V*tutus miestä kohtaan synnytyksen jälkeen

["Vieras"]

Olen jatkuvasti vittuuntunut mieheen. Ihan sama, mitä hän tekee tai on tekemättä, niin olen ihan raivon partaalla, tekisi välillä mieli hakata pesäpallomailalla ILMAN SYYTÄ. Tai kyllä minä jonkun syyn kaivamalla kaivan, että pääsen kiukuttelemaan.

Tämä ei itseasiassa tullut heti synnytyksen jälkeen vaan ehkä kuukausi tai pari sen jälkeen. Ja pahenee vain. Univelkaa ei ole, vauvaa kohtaa tunnen suurta hellyyttä, mutta vaikka mies tekisi mitä, VITUTTAA.

Ihan naurettavista syistä, mutta en voi sille mitään, että olen niin raivona että raivoan koko ajan ja kiukuttaa niin paljon, että tekisi mieli vaan itkeä välillä. Ja ei, minulla ei ole synnytyksen jälkeistä masennusta, tämä ilmenee vain miestäni kohtaan. Tästä huolimatta olen oikein onnellinen vauvasta, koko perheestäni ja elämäntilanteestani.

Nämäkö ne sitten ovat ne paljon puhutut raskauden jälkeiset hormonit? MILLOIN TÄMÄ LOPPUU? Varmaan tosi leppoisaa elää kanssani.. Onneksi mieheni on ihan jumalattoman hyvähermoinen.

 

["Jep"]

Toivottavasti ukkos lähtee ajoissa. Menisi vauvan kanssa vaikka turvakotiin aluksi.

 

["hohhoijaa"]

Luultavasti eroatte ennen pitkää, ei kuulu olla noin. Tottakai erimielisyyksiä tulee joskus, mutta jos ihan päivittäin/viikottain niin en minä semmoista jakselis katella ettekä kyllä tekään enää muutaman kuukauden päästä. Oli sitten ihan pakko hankkia lapsi semmoisen ihmisen kanssa, ketä vihaat? Onnea teille!

 

["vieras"]

Ei ole. Miehenä voin sanoa että tunne voi olla molemminpuolinen, joku siinä vaan ei natsaa. Itsellä oli samanlaiset tunteet entistä vaimoa kohtaan, en tiedä miksi. Kun erottiin oltiin mustasukkaisia toisia kohtaan ja kesti pitkän aikaa että yli päästiin. Rakkaus oli ja pysyi vaikka erottiinkin, en tiedä syytä vaikka me ei oltu edes joka päivä työvuorojen takia tekemisissä keskenään.

 

["Vieras"]

Arvasin, että tulee tällaisia vastauksia. Rakastan miestäni, nämä kiukunpuuskat vain ärsyttävät itseänikin. Ja tällaista ei ole ollut ennen synnytystä ja olemme olleet yhdessä pitkään.

Hankin lapsen miehen kanssa, jota rakastan yli kaiken, en tietääkseni missään vaiheessa sanonut että vihaisin miestäni!? Olen vain poikkeuksellisen kiukkuinen miestäni kohtaan nyt ollut hetken. Ajoittuen synnytyksen jälkeiseen aikaan, joten hormoneista oletan johtuvan.

Ja tuskin ihan turvakotiin tarvitsee mennä jos äiti on kiukkuinen Tätä on tosiaan kestänyt hyvin lyhyen aikaa, en nyt ihan erosta puhuisi, voi jeesus näitä vastauksia. Osasin kyllä valmistautuakin, että vauva-aika on raskasta parisuhteelle, mutta oma kiukkuisuus on yllättänyt.

 

[astrolabe]

Olet vauvakuplassa, olet erkaannuttanut miehen sinun ja vauvan elämästä. Hän on vain häiriötekijä teille kahdelle.

 

["vieras"]

Jos sun mies on kuitenkin tehnyt jotain vääryyttä, vaikkapa menneisyydessä, ja se nousee pintaan nyt. Raskauden aikana?

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";28708392]Jos sun mies on kuitenkin tehnyt jotain vääryyttä, vaikkapa menneisyydessä, ja se nousee pintaan nyt. Raskauden aikana?[/QUOTE]

Raskauden aikana rakkaus kukoisti Tämä on tullut vasta nyt, kun vauva on muutaman kuukauden.

Ja on tehnyt vääryyttä jos taakse päin katsotaan.

 

["Vieras"]

Olet vauvakuplassa, olet erkaannuttanut miehen sinun ja vauvan elämästä. Hän on vain häiriötekijä teille kahdelle.

Mitenhän siitä pääsee eroon? Siitä kuplasta, ei miehestä

 

["vieras"]

Onkohan sulla nyt hormonit sekaisin?

