Uskalluksen puute, kuulostaako tutulta?*turhisvaroitus*

[IhanaValo]

Oon nyt muutaman, tai no oikeastaan viimeisen vuoden käyttänyt jonkinlaiseen itsetutkiskeluun, opiskellut tuntemaan itseäni. Kuulostaa ehkä hassulta mutta siltä se tuntuukin.

Oon aina ollut aika ujo ja nyt oon tajunnut että se on osittain myös sitä, etten uskalla yrittää mitään, pelkään niin paljon epäonnistumista että menen ihan lukkoon jotenkin ja jään vaan passiivisesti odottamaan että muut tekevät asiat/päätökset miun puolesta.

Olen myös tajunnut että osasyy tähän kaikkeen on ehkä myös se, etten jostain syystä oo ikinä tykännyt ulkonäöstäni, häpeän sitä ja illalla juuri mietin, miten lihavaksi tunsin itteni päälle kymmenen vuotta ja viitisentoista kiloa sitten...ja kun miettii tämänhetkistä tilannetta esim. painoa, niin voi voi...kun oliskin se -15kg taas mittarissa.

Tuntuu myös jotenkin että miun ympärillä on semmoinen kuori, mistä en pääse ulos...ja toisaalta sit, en uskalla ees yrittää.
Haluaisin olla toisenlainen, jossain seurassa pystyn olemaankin semmoinen, rennompi ja hauskempi..
Plääh, tajuskohan tätä kukaan. Tää vaan oli tämmönen purkaus...kiitos ja hei

 

[Kerpele]

Kuulostaa tutulta joo... Mun terapeutti sanoikin että tarvitsen tavallaan "varaegon" vierelleni että pystyn toimimaan.

Saatan siis uskaltaa tehdä asioita joita en yksin pysty tekemään vaan menen juuri mainitunlaiseen lukkoon, kun minulla on pelkästään vierellä joku joka sanoo että "hyvä, juuri noin". Tuntuu ihan älyttömältä... Ja haluan kyllä päästä siitä kovasti eroon.

Olen kyllä kehittynyt paljon siitä mitä olin esimerkiksi hmm.. kymmenen vuotta sitten? Silti on vielä paljon sellaista mikä on mulle hirmu vaikeaa... Esimerkiksi läheisten, tai ihmisten joista pidän, suututtaminen on sellainen mitä varon ihan liikaa.... Toisaalta se, että haluan aina keskustella kaiken selvittämiseksi on ihan hyvä mutta joskus pitäisi osata sanoa kyllä ihan kylmän jämäkästikin joitain asioita :/ Pelkään jostain syystä että musta ei enää tykätä (tai mut hylätään) jos olen liian suora, toisaalta taas juuri siksi pidättäydyn päästämästä ketään "liian lähelle", kun en jaksa pettymyksiä ihmisiin.. Ja jotenkin mieluummin olen se ensimmäinen joka hylkää toisen... Saatan ihan yhtäkkiä muuttua tosi kylmäksi ja välinpitämättömäksi myös siinä vaiheessa kun koen että toinen on päässyt niin lähelle mua että pystyy satuttamaan jos haluaa.

En siis oikein luota itseeni, enkä oikeastaaan kehenkään muuhunkaan. Ainakaan niin paljon kuin haluaisin..

Tulipas tätä papatusta...

 

[Kerpele]

Mun teksti nyt meni vähän toiseen suuntaa, mutta siis lähtien tuosta aloituksesta ja sen ajattelemisesta seuranneista uusista ajatuksista

 

[Keittiönoita]

Elätkö sä liikaa muiden ihmisten odotusten mukaan? Tai niiden odotusten, mitä kuvittelet muilla olevan? Ihan järkevää opetella tuntemaan itseään ja mitä aikaisemmin sen tekee, sen parempi. Itse aloitin vasta päälle nelikymppisenä ja monesti olen miettinyt, että olisi pitänyt opetella tuntemaan itsensä jo paljon aikaisemmin.

