uusperheen yhteiset lapset poikia,lapsi luku täynnä,tyttären kaipuu. miehen tytär "muistuttaa" minua siitä mitä menetän.

Toisen ketjun innoittamana päätin kirjoittaa ajatuksistani..

Nuorimmaisen synnytyksen jälkeen minut valtasi aivan odottamattomat fiilikset. Aina oli aivan sama mitä sukupuolta saa mutta nyt kun lapsi luku on täynnä niin tyttären kaipuu on kova. Elämme uusperheessä jossa yhteiset lapset poikia ja miehellä on tytär,hän ei siis koe tätä kanssani.

Tunne lähti liikkeelle niinkin viattomasta kun kävin ostamassa vauvalle vaatteita. Siellä vaan iski vaaleanpunaisten hyllyjen luona kriisi etten koskaan täältä mitään nättiä saa hommata. Siitä sitten pikku hiljaa valkeni mielessä mitä kaikkea muuta menetän kun minulla ei ole tytärtä. Poikiahan rupeaa sitten jossain välissä kiinnostamaan miesten jutut jossa äiti ei kuulu kuvioihin vaan isän kans tehdään kaikenlaista.

Meidän tilanteessa tosiaan miehen tytär on minulle säännöllisesti kipeä muistutus siitä mitä menetän kun kertoo iloisesti miten ovat äitinsä kanssa shoppailleet,lakanneet kynsiä,laitelleet hiuksia. Aika pinnallista mutta liittyy siihen ajansaatossa syvällisempääkin.

Itse olen ainakin tiedostanut ettei miehen tyttärellä voi paikata tätä tyttären kaipuuta. Hän on jonkun muun tytär eikä minulla ole sitä tunne sidettä minkä äitinä jo tiedänkin mistä on kyse. Tuntuu nykyään epämiellyttävälle kun liian moni asia muistuttaa minua siitä mitä en saa ikinä kokea. Moni pitää sitä itsestään selvyytenä että minä perheen naisena teen tyttöjen juttuja miehen tyttären kanssa ja mies poikien juttuja poikien kanssa. En tunne oloani kotoisaksi niissä asetelmissa kun asia on vielä niin arka tulee lähinnä vaan surullinen olo jos teen tyttöjen juttuja. Eikä siinä ole sitä tunnettakaan mitä äitinä koen poikien kanssa asioita tehdessä.

Rakastan poikiani äärettömästi,tämä ei liity heihin mitenkään eikä ole heiltä pois. Joku äiti varmaan ymmärtää mitä käyn nyt läpi?

 

mitäs jos tyttäresäsi tulisi isin tyttö tykkäis laitella autoja ja sellasta. ite pikku tytsynä li sellanen kaikki pinkki ja röyhelöinen oli hyih, teini iässäkin mielummin kävin iskn kans ongel ku shoppailee äiskän kanssa. usko pois etsä mitään menet,pojille voi ostaa todella södejä vaatteia ja oihan itekki mennäpoikien juttuihin mukaanj

 

mitäs jos tyttäresäsi tulisi isin tyttö tykkäis laitella autoja ja sellasta. ite pikku tytsynä li sellanen kaikki pinkki ja röyhelöinen oli hyih, teini iässäkin mielummin kävin iskn kans ongel ku shoppailee äiskän kanssa. usko pois etsä mitään menet,pojille voi ostaa todella södejä vaatteia ja oihan itekki mennäpoikien juttuihin mukaanj

Tuskin ap nyt mitään röyhelön kaipuuta tuntee, vaan tyttären kaipuuta. Ihan sama millainen tytär olisi, tytär on kuitenkin aina tytär äidille.

Ymmärrän ap mitä tarkoitat. Tuli surullinen olo.

 

Kyllähän tuo selventää sitä surua, jota kuitenkin pinnan alla koin kun pojan sukupuoli selvisi. Tiesin kuitenkin, että hän jää ainoaksi lapseksi. Ja kun hän paasaa minulle silmät loistaen tuhannetta kertaa miten iso propelli Bauhausin katossa on ja kukakohan sen saa sammuttaa ja missä se nappula on, autiudentunne heilahtaa korvieni välissä. Mieleeni tulee ne pienet tytöt, joista jo lähes vauvoina näki, että samaa lajia ollaan. Enkä ole mikään röyhelöneiti tosiaan. Vaan se tunne, että tuo kiinnittää huomiota samoihin asioihin kuin minä ja kokee ne tavalla, jonka tunnistan.

