URA VAI VAUVA

Heippa kaikki!

Olen kuumeillut vauvasta jo pidemmän aikaa. Ensiksi ollut opiskelu esteenä, sitten työ ja nyt olen hakenut tutkimusavustajan paikkaa, joka tarkoittaa 2 vuoden sitoutumista työhön. Olen menossa ensi loppukesänä naimisiin ja vauvan yrittämistä ollaan alunperin ajateltu häiden jälkeen. Mutta nyt tämä tutkimusavustajan paikka siirtää haaveita taas eteen päin. Mahtaako muita ihmisiä olla samanlaisessa patti tilanteessa? Tai osaako kukaan kertoa mitä tekisin??

 

:wave:

Tuo on varmaankin tuttu tilanne monelle! Itsellä mennyt vähän saman kaavan mukaan. Ensin opiskelu, häät, vakituinen työpaikka, uuden työn opettelu....syitähän riittää vaikka loputtomiin kun alkaa ajatella. Kieltämättä edelleen mietin, että onko se nyt mun asiakkaita kohtaan väärin jos jäänkin jo 1,5 vuoden työssä olon jälkeen äitiyslomalle, mutta eihän sitä niin voi ajatella. Pitää tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Ja kukaan ei voi sitouttaa mihinkään työhön kieltämällä raskaaksi tulon. Jos työ vaatii tietyn sitoutumisajan, niin sitä voi jatkaa äitiysloman jälkeen. Sama minulla tulisi olemaan jos vaikka tästä kierrosta toivottu plussa tulisi.
Olen sitä mieltä, että perheenlisäystä pitää miettiä järjellä, mutta ei liikaa, koska tämän puolen vuoden yrittämisen jälkeen olen ajatellut, "mitä jos oltaisiin heti alettu yrittämään, kun olisi halunnut". Voihan sitä jompi kumpi parisuhteesta esim. sairastua vakavasti, jolloin haaveita pitää taas siirtää. Elämä kun ei aina mene suunnitelmien mukaan...

Nämä on vähän vaikeita kysymyksiä, toivottavasti löydät itsellesi sopivan ratkaisun! :hug:

 

Mulla aika vastaava tilanne. Miehen kanssa sovittiin et kuhan saan opiskelut päätökseen ni sitte. Oltiin molemmat opiskelijoita. No mä valmistuin maaliskuussa. Miehellä vielä 1,5 vuotta jäljellä. No sit sovittiin et kuhan saan oman alan töitä, ni sit. No sit sain töitä ja sovittiin et sit ku on vakituinen työ... No nyt on vakituinen oman alan työ ja päätettiin et vuoden vaihteen jälkeen jätetään ehkäsy pois ja voidaan alkaa toivoa.

Nyt mulle on tullu kauheet omantunnon tuskat työnantajaa kohtaan. Mä oon ollu nyt 4 kk töissä. Tuntuu jotenki et petän työnantajan luottamuksen jos ilmotan sille et toivotaan perheen lisäystä. Toisaalta "salaa" en halua alkaa lasta toivomaan. Haluan lapsen, mut pomon reaktio pelottaa. Saako hirveet jaskat niskaansa ja onko sit äitiysloman jälkee inhottavaa palata työhön. Miks perheen perustamisesta kokee näin suurta syyllisyyttä? Haluais vain iloita ja olla onnellinen siitä et " aika on vihdoin kypsä" lapsen saapua! Juontaako tää jostain yhteiskunnan vaatimuksista vai mistä? Tosi ahdistavaa!!!

 

Ehdithän olemaan vielä monta kuukautta töissä yritysajan ja raskausajasta mikäli kaikki menee hyvin suurimman osan Nauruprinsessa.

 

Nauruprinsessa: Älä nyt ihmeessä mene työnantajalle ilmoittamaan, että toivot perheen lisäystä!! Se voi olla kyllä aika paha virhe ja varmaan kaduttaa ainakin, jos ei se toive toteudukaan ihan heti. Riippuu tietysti työnantajasta, mutta itse en kyllä noin henkilökohtaisesta asiasta ikina kertoisi työnantajalle.