Epäonnistumiset ovat ihan normaalia, tärkeää on vain ottaa niistä opikseen. Tunnen ihmisen, joka perfektionistina ei ryhdy mihinkään sellaiseen, jossa olisi vaara epäonnistua. Ja sen seurauksena ei ole ryhtynyt juuri mihinkään ja nyt ikääntyneenä katuu kaikkia niitä mahdollisuuksia, mitkä jätti elämässään käyttämättä vain epäonnistumisen pelon takia.

 

[IhanaValo]

Elätkö sä liikaa muiden ihmisten odotusten mukaan? Tai niiden odotusten, mitä kuvittelet muilla olevan? Ihan järkevää opetella tuntemaan itseään ja mitä aikaisemmin sen tekee, sen parempi. Itse aloitin vasta päälle nelikymppisenä ja monesti olen miettinyt, että olisi pitänyt opetella tuntemaan itsensä jo paljon aikaisemmin.

Epäonnistumiset ovat ihan normaalia, tärkeää on vain ottaa niistä opikseen. Tunnen ihmisen, joka perfektionistina ei ryhdy mihinkään sellaiseen, jossa olisi vaara epäonnistua. Ja sen seurauksena ei ole ryhtynyt juuri mihinkään ja nyt ikääntyneenä katuu kaikkia niitä mahdollisuuksia, mitkä jätti elämässään käyttämättä vain epäonnistumisen pelon takia.

Kyllä, mietin aina ensin että mitähän mieltä joku muu on siitä mitä teen/miltä näytän/jos sanon niin tai näin.
En tiiä kuuluuko tää nyt siihen kuuluisaan kolmenkympin kriisiin vai mitä kummaa tapahtuu kun nää asiat on nyt lähiaikoina vaan vyöryneet jostain päin naamaa ja saaneet ajattelemaan asioita..
Toisaalta, oon stressannut taas noita ammatinvalinnanasioitakin ja sitä kautta yrittänyt saada selvää mitä MINÄ haluaisin/pystyisin tekemään työkseni.
Mutta ei aiemmin, (vaikka tuotakin oon miettinyt jo pitkään) oo kyllä tuntunut yhtä aikaa niin sekavalta ja sitten toisaalta siltä että saa jotain selvääkin itestään

(Taidan joutaa sinne pehmustettuun huoneeseen pian )

 

[Keittiönoita]

Kyllä, mietin aina ensin että mitähän mieltä joku muu on siitä mitä teen/miltä näytän/jos sanon niin tai näin.
En tiiä kuuluuko tää nyt siihen kuuluisaan kolmenkympin kriisiin vai mitä kummaa tapahtuu kun nää asiat on nyt lähiaikoina vaan vyöryneet jostain päin naamaa ja saaneet ajattelemaan asioita..
Toisaalta, oon stressannut taas noita ammatinvalinnanasioitakin ja sitä kautta yrittänyt saada selvää mitä MINÄ haluaisin/pystyisin tekemään työkseni.
Mutta ei aiemmin, (vaikka tuotakin oon miettinyt jo pitkään) oo kyllä tuntunut yhtä aikaa niin sekavalta ja sitten toisaalta siltä että saa jotain selvääkin itestään

(Taidan joutaa sinne pehmustettuun huoneeseen pian )

Jatka sitten itseesi perehtymistä Aiheesta on kirjoitettu valtava määrä kirjoja ja artikkeleita. Tämä elämäsi on SINUN, ei kenenkään muun. Vain sinä voit tehdä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Ja vain sinä voit päättää, mitä ne asiat ovat. Pystyäksesi tekemään ne päätökset, sun pitää tuntea itsesi ja tietää, mitä todellisuudessa haluat.

 

[IhanaValo]

Kiitti Keittis, niinhän se on.

Kerpele, tuo siunkin teksti kuulosti osin tosi tutulta..en miekään oikein uskalla sanoa mielipidettäni, varsinkaan jos se ei ole "enemmistön mukainen".

