Uudelle uralle, ei olekaan ihan helppoa

[vierailija]

Olen nelikymppinen markkinointialan nainen ja yritän kovasti päästä uudelle uralle. Oon niin kyllästynyt tohon säheltämiseen mitä markkinointiviestintä on ja olen kerta kaikkiaan väsynyt jatkuvasti uusiin tekniikoihin ja siihen, että kaikki pitäisi hallita tosi nopeaan. eli niin sanotusti haluaisin luovuttaa tän oman sarani jo nuoremmille "somenatiiveille" yms. innokkaille JA suuntautua ihan muuhun.

Senhän pitäisi kait olla niin helppoa, työvoimapula iskee kohta matalapalkka-aloihin kuten hoivatyöhön. No, eipä ollutkaan. Hain sosionomin koulutukseen ja sain esivalintakokeista juuri muutamaa pistettä sen alle, etten päässyt jatkohaastatteluun (missä olisin ollut vahvoilla ihan varmasti). Nyt odottelen, että tulisiko kutsua lähihoitajakoulutukseen. Mulla ei ole sitä taustaa, vaan monta tutkintoa liiketalouden ja viestinnän puolelta - mutta eikö se juuri olekin idea, että ihminen VAIHTAA alaa, niin ei sitä kokemusta silloin siltä uudelta alaltaolekaan? Mulla on myös kaksi erityisen tuen tarpeessa olevaa lasta ja haluaisin nimenomaan suuntautua lapsi- ja nuorisotyöhön.

Onko kellään kokemuksia alan vaihdosta? Ehkä kun nämä päättäjät saa mun hakemuksen siellä koulussa, niin katsovat, että ohhoh mikä työura takana ja mitä koulutuksia, ei toi mitään uutta suuntaa tartte.

Kaksivuotinen koulutus (monimuoto) olisi ainoa, mitä voisin harkita. En pysty irroittautumaan perheellisenä töistä kokonaan enkä pysty ajattelemaan, että valmistuisin vasta viisikymppisenä, mitä järkeä.

Jos jollekin tulee jokin vaihtoehto mieleen mitä en ole keksinyt yhteishaun lisäksi, niin please share!

 

[-tibis]

Mä osaat markkinoida. Perusta hoiva-alan yritys. Lapsenvahdiksi, seuraksi ikäihmiselle, ruoanlaittoavuksi, kaupassa- tai lääkärissäkäyttäjäksi, mitä nyt mieluiten teetkin. Nopsaan sulle tiphtelee asiakkaita, veikkaan.

 

[vierailija]

No ei se nyt tietenkään noin mene, että kun jossain on työvoimapula, niin jokainen halukas otetaan sisään sitä opiskelemaan. Kovin vähän tiedät elämästä, vaikka kokemukseen viittaatkin.

 

[vierailija]

Itse nelivitosena uranvaihdon tehneenä voin kertoa, että se ei todellakaan ole helppoa. Mutta syy ei ole tuo sun otaksumasi, eli ei niitä "liian hyviä" papereita kukaan säikähdä, vaan nimenomaan "vääränlaista" taustaa. Mieti asiaa vaikkapa niin, että olisit ollut edellisessä työssäsi valitsemassa ihmistä tekemään tai opiskelemaan markkinointiviestintää. Vaikka jollain hakijalla olisi ollut maailman parhaat referenssit sanotaan nyt vaikka rakennusten lvi-suunnittelusta, niin eivät ne olisi painaneet mitään siinä vaiheessa, kuin pitäisi osata tai osoittaa suuntautuneisuutta siihen markkinointiviestintään.

Itselläni oli (tai no, on tietysti edelleen) tohtorin tutkinto alalta, joka ei käytännössä juurikaan työllistä yliopiston ulkopuolella ja kaikki mun työkokemukseni olikin yliopistolta. Oli kokemusta isoista kansainvälisistä projekteista etc. etc., mutta niillä meriiteillä ei ollut käytännössä mitään (ainakaan positiivista) merkitystä uudelle alalle hakeutuessani. Ihan samalta viivalta mä lähdin kuin ne joskus 80-luvulla jonkun ammatillisen tutkinnon suorittaneetkin.