Itse ainakin toivon "salaa" lasta, niin kuin sanoit.

 

Itse odotin, että sain vakituisen paikan, ennen kuin rupesin miettimään tätä vauva-asiaa. Häitä kyllä rupesin suunnittelemaan noin vuosi ennen toimen (ent. "virka") saamista. Toimi minulla on ollut siis nyt maaliskuusta 07 lähtien. Jotenkin on varmempi olo, kun on työ mihin palata mammaloman jälkeen.

 

Meilläkin vauva-asiaa mietittiin tarkkaan. Ekaks opinnot, sitten vakkarityöt, oma asunto ja häät. Ja sit vielä mietittiin, että aloitetaan yritys siten, ettei mun tartteisi jäädä kesken syyslukukauden töistä pois (ajattelin, että ei oo oppilaille kiva). Nyt sitten odotellaan esikoista helmi-maaliskuun vaihteeseen syntyväksi. Ja meille oikein "sopiva" ja suunniteltu tilanne. Mutta jotenkin on niin helpottavaa odottaa vauvaa, kun on työ mihin palata ja toisella on töitä kun itse lomailen vauvan kanssa. Onnea teille vauvaprojekteihin!

 

moi hemuli!
Meillä alkaisi myös , alustavan suunnittelun mukaan vauvailu syksyllä 2008, häät on ensi kesänä. Mutta kyllä minua on alkanut painaa kanssa työhön liittyvät asiat, olen yksityisyrittäjä, ja yrittäjillä kun ei ole oikein mitään "hyvää" keinoa jäädä pois töistä. Firma on sitten jäähyllä ton vauva ajan..ja sekös pelottaa. Eli minusta aikamonella kirjottaneella on sikäli hyvä tilanne, että on se virka tai toimi mihin palata.
se kuulostaa hienolta!

 

Mä taas sanoisin ettei elämää kannata suunnitella liikaa. Mä olin ite osa-aikaisesti töissä kun alettiin vauvaa yrittää. Kieltämättä silloin tuli mietittyä, että mitenköhän sitä sitten pärjää ihan noin taloudellisestikin ja onko töitä jos ja kun sitten äippälomalta palaan. Nyt ollaan vauvaa yritetty reilu vuosi ja tuloksetta. Nyt oon kylläkin jo vakkarihommissa ja hyvä niin kun ne lapsettomuushoidotkaan ei ole mitään ilmaisia. Ite oon miettinyt, että kyllä olis pitänyt alkaa vauvaa yrittää jo aikasemmin vaikka oli opiskelut vielä kesken. Kyllä sitä uraa pystyy luomaan vielä sitten lasten saamisen jälkeenkin.
Asiat vaan ei aina tule elämässä siinä järjestyksessä kuin toivoisi. :/

 

Itse olen enemmän perheen kuin uran kannalla. Esikoista kun tehtiin, olin vakituisessa työpaikassa, oli mukava palata sitte mammalomalta tuttuihin hommiin. No, sitten alkoi melkein heti ahdistaan ja halusin "jotain muuta" ja hain uutta työpaikkaa. Sainkin aivan unelmahomman, missä olisi ollut ylenemismahdollisuudet vaikka mihin. Hetken aikaa olin siinä, kunnes huomasin, kuinka paljon se sitoo, enkä ollutkaan valmis siihen (ainakaan vielä). Vaikean päätöksen jälkeen vaihdoin jälleen työpaikkaa helpompaan ja mukavampaan hommaan ja samantien aloitettiin pikkukakkosen yrittäminen, tulee sitten kun tulee.. Meillä tuo lapsen saanti ei ole niin yksinkertaista, joten asetan lapsukaiset uran edelle..