Ehkä ap vielä pääsee tuskastaan? Se naistenvälinen läheisyys on mahdollista myös äiti- ja tytärpuolen välillä. Nyt se ei tunnu mahdolliselta, kun tyttö lisää tuskaa olemalla olemassa. Mutta kun tuska on käsitelty, kaikki lähentyminen onkin kotiin päin. Harvalla meistä niin paljon liikaa uskottuja naisia on, etteikö yksi sekaan sopisi. Minun raukan pitää odottaa miniää, ja ehkä tuo on vielä himpun verran hankalampi suhde läheisyyden toteuttamiseen... No, kymmenen vuoden päästä tuo varmaan jo alkaa ensimmäisiä tyttöystäviä haalia, alan jo hieroa käsiäni...

 

Miksi ettei voisi tehdä vielä yhtä lasta??

 

Asettelu on varmaan ihan sama, oli se kummin päin vain. Meillä on 3 tytärtä ja haikeana mietin millaista olisi ollut olla pienen pojan äiti ja olisin halunnut nähdä mieheni piirteet myös pienelle pojalle. Äh, hankalaa mutta kiitollisia tottakait ollaan nykyisestä asetelmasta, mutta kyllä se jossakin riipaisee.

 

Kaipuille saada lapsia sukupuolen mukaan on ihan biologinen perusta eikä sitä tarvitse hävetä

Meillä on neljä poikaa ja yksi tyttö. Tuo yksi tyttö tuntuu ihan erityiseltä lapselta tyttöytensä vuoksi, vaikka kaikki ovatkin erityisen rakkaita. Pöhköä, mutta niin se vain on. Tyttö myös korostuu usean pojan sakissa. Huomaan myös aina silloin tällöin miettiväni, miten ihanaa olisi, jos tytöllämme olisi sisko. Itselläni on monta siskoa.

 

[QUOTE="Vieras";28135300]Miksi ettei voisi tehdä vielä yhtä lasta??[/QUOTE]

ei välttämättä tulis tyttöä nytkään.

 

Mulla on kolme poikaa ja yksi tyttö melkeimpä valitisin pelkkiä poikia tälllä tiedolla. Poikein kanssa on paljon helpompaa elämä etenki murkkuiässä

 

Minulla tyttö ja poika. Kieltämättä oli ihanaa, kun sain tietää odottavani tyttöä. Se sykähdytti ihan odottamattomalla tavalla. Ymmärrän täysin ap:n tunteita. Molemmat ovat rakkaita. Tosin äiti-tytär -suhde osaa olla myös erityisen haastava ja ajoittain raastava... Tunnekuohut ovat melkoisia

 

ei välttämättä tulis tyttöä nytkään.

Niinpä, kyllä se lapsiluku on tärkeämpi kriteeri, kun se ettei ole tytärtä. Jos TIETÄISI lapsen olevan tyttö, voisi harkita enemmän, mutta saattaahan se olla että vaikka tekisit 10 lasta, kaikki olisivat poikia.

Ymmärrän kyllä tunteesi ja kaipuusi. Onneksi ne pojat tuo tyttöjä kotiin...ja toisaalta voihan tuosta miehen tytöstäkin tulla "sinun tyttösi" siis niin että hän vuosien saatossa tulee tosi rakkaaksi ja ns. "omaksi"

 

Minäkin ymmärrän sinua ap... Itse olen pienestä tytöstä asti miettinyt, että teen lapsia ainakin niin kauan, kunnes on molempia sukupuolia. Eihän silläkään tyylillä nyt voi taata, että tulee mitä lähti hakemaan, mutta kyllä sekin on sitten varmaan helpompi hyväksyä.

 

En lähtisi yrittämään vauvaa toivoen tiettyä sukupuolta...lapsiluvun päätimme ajoissa,ollen siitä yhtämieltä. Ihan oman jaksamisen takia emme tee enempää. Mut huomasin kyllä karvaasti miten tuplasti rankempaa tälläista luonnollista juttua on käydä läpi kun toisella on molempaa sukupuolta. Ja itselle toisen tyttärestä ei tule tytärtä, vain äiti voi kokea sen äiti tytär suhteen. Ajoittain aika tukalaa ihan omassa kodissa,minä on todella surullista. Tuntuu ettei näitä ajatuksia pääse pakoon. Sivusta näen ja kuulen sen mitä itse haluaisin kipeästi kokea,mutten se tule koskaan toteutumaan. Toivon todella että aika tekee tehtävänsä....

 

Tiedän tunteesi. Itsellä kaksi poikaa ja kyllä toivoin tyttöäkin jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin päätetty, että ei tehdä enempää lapsia. Aikaa on kulunut ja tuosta "katkeruudesta" pääsee eroon, tilanteeseen on vaan sopeuduttuva.
Kehittele poikien kanssa jotain "vain teidän juttuja". Meillä on esikoisen kanssa yhteisenä harrastuksena kirppistely. Mies ja kuopus jää aina kotiin ja me lähdetään viettämään laatuaikaa
Itse olen lisäksi yrittänyt lähentää välejä kummityttöön ja hänen kanssaan touhuan kaikkia tyttöjen juttuja ja ostelen hänelle jotain pientä ja söpöä

Yritä unohtaa tuo fiilis ja keskity nauttimaan pojistasi

 

[QUOTE="vieras";28135488]Mulla on kolme poikaa ja yksi tyttö melkeimpä valitisin pelkkiä poikia tälllä tiedolla. Poikein kanssa on paljon helpompaa elämä etenki murkkuiässä [/QUOTE]

Todella pahoillani olen ap:n puolesta, et kai muuta voi tehdä kuin muokata asiaa mielessäsi niin kauan että olet sinut sen kanssa.
Mutta, poikien helppoudesta kun aina puhutaan niin juuri eilen luin tutkimuksesta(jossa oli katsottu tilastoja todella pitkältä ajalta) että jokainen synnytetty poikalapsi lyhentää äitinsä elämää 34 viikolla. Tyttäret pidentävät ikää.

 

Kyllähän tuo selventää sitä surua, jota kuitenkin pinnan alla koin kun pojan sukupuoli selvisi. Tiesin kuitenkin, että hän jää ainoaksi lapseksi. Ja kun hän paasaa minulle silmät loistaen tuhannetta kertaa miten iso propelli Bauhausin katossa on ja kukakohan sen saa sammuttaa ja missä se nappula on, autiudentunne heilahtaa korvieni välissä. Mieleeni tulee ne pienet tytöt, joista jo lähes vauvoina näki, että samaa lajia ollaan. Enkä ole mikään röyhelöneiti tosiaan. Vaan se tunne, että tuo kiinnittää huomiota samoihin asioihin kuin minä ja kokee ne tavalla, jonka tunnistan.

Kyllä mua ainain lapsena kiehtoi myös tekniset laitteet. En ihan oikeasti ymmärrä miten ne samanlaiset vehkeet alapäässä aiheuttaisivat yhteyttä myös henkisellä tasolla? Joidenkin, niin omien kuin toistenkin lasten kanssa ja samoin aikuisten kanssa vaan tuntee yhteyttä ja "sielujen sympatiaa" ihan fyysisestä sukupuolesta riippumatta. Ihailen ja arvostan montaa asiaa äidissäni, luotettavuutta, suvaitsevuutta, välittämistä heikommista, ihmisistä ja eläimistä. Mutta en koe että sama sukupuoli toisi jotain lisäarvoa suhteeseemme.
En tykännyt lapsenakaan vaaleanpunaisista hörhelöistä tai prinsessaleikeistä tai käsitöistä tai ihmissuhteista puhumisesta tai tarvinnut "parasta kaveria" jne. Olen myös ollut jo syntyjäni kyseenalaistava, on ollut selvää että kannatan tasa-arvoa ja vastustan automaattisia sukupuolirooleja, vaikka olen kasvanut perinteisessä ydinperheessä. Onneksi minut on hyväksytty tälläisenä ja rakastettu sellaisena kuin olen eikä yritetty pakottaa "tytöksi". Eikä myöskään "pojaksi". Että olen saanut olla sellainen kuin miksi Jumala on minut luonut, ja kehittää eri puolia itsessäni.
Eihän se välttämättä sitä tarkoita että yrittäisi pakottaa lasta tiettyyn muottiin, kun kaipaa tiettyä sukupuolta...Tulee van sellainen vaikutelma että jos syntyvä lapsi ei olisikaan sellainen stereotyyppinen tyttö kuin äiti toivoo, niin ei hyväksyisi...

 

[QUOTE="vieras";28136200]
Mutta, poikien helppoudesta kun aina puhutaan niin juuri eilen luin tutkimuksesta(jossa oli katsottu tilastoja todella pitkältä ajalta) että jokainen synnytetty poikalapsi lyhentää äitinsä elämää 34 viikolla. Tyttäret pidentävät ikää.[/QUOTE]

Samaa lueskelin ja poikien kanssa laskettiin, että melkein kaksi vuotta on pois mun elämästä et jos eläisin satavuotiaaksi niin eläki vaan 98v

 

ymmärrän ap sua todella hyvin. olen varma että itse tuntisin samoin jos minulla ei olis tytärtä. poikaa en ehkä osaisi kaivata mutta mies taas osaisi. meillä on tyttö ja poika ja molemmat mulle tietysti yhtä rakkaita. mutta poikien äitinä varmasti kaipaisin myös sitä omaa tytärtä jonka kanssa jakaa tyttöjen jutut. joka hössöttää prinsessajutuista, jolle kertoa naiseksi kasvamisesta, pojista, kuukautisista yms.
kai sitä jokainen aina toivoo että saisi edes yhden lapsen joka on samaa sukupuolta itsensä kanssa.
tiedän poikien äitejä jotka on kamppailleet samojen asioiden kanssa. kyllä siitä tunteesta varmaan ajan kanssa yli pääsee. eihän niitä lapsia voi loputtomiin tehdä sen tytön tai pojan toivossa.
sun pitää jotenkin paikata se tyttären jättämä aukko ja keksiä niiden poikien kanssa tekemistä jota pojat ei isän kanssa tee.
tai jos sun sisaruksilla on tyttäriä niin voit olla niille läheinen täti. mun sisko on todella läheinen mun tyttären kanssa ja heillä on aivan erityinen suhde. siihen ei muut väliin mahdu