Mun ratkaisuni oli yrittäjäksi ryhtyminen jo uutta tutkintoa opiskellessani, koska ymmärsin sen realiteetin, että ei kukaan palkkaa juuri valmistunutta nelivitosta, jolla ei ole lainkaan työkokemusta tältä uudelta alalta.

 

[vierailija]

Ja vaikka on työvoima pula esim hoiva-alalla hakijoita työhön on ihan äärettömän paljon ja vaikea päästä kuitenkaan töihin. Minullekin kaikki vain sanovat heti kun soitin työhakemuksesta tai viimestään haastattelussa, että sinulla ei ole työkokemusta joten ei oteta töihin, kunnes vihdoin minulla meni hermot yhdessä työhaastattelussa kun taas mainittiin vähästä työkokemuksesta, sanoin, että työkokemusta en koskaan tule saamaan ellei minua kukaan palkkaa töihin, sain suoraan siitä paikasta hoiva-avustajan paikan ja tein sitä työtä 3 viikkoa, sen jälkeen totesivat, että olet kykenevä lähihoitajan työhön ja palkka nousi ja työsopimus uusiksi.

 

[vierailija]

Ja vaikka on työvoima pula esim hoiva-alalla hakijoita työhön on ihan äärettömän paljon ja vaikea päästä kuitenkaan töihin. Minullekin kaikki vain sanovat heti kun soitin työhakemuksesta tai viimestään haastattelussa, että sinulla ei ole työkokemusta joten ei oteta töihin, kunnes vihdoin minulla meni hermot yhdessä työhaastattelussa kun taas mainittiin vähästä työkokemuksesta, sanoin, että työkokemusta en koskaan tule saamaan ellei minua kukaan palkkaa töihin, sain suoraan siitä paikasta hoiva-avustajan paikan nolla sopimuksella, ja tein sitä työtä 3 viikkoa, sen jälkeen totesivat, että olet kykenevä lähihoitajan työhön ja palkka nousi ja työsopimus uusiksi, kokopäivä työ ja vakipaikka.

 

[vierailija]

Oman yrityksen perustaminen on tietysti vaihtoehto, mutta se yritys voisi tarjota markkinointiviestintäpalveluja - koskapa hoito/hoiva-alalta minulla ei ole koulutusta, minkä turvin voisin ammattimaista työtä tarjota. Eli kun haen sitä, että en enää haluaisi tehdä markkinointityötä (koska se ei enää anna minulle yhtään mitään), niin siksi hakeudun toiselle alalle.

Fokusoidunpa nyt vähän tarkemmin ilmaisemaan itseäni, ettei tule väärinkäsityksiä. Halusin sanoa, että koska tässä iässä on takana jo aika paljon maileja työelämässä sekä myös koulutuksen puolella en ymmärtänyt, miten vaikeaa olisi päästä opiskelemaan uutta alaa. Totuus on varmaankin unohtunut vuosien varrella.

Naistenlehdet ja muu media on täynnä kertomuksia alaa vaihtaneista ihmisistä, mutta todellisuudessa se ei tosiaan olekaan niin helppoa. Voi tietysti jälkiviisaana sanoa, että jos olisin sosionomikoulutukseen esivalintakokeeseen lukenut huolella, niin olisin jatkossa. En vain ehtinyt, olen täysin ylityöllistetty omissa töissäni tällä hetkellä. Ehkä hyvä sitten niin, en olisi todennäköisesti pystynytkään suoriutumaan 3,5 vuoden opinnoista + hoitamaan nykyistä työtäni.

Katsotaan, mitä universumilla on tarjolla. Ehkä järjestyy jokin keino, millä pääsen työskentelemään lasten ja nuorten parissa ilman vuosikausien koulutusta.

 

[vierailija]

Ja siis täällä ALKUPERÄINEN : Oman yrityksen perustaminen on tietysti vaihtoehto, mutta se yritys voisi tarjota markkinointiviestintäpalveluja - koskapa hoito/hoiva-alalta minulla ei ole koulutusta, minkä turvin voisin ammattimaista työtä tarjota. Eli kun haen sitä, että en enää haluaisi tehdä markkinointityötä (koska se ei enää anna minulle yhtään mitään), niin siksi hakeudun toiselle alalle.

