Useampi varhainen keskenmeno - onko toivoa?

Kyselisin sellaista, että onko täällä ihmisiä, jotka olisi kokeneet useita varhaisia keskenmenoja aivan raskauden ensimetreillä, tyyliin rv4-6.?

Omasta taustasta sen verran, että vauvatoiveita 8/2007 lähtien, tutkimukset yksityisellä 8/2008 ja siellä vakuuteltiin, että ei mitään vikaa kummassakaan ja että kyllä clomit+terolut -koktaililla lähtee. No niin lähtikin, peräti kaksi kertaa, mutta aina plussan jälkeen vuoto alkoi 4-5vrk sen jälkeen, raskausoireitakin oli. Keväällä 2009 tehtiin kuitekin endolöydös, jota klinikkamme ei ottanut vakavasti, vaikka kirurgi sitä mieltä, että tämä selittää lapsettomuusongelman. Vaihdoimme klinikkaa ja tehtiin elokuussa 1. IVF/ICSI, josta saaliina 11 munasolua, kaikki kypsiä ja 9 hedelmöittyi. Siirrettiin 4 ja 5 soluiset alkiot ja pp12 veritesti antoi arvon 211!. Lugeja käskettiin jatkaa edelleen ekaan ultraan saakka. Nyt rv.5+0, mutta tänään pönttö täynnä punaista ja hanat auenneet, riekalaleita valuu.

Toivon, että vuoto loppuu pian. En kuitenkaan tiedä, uskallanko enää PAS -hoitoon lähteä? Meneekö mulla aina kaikki kesken heti alkumetreillä? Onko kenelläkään kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta? Pelkään, että vaikka saisin joka ikisestä siirrosta plussan, niin kaikki aina päättyisi jo ensi metreillä. Onko toivoa? Tai kannattaako pyytää klinikkaa tässä vaiheessa ottamaan kromosomitestit ja tukostaipumuskokeet? Vai pitäisikö vielä kerran ottaa turpaan?

 
Hei!

Mulla taustana keskenmeno, onnistunut raskaus, keskenmeno, tuulimuna ja keskenmeno. Kaikissa keskenmenoissa yhteistä se, että jotain on mennyt pieleen heti alkumetreillä. Mulla ei juurikaan ole tehty tutkimuksia toistuvista keskenmenoista, mutta mulle lääkäri sanoi, että verenohennuslääkitys olisi hyvä aloittaa seuraavan raskauden alussa ihan varmuuden vuoksi, koska siitä ei ole haittaakaan. Ilmeisesti kaikkia tukostaipumuksia ei oikein pystytä edes selvittämään ja tämä olisi seuraavana varotoimena mulla. Kysyppä lääkäriltäsi tuosta verenohennuslääkityksestä!

Tsemppiä ja älä luovu toivosta! :)
 
Pahoittelut keskenmenoistasi :hug:
Minä pyytäisin jo tutkimuksia ja seuraavaan raskauteen tukevaa lääkitystä vaikkei mitään vikaa löytyisikään. Itselläni otettiin kahden keskenmenon jälkeen verenohennuslääke käyttöön kun huomattiin ongelmia virtauksissa ja tämä raskaus on nyt edennyt viikolle 30.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Snörkfröken:
Mikä verenohennuslääke? Voiko ottaa ilman reseptiä vai pitääkö keskustella lääkärin kanssa?
Itse söin Primaspania, jota ostin apteekista ihan ilman reseptiä, vaikkakin lääkärin kehotuksesta. Vaikka on ihan reseptivapaa lääke niin juttelisin kuitenkin lääkärin kanssa. Esim. itse jouduin lopettamaan lääkkeen käytön hematooman takia (istukka vuosi verta) rv 15.
Ei siis johtunut tuosta lääkkeestä se vuoto vaan lääkettä ei kaiketi saa silloin käyttää jos on vuotoja. Eli voi olla jotain tilanteita missä lääkettä ei suositella, niin siksikin kannattaa varmistaa miten on omalla kohdalla, ja onhan porukan hyvä tietää mitä syö eli neuvolakorttiinkin pitäisi saada lääkityksestä maininta.
 

Yhteistyössä