 

[Minni:)]

Tsemppiä kriiseilyyn ja itsetutkiskeluun! Mulla myös jonkinlainen 3kympin kriisi menossa. Ammatinvalintaa mietin ja mitä olen ja mitä haluan. Oman mielipiteeni uskallan kyllä sanoa yleensä, mutta muuten itsetunto on tietyiltä osin heikko. Helposti kuvittelen tietäväni mitä muut musta ajattelee, vaikka todellisuudessa en tiedäkään. Joskus olin ja olen toisinaan vieläkin kateellinen ihmisille joilla on jokin vahva oma juttu ja aate minkä mukaan elää. Esim. nuorempana kadehdin kunnon hippejä, mutta sitten tajusin että vaikka ois hienoja aatteita, niin ei se tee ihmisestä muita parempaa, ja että hippijutut ei nyt vaan ole se mun juttu. Saatoin kadehtia joitain ystäviä, joiden elämä täyttyi keikoilla, docpoint-filmifestivaaleilla yms. mut loppujen lopuks tajusin, et jos todella haluisin, mikään ei estä mua niihin osallistumasta. Joten nekään ei ole mun juttu. Joskus tunnen olevani todellinen sekasikiö, en ole hippi, juppi taikka punkkari vaan vähän kaikkea. En tiedä vieläkään täysin mikä on mun juttu tai ehkä mun juttu on olla vähän kaikkea. En tiedä.

No tästäkään purkauksesta ei saanu nyt erkkikään selkoo, mut kriiseilyä siis täälläkin.

 

["jäähile"]

Oon nyt muutaman, tai no oikeastaan viimeisen vuoden käyttänyt jonkinlaiseen itsetutkiskeluun, opiskellut tuntemaan itseäni. Kuulostaa ehkä hassulta mutta siltä se tuntuukin.

Oon aina ollut aika ujo ja nyt oon tajunnut että se on osittain myös sitä, etten uskalla yrittää mitään, pelkään niin paljon epäonnistumista että menen ihan lukkoon jotenkin ja jään vaan passiivisesti odottamaan että muut tekevät asiat/päätökset miun puolesta.

Olen myös tajunnut että osasyy tähän kaikkeen on ehkä myös se, etten jostain syystä oo ikinä tykännyt ulkonäöstäni, häpeän sitä ja illalla juuri mietin, miten lihavaksi tunsin itteni päälle kymmenen vuotta ja viitisentoista kiloa sitten...ja kun miettii tämänhetkistä tilannetta esim. painoa, niin voi voi...kun oliskin se -15kg taas mittarissa.

Tuntuu myös jotenkin että miun ympärillä on semmoinen kuori, mistä en pääse ulos...ja toisaalta sit, en uskalla ees yrittää.
Haluaisin olla toisenlainen, jossain seurassa pystyn olemaankin semmoinen, rennompi ja hauskempi..
Plääh, tajuskohan tätä kukaan. Tää vaan oli tämmönen purkaus...kiitos ja hei

Onko sinulla sitten sellaisia ystäviä joiden kanssa voit olla oma itsesi, eikä tarvitse yhtään mitään jännittää? Entäs miehesi, hän varmasti tuntee sinut ja hyväksyy sellaisena kuin olet? Kärsitkö huonosta itsetunnosta? Ainakin tuon parusteella kuulostaa..

 

[Keittiönoita]

Minni : Oman jutun löytäminen on hyvä asia. On silti syytä muistaa, että ne omat jututkin muuttuvat elämän varrella. Kolmekymppisenä ei edes kannata etsiä sellaista omaa juttua, jonka parissa olisi koko elämänsä. Kymmenen vuoden päästä kun saattaa kiinnostaa ihan muut jutut. Mun mielestä kannataa yrittää elää tässä hetkessä ja tehdä lyhyen tähtäimen suunnitelmia. Tarkoitan siis sitä, että kolmekymppisenä ei kannata miettiä, mitä tekee nelikymppisenä. Voihan olla, että nelikymppisenä ei pysty tekemään enää juuri mitään. Mä elin nelikymppiseksi asti aika pitkälti "sitten kun" -elämää. Kuitenkin lopulta ymmärsin, että sitä "sitten kun" ei välttämättä tule koskaan. Joten aloin tekemään asioita nyt enkä joskus myöhemmin.

 

[samassa jamassa]

Olen melkolailla samassa jamassa ja syvemmälläkin ...Mutta tästä kirjasta on ollut apua.

Kyllä täältä noustaan... myös kolmenkympin kriisi,kilttityttökompleksi....ym.ym.

 

[IhanaValo]

[QUOTE="jäähile";25607980]Onko sinulla sitten sellaisia ystäviä joiden kanssa voit olla oma itsesi, eikä tarvitse yhtään mitään jännittää? Entäs miehesi, hän varmasti tuntee sinut ja hyväksyy sellaisena kuin olet? Kärsitkö huonosta itsetunnosta? Ainakin tuon parusteella kuulostaa..[/QUOTE]

Piti vielä etsiä tää ketju, kiitos kommenteista!

Miulla ei ylipäätään ole oikeastaan ystäviä, muutama kaveri joiden seurassa en osaa olla..mies kyllä tuntuu hyväksyvän mutten taida edes hänen seurassaan olla täysin rennosti. Vaikka se voi hullulta kuulostaa.
Ja huono itsetunto miulla on.

 

[IhanaValo]

Olen melkolailla samassa jamassa ja syvemmälläkin ...Mutta tästä kirjasta on ollut apua.

Kyllä täältä noustaan... myös kolmenkympin kriisi,kilttityttökompleksi....ym.ym.

Kiitos vinkistä, pitänee tutustua

 

["jojo"]

Ihan järkevää opetella tuntemaan itseään ja mitä aikaisemmin sen tekee, sen parempi. Itse aloitin vasta päälle nelikymppisenä ja monesti olen miettinyt, että olisi pitänyt opetella tuntemaan itsensä jo paljon aikaisemmin.

Tykästyin tähän kommenttiin. Mulla on vastaava vaihe menossa kuin aloittajalla, ja olen ajatellut, että olen ihan luuseri ja kaikki ovat olleet sinut itsensä kanssa suunnilleen syntymästä asti. Mun mielestä on siis surkeaa, että tällainen kolmekymppinen etsii itseään, mä ajattelin, että se on jotain, mikä piti tehdä jo teininä. Ihanaa, ettei se menekään niin vaan vähän hitaamminkin ehtii.

 

["jojo"]

On silti syytä muistaa, että ne omat jututkin muuttuvat elämän varrella. Kolmekymppisenä ei edes kannata etsiä sellaista omaa juttua, jonka parissa olisi koko elämänsä. Kymmenen vuoden päästä kun saattaa kiinnostaa ihan muut jutut.

Tämä kuulosti vieläkin paremmalta.

 

[Nöösi]

Ihan samanlaisia ajatuksia on mullakin. Varsinkin sen kanssa painin nyt eniten, että uskaltais sanoa oman mielipiteensä asioista eikä vaan olla hiljaa ettei muut suutu. Tuntuu nimittäin, että mulla on aina ihan toisenlainen mielipide kuin muilla. Sen takia varmaan en tunne kuuluvani mihinkään. Harvat ihmiset on sellasia keiden kanssa voi olla rennosti. Oonkin miettinyt, että pitäiskö alkaa yrittämään toista ääripäätä eli sanomaan vaan kaikki mitä miettii.. sitten löytäis sen tasapainon.. mutta sais kyllä paljon vihamiehiäkin.

 

[lakaisukone]

30 tuntuu olevan ikä jolloin tietyt asiat selkeytyy. Tai niiden selkeytymistä alkaa haluta. Itse olin parikymppisenä estoinen, arka, vietävä, itsetunnoton. Vaan niinhän se elämä kasvatti ja nyt "kypsemmällä iällä" tuntuu että olosuhteet ja omat asenteet itseen ja muihin antaa myöden avata lukkoja ja muuttaa suuntaa monessa jutussa. Itse olen nyt tavallaan tyytyväisempi itseeni kuin vielä vaikka 5v sitten. Työtä ja tutkailtavaa riittää edelleen, mutta nyt on tullut eteen juttuja jotka tavallaan estää mua jatkamasta suuntaan johon haluaisin.
Vaikea selittää.

 

[IhanaValo]

Minnille piti vielä kommentoida, että etenkin nuorempana yritin olla vähän milloin mitäkin..vähän kaveripiirin mukaan, yks oli gootahatavampi, toinen "pissismäisempi" (vaikka tuo on vähän huono sana, mut ehkä ymmärrätte)..mut silti mikään ei tuntunut siltä että jaksaisin seurasta toiseen olla siinä yhdessä "muotissa".
Tuntui (ja edelleen tuntuu) etten kuulu oikein mihinkään tämmöiseen ryhmään, oon vähän yhtä ja vähän toista ja kolmattakin

 

[Minni:)]

En ehtinytkään tähän päivällä jatkaa. Ihan totta Keittis, et hyvä elää hetkessä ja olla tekemättä kovin pitkän tähtäimen suunnitelmia. Itseasiassa johonkin toiseen ketjuun päivällä kirjotinkin et nykyään osaan elää enempi tätä päivää, kun taas alta 3kymppisenä oli enemmän sitä sitten kun- elämää. Omia juttujakin tavallaan on, kun olen niitä tässä päivän aikana mietiskellyt; olen intohimoinen lukija, olen aina tykännyt eläimistä ja omistanut jonkun eläimen, tykkään kauhuleffoista, huonoistakin. Olen myös aina ollut kiinnostunut historiasta. Ehkä nykyään on sekin ettei pienen lapsen kanssa ole niin aikaa taikka tarmoa näille omille jutuilleen. Lukea onneksi nykyään ehdin ja jaksan.

jojo: Teininähän sitä itseään etsiskellään mut vissiin sit 3kympin kriisi (tai mikä tahansa ns. ikäkriisi) on sitä itsensä uudelleen etsintää. Itse ainakin koen että kun elää sellaista hektistä elämää, taikka muuten vaan omistautuu enimmäkseen työlle, parisuhteelleen, lapsilleen yms. niin jossain vaiheessa sitä kadottaa itsensä jos ei muista myös omistautua itselleen.

 

["minä"]

Mulla on myös huono itsetunto, mutta se ei näy ulospäin. Mulla on hyvä ammatti, hyvä työpaikka, ihana mies ja lapset, kaunis koti, paljon harrastuksia. MUTTA joka ainoan asian eteen joudun kamppailemaan oman epävarmuuteni kanssa. Jännitän uusia ihmisiä ja tilanteita, ja vaikka kuinka altistan itseni niille tilanteille, ei se jännittäminen lopu. Minulla ei ole ystäviä, koska en jaksa työpäivän jännittämisen jälkeen enää rasittaa itseäni muilla ihmisillä. En edes kaipaa ystäviä, viihdyn hyvin kotona perheen kanssa, jossa saan olla oma itseni.

Tärkein oivallus elämässäni on ollut se, että on ihan ok olla sellainen kun olen. Jos viihdyn yksin, ei minun väkisin tarvitse solmia sosiaalisia suhteita.

 

[Keittiönoita]

Useimpien ihmisten pitää opetalla tutustumaan itseensä. Siihen auttavat erilaiset kirjat, vaikka onnistuu se ilmankin. Mutta kirjoista saa vinkkejä. Kun sen on kertaalleen tehnyt, suosittelen tekemään sitä säännöllisesti, esim kerran pari vuodessa. Varaamaan itselleen aikaa, jotta voi miettiä, vieläkö toivoo samoja asioita, menikö asiat kuten oli suunnitellut, haluaisiko muuttaa jotain elämässään jne. Mä olen jo muutaman vuoden tehnyt tuota säännöllisesti ja siitä mm poiki se, että reilu vuosi sitten aloin kohtuullistaa elämääni ja viime heinäkuun jälkeen aloin pitää viikonloput vapaina. Kiireisen työelämän sijasta aloinkin taas tavata enemmän ystäviäni ja läheisiäni. Ihminen muuttuu vuosien myötä ja myös toiveet ja tarpeet muuttuvat. Siksi on hyvä aika ajoin tarkistaa, mihin suuntaan sitä haluaakaan taas edetä.