Fokusoidunpa nyt vähän tarkemmin ilmaisemaan itseäni, ettei tule väärinkäsityksiä. Halusin sanoa, että koska tässä iässä on takana jo aika paljon maileja työelämässä sekä myös koulutuksen puolella en ymmärtänyt, miten vaikeaa olisi päästä opiskelemaan uutta alaa. Totuus on varmaankin unohtunut vuosien varrella.

Naistenlehdet ja muu media on täynnä kertomuksia alaa vaihtaneista ihmisistä, mutta todellisuudessa se ei tosiaan olekaan niin helppoa. Voi tietysti jälkiviisaana sanoa, että jos olisin sosionomikoulutukseen esivalintakokeeseen lukenut huolella, niin olisin jatkossa. En vain ehtinyt, olen täysin ylityöllistetty omissa töissäni tällä hetkellä. Ehkä hyvä sitten niin, en olisi todennäköisesti pystynytkään suoriutumaan 3,5 vuoden opinnoista + hoitamaan nykyistä työtäni.

Katsotaan, mitä universumilla on tarjolla. Ehkä järjestyy jokin keino, millä pääsen työskentelemään lasten ja nuorten parissa ilman vuosikausien koulutusta.[/QUOTE]

 

[vierailija]

Fokusoidunpa nyt vähän tarkemmin ilmaisemaan itseäni, ettei tule väärinkäsityksiä. Halusin sanoa, että koska tässä iässä on takana jo aika paljon maileja työelämässä sekä myös koulutuksen puolella en ymmärtänyt, miten vaikeaa olisi päästä opiskelemaan uutta alaa. Totuus on varmaankin unohtunut vuosien varrella.

Se opiskelemaan pääseminen on itse asiassa se helpoin rasti. Huomattavasti vaikeampaa on työllistyä nelivitosena juuri valmistuneena, ohittaen siis samassa asemassa olevat kaksvitoset tai 20 vuotta alakohtaista työkokemusta omaavat nelivitoset.

Naistenlehdet ja muu media on täynnä kertomuksia alaa vaihtaneista ihmisistä, mutta todellisuudessa se ei tosiaan olekaan niin helppoa.

Ehkä he juuri siksi ovatkin niissä naistenlehdissä? He ovat siis onnistuneet liki mahdottomassa?

 

[-tibis]

Yrityksen voi perustaa vaikkei olisi minkäänlaista kokemusta alalta.

*kokemuksella*

Jonkun toisen kotona tehty työ ei vaadi koulutusta. Ainoat ehkä toivottavat, hygieniapassin ja ensiapu ykkosen suorittaa kahdessa päivässä.

Persoona ratkaisee, tai siis se, miten hoidettavien kanssa synkkaa, onko sulla seuraavaksikin kerraksi duunia.

Ja joo, toki on niitä jotka haluavat vanhukselleen hoitajaksi ihmisen jolla on kaikenmaailman tutkinnot ja paperit mutta ne sit vaativat myös koko ajan uutta ja lisäkouluttautumista jne. Ja se käsittääkseni oli just se juttu mistä aapee halusit pois. Sellaisia asiakkaita ei ole pakko ottaa. Itsekin sa valita.

 

[Alkuperäinen]

Kyllä, hyvä pointti. Minulla olisi haluna olla töissä perheneuvolassa tms. paikassa, jossa pääsisin auttamaan lapsia ja nuoria sekä perheitä, joilla on vaikeuksia. Psykologit ovat sitten asia erikseen.

Tämä ajatus heräsi toden teolla, kun pari vuotta sitten itse hakeuduin perheneuvolaan hakemaan kasvatusapua. Minua kuunneltiin ja joku oli todella kiinnostunut elämästäni. Siltä se siinä (hankalassa) elämänvaiheessa tuntui. Kyseessä oli vanhempi rouva, jonka taustasta en sinällään tiedä, eikä merkitystä.

Koin hyvin vahvasti sen, että siinä minäkin olen aina ollut hyvä. Muiden auttamisessa, kuuntelemisessa, ehdottamisessa ja neuvomisessa. Siitä olen aina saanut parhaat fiiliksetkin. Haluan oikeasti olla avuksi perheille ja lapsille, joilla on vaikeaa. En siis välttämättä olla siivous / pesu / ruoka-apuna eli tehdä kotihoitoa, mitä tuo yksityisyrittäminen käytännössä olisi.

