S
Surullista
Vieras
"32-vuotias äiti tuomittiin vauvansa törkeästä pahoinpitelystä Lahden käräjäoikeudessa maanantaina, kertoo Iltalehti. Vauvasta löytyi useita luunmurtumia ja verenpurkaumia silmissä, mikä lääkärin mukaan viittaa voimakkaaseen ravisteluun.
Päivän Iltalehti kertoo lahtelaisvauvan syntyneen täysin terveenä viime marraskuussa. Vauva oli kuitenkin itkuinen ja pienokaista oli lähes mahdoton pukea. Ristiäisissään vauva oli jo niin kipeä, ettei kestänyt enää edes kankaan kosketusta.
Lehden mukaan isä huomasi ristiäisiltana lapsen jalan turvonneen. Huolestunut äiti päätti viedä vauvansa sairaalaan.
Lääkäri totesi vauvassa useita vammoja, joita vanhemmat eivät osanneet selittää. Vauvalta olivat mm. murtuneet molemmat reisiluun alaosat, molemmat sääriluut, oikea olkaluu sekä värttinäluu. Molemmissa silmissä oli myös verenvuotoa sidekalvojen alla, mikä viittasi vauvan ravisteluun.
Iltalehden mukaan molemmat vanhemmat kiistivät pahoinpidelleensä lasta. Sen sijaan äiti myönsi väsymyksensä lapsenhoidossa.
Molemmat vanhemmat tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin vauvansa kaltoinkohtelusta."
Mitä ajatuksia tämä uutinen herättää? Tietysti tästä ei vielä tiedä tapauksen taustoista enempää. Tässä on pakko olla kyse jostain synnytyksen jälkeisestä masennuksesta tms. Lapsen jatkuva itku on todella raivostuttavaa ja hermoja raastavaa, mutta ei kukaan normaalitilassa oleva vanhempi tuollaista tee.