Uusperheen ongelmista

[UusMama]

Meillä asuu mun 8-luokkalainen lapsi ja miehen tokaluokkalainen. Lisäksi on yhteinen vauva (8kk). Mulla on sujunut mieheni lapsen kanssa hyvin, ehkä siksi että hän on hiljainen ja sopeutuva ja siksi kun olen itse antanut lapsen tutustua muhun enkä ole suoraa päätä sännännyt komentelemaan. Miehelläni ja lapsellani taas on ollut arvovaltakiistaa ja paljon. Lisäksi mielestäni mieheni kohtelee lapsia hyvin epätasa-arvoisesti. Omalle lapselleen on esim. tänä vuonna ostanut viidet kengät ja kun sanoin, että nyt pitää käydä ostamassa X:lle kengät niin alkoi hirveä urputus, että eikö muka vanhoilla pärjää. Miten se, että ostan lapselleni kengät on mieheltäni pois??? Nelisen viikkoa sitten mies "katkaisi välit" mun tyttäreen, koska on omien sanojensa mukaan "2 vuotta yrittänyt ja nyt en enää jaksa, tää riittää mulle ja mä en ole enää missään tekemisissä X:n kanssa" Valitti vielä kuinka lapseni oli toissatalvena sanonut kun mieheni yritti pakottaa häntä lenkille, että "mä en lähde noitten kanssa minnekään, mutta voin mennä yksin". Siis aikuinen mies kantaa yhdestä lauseesta kaunaa vuositolkulla murrosikäiselle lapselle. Sitten nämä lapset olivat kaksi viikkoa reissussa, miehen lapsi äitinsä luona loman vietossa ja mun lapsi isällään kaksi viikkoa. Kun lapset palasivat reissusta aattelin, että ei mies enää voi olla vihoissaan, että nyt on jo järkeä päässä niin pöh. Niin #&%£$!*, se idiootti ei suostunut muutamaan päivään edes edes puhumaan lapselleni. Ruuan jälkeen kun lapseni sanoi kiitos niin mies ei sanonut mitään, illalla lapseni sanoi hyvää yötä niin mies ei sanonut mitään. Sanoinkin, että kyllä ne alkeellisimmat tavat pitää olla. Mies tuumi vaan, että jos ei kelpaa niin voi poistua.

Nyt sitten hän sanoo väkisin jotain, mutta ilmoitti muun muassa, että jos olen työmatkalla niin hän ei huolehdi mun lapsesta. Ilmoitin, että saa sitten itse myös keksiä minne lapsensa laittaa jos tulee päinvastainen tilanne. Tämä tilanne "syö" tällä hetkellä minua pahasti. Periaatteessa keskinäistä riitaa meillä ei ole, mutta tämä tilanne painaa mieltäni niin pahasti, että en pysty nauttimaan hyvistä hetkistä ollenkaan. Olen yrittänyt tätä miettiä ja miettiä, että mitä tässä tekisi. Mielestäni perheessä, olkoonkin se "vain" uusperhe, ei voi ketään yhtäkkiä sulkea pois. Olen miettinyt, että jos mä lähtisin pois lapseni takia, mutta sitten veisin yhteiselta lapseltamme isän arkipäivästä. Olen jutellut ystävieni kanssa ja osa onsitä mieltä että eroaminen on viimeinen keino,e ttä mun pitää vaan puhua ja selvittää tää mieheni kanssa ja pakottaa hänet muuttamaan kantansa. Osa on sitä mieltä, että vie lapset pois moisesta tilanteesta. Itse olen hyvin neuvoton, enkä oikeasti tiedä mitä tekisin. Lokakuussa palaan äitiyslomalta töihin joten saan enemmän aikaa itselleni, vaikka töissä olenkin. Ehkäpä sitten kykenen tekemään jotain päätöksiä. Sen olen miehelleni sanonut, että sitten jos väsyn puolustamaan omaa lastani niin meidän on pakko erota.

Tuskaa. Mitä te tekisitte????

 

[clivia]

