Uskotko oikeasti, että ihminen on yksiavioinen olento?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja TMirre
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Uskon että suurin osa ihmisistä pystyy vapaasta tahdostaan olemaan yksiavioisia, en kuitenkaan varauksetta usko että ihmistä (varsinkaan miehiä..) olisi siihen tarkoitettu noin niinkuin luontoa ajatellen.

Mutta pakko sanoa että jos yksiavioisuudella tarkoitetaan sitä, että koko elämänsä aikana on vain yhden kumppanin kanssa, ei ihminen todellakaan ole yksiavioinen ainakaan tämän päivän kulttuurissa jossa kaikki ulkopuoliset tekijät vaikuttavat ihan liikaa suhteisiinkin :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No, jos ei ole koskaan tullut mieleenkään pettää, rakastaa täysillä omaa kumppaniaan eikä muita miehiä kiinnosta edes vilkuilla niin eikö silloin ole yksiavioinen? Moni rakastunut ihminen ei edes huomaa muita kuin rakkaansa.

Ooppa 20 vuotta naimisissa ja tuu sit sanomaan uudelleen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja TMirre:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Joutsenet ja kotkat ovat yksiavioisia, mutta nekin tekevät syrjähyppyjä.

vau, tuota en tiennytkään :) siis että tekevät syrjähyppyjä. En siis ole asiasta sen kummemmin ottanut selvää, tuli vaan mieleen.

Kyllä todella tekevät. Tuossa meidän mökkirannan lähettyvillä asuu joutsenpariskunta. Aina kun isäntä on poissa, niin naapuripesän joutsen uros käy painamassa rouvaa takaa, jotta höyhenet vain pöllyävät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viltsu:

:o
 
En usko, että ihminen on tarkoitettu yksiavioisuuteen saati, että enemmistö pystyisi siihen. Poikkeuksia aina löytyy. Eläimissä on taatusti uskollisempia lajeja kuin homosapiensit.
 
Jos yksiavioisuudella tarkoitetaan, että kerran pariuduttuaan ei koskaan kykenis kenenkään toisen kanssa olemaan, niin eihän ihminen sellainen ole.
Jos sillä taas tarkoitetaan, että on yhden kanssa kerrallaan, niin siihen kyllä haluaisin uskoa, mutta valitettavasti tiedän ettei se mene niin. :/
 
Nuorena pohdin viattomasti että tahtoisin "Matin" lasteni isäksi, "Eskon" parisuhteeseen kanssani ja "Kallen" muuten vaan hauskanpitoon enkä tajunnut miksei se kävisi päinsä, siis noin teoriassa :o. Tosin minä nyt uskoin mm. jälleensyntymiseenkin aika pienestä...:D
 
Alkuperäinen kirjoittaja TMirre:
Pohditaan asiaa nyt ottamatta huomioon mitään uskonnollista näkökulmaa, (jonka mukaan jumala asettaa ihmiselle houkutuksia, jotta tämä voisi osoittaa tekevänsä oikein), vaan ihan näin niinkuin evoluutio-näkökulmasta. Vertaa ihmistä vaikka joutseneen, joka on yksiavioinen. Haikaileekohan joutsenuros ikinä toisten tipujen perään? :D

Ihan varmasti ihminen joka on naimisissa haikailee joskus jonkun toisen tipun tai kukon perään. Se johtuu siitä että ihminen ei ole ikinä valmis eikä viisas.
Se miten haikailunsa hoitaa onkin jo luonne ja periaatekysymys.
Jotkut on ihan ilkkana häntä pystyssä jo menossa ja jotkut menee kylmään suihkuun.
Tää on ihan valittavissa oleva menettelytapa eikä siis haikailu tarkoita samaa kuin että panee kaikkea mikä tiellä tulee vastaan ,kun sille päälle sattuu.
 
Moni ihminen on sarjayksiavioinen, kulttuurin muovaama juttu. Biologisestihan on älytön ajatus, että yhden yksilön kaikilla jälkeläisillä olisi keskenään sama geenipohja. Variaatiot auttavat lajia pärjäämään muuttuvissa olosuhteissa.

Mutta siis pohjimmiltaan ihminen ei ole mikään-avioinen. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Amaterasu:
En usko että ihminen olisi luonnostaan yksiavioinen, yhteiskunta painostaa siihen. Jotkut onnistuu siinä paremmin kuin toiset.

Yhteiskunnalla oo mitään tekemistä asian kanssa...
Uskon, voi olla.
Riippuu aika paljon siitä, minkälaiset ihmiset osuu yhteen.
Jotkut ei siedä minkäänlaisia säätöjä, joillekin se on ok.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No, jos ei ole koskaan tullut mieleenkään pettää, rakastaa täysillä omaa kumppaniaan eikä muita miehiä kiinnosta edes vilkuilla niin eikö silloin ole yksiavioinen? Moni rakastunut ihminen ei edes huomaa muita kuin rakkaansa.

Ooppa 20 vuotta naimisissa ja tuu sit sanomaan uudelleen!

Olen ollut 25 vuotta naimisissa enkä ole ikinä seurustellut muiden miesten kuin nykyisen mieheni kanssa.

No ei tietenkään :) Yleensähän ihminen ei ole loppuelämäänsä ensimmäisen "puolisonsa" eli poika/tyttöystävän kanssa. Mullakin oli kymmenisen poikakaveria ennen sen oikean löytymistä, jonka kanssa sitten menin naimisiin. Sama myös miehelläni :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mari:

Yksiavioisuushan tarkoittaa, että on vain yksi kumppani kerrallaan.

Periaatteessa juu ja olen onnellinen mutta kummalliseen tilanteeseen jouduin viikonloppuna ja en olisi halunnut lähteä pois mutta lähdin kuitenkin ja se oli mun päätös.

Tai no ehkä mun mielipide on kuitenkin, että käytetään yhtä kerrallaan. Ja sen kanssa tehdään töitä jotta suhde onnistuu. Mutta ikuisuus on pitkä aika johon pyrin parhaani mukaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Mari:
No ei tietenkään :) Yleensähän ihminen ei ole loppuelämäänsä ensimmäisen "puolisonsa" eli poika/tyttöystävän kanssa. Mullakin oli kymmenisen poikakaveria ennen sen oikean löytymistä, jonka kanssa sitten menin naimisiin. Sama myös miehelläni :D

Yksiavioisuushan tarkoittaa, että on vain yksi kumppani kerrallaan.

:whistle: Ei vaan, yksi kumppani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:

No aika outo ajatus, jos koko elämän aikana voisi olla vaan 1 kumppani. Eli leskeksi jäänyt ei voisi etsiä uutta kumppania? Tuskin yksikään eläinlaji noin toimii. Moni ihminen on koko elämänsä saman ihmisen kanssa, ovatko he sitten yksiavioisia?

No niin, palsta todistaa yhteiskuntatieteiden tutkimustuloksia:

Within Western culture, several academics have put forth the position that serial monogamy is considered more fundamental than "full" monogamy.
http://en.wikipedia.org/wiki/Monogamy#Western_culture

Eli esim. Serena Petrella Carleton-yliopistosta väittää, että sarjamonogamia on nykyajan normi länsimaissa.
 
Ugh! Näinhän mää sanosin, mutt suomeks: sarjayksiavioinen. ;)
 
Desmond Morrisin kirja Alaston apina olisi avartavaa luettavaa jokaiselle.

Evolution kannalta on epaedullista jos naaraan kaikilla jalkelaisilla on sama siittaja. Mahdollisimman laaja geeniperima takaa yleensa parhaamman tuloksen - jos nyt ajatellaan puhtaasti biologian kannalta.
Ihmisille ominainen rakastuminen ja kiintyminen on tarkoitettu yhden jalkelaisen parhaaksi; pari saa jalkelaisen joka on hyvin avuton ja vaatii aitinsa jatkuvaa huomiota muutaman vuoden. Aiti tarvitsee miehen huolehtimaan itsestaan ja lapsesta. Miehen palkkio tasta on seksi. Imetys ehkaisee uuden raskauden kunnes lapsi on n 4-vuotias. Tassa vaiheessa nainen ei enaa ole jatkuvasti lapsensa kanssa vaan lapsi viettaa yha enemman aikaa yhteison muiden lasten ja aikuisten parissa. Parisuhde menettaa merkityksensa ja kumpikin osapuoli on valmis etsimaan uuden kumppanin. Tiivis yhteiso takaa lapsen suhteen sailymisen kumpaankin vanhempaan. Kukaan ei meneta mitaan.
Niinkuin tassa aiemmin on todettu; eikohan ihminen ole suunniteltu "sarjayksiavioiseksi" ;)
 
Yhteistyössä