Unohtumaton apulainen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kevät, kesä ja syksy ovat kiireistä aikaa jos omistaa piha- ja puutarha-alan yrityksen. Ja kun yritystä pyörittää yksin niin sesongin aikana päivät venyvät ja viikonloppuisin kiritään venyviä aikatauluja kiinni. Olen onneksi löytänyt muutaman luottokumppanin maatöiden hoitoon joten olen voinut itse keskittyä suunnitteluun ja viimeistelyyn. Valitettavasti viime vuonna kumppanien omat kiireet lisäsivät haasteita ja tälle vuodelle tilanne näytti vielä huonommalta. Omat hihat pitäisi kääriä enkä kaikista jo sovitusta töistä selvityisi yksin joten edessä olisi apulaisen palkkaus. Onneksi apuria ei tarvinnut pitkään etsiä.

Ystävätär kertoi poikansa huonosta tuurista kesätöiden ostalta. Paikka oli löytynyt hyvissä ajoin ja kaikki oli kunnossa kunnes toukokuun alussa oli tullut puhelu että lomautukset on aloitettu, uusia työntekijöitä ei palkata ja tänne voi tulla mutta lomautus olisi edessä samantien. Ystävättären pojalla oli tarkoitus kartuttaa kesätöillä säätöjään syksyllä alkavaa opiskelua varten ja kaikki neuvot olivat nyt tarpeen. Kartoitin varovasti millainen työtekijä olisi tarjolla ja sain tietää että lapio pysyy kädessä, ajokortti ja ajokokemusta löytyy, pitkin öitä juhliminen ei kuulu harrastuksiin ja opiskelut lukiossa oli hoidettu hyvin. Vastasin että tarvitsen kesäksi apulaista firmaani ja että aloittaa voisi vaikka huomenna. Ja kun palkkatarjoukseni oli parempi kuin mitä peruuntuneessa kesätöissä oli ollut tarjolla niin seuraavana päivänä tapasin innokkaan apulaisen ja paperityöt hoidettiin samantien kuntoon.

Apulaisen kanssa työt lähtivät hyvin käyntiin. Jossain vaiheessa huomasin että hieman epätoivoisessa tilanteissa molemmat ymmärsivät huumorin päälle vaikka ikää minulla oli kaksi kertaa apulaisen määrä. Päivät kuluivat nopeasti ja ahkeran apulaisen avulla työt etenivät hyvää vauhtia. Ja kun rutiinit työssä olivat muodostuneet niin alussa meillä molemmilla ollut jännitys tuntui häviävän. Siitä ja muutamasta muusta seikasta johtuen jäi minua kiehtomaan ajatus jota en saanut pois mielestäni.

Mieheni oli myös yrittäjä ja kuten minäkin paljon poissa kotoa. Erona että mieheni työkuvaan kuului paljon matkustamista ja asiakkaiden tukemista jos oikein olin ymmärtänyt asian. Molempien kiireinen kesä oli vienyt yhteisen ajan todella vähille, kotona vaihdettiin kuulumiset ja käytiin nukkumassa. Asia ei kuitenkaan meitä kumpaakaan tuntunut juuri vaivaavan. Eräs heinäkuun viikko oli kulunut taas vauhdilla töitä tehdessä ja mieheni kaveriporukan saunaillasta oli takapihalle jäänyt vuokrapalju. Miehelläni oli työreissu edessä ja hän pyysi jos voisin palauttaa paljun vuokrafirmaan takaisin. Torstaina illalla vein mieheni kentälle ja hän samalla sopi vuokrauksen jatkumisesta viikonlopun yli. Tämä sopi minulle erittäin hyvin, sanoin kutsuvani ystäviä saunomaan ja nauttimaan illanvietosta. Kotiin palattuani ajatukset pyörivät yhä tiiviimmin yhden asian keskellä.

Perjantai koitti ja hermostuneena meikkasin itseäni edessä olevaa koitosta varten. Apulaiseni saapuessa aamulla töihin kyselin hieman yli-innostuneena onko hänellä iltapäivällä ja illalla menoa. Kysymykseni selvästi aiheutti ihmettelyä mutta muistan ainoastaan saamani vastauksen että "Oli ollut suunnitelmia mutta ne olivat peruuntuneet. Miten niin?". Varovasti kerroin että kun tälläisessä pienessä firmassa ei ole mitään etuja työntekijöille niin yritän kuitenkin pitää kesäjuhlat kun kerrankin on palkattu työntekijä. Pienen hiljaisen hetken jälkeen jatkoin että "Oikeasti grillaan syötävää, sauna on kuuma ja jääkaapin viileät juomat pitäisi hoitaa kiertoon. Ja pihalla oleva vuokrapalju pitäisi hyödyntää mahdollisimman hyvin". Varovasti tuli vastaus "No mikä ettei". Hymyilin ja yritin pitää firman pakun kaistaviivojen välissä sillä ajatukset laukkasivat kovaa vauhtia eteenpäin.

Työt saatiin päätökseen ja suunnattiin samantien kotiini. Lounastauolla aloitettu paljun lämmitys oli hyvällä mallilla ja grilli oli hetkessä kuuma. Saunan olin ajastuksella laittanut päälle ja suunnitelmani eteni ilman ongelmia. Kannoin kylmälaukullisen juotavaa takapihan terassille ja herkullinen ruoka upposi nälkäisiin työläisiin vauhdilla. Muutaman juoman jälkeen tunnelma alkoi hiljalleen muistuttaa kesäjuhlia ja juttu alkoi hiljalleen luistaa meidän välillä. Vinkkasin että "Käy sinä ensin saunassa ja paljussa niin menen hoitamaan sillävälin laskutusasiota". Rohkaisin vielä että "Ei tänne takapihalle naapurit näe ja sitä paitsi ne ovat parhaillaan mökeillä lomailemassa." Sisälle päästyäni katsoin hetken aikaa papereita mutta siirryi pian keittiöön ja sälekaihtimien raosta silmäilin takapihalle. Jääkaapista käteen osui kylmä lonkerotölkki joka aukesi varovasti ilman ylimääräisiä ääniä. Katsoin kaikessa rauhassa kun nuori mies jätti pyyhteen kaiteelle ja alasti pulahti lämpimään paljuun. Otin pitkän huikan lonkerosta ja mietin vielä kerran tilannetta. Päätin ottaa riskin. En voinut enää odottaa vaan nuoren miehen seuraan oli pakko päästä. Juoksin makuuhuoneeseen ja etsin vaatekaapista niukimmat bikinit mitä minulta löytyi ja kävin nopeasti suihkussa. Bikinit päällä ja lonkerotölkki kädessä ilmestyin terassille ja totesin "Mahtuisko sinne toinenkin?" Myöntävä vastaus tuli nopeasti ja kiipesin laidan yli samalla yrittäen tarjota mahdollisimman hyvät maisemat. Molemmat hymyilivät ja nauttivat rauhassa juomiaan. Epäilin että apulaiselleni alkoi hiljalleen selvitä miten homma voisi edetä.
 
vierailija
Tölkkien tyhjentyessä totesin että tarkistan paljun lämmityksen. Nousin ylös, käännyin ympäri ja paljun reunaan nojaten kurkotin alas. Bikinien alaosan ohut naru upposi syvälle pakaroiden väliin ja tuli tunne että vettä valuva takapuoleni oli ihailun kohteen. "Täällä näyttää hyvältä - miltä siellä näyttää?" kysyin ja perään tuli vastaus "Täällä näyttää nyt todella hyvältä". Käännyin ympäri ja palasin istumaan, molemmat nauroimme mutta pientä varovaisuutta oli edelleen ilmassa. Mietin hetken ja totesin sitten napakasