H
V
vierasa
Vieras
Mietin ihan samaa kyseistä viestiä lukiessani, mutta en viitsinyt sanoa sitä ääneen. Tosin en ihmettele, että elämältä katoaa pohja, jos on kymmenen vuotta ollut saman ihmisen kanssa 24/7, mutta se onkin mielestäni eri asia kuinka tervettä on viettää kaikki aika yhden ja saman ihmisen kanssa. Ensimmäinen ajatus tuota lausetta lukiessa oli "helvetti on varmaan tuollainen, 24/7 saman ihmisen kanssa".
O
"onnellinen"
Vieras
Mitäpä väliä sillä on kun saa olla niin jumalattoman onnellinen ja kiitollinen joka päivästä
Tai no, samaahan varmaan jo tällaisesta onnellisuudesta ja elämään tyytyväisyydestäkin sanotaan, että sekin on sekopäistä ja jos itket vaikka onnesta silloin tällöin, niin kyllä jokin on aivan varmasti pielessä.Läheisriippuvuuskin on niin tulkinnanvarainen käsite. Onko se sitä jos on niin hyvä olla toisen kanssa, että haluaa olla siinä lähellä mahdollisimman paljon ja nauttimassa elämästä. Käsittääkseni se on enemmänkin sitä että se jotenkin haittaa tai rajoittaa elämää. Kyllä meillä omat kaverimme ja elämämme on, mutta pääpaino on aina yhteisessä elämässä ja sen rakentamisessa ja vaalimisessa, romantiikassa yms.
Silloin se onkin epätervettä jos se toinen on pakkomielle tai haluaisi tehdä asioita enemmän yksin, mutta ei pysty.
H
"Hilivinksis"
Vieras
Sama ihminenkin voi ajatella eri tavoin eri elämänvaiheissa.
Nuorempana halusin nimenomaan kuulla poikakavereilta romanttisia lörpötyksiä täydellisyydestä ja jumalaisuudesta. Nykyään suurinta rakkautta on se, että pyöritetään kumppaneina vauvan ja taaperon arkea. Yhtenä iltana mies sanoi, että olen hänelle täydellinen. Multa pääsi nauru ja sanoin, että just joo.
Mutta kaikesta epäromanttisuudesta huolimatta minun elämältäni kyllä putoaisi pohja, jos lasteni isä kuolisi. Eikö se mielestäni ole mitään läheisriippuvuutta, vaan ainoastaan inhimillistä.
V
vierasa
Vieras
[QUOTE="onnellinen";29788211]Mitäpä väliä sillä on kun saa olla niin jumalattoman onnellinen ja kiitollinen joka päivästä Tai no, samaahan varmaan jo tällaisesta onnellisuudesta ja elämään tyytyväisyydestäkin sanotaan, että sekin on sekopäistä ja jos itket vaikka onnesta silloin tällöin, niin kyllä jokin on aivan varmasti pielessä.
Läheisriippuvuuskin on niin tulkinnanvarainen käsite. Onko se sitä jos on niin hyvä olla toisen kanssa, että haluaa olla siinä lähellä mahdollisimman paljon ja nauttimassa elämästä. Käsittääkseni se on enemmänkin sitä että se jotenkin haittaa tai rajoittaa elämää. Kyllä meillä omat kaverimme ja elämämme on, mutta pääpaino on aina yhteisessä elämässä ja sen rakentamisessa ja vaalimisessa, romantiikassa yms.
Silloin se onkin epätervettä jos se toinen on pakkomielle tai haluaisi tehdä asioita enemmän yksin, mutta ei pysty.[/QUOTE]
Se on aina kovin riskaabelia, jos toinen ihminen on koko elämä, sillä jonain päivänä se toinen ihminen saattaa kadota siitä. Mitä sitten jää jäljelle? Olisi kannattavampaa rakentaa elämä oman itsensä pohjalle, sitä elämää täydentää sitten ne rakkaat ihmiset, joiden häipyminen jättäisi elämään aukon, mutta ei veisi elämältä pohjaa ja tarkoitusta.