 

["nni"]

Mulla oli ihan samanlainen tilanne. Koko äijän näkeminen otti aivoon. Vielä neljä kuukautta asuttiin tytön syntymän jälkeen yhdessä, mutta sitten riitti ja me muutettiin tytön kanssa pois. Vauvan syntymä on niin suuri asia, että meidän suhde ei sitä kestänyt

 

[astrolabe]

[QUOTE="Vieras";28708409]Mitenhän siitä pääsee eroon? Siitä kuplasta, ei miehestä [/QUOTE]

Otat miestä mukaan vauvan hoitamiseen ja ärsytyksestä huolimatta olet miehen lähellä paljon. Kiintymyshormoni erittyy toisen läheisyydessä.

 

["vieras"]

Otat miestä mukaan vauvan hoitamiseen ja ärsytyksestä huolimatta olet miehen lähellä paljon. Kiintymyshormoni erittyy toisen läheisyydessä.

Koskas sulla on LA?

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";28708411]Onkohan sulla nyt hormonit sekaisin?[/QUOTE]

No on!
Siksi kysyinkin, milloin tämä oikein loppuu?

Miksi täällä heti oletetaan, että olemme kohta eroamassa ja hankin lapsen miehen, jota vihaan, kanssa?

Olemme olleet yhdessä pitkään. Olemme loistava pari, ei mitään ongelmia tällä hetkellä parisuhteessa. Mieheni on loistava isä ja puoliso. Olemme onnellisia.
Usein iltaisin tuijotamme vauvaa sängyllä ja ihmettelemme, miten olemme saaneet aikaiseksi jotain noin ihanaa. Toimimme tiiminä. Huumori toimii edelleen välillämme. Emme riitele jatkuvasti, olen vain helvetin kiukkuinen ollut viime aikoina. Mieheni ei lähde näihin minun kiukutteluihin mukaan vaan katsoo lähinnä huvittuneena, ja on joskus naureskellut, että taitaa olla hormonit sekaisin.

Ihmettelen vain, miksi olen näin kiukkuinen miestäni kohtaan ilman syytä. Varmasti syynä on hormonit, en ole epäillyt hetkeäkään, mutta mietin vain, milloin tämä sitten loppuu, hormonit tasaantuu jne.
Eikä tämä kiukkuisuus ole pelkästään miestäni kohtaan, myös muita ihmisiä (paitsi vauvaa). Muille ihmisille en vain näytä kiukkuani vastaavalla tavalla, tietystikään.

 

["Vieras"]

Otat miestä mukaan vauvan hoitamiseen ja ärsytyksestä huolimatta olet miehen lähellä paljon. Kiintymyshormoni erittyy toisen läheisyydessä.

Täytyypä panostaa läheisyyteen, se on vähän jäänyt. Seksiä on, mutta sellainen yleinen helliminen on tosiaan vauvan syntymisen myötä jäänyt..

Vauvan hoidossa mies on kyllä mukana kiitettävästi, päivät tosin on töissä, mutta illat.

 

[Minni:)]

Ymmärrän sua ap täysin. Ei tarvi olla parisuhteen pielessä tai mikään mielenvikainen. Mulla oli ihan samaa. Meillä mies ei tosin jaksanut olla ymmärtäväinen vaan tahallaan ärsytti mikä vaan pahensi tilannetta. En muista tarkkaan millon helpotti. Mulla pahin vaihe tais olla kun vauva oli 5kk-1v.

 

[waninka]

Mulla on jostain syystä ihan samanlailenen olo. Mies on kyllä mukana vauvan hoidossa paljonkin, mutta imetyksen takia ruokinta ja nukuttaminen ja yöheräämiset on mun kontolla kokonaan. Itse olen kyllä jo väsynytkin ja olen tulkinnut sen niin että koska en voi hermostua vauvalle, hermostun mieheeni vaikka hänkään ei tietenkään ole syyllinen mihinkään. Mulla johtuu ihan yksinomaan väsymyksestä, mutta miksi se purkautuu noin, en tiedä.

 

[tosi monen lapsen äiti vastaa]

Et ole epänormaali. Psyyke ei vain ehdi nyt mukaan suureen muutokseen. Anna aikaa, mutta vältä sitä pesäpallomailaa, vai mikä maila se nyt olikaan. Hormonit siellä pyörii. Ja univelka ja vastuu painavat. Älkää nyt eroa edes harkitko, höpö höpö, se olisi ihan mahdottoman lyhytjännitteistä. Ei muuta kuin ylpeinä vanhempina kimpassa eteenpäin.

 

[..]

Omaa kokemusta moisesta ei ole (vai olikohan sittenkin sitä, mitä luulin univelaksi...?), mutta pitkä parisuhde on. Tuo läheisyys ärsytyksestä huolimatta kuulostaa hyvältä neuvolta. Ja se, että tosiaan antaa miehen ottaa vastuuta vauvasta, eikä ole itse neuvomassa koko aikaa, lähtee vaikka jonnekin. Ei siis niin, että "mies auttaa vauvan hoidossa". Tsemppiä ja iloa vaikeuksista huolimatta. Kyllä se siitä helpottaa! Muutaman kuukauden jaksaa!