 

Meillä on kanssa mietitty, mutta uraa ehtii aina tekemään ja tällä alalla on aina hommia jos vaan haluaa. Alkaa kanssa olla jo aika kauan yritettyy niin mietityttää mitäs jos oliskin aikaisemmin yritetty, mut mut ei ihan heti tutustutumisen jälkeen viittinyt mut muutama kuukausi olis voinu oll apeli varaa, mut eipä sitä jälkikäteen saa takas. No täytyy toivoa et se esikoinen joskus ilmoittelee. Mut liian kauan ei kannata lykätä ja ainakaan työn takia. Tuntuu et sitä kyllä löytyy mut tuo vaavit ei aina tuu nin kuin tilataan.

 

Piti vaan tulla hieman päivittämään asioita.. Lokakuussa kun kirjoitin tänne, niin olin tyhmän tietämätön kaikesta. Sitä niin helposti kuvittelee, että se vauva sieltä helposti tulee.. Mutta kun ei tule. Sain ton PCO-diagnoosin, mutta siihen kylkiäisenä kohdun ohuen limakalvon ja molemmat sattumalta. Todennäköisyydet luomu lapseen aika pienet. No yrittänyttä ei laiteta. Voimia kanssa sisärille.

 

En tedä meneeks tää vähän vierestä mutta kertoilen omaa tarinaa hiukkasen
Ennen ku tapasin ton ukkokullan niin olin aivan varma etten ikin hanki lapsia enkä luultavasti mee naimisiin. Mul oli suuret suunnitelmat hienosta työurasta jo nuorempana B) Mä näin sieluni silmin jo jakkupuvun, hienon kattohuoneiston ja coctailtilaisuudet niinku elokuvis! Hih! Töissä alkoikin olla jo ura alulla ja suunnitelmat pitkälle tehty. Sit vahingos tuli eteen toi mun mies, ja laitto mun jalat alta samantien. 4kk "hellustelun" jälkeen mun sielun silmät näkikin jo pienet pulleat kädet leipomassa pullia iskälle mun kanssa jossain maalla punases omakotitalos =) Kohta kalenteri täytty kiertomerkinnöistä, eikä palaverimuistutuksista. Parin vuoden päästä meille synty ihana tyttö. Urasuunnitelmat on jääneet ja tilalle on tullu haaveet isosta perheestä. Häitäkin suunnitellaan.
Joskus ku pysähdyn oikein miettimään, niin tulee melkein itku ku ajattelen että miten oon joskus voinu haluta jotain muuta elämältä. Mä oon niin onnellinen :heart:

 

Hemuli: :hug: Mulla vähän sama tilanne, eli pco-diagnoosin sain myös. Jonkinlaisia hoitoja käynnistellään tässä syksyllä. Ei elämää voi tosiaankaan suunnitella etukäteen. Jaksamisia sulle paljon! :hug:

Mulla kanssa sellainen tilanne, että opiskelen (kuten myös mies). Minulla on tosi hyvä graduprojekti meneillään ja työmahdollisuuksia on varmaankin myös tulevaisuudessa. Kyllä tässä vähän hirvittää aloittaa jotain hoitoja ja samalla suunnitella gradun tekoa! Lisäksi on se pieni pelko tulevaisuudesta, että mitäs jos jäänkin työttömäksi ja on se perhe? Mutta en todellakaan halua lykätä lasten tekemistä yhtään pidemmälle, nyt kun nämä ongelmat ovat tiedossa. Se ei tästä enää helpotu vaan päinvastoin. Minäkin haluan perheen JA uran, mutta tällä hetkellä vaakakupissa painaa enemmän se perhe.