Asioilla on tapana järjestyä, yritän iltojeni kuluksi selvitellä mahdollisuuksia... Se, että jos saan muodollisen pätevyyden, niin kyllä työkokemusta pystyy sitten lähteä kartuttamaan.

Toinen vaihtoehto on, että jatkan nykyisiä töitäni ja pyrin niiden puitteissa hakeutumaan järjestöihin tms. missä voin olla aiheen parissa kiinni.

 

[vierailija]

Oman yrityksen perustaminen on tietysti vaihtoehto, mutta se yritys voisi tarjota markkinointiviestintäpalveluja - koskapa hoito/hoiva-alalta minulla ei ole koulutusta, minkä turvin voisin ammattimaista työtä tarjota. Eli kun haen sitä, että en enää haluaisi tehdä markkinointityötä (koska se ei enää anna minulle yhtään mitään), niin siksi hakeudun toiselle alalle.

Fokusoidunpa nyt vähän tarkemmin ilmaisemaan itseäni, ettei tule väärinkäsityksiä. Halusin sanoa, että koska tässä iässä on takana jo aika paljon maileja työelämässä sekä myös koulutuksen puolella en ymmärtänyt, miten vaikeaa olisi päästä opiskelemaan uutta alaa. Totuus on varmaankin unohtunut vuosien varrella.

Naistenlehdet ja muu media on täynnä kertomuksia alaa vaihtaneista ihmisistä, mutta todellisuudessa se ei tosiaan olekaan niin helppoa. Voi tietysti jälkiviisaana sanoa, että jos olisin sosionomikoulutukseen esivalintakokeeseen lukenut huolella, niin olisin jatkossa. En vain ehtinyt, olen täysin ylityöllistetty omissa töissäni tällä hetkellä. Ehkä hyvä sitten niin, en olisi todennäköisesti pystynytkään suoriutumaan 3,5 vuoden opinnoista + hoitamaan nykyistä työtäni.

Katsotaan, mitä universumilla on tarjolla. Ehkä järjestyy jokin keino, millä pääsen työskentelemään lasten ja nuorten parissa ilman vuosikausien koulutusta.

Täysin sama tilanne ja fiilikset täällä, paitsi että sain hyvät pisteet esivalintakokeesta. Mutta ei siis mitään käsitystä vielä siitä, millä aion muka 3,5 vuoden opintoni rahoittaa, joten voi olla, että pitää keksiä jotain muuta. En tajua, millä nämä lehdissä esiintyvät uranvaihtajat onnistuvat tuon rahoituspuolen järjestämään.

 

[vierailija]

Minäkin haluan vaihtaa alaa, mutta tilanteeni on siinä mielessä eri, että minut on juuri irtisanottu ja jään työttömäksi. Monimuotokoulutuksena aikuispuolella voisin opetella parissa vuodessa jonkun perustutkinnon (liiketalous kiinnostaa minua, laskentatoimen puoli. Ongelmaksi vaan muodostuu opintojen rahoitus. TE-toimisto tuskin vielä tässä vaiheessa antaa lupaa opiskella työttömyysetuuden turvin ja opintotuelle minulla ei ole varaa heittäytyä.

Oman alani töitä olen tehnyt yli 20 vuotta ja se on jo nähty. Olen täysin leipiintynyt siihen työhön. Sen sijaan numeroiden pyörittely ja kaikenlainen tietokoneella ja taulukoiden parissa näpertely innostaa minua.

Olen nyt hakenut pari kuukautta oman alani töitä ja selväksi on tullut, että nykyään työpaikat ovat kiven alla näin ammattilaisellekin. Vielä vaikeampi tilanne on varmasti, kun valmistuu uuteen ammattiin yli nelikymppisenä, eikä työkokemusta ole vielä kertynyt. Omassa tapauksessani järkevintä taitaisi olla yrittää hankkia oppisopimuskoulutuspaikka ja lyödä siinä samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla tai oikeastaan kolme, kun taloudellinen puolikin on ongelma.