Tai no, samaahan varmaan jo tällaisesta onnellisuudesta ja elämään tyytyväisyydestäkin sanotaan, että sekin on sekopäistä ja jos itket vaikka onnesta silloin tällöin, niin kyllä jokin on aivan varmasti pielessä.Läheisriippuvuuskin on niin tulkinnanvarainen käsite. Onko se sitä jos on niin hyvä olla toisen kanssa, että haluaa olla siinä lähellä mahdollisimman paljon ja nauttimassa elämästä. Käsittääkseni se on enemmänkin sitä että se jotenkin haittaa tai rajoittaa elämää. Kyllä meillä omat kaverimme ja elämämme on, mutta pääpaino on aina yhteisessä elämässä ja sen rakentamisessa ja vaalimisessa, romantiikassa yms.
Silloin se onkin epätervettä jos se toinen on pakkomielle tai haluaisi tehdä asioita enemmän yksin, mutta ei pysty.[/QUOTE]
Se on aina kovin riskaabelia, jos toinen ihminen on koko elämä, sillä jonain päivänä se toinen ihminen saattaa kadota siitä. Mitä sitten jää jäljelle? Olisi kannattavampaa rakentaa elämä oman itsensä pohjalle, sitä elämää täydentää sitten ne rakkaat ihmiset, joiden häipyminen jättäisi elämään aukon, mutta ei veisi elämältä pohjaa ja tarkoitusta.
D
"diana"
Vieras
Mun oma elämä on ihan vahvalla pohjalla, mulla on ammatti, työ, varallisuutta ja ystäviä, harrastuksia yms mihin mies ei liity mitenkään. Miehellä sama. Mutta mun mies on mun sielunkumppani, paras ystävä, ihminen jonka kanssa voin jakaa kaiken, ihminen jonka kanssa jaan myös fyysisen puoleni täysin. Mun elämä romahtaisi jos miehelle sattuisi jotakin, vaikka periaatteessa mulla on se vankka pohja. Mutta mun elämä vaan on niin ylitsevuotavan täyttä ton miehen kanssa, että jos se otetaan pois, siihen jää niin ammottava aukko, etten osaa sitä täyttää. Me ei lässytellä toisillemme jatkuvasti, kumpikaan ei ole 100% riippuvainen toisesta. Mutta mä en näe jatkuvuutta kovin herkästi, jos miehelle jotain sattuisi. toivottavasti mun ei tarvii koskaan sitä tietää, miten oikeasti toimisin.
O
"onnellinen"
Vieras
Sama riskihän on ihan kaikessa. Jos sen antaa sanella elämän, niin kyllä ne parhaat asiat jää kokemattakin pian ja voi kaduttaa joskus. Monet sanovat, että lapsetkin ovat tärkein asia elämässä ja mitään niitä rakkaampaa ei olekaan, mutta ei sitäkään kauhistella, että mitä jos ajat vaikka kolarin ja kaikki lapsesi kuolee ja jäät yksin tai jos lapsesi tekee itsemurhan, murhataan yms. Yhtä lailla perhettä perustaessa otetaan tietoinen riski, paljon suurempi vielä, mutta se on ilmeisesti vain helpompi ymmärtää kun kaikki äidit ja isät tietävät sen huolen ja menettämisen pelon. Ei siinäkään itseriittoinen elämäntapa taida paljon auttaa enää. Minä en taasen halua lapsia ja en näe eroa sille, että minkä varaan lasken tulevaisuuteni, itseni, mieheni tai ihan minkä vain asian kun kuitenkin homma voi ja luultavasti joskus meneekin pieleen. Mutta paljon olisi jäänyt kokematta jos olisin pyrkinyt valitsemaan toisin ja eläisin sen kaltaisissa suhteissa kun ennen elin. (Joissa 247 kumppanin kanssa olisi vielä helvettiäkin pahempi kohtalo..)
