ei tytärtä
Toisen ketjun innoittamana päätin kirjoittaa ajatuksistani..
Nuorimmaisen synnytyksen jälkeen minut valtasi aivan odottamattomat fiilikset. Aina oli aivan sama mitä sukupuolta saa mutta nyt kun lapsi luku on täynnä niin tyttären kaipuu on kova. Elämme uusperheessä jossa yhteiset lapset poikia ja miehellä on tytär,hän ei siis koe tätä kanssani.
Tunne lähti liikkeelle niinkin viattomasta kun kävin ostamassa vauvalle vaatteita. Siellä vaan iski vaaleanpunaisten hyllyjen luona kriisi etten koskaan täältä mitään nättiä saa hommata. Siitä sitten pikku hiljaa valkeni mielessä mitä kaikkea muuta menetän kun minulla ei ole tytärtä. Poikiahan rupeaa sitten jossain välissä kiinnostamaan miesten jutut jossa äiti ei kuulu kuvioihin vaan isän kans tehdään kaikenlaista.
Meidän tilanteessa tosiaan miehen tytär on minulle säännöllisesti kipeä muistutus siitä mitä menetän kun kertoo iloisesti miten ovat äitinsä kanssa shoppailleet,lakanneet kynsiä,laitelleet hiuksia. Aika pinnallista mutta liittyy siihen ajansaatossa syvällisempääkin.
Itse olen ainakin tiedostanut ettei miehen tyttärellä voi paikata tätä tyttären kaipuuta. Hän on jonkun muun tytär eikä minulla ole sitä tunne sidettä minkä äitinä jo tiedänkin mistä on kyse. Tuntuu nykyään epämiellyttävälle kun liian moni asia muistuttaa minua siitä mitä en saa ikinä kokea. Moni pitää sitä itsestään selvyytenä että minä perheen naisena teen tyttöjen juttuja miehen tyttären kanssa ja mies poikien juttuja poikien kanssa. En tunne oloani kotoisaksi niissä asetelmissa kun asia on vielä niin arka tulee lähinnä vaan surullinen olo jos teen tyttöjen juttuja. Eikä siinä ole sitä tunnettakaan mitä äitinä koen poikien kanssa asioita tehdessä.
Rakastan poikiani äärettömästi,tämä ei liity heihin mitenkään eikä ole heiltä pois. Joku äiti varmaan ymmärtää mitä käyn nyt läpi?
Nuorimmaisen synnytyksen jälkeen minut valtasi aivan odottamattomat fiilikset. Aina oli aivan sama mitä sukupuolta saa mutta nyt kun lapsi luku on täynnä niin tyttären kaipuu on kova. Elämme uusperheessä jossa yhteiset lapset poikia ja miehellä on tytär,hän ei siis koe tätä kanssani.
Tunne lähti liikkeelle niinkin viattomasta kun kävin ostamassa vauvalle vaatteita. Siellä vaan iski vaaleanpunaisten hyllyjen luona kriisi etten koskaan täältä mitään nättiä saa hommata. Siitä sitten pikku hiljaa valkeni mielessä mitä kaikkea muuta menetän kun minulla ei ole tytärtä. Poikiahan rupeaa sitten jossain välissä kiinnostamaan miesten jutut jossa äiti ei kuulu kuvioihin vaan isän kans tehdään kaikenlaista.
Meidän tilanteessa tosiaan miehen tytär on minulle säännöllisesti kipeä muistutus siitä mitä menetän kun kertoo iloisesti miten ovat äitinsä kanssa shoppailleet,lakanneet kynsiä,laitelleet hiuksia. Aika pinnallista mutta liittyy siihen ajansaatossa syvällisempääkin.
Itse olen ainakin tiedostanut ettei miehen tyttärellä voi paikata tätä tyttären kaipuuta. Hän on jonkun muun tytär eikä minulla ole sitä tunne sidettä minkä äitinä jo tiedänkin mistä on kyse. Tuntuu nykyään epämiellyttävälle kun liian moni asia muistuttaa minua siitä mitä en saa ikinä kokea. Moni pitää sitä itsestään selvyytenä että minä perheen naisena teen tyttöjen juttuja miehen tyttären kanssa ja mies poikien juttuja poikien kanssa. En tunne oloani kotoisaksi niissä asetelmissa kun asia on vielä niin arka tulee lähinnä vaan surullinen olo jos teen tyttöjen juttuja. Eikä siinä ole sitä tunnettakaan mitä äitinä koen poikien kanssa asioita tehdessä.
Rakastan poikiani äärettömästi,tämä ei liity heihin mitenkään eikä ole heiltä pois. Joku äiti varmaan ymmärtää mitä käyn nyt läpi?