uusi vauva - 3-v:n pissan lirahtelu

Onko muilla kokemusta? Meillä 3-viikkoinen tyttö-vauva ja juuri muutettu. Samanaikaisesti kohta 3-v pojalla alkoi mahdoton housuun lirauttelu. Harvoin pissaa ison pissan housuun, mutta 3 kertaakin illassa voi lirahtaa pienet pisut housuun.

Poika ei itse ole ollenkaan pahoillaan tai nolona.
Voi olla tietysti ihan puolustautumismekanisminkin. Aikaisemminkin sattui vahinkoja silloin tällöin, mutta nyt joka päiväistä. Tarhassa ongelmia vähemmän. Mikä neuvoksi?
 
Liina72
Varmaankin reagoi vauvan tuloon. Meillä esikoinen oli 1v7kk kun kuopus syntyi. Esikoinen oli jo silloin päivisin kuiva mut vauvan syntymän jälkeen pisut alkoi tulla housuun taas. Ehdin jo miettiä, että joudutaanko laittaa vaipat uudelleen. En kuitenkaan kiinnittänyt asiaan pahemmin huomiota, useimmin vain käytiin potalla ja välillä vaihdettiin kuivat housut. Reilun viikon jälkeen pisut tulikin taas vain pottaan. Yleensähän isommille lapsille saattaa tulla jotain "taantumista" kun vauva syntyy.
 
Mamma69
Hei!

Aivan tuttu juttu. Meillä myös 3v. esikoinen lirautteli housuun, kun pikkuveli tuli. Tätä ongelmaa kesti muutaman kuukauden välillä enemmän ja välillä vähemmän,mutta nyt jo ohi,kun kuopus on 6kk:tta. Meillä myös sama ilmiö,että ei esikoinen siitä häkeltynyt,totesi vain "ei se haittaa,tuo kuivat housut". Liittyy varmasti tämän uuden perheenjäsenen tuloon,mutta häviää ilman suuria puheita. :)
 
Mirpeli
Kyllä nuo lapset taitavat helposti reagoida elämänmuutoksiin näillä pissiasioilla. Minun esikoiseltani kuoli isä kun poika oli oppinut päiväkuivaksi. Taas alkoi tulemaan pissit pöksyyn ja joskus meni esim sängyn alle tai sohvan taakse piilon pissalle ihan tarkoituksella, kerran jopa kaupan hyllylle seisten sohotteli. Siis taitaa olla tyypillinen muoto ilmaista tuntemuksiaan uusissa tilanteissa. :/
 
Sarita-80
Samoin kävi meille kun kuopus syntyi.. 3v esikko haki huomiota pissimällä housuun ja tekemällä vaikka mitä tuhmuuksia. Sitä kesti reilun kuukauden verran, mutta sitten esikko tajusi ettei pääse eroon tuosta tilan- ja huomionvaltaajasta ja antoi periksi.
 
Mun kaverin lapsella kävi kans näin. Siitä ei kannata suuttua lapselle, reagoi vaan vauvaan tällä tavalla. Kyllä se sitten aikaa myöten rauhoittuu. Meillä toinen lapsi ei ole vielä edes syntynyt, mut esikoinen (pian 3v.) unohtelee nytkin joskus ilmoittaa pissahädästään ja housuihin lirahtaa. Ei varmaan vaan malta mennä pissalle ajoissa.
 
tirppana78
Oisko vain huomionhakua tai "mielenosoitusta"?!Meillä tyttö välillä lirautteli kun osoitti mieltään.Ei tehty siitä kauheeta numeroa,vaihdettiin vain kuivaa päälle ja ei kun menoksi! :)
 

Yhteistyössä