M
"mmm"
Vieras
J
"joops"
Vieras
V
vierasa
Vieras
[QUOTE="onnellinen";29788265]Sama riskihän on ihan kaikessa. Jos sen antaa sanella elämän, niin kyllä ne parhaat asiat jää kokemattakin pian ja voi kaduttaa joskus. Monet sanovat, että lapsetkin ovat tärkein asia elämässä ja mitään niitä rakkaampaa ei olekaan, mutta ei sitäkään kauhistella, että mitä jos ajat vaikka kolarin ja kaikki lapsesi kuolee ja jäät yksin tai jos lapsesi tekee itsemurhan, murhataan yms. Yhtä lailla perhettä perustaessa otetaan tietoinen riski, paljon suurempi vielä, mutta se on ilmeisesti vain helpompi ymmärtää kun kaikki äidit ja isät tietävät sen huolen ja menettämisen pelon. Ei siinäkään itseriittoinen elämäntapa taida paljon auttaa enää. Minä en taasen halua lapsia ja en näe eroa sille, että minkä varaan lasken tulevaisuuteni, itseni, mieheni tai ihan minkä vain asian kun kuitenkin homma voi ja luultavasti joskus meneekin pieleen. Mutta paljon olisi jäänyt kokematta jos olisin pyrkinyt valitsemaan toisin ja eläisin sen kaltaisissa suhteissa kun ennen elin. (Joissa 247 kumppanin kanssa olisi vielä helvettiäkin pahempi kohtalo..)[/QUOTE]
Minkä takia ne vaihtoehdot on laskea elämä täysin toisen ihmisen varaan tai olla elämättä tai elää huonossa parisuhteessa? Miksi ei voisi elää täyttä elämää, rakastaa ja olla hyvässä suhteessa, mutta silti pitää sen kaiken perustana omaa itseään, ei puolisoa? Tunnen vanhempia, jotka ovat menettäneet lapsensa, mutta hekin ovat pystyneet jatkamaan elämäänsä vaikka suru ei tietystikään koskaan hellitä. Heilläkin on kuitenkin ollut elämän perustana muitakin asioita kuin vain lapsensa.
Minkä takia ne vaihtoehdot on laskea elämä täysin toisen ihmisen varaan tai olla elämättä tai elää huonossa parisuhteessa? Miksi ei voisi elää täyttä elämää, rakastaa ja olla hyvässä suhteessa, mutta silti pitää sen kaiken perustana omaa itseään, ei puolisoa? Tunnen vanhempia, jotka ovat menettäneet lapsensa, mutta hekin ovat pystyneet jatkamaan elämäänsä vaikka suru ei tietystikään koskaan hellitä. Heilläkin on kuitenkin ollut elämän perustana muitakin asioita kuin vain lapsensa.
En sano pahalla ilkeilläkseni, mutta jos asenteesi on tuo, niin varmasti se meni jo ja kukaan ei voi koskaan olla kummoinen enää. Mutta jos annat rakkaudelle mahdollisuuden, niin voit yllättyä. Voit tuntea suurempia tunteita kuin olisit koskaan kuvitellut, jos annat itsesi tuntea niitä tunteita. (En kyllä tiedä taustojasi, kunhan sanoin).
K
"Kerttuli"
Vieras
Vaikea vastata. Tällä hetkellä varmasti olen miehen elämän suurin rakkaus. Jos meille joskus ero tulisi, niin uskon, että kuka tahansa voi kokea suuren rakkauden uudelleen. En siis usko, että maailmassa on jokaiselle vain yksi ja ainut ihminen, jolla on mahdollisuus olla "the one".
S
Sivusta
Vieras
[QUOTE="onnellinen";29788088]Minä olen taas juuri sen höpönlöpöromantiikan kannalla. Vasta mieheni tavatatessa tajusin etten ollut koskaan edes oikeasti rakastanut ketään, vaikka pitkiäkin suhteita oli takana ja se tunteen voimakkuus ihmetyttää välillä vieläkin. Mieheni on aivan samalla linjalla ja aivan uskomattoman omistautunut ja rakastava puoliso onkin. En usko että on mitenkään mahdollista löytää toista niin täydellisen sopivaa ja jumalaista ihmistä rinnalle. Jos tuo nyt kuolisi niin kyllä minunkin elämäni olisi varmaan sitten siinä, ei olisi mitään mieltäkään enää yrittää jatkaa kun pohja katoaisi aivan kaikelta kun menisi kaikkien aikojen paras ystävä ja tuki ja turva, täydellinen rakastaja ja sielunkumppani. Surkeaa sekin olisi, mutta kaippa kaikella on hintansa. Meillä menee oikeastaan aivan kaikki ja tavoitteet, kiinnostukset ja haaveet yksiin ja tästä syystä esim. taloudenpito on naurettavan helppoa kun olemme niin samalla linjalla kaikesta ja yhteiset rahat ovat helppoja käsitellä. Omaamme jopa samat seksimieltymykset ja ollaan huomattu että yleensä kiinnostutaan niistä toista kiinnostavistakin asioista. Kymmenen vuotta on nyt tultu vietettyä melkein 24/7 aikaa yhdessä ja niin se loppuelämäkin taitaa mennä, toivottavasti.[/QUOTE]
Olet ajatuksinesi ihan kuin minä!
