaa.