Vaadinko liikaa, parisuhde, avioliitto ja perhe / lapset..

[-ap]

Ymmärrän ja tiedän tunteesi. Meillä hyvin pitkälti sama tilanne. Mies saa työstään loistavaa palautetta, on pidetty ja luotettu työntekijä. Mutta kotona onkin sitten "lomalla" koska on niin rasittunut työstään (toimistotyötä, hah). Ja lasten pitäisi olla hiljaa keskenään leikkimässä huoneessaan. Nukkuu pitkään, torkkuu päiväunia, jättää likaisia astioita ja vaatteita ympäri kämppää ja pelaa pleikkarilla kuulokkeet päässään. Usein ei edes kuule, vaikka lapset hänelle jotain yrittäisivät kertoa. Ei vaan huomaa, eikä kuule. Eikä puhettakaan mistään että lähtisi lasten kanssa johonkin, veisi ulos, pulkkamäkeen, luistelemaan, hiihtämään. Päinvastoin on sitä mieltä että lasten pitää itse keksiä omat tekemisensä.
Ollaan eron partaalla ja mies ei edelleenkään tunnu edes tajuavan miksi. Olen totaalisen kyllästynyt. Ja minä käyn yhtä lailla töissä kun mieskin.

voi ei : ( ymmärrän sinua niin hyvin.. Onko teillä aina ollut näin?

 

[vierasss]

Minä en vaan voi tajuta ihmistä, joka ei halua olla lastensa kanssa.

Minä saan yleensä ns. pakottaa miehen treeneihin. Mieluummin se olisi kotona.

 

[taas näitä]

Taas näitä tapavalittamarttyyreja. Ota tilalle työtön sohvaperuna, niitä on Suomi täynnä. Se on luonasi kaiket päivät ja voit puhua sille mielin määrin kun se makaa sohvalla. Kuka tietää, ehkä se saa sen naulakonkin laitettua.

Joidenkin naisten sietäisi hävetä silmät päästään kun edes KEHTAAVAT valittaa siitä että mies käy TÖISSÄ. Ei jumalauta, ei mahdu kaaliin.

 

[-ap]

Taas näitä tapavalittamarttyyreja. Ota tilalle työtön sohvaperuna, niitä on Suomi täynnä. Se on luonasi kaiket päivät ja voit puhua sille mielin määrin kun se makaa sohvalla. Kuka tietää, ehkä se saa sen naulakonkin laitettua.

Joidenkin naisten sietäisi hävetä silmät päästään kun edes KEHTAAVAT valittaa siitä että mies käy TÖISSÄ. Ei jumalauta, ei mahdu kaaliin.

Ajattelin ensin etten vastaa sinulle, mutta vastaanpas kuiten : ) luepas uudelleen aloitus ja kaikki muut kiroittamani tekstit. Enhän minä hyvänenaika valita siittä että mies käy töissä : D

 

["vieras"]

Taas näitä tapavalittamarttyyreja. Ota tilalle työtön sohvaperuna, niitä on Suomi täynnä. Se on luonasi kaiket päivät ja voit puhua sille mielin määrin kun se makaa sohvalla. Kuka tietää, ehkä se saa sen naulakonkin laitettua.

Joidenkin naisten sietäisi hävetä silmät päästään kun edes KEHTAAVAT valittaa siitä että mies käy TÖISSÄ. Ei jumalauta, ei mahdu kaaliin.

Eihän se siitä töissäkäymisestä valita, vaan siitä, että mies ei kotona osallistu perheen elämään. Osaatko sinä lukea?

 

[taas näitä]

Ajattelin ensin etten vastaa sinulle, mutta vastaanpas kuiten : ) luepas uudelleen aloitus ja kaikki muut kiroittamani tekstit. Enhän minä hyvänenaika valita siittä että mies käy töissä : D

Nostit miehen työn ensimmäisenä esille aloituksessasi joten kyllä sillä iso merkitys täytyy olla. Ja mitäs tämä on jos ei valittamista:

"Nyt olen hälle sanonut että jos työ vie ison osan elämästä ja aikaa, niin harrastuksista pitää karsia."

Mies kuulee tuollaisen puhtaana valituksena.

 

[Lispetti]

Itsekin äitinä ymmärrän tuskasi. Et vaadi liikaa.

Lapset ovat leikki-iässä, olisiko tuo ikä kenties miehelle vaikeaa aikaa keksiä yhteistä tekemistä lasten kanssa? Minä huomasin muutoksen meidän isukin ja lasten yhteisessä ajankäytössä kun lapset alkoivat olla siinä iässä, että erilaiset harrastukset, ja vaativammat tekemiset onnistuivat lapsiltakin. En nyt tarkoita sitä että lapset olivat aivan paitsi isän huomiota, toki jutusteli ja touhusi kunhan tekeminen oli itselleenkin mielekästä.

Kyllä miehesi tulisi osallistua perheeseen. Tuossa on vaarana erkaantua ja tulla ulkopuoliseksi. Eihän tuolla tavalla edes loppupeileissä tunne lapsiaan. (tätäkin pidetään niin itsestäänselvyytenä nykyjään; kyllä minä oman lapseni tunnen -kun nyt ollaan niitä äitejä ja isejä)

Ehkä miehesi on tähän nykyiseen rooliinsa niin tottunut, ettei oikeastaan tiedä paremmasta? On ehkä muutosten aika...mitä luulet?

Tarvitaan rauhallinen hetki, siihen keskustelua ilman syyllistämisiä. Kiehahduksen vaara tuossa on. On kyse teidän lapsista, ja toki äiti haluaa aina lapsilleen parasta, ja nyt ei ilmeisemmin niin ole käynyt.

Tsemppiä kovasti, toivottavasti miehesi kokee heurekan!

 

[-ap]

Itsekin äitinä ymmärrän tuskasi. Et vaadi liikaa.

Lapset ovat leikki-iässä, olisiko tuo ikä kenties miehelle vaikeaa aikaa keksiä yhteistä tekemistä lasten kanssa? Minä huomasin muutoksen meidän isukin ja lasten yhteisessä ajankäytössä kun lapset alkoivat olla siinä iässä, että erilaiset harrastukset, ja vaativammat tekemiset onnistuivat lapsiltakin. En nyt tarkoita sitä että lapset olivat aivan paitsi isän huomiota, toki jutusteli ja touhusi kunhan tekeminen oli itselleenkin mielekästä.

Kyllä miehesi tulisi osallistua perheeseen. Tuossa on vaarana erkaantua ja tulla ulkopuoliseksi. Eihän tuolla tavalla edes loppupeileissä tunne lapsiaan. (tätäkin pidetään niin itsestäänselvyytenä nykyjään; kyllä minä oman lapseni tunnen -kun nyt ollaan niitä äitejä ja isejä)

Ehkä miehesi on tähän nykyiseen rooliinsa niin tottunut, ettei oikeastaan tiedä paremmasta? On ehkä muutosten aika...mitä luulet?

Tarvitaan rauhallinen hetki, siihen keskustelua ilman syyllistämisiä. Kiehahduksen vaara tuossa on. On kyse teidän lapsista, ja toki äiti haluaa aina lapsilleen parasta, ja nyt ei ilmeisemmin niin ole käynyt.

Tsemppiä kovasti, toivottavasti miehesi kokee heurekan!

Kiitos tsemppauksesta ja mukavista ymmärtävistä sanoista. Uskon viikolopun olleen jo pieni sysäys parempaan ja toivon että kun hän puuhailee enemmän lasten kanssa niin hän huomaa mistä on jäänyt paitsi ja haluaa tehdä kaikkensa ettei enää niin kävisi..

 

["viiraska"]

Tuttua. Minusta kysymys on myös elämänvaiheista ja elämänhallinnasta. Miehellä on suuri tarve päteä töissä ja luottamustoimissa, eikä hän ole vielä oppinut että kaikkea ei voi saada, ei ole huomannut että perhe on ohimenevä vaihe elämässä. Tämä on minusta osittain ikään/elämänkokemukseen liittyvä asia.

Toinen juttu on, että kotona lasten kanssa olevalla äidillä on tarve kumppanin seuralle suurempi kuin jossakin muussa elämänvaiheessa. Kyllä sen kodinhoidon jaksaa, suurimman osan ajasta, jos näin on sovittu, mutta henkisen tuen ja arvostuksen puute syö naista. Sanoisin, että ennen toivomuslistaa suoritettavista tehtävistä kannattaisi investoida parisuhteeseen, hakeutua vaikka parisuhdekurssille tai varata aikaa rauhalliseen kahdenkeskiseen olemiseen. Jos ei mies innostu, lue vaikka itse aiheesta jotakin (mm. MLL:n pieni parisuhdekoulu netissä) ja tilaa mies kahden kesken istumaan iltaa kanssasi aiheen äärellä. Se voimaannuttaa molempia, ja olen huomannut että vaikka mies kokee aiheen vaativaksi eikä ikinä itse valitsisi tällaista, hän kuitenkin välillä innostuukin.

 

[-ap]

[QUOTE="viiraska";28036958]Tuttua. Minusta kysymys on myös elämänvaiheista ja elämänhallinnasta. Miehellä on suuri tarve päteä töissä ja luottamustoimissa, eikä hän ole vielä oppinut että kaikkea ei voi saada, ei ole huomannut että perhe on ohimenevä vaihe elämässä. Tämä on minusta osittain ikään/elämänkokemukseen liittyvä asia.

Toinen juttu on, että kotona lasten kanssa olevalla äidillä on tarve kumppanin seuralle suurempi kuin jossakin muussa elämänvaiheessa. Kyllä sen kodinhoidon jaksaa, suurimman osan ajasta, jos näin on sovittu, mutta henkisen tuen ja arvostuksen puute syö naista. Sanoisin, että ennen toivomuslistaa suoritettavista tehtävistä kannattaisi investoida parisuhteeseen, hakeutua vaikka parisuhdekurssille tai varata aikaa rauhalliseen kahdenkeskiseen olemiseen. Jos ei mies innostu, lue vaikka itse aiheesta jotakin (mm. MLL:n pieni parisuhdekoulu netissä) ja tilaa mies kahden kesken istumaan iltaa kanssasi aiheen äärellä. Se voimaannuttaa molempia, ja olen huomannut että vaikka mies kokee aiheen vaativaksi eikä ikinä itse valitsisi tällaista, hän kuitenkin välillä innostuukin.[/QUOTE]

Kiitos tästäkin, viisaita neuvoja, vielä kun tuon miehen tosiaan sais innostumaan pariterapioista : )