 

Tuli tässä vielä mieleen ap:lle yksi lohduttava sana... Minun anopillani ei ole yhtään tyttölasta, mutta luulen, että hän on nyt isoäitinä iloinen siitä, että hänellä on ainakin 1 lapsen lapsi, joka on tyttö. Tätä tyttöä hän kyllä aina muistaakin kaikenlaisilla hepenillä. Voithan sinäkin vielä niitä tyttöjä saada, vaikkakin pikkaisen myöhemmin.

 

[QUOTE="Vieras";28136252]Kyllä mua ainain lapsena kiehtoi myös tekniset laitteet. En ihan oikeasti ymmärrä miten ne samanlaiset vehkeet alapäässä aiheuttaisivat yhteyttä myös henkisellä tasolla? Joidenkin, niin omien kuin toistenkin lasten kanssa ja samoin aikuisten kanssa vaan tuntee yhteyttä ja "sielujen sympatiaa" ihan fyysisestä sukupuolesta riippumatta. Ihailen ja arvostan montaa asiaa äidissäni, luotettavuutta, suvaitsevuutta, välittämistä heikommista, ihmisistä ja eläimistä. Mutta en koe että sama sukupuoli toisi jotain lisäarvoa suhteeseemme.
En tykännyt lapsenakaan vaaleanpunaisista hörhelöistä tai prinsessaleikeistä tai käsitöistä tai ihmissuhteista puhumisesta tai tarvinnut "parasta kaveria" jne. Olen myös ollut jo syntyjäni kyseenalaistava, on ollut selvää että kannatan tasa-arvoa ja vastustan automaattisia sukupuolirooleja, vaikka olen kasvanut perinteisessä ydinperheessä. Onneksi minut on hyväksytty tälläisenä ja rakastettu sellaisena kuin olen eikä yritetty pakottaa "tytöksi". Eikä myöskään "pojaksi". Että olen saanut olla sellainen kuin miksi Jumala on minut luonut, ja kehittää eri puolia itsessäni.
Eihän se välttämättä sitä tarkoita että yrittäisi pakottaa lasta tiettyyn muottiin, kun kaipaa tiettyä sukupuolta...Tulee van sellainen vaikutelma että jos syntyvä lapsi ei olisikaan sellainen stereotyyppinen tyttö kuin äiti toivoo, niin ei hyväksyisi...[/QUOTE]

Tokihan näitäkin tapauksia piisaa missä äiti itkee hörhelöihin kun liisa on jätkempi kuin naapurin kuin lasse, mutta ei tämä vaikutelma minuun päde. Ahdistuisin myös tosiprinsessan äitinä. Minä olen se teknisesti kiinnostunut hörhelönvihaaja itse ja arkkifeministi, ja silti on pakko myöntää, että kyllä siellä yläpäässäkin on kuitenkin eri vehkeet kuin muilla jätkillä. Ystävätkin ovat pääasiassa miehiä koska pelkään naisia enkä aina ymmärrä niitä kotkotuksia koska jätkyys kulkee meillä näköjään suvussa - ja silti huokaan helpotuksesta kun pääsee joskus naisen kanssa kunnon juttuun kiinni. Ja ystävät ovat vielä miehiksi aika laaja-alaisia, psykologeja ja eri alojen tutkijoita ja pari alkoholistia tai muuten hullua.

Aapeelle vielä halusin sanoa, että antaa ajan kulua rauhassa. Ei mene pitkään, niin tyttö jo tarvitsee jonkun muunkin naisen kuin äitinsä. Ja sitten taas siihen suhteeseen ei mahdu äiti väliin, koska täytyyhän tytön saada hiukan etäisyyttä sinnekin kasvaakseen. Ja voihan sekin olla, että tytön äiti tekee näitä neitijuttuja epätoivon vimmalla hyvitelläkseen tai pitääkseen tytön kiinni itsessään ja irti aapeestä. Ehkä aloittajan olisi hyvä keskittyä olemaan rauhassa toisenlainen. Aika on kuitenkin hänen puolellaan. Rento aikuisuus on lopulta se tärkein malli.

 

Poikien äideiltä?