Olet ajatuksinesi ihan kuin minä!
S
Sopivat toisillemme
Vieras
Ei ole Ainoaa ja Oikeaa, on vaan sopivia.
Tokihan illuusio siitä Oikeasta on mukava ajatuksena ja romanttinen.
Mieheni ja minä emme varmasti ole Oikeita toisillemme, mutta toisaalta suhteemme toimii. Niin kauan kuin suhteessa molemmilla on tilaa toteuttaa unelmiaan ja kasvaa ihmisenä, suhde on hyvä. Rakastamme toisiamme ja lapsi tulossa.
Emme aina ymmärrä toisiamme, exäni kanssa meillä oli sanaton ymmärrys toisiamme kohtaan ja olimme henkisesti täysin samalla aaltopituudella, mutta yllätys, suhde jarrutti meitä molempia joten ei se "sielunkumppanuus" ole aina hyvä asia.
Tokihan illuusio siitä Oikeasta on mukava ajatuksena ja romanttinen.
Mieheni ja minä emme varmasti ole Oikeita toisillemme, mutta toisaalta suhteemme toimii. Niin kauan kuin suhteessa molemmilla on tilaa toteuttaa unelmiaan ja kasvaa ihmisenä, suhde on hyvä. Rakastamme toisiamme ja lapsi tulossa.
Emme aina ymmärrä toisiamme, exäni kanssa meillä oli sanaton ymmärrys toisiamme kohtaan ja olimme henkisesti täysin samalla aaltopituudella, mutta yllätys, suhde jarrutti meitä molempia joten ei se "sielunkumppanuus" ole aina hyvä asia.
T
"toivon"
Vieras
Uskon ja toivon olevani mieheni viimeinen rakkaus. Ehkä myös suurin. Ainakin hän vakuuttaa ettei ole tuntenut yhtä vahvasti muita kohtaan. Ex-vaimoaan ei ainakaan kaipaa,se on tullut enemmän kuin selväksi.
Omalta osaltani voin sanoa että olisi todella vaikeaa elää kenenkään toisen kanssa, jos ero tulisi. Tulisin aina vertaamaan nykyiseen eikä kukaan voi yltää hänen tasolleen...
Omalta osaltani voin sanoa että olisi todella vaikeaa elää kenenkään toisen kanssa, jos ero tulisi. Tulisin aina vertaamaan nykyiseen eikä kukaan voi yltää hänen tasolleen...
O
"onnellinen"
Vieras
Minulle sellainen ei ole erittäin hyvä suhde tai erittäin hyvä elämä. Se on vain jotain tylsää ja tavallista, sellaista ihan perusarkea jossa on hyvä olla, mutta joka ei sen syvemmin hetkauta ja jossa ei tunne sitä äärimmäistä yhteyttä ja kiihkoa. Se on sellaista ihan kivaa ja hyvää elämää vain. Minä haluan elää vielä 20v hääpäivänäkin sitä alkuhuumaa ja romanssia, tehdä paljon yhdessä, kokeilla uusia asioita ja pitää hauskaa ja itkeä onnesta. Mulla on vain yksi elämä ja haluan siltä niin paljon kuin ikinä mahdollista, tuntea, elää ja kokea kun sitten se yhtäkkiä onkin jo ohi. Jos se tarkoittaa sitä, että elää sitten hieman erilaista elämää ja tulee ehkä paheksutuksikin, niin mitäpä siitä. Nuorempana tuli reissattua yksinäänkin ympäri maailmaa ja tehtyä ja koettua ihan tarpeeksi asioita yksinäänkin, mutta tämä ääripää on parasta mitä voi olla.
En osaa kuvitella sen suurempia tunteita, kuin kahden ihmisen kohdalla olen tuntenut.
Voihan se olla, että sellaisia vielä joskus tulee, mutta en enää usko siihen..ainakaan yhtä voimakkaasti, sillä Sen kanssa on koettu niin isoja asioita ym. niiden tunteiden lisäksi.