\

Meillä asuu mun 8-luokkalainen lapsi ja miehen tokaluokkalainen. Lisäksi on yhteinen vauva (8kk). Mulla on sujunut mieheni lapsen kanssa hyvin, ehkä siksi että hän on hiljainen ja sopeutuva ja siksi kun olen itse antanut lapsen tutustua muhun enkä ole suoraa päätä sännännyt komentelemaan. Miehelläni ja lapsellani taas on ollut arvovaltakiistaa ja paljon. Lisäksi mielestäni mieheni kohtelee lapsia hyvin epätasa-arvoisesti. Omalle lapselleen on esim. tänä vuonna ostanut viidet kengät ja kun sanoin, että nyt pitää käydä ostamassa X:lle kengät niin alkoi hirveä urputus, että eikö muka vanhoilla pärjää. Miten se, että ostan lapselleni kengät on mieheltäni pois??? Nelisen viikkoa sitten mies "katkaisi välit" mun tyttäreen, koska on omien sanojensa mukaan "2 vuotta yrittänyt ja nyt en enää jaksa, tää riittää mulle ja mä en ole enää missään tekemisissä X:n kanssa" Valitti vielä kuinka lapseni oli toissatalvena sanonut kun mieheni yritti pakottaa häntä lenkille, että "mä en lähde noitten kanssa minnekään, mutta voin mennä yksin". Siis aikuinen mies kantaa yhdestä lauseesta kaunaa vuositolkulla murrosikäiselle lapselle. Sitten nämä lapset olivat kaksi viikkoa reissussa, miehen lapsi äitinsä luona loman vietossa ja mun lapsi isällään kaksi viikkoa. Kun lapset palasivat reissusta aattelin, että ei mies enää voi olla vihoissaan, että nyt on jo järkeä päässä niin pöh. Niin #&%£$!*, se idiootti ei suostunut muutamaan päivään edes edes puhumaan lapselleni. Ruuan jälkeen kun lapseni sanoi kiitos niin mies ei sanonut mitään, illalla lapseni sanoi hyvää yötä niin mies ei sanonut mitään. Sanoinkin, että kyllä ne alkeellisimmat tavat pitää olla. Mies tuumi vaan, että jos ei kelpaa niin voi poistua.

Nyt sitten hän sanoo väkisin jotain, mutta ilmoitti muun muassa, että jos olen työmatkalla niin hän ei huolehdi mun lapsesta. Ilmoitin, että saa sitten itse myös keksiä minne lapsensa laittaa jos tulee päinvastainen tilanne. Tämä tilanne "syö" tällä hetkellä minua pahasti. Periaatteessa keskinäistä riitaa meillä ei ole, mutta tämä tilanne painaa mieltäni niin pahasti, että en pysty nauttimaan hyvistä hetkistä ollenkaan. Olen yrittänyt tätä miettiä ja miettiä, että mitä tässä tekisi. Mielestäni perheessä, olkoonkin se "vain" uusperhe, ei voi ketään yhtäkkiä sulkea pois. Olen miettinyt, että jos mä lähtisin pois lapseni takia, mutta sitten veisin yhteiselta lapseltamme isän arkipäivästä. Olen jutellut ystävieni kanssa ja osa onsitä mieltä että eroaminen on viimeinen keino,e ttä mun pitää vaan puhua ja selvittää tää mieheni kanssa ja pakottaa hänet muuttamaan kantansa. Osa on sitä mieltä, että vie lapset pois moisesta tilanteesta. Itse olen hyvin neuvoton, enkä oikeasti tiedä mitä tekisin. Lokakuussa palaan äitiyslomalta töihin joten saan enemmän aikaa itselleni, vaikka töissä olenkin. Ehkäpä sitten kykenen tekemään jotain päätöksiä. Sen olen miehelleni sanonut, että sitten jos väsyn puolustamaan omaa lastani niin meidän on pakko erota.

Tuskaa. Mitä te tekisitte????

Eroaisin jos uusi mieheni kohtelisi lastani noin.
Mulla on kolme kuukautta kestänyt suhde miehen kanssa jolla on yksi lapsi ja mulla on viisi lasta.Meillä kaikki lapset on tasa-arvoisia eikä ketään eritellä.Kaikkia huomioidaan yhtä paljon.Mä en sietäisi noin idioottimaista käytöstä aikuiselta mieheltä.

 

[Suzu]

Itsellä ei ole kokemusta, mutta sivusta oon seurannut, kun kaikki samanikäiset pariskunnat on eronneet, moni jo useamman kerran. Melkein kaikilla on ollut näissä uusperhekuvioissa jonkinlaista vääntämistä ja pelisääntöjen sopimista. Parhaiten ovat pärjänneet he, jotka suhtautuvat reilusti ja oikeudenmukaisesti sekä omiin että toisen lapsiin, esimerkiksi yhden miehen tunnen jonka perheessä on lapsia neljästä eri liitosta, ja homma toimii silti. Hän tosin on ihana luonne, lapsirakas ja ennakkoluuloton.. heidän lasten ikähaarukka on 17-vuotiaasta 8-kuukautiseen, yhteiseen vauvaan.
Mielestäni miehesi suhtautuu tilanteeseen lapsellisesti. On myös hänen valintansa, että olette yhdessä, ja jos aiotte pysyä yhdessä suhteellisen tyytyväisenä, se vaatii sopeutumista, jopa "uhrauksia". Murrosikäiset ovat joskus vaikeita (kokemusta tuttujen lapsista ), mutta he tarvitsevat myös vanhemmalta tukea ja hyväksymistä.
Itse lähtisin miehen kanssa kahdestaan jonnekin, ja yrittäisin jutella rauhallisesti tilanteesta. Tekisin selväksi, että jos perhetilanne jatkuu tällaisena, perhettä ei kauan enää ole, ja yrittäisin sopia samassa yhteydessä parista kolmesta pienestä helpotuksesta, esimerkiksi niin, että kaikille lapsille hankitaan yhtä paljon ja oikeudenmukaisesti vaatteita/harrastusvälineitä/jne, ja vaikka toisena asiana, että normaalit käytöstavat on oltava jokaisella, eli on vastattava hyvänyön toivotuksiin, kysymyksiin yms. vaikka ei sitten niin kauhean sydämellinen olisikaan. Lisäksi asettaisin määräajan, että asioiden pitäisi edes hiukan parantua. Jos asiat jättää auki tyyliin "jotain tarttis tehrä", se yleensä ei tapahdu.
Ellei mies suostu tai kiinnostu lainkaan, ehdottaisin määräaikaista muuttamista erilleen ja asioiden miettimistä kummankin kohdalla.

 

[UusMama]

Kiitoksia vastauksista...mielestäni miehen ajatttelussa on sellainen ristiriita, että hän odottaa lapseltani aikuisen käytöstä ja toimintaa, mutta kohtelee tätä silti kuin pikkulasta tai alokasta armeijassa. -Huokaus-

 

[mamma]

Hei ,haloo järki käteen???Lapsesi PITÄISI olla se ykkönen oli se sitten yksivuotias tai murkkuikäinen,iästä huolimatta?Kyllähän lapsesi tulisi mennä edelle ihan automaattisesti tämmöisessä tilanteessa...miehesi on maailmanluokan torvi?Ei ole tainnut itse aikuiseksi kasvaa ,eikä varmaan ikinä kasvakaan,käytöksestä päätellen.Olisin sydänjuuriani myöten loukkaantunut sinuna.Ja mitä tämä tekee lapsellesi?Hän on erittäin herkässä iässä,ja isäpuoli kohtelee kuin ILMAA?säälin lastasi lapsellasi on oikeus tulla kohdelluksi tasapuolisesti ja arvoisesti vanhempien(vaikka puolivanhempikin)taholta.Surullista luettavaa.Tekisin sinuna päätöksen nyt enkä viidestoista päivä......."sitten kun työhön palaan"päätökset ovat vähän yhdentekeviä,mitä jos tilanne pahenee /kuten yleensä on tapana ja kärjistyy entisestään.Ja kuinka on oman henkisen hyvinvointisi laita sitten???Ei tuommoinen peli vetele,kuten mummovainaallani oli tapana sanoa :/ Älä katso enää päivääkään tuota ukkosi typerääkin typerämpää ja julmaa käytöstä.Lapsesi tulis olla se YKKÖNEN?Mies pellolle jos ei tavat muutu tällä sekunnilla?Lapsellasi on paha olla kuten sinullakin?Toivon että ratkaiset asian oikein. Huh,anteeksi,ihan hikeennyin kun ajattelenkin sitä ukkoasi,kamala äijä!

 

[UusMama]

Puhut asiaa (mamma). Tilanne on todella paska eikä se näin voi jatkua, mutta elämässä on myös ns. taloudellisia realiteetteja ja vasta lokakuussa rupean taloudellisesti taas pärjäämään eli voin oikeasti tehdä jotain niin ettei tarvitse keneltäkään pyytää apua. Tänään kun kummatkin isommat lapset ovat poissa on pieni keskustelutuokio...

 

[Leija]

Onko tuttavapiirissä/sukulaisissa murkkujen vanhempia, jotka voisivat valaista miehellesi millaista on elää murrosikäisen kanssa. Monasti aika pottumaista, mutta se nyt on aikuisen kestettävä ja sillä siisti.

Hyviä keskusteluja!

 

[mamma]

\

Puhut asiaa (mamma). Tilanne on todella paska eikä se näin voi jatkua, mutta elämässä on myös ns. taloudellisia realiteetteja ja vasta lokakuussa rupean taloudellisesti taas pärjäämään eli voin oikeasti tehdä jotain niin ettei tarvitse keneltäkään pyytää apua. Tänään kun kummatkin isommat lapset ovat poissa on pieni keskustelutuokio...

:/ Toivon sulle jaksamista vaikeassa elämäntilanteessasi.Varmasti asiat vielä kääntyvät parempaan ja oikeampaan päin sinulle ja lapsellesi!Toivon teille hyvää =)