V
"vieras"
Vieras
Alat vaan itse juttelemaan lapsista monikossa ja osallistumaan itsekin viemiseen. Kenenkään ulkopuolisen tuohon on vaikea ottaa kantaa, kun ei tiedä, miten vieminen käytännössä sujuu, onks ne koulu/päiväkoti/työmatkat kovin samaan/eri suuntaan ja aikaan. Mun mielestä on tarkoituksenmukaisinta, että se, jonka on helpointa viedä, käy viemässä. Jos mies on kotona ja on hyvä mies, niin todennäköisesti haluaisi helpottaa sinun arkeasi viemällä molemmat lapset. Jollei se jostain syystä käy kätevämmin sinulta.
Mun mielestä on vähän turhaan noin angstisesti olettaa, että lapset ovat uusperheessä jotenkin yhteisiä. Totuushan on, että vaikka kommuunina eletään ja on keskinäinen yhteistyö- ja avunantosopimus, niin ne on eri perheiden ja vanhempien lapsia. Ensisijaisesti jokainen huolehtikoon omastaan. Näin meillä. Meillä tosin kumpikin on säilyttänyt myös oman kotinsa. Mutta vaikka asuttaisiin yhdessä, en edellyttäisi enkä odottaisi, että mies jatkossa hoitais kaikki mun lapsen kuskailut hoitoon!