Muksuluuri: Mä olen jo kauan ennen tätä yrittämisen alkua päättänyt, etten halua pitää pitkää äitiyslomaa. Korkeintaan sen 9 kk tai ehkä vuoden. Tietysti opiskellessa äitiysloman ja vanhempainvapaan voi helpommin yhdistää, eikä lapselle tarvitse välttämättä etsiä mitään kokopäiväistä hoitopaikkaa. Kannattaa yrittää vielä keskustella miehen kanssa asiasta ja painottaa, että vaikka hänellä ei ole mikään kiire, sinulla saattaa kohta olla. Hedelmällisyysongelmat eivät ole mitenkään harvinaisia nuorillakaan (minäkin siis 25!), joten mitä pidemmälle lastenhankintaa lykkää, sitä todennäköisempiä ongelmatkin ovat.

 

Hei Hemuli ja kaikki muut!
Kertoilenpa nyt omaa tarinaani tähän ketjuun. Täytän ensi vuonna 30 ja myönnän reilusti olevani ns. uranainen. Olen kunnianhimoinen ja opiskelin "vauhdilla" maisteriksi reilusti yli minimiopintovaatimusten, olin pitkin opiskelua oman alan töissä, valmistuin kun olin 25v ja sain heti vakituisen työn. No, siinä sitten tehtiin uraa ja sain jatkuvasti erilaisia mielenkiintoisia työtehtäviä ja vaihdoin työtäkin aika usein. Niin ja miehen kanssa oltiin yhdessä jo opiskeluajoista lähtien ja sanoimme "tahdon" jo kesken opiskelujen - on muuten hyvä syy maksattaa vanhemmilla häät kun on köyhä opiskelija Että kaikki oli valmista. Vauvakuumetta mulla ei ollut eikä vieläkään sellaista kunnollista. Mulla tää lapsen haluaminen oli enemmän sellainen prosessi, että alkoi vähitellen tuntua siltä, että nyt olisin valmis äidiksi. Lasta aloimme yrittämään loppukesästä 2007 eli vuosi sitten. Samalla vaihdoin myös työtä ja siirryin yliopistolle tutkimus- ja opetustehäviin tavoitteenani myös siinä samalla väitellä - ja edistää tietty uraa. Ajattelin, että nyt ehtisi hyvin olla mammalomalla yliopistolta, koska se ei lyhennä työsuhdettani yliopistolla. Tämä yliopistopesti on siis vain määräaikainen ja vakituisesta työstäni olen saanut vapaata, mutta en riittävästi. Olenkin pian sen tilanteen edessä, että mun pitää valita joko paluu vakituiseen työhöni tai jäädä yliopistolle määräaikaiseen ja huonommin palkattuun työhön. Niin ja lasta ei siis kuulu ei ja tutkimukset ovat edessä. Huonossa lykyssä multa menee alta vakityö ja jää vain tämä määräaikainen ja mietin kovin, miten kauan uskallamme yrittää lasta. En nimittäin kestä ajatusta siitä, että tulisinkin raskaaksi "väärään aikaan" siinä mielessä, että minulta olisi mennyt sekä vakityö että yliopiston pesti olisi loppumassa ja olisin "vatsa pystyssä"...Nää on hankalia tilanteita kun haluaisi sekä uraa että perhettä ja pitäisi tasapainoilla vielä määräaikaisten töiden, asunto- ja opintolainojen kanssa. En osaa antaa sulle oikeaa vastausta. Itse harmittelen lähinnä sitä, että emme sittenkään ryhtyneet tähän yritykseen opiskeluaikoina tai niinä vuosina kun oli vakituinen työ, josta jäädä äitiyslomalle. Nyt aika juoksee, ikää tulee eikä vauvaa kuulu. Ainakin minulla meni tämän vauvan ajoitusyritys ihan pieleen...Katkera olen niille tuttavilleni, jotka pystyvät päättämään, että "meille tulee kesävauva" tai "nyt esikoinen menee kouluun, niin on hyvää aikaa olla äitiyslomalla" - ja näin heille tapahtuu...Mutta meille ei ja veikkaanpa, että ei muillakaan ajoitukset ja haluamiset mene yksiin todellisuuden kanssa.