En siis ole sulkenut poiskaan, mutta kukaan ei vaan ole Sen jälkeen tuntunut ihastusta, kiihottumista ja viehätystä kummemmalta.
Voihan sellainen Sitäkin isompi vielä tulla (hui, en kyllä kestäisi sitä suurempia tunteita, kun Senkin kohdalla tunteet olivat/ovat kestämättömän voimakkaita), mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu, että tuskin.
Toki mä joskus vielä rakkautta tulen kokemaan - kakkosvaihtiksen kanssa, kuten niin moni muukin.
U
"usko"
Vieras
Uskoa voi kyllä mutta se on harhaa. Luulin koko 30 vuoden avioliiton ajan, että olemme toistemme suurin rakkaus. Kiihkeätäkin oli melkein loppuun asti. Erotessa vaimo epäili ettei ehkä ole rakastanut minua koskaan...
No tarkotus olis yhdessä vanheta ja siitä molemmat haaveilemme, jotta voiphan se olla että ollaan yhdessä loppuun asti, ja tämä jää molempien kohdalla ainoaksi suureksi rakkaudeksi.
Paljon ollaan yhdessä koettu, monesta selvitty ja samankaltaisista lähtökuopista ollaan kotoisin, joten yhteisymmärrys joissain asioissa on mahdollisesti keskimääräistä parempaa.
Arvot ovat hyvin yhteenkäyvät ja arvostamme toinen toistamme paljon.
Rakkaus on syventynyt vuosi vuodelta ja samaan suuntaan kuljetaan molemmat; meillä on yhteisiä haaveita ja tavoitteita.:heart:
Ei tätä nykyistä rakkautta voi edes verrata alkuvuosien rakkauteen.
Saattaa niitä erilaisia rakkauksia olla tuolla maailmalla, mutta me halutaan juuri tälläinen rakkaus.:heart:
Paljon ollaan yhdessä koettu, monesta selvitty ja samankaltaisista lähtökuopista ollaan kotoisin, joten yhteisymmärrys joissain asioissa on mahdollisesti keskimääräistä parempaa.
Arvot ovat hyvin yhteenkäyvät ja arvostamme toinen toistamme paljon.
Rakkaus on syventynyt vuosi vuodelta ja samaan suuntaan kuljetaan molemmat; meillä on yhteisiä haaveita ja tavoitteita.:heart:
Ei tätä nykyistä rakkautta voi edes verrata alkuvuosien rakkauteen.
Saattaa niitä erilaisia rakkauksia olla tuolla maailmalla, mutta me halutaan juuri tälläinen rakkaus.:heart:
D
"diana"
Vieras
H
HippuTAR
Vieras
M
"mies1"
Vieras
V
vierasa
Vieras
[QUOTE="onnellinen";29788462]Minulle sellainen ei ole erittäin hyvä suhde tai erittäin hyvä elämä. Se on vain jotain tylsää ja tavallista, sellaista ihan perusarkea jossa on hyvä olla, mutta joka ei sen syvemmin hetkauta ja jossa ei tunne sitä äärimmäistä yhteyttä ja kiihkoa. Se on sellaista ihan kivaa ja hyvää elämää vain. Minä haluan elää vielä 20v hääpäivänäkin sitä alkuhuumaa ja romanssia, tehdä paljon yhdessä, kokeilla uusia asioita ja pitää hauskaa ja itkeä onnesta. Mulla on vain yksi elämä ja haluan siltä niin paljon kuin ikinä mahdollista, tuntea, elää ja kokea kun sitten se yhtäkkiä onkin jo ohi. Jos se tarkoittaa sitä, että elää sitten hieman erilaista elämää ja tulee ehkä paheksutuksikin, niin mitäpä siitä. Nuorempana tuli reissattua yksinäänkin ympäri maailmaa ja tehtyä ja koettua ihan tarpeeksi asioita yksinäänkin, mutta tämä ääripää on parasta mitä voi olla.[/QUOTE]
En edelleenkään ymmärrä miksi olet sitä mieltä, että tällaista elämää ei voi elää jos koko elämä ei rakennu puolison olemassaololle.
En edelleenkään ymmärrä miksi olet sitä mieltä, että tällaista elämää ei voi elää jos koko elämä ei rakennu puolison olemassaololle.