 

[aeth,nn]

vaihda pillerimerkkiä!

 

[zx]

Jep, täällä samanlaisia tuntemuksia ollut synnytyksen jälkeen. Mutta kyllä tässä 10-vuoden aikana on pari tämmöstä kautta kerennyt tulemaan ja tiedänkin, että ajankanssa menee ohi. Sen jälkeen taas rakkaus kukoistaa, kuin vastarakastuneilla.

 

["vieras"]

täällä yksi raivopää
vauva on vasta reilun kuukauden, mutta kiukuttelu alkoi jo melkein heti kun pääsin synnäriltä. nyt on jo onneksi VÄHÄN hellittänyt. harmi että mies ei pysty itse pysymään viileänä, vaan lähtee mukaan kiukutteluuni mies on ollut mukana vauvanhoidossa, heräillyt yöllä syöttämään ym. toivottavasti tämän vaihe menee äkkiä ohi

 

["vieras"]

Täällä kohtalotoveri, vitutus loppuu kun imetyskin loppuu ainakin täällä.

 

[Vieras (aapee)]

No tulihan niitä kohtalotovereita, sitähän se minäkin että en voi olla yksin ongelmani kanssa (eikä ratkaisu ainakaan ero ole). On se minullakin varmasti osittain väsymystäkin, mutta ei minulle kauheasti univelkaa ole kertynyt, vauva nukkuu yöt hyvin, tietysti herää syömään pari kertaa. Ja kun vieressä nukkuu niin itse herään useita kertoja siirtämään vauvaa (hilautuu aina ihan kiinni minuun) ja tarkistamaan, että vauvalla kaikki ok.

Ja ei todellakaan tässä ole eroa mietitty, ei parisuhteemme mitenkään kriisissä ole ja mies onneksi osaa ottaa käyttäytymiseni huumorilla (kiukkuisuuden lisäksi olen myös poikkeuksellisen tyhmä nyt.. Nauran itsellenikin vähän väliä, että mihin on terävyys kadonnut ;D), harmi vain että mieheen purkautuu kaikki kiukku.

Imetys ei näillä näkymin ole loppumassa vielä pitkään aikaan, sitä odotellessa siis..
Pillereitä en syö. Voihan hormonit..!

 

["vieras"]

Minulla ei ole ollut jatkuvaa ketutusta miestä kohtaan lasten syntymien jälkeen, mutta minulle oli esikoisen kohdalla kauhean vaikeaa se sitoutumisen suuruus vauvaan.. Toki kyllä sen tiesi jo etukäteen, mutta todellisuus oli jotain vieläkin rankempaa.. Ja päivien yksitoikkoinen läpi meno samoine rutiineineen. Siitä kiukkuilin miehelle paljon koen ekan kuukauden ajan. Minua ärsytti se miten mies lähti aamulla töihin vapaana kaikesta siitä vauva-arjesta.. Olin kateellinen hänen kivoille kahvihetkilleen työkavereiden kanssa siellä töissä ja sille vapaudelle käydä vessassa milloin huvittaa Olin siis kateellinen miehelleni hänen työelämästään, vaikken olisi todellisuudessa halunnut vaihtaa paikkoja mieheni kanssa. Ja sekin tuntui rankalta, että annoin vauvalle kaikkeni ja ainut mitä sain takaisin silloin alussa oli ehkä yksi hymy päivässä... Tuntui, että minä vaan annoin ja annoin omaa rakkauttani, mutta en saanut tilalle mistään sitä takaisin. Nämä kun tajusin ja osasin pukea nuo tunteet sanoiksi niin alkoi helpottamaan..

Toinen lapsi syntyi 6 kk sitten ja alussa oli samanlaisia fiiliksiä, mutta lievempänä kun tiesi jo mitä odottaa ja toisaalta oli jo tottunut, että on kotona "jumissa" lapsen kanssa (esikoinen täytti juuri 2-vuotta). Rakastan näitä lapsiani aivan hurjasti ja rakkaus syttyi molempiin ensimmäisestä katseesta. Miestäni rakastan myös, mutta vauva-aika on vaan vauva aikaa....

Kuulostaako nuo minun ahdistuksen aiheet tutuilta? Oletko puhunut ap tunteistasi miehellesi? Voithan nimittäin sanoa, ettet itsekään ymmärrä miksi sinua ärsyttää miehesi olemassaolokin tällä hetkellä ja pyydä kärsivällisyyttä.. Silloin ehkä sinun on helpompi käsitellä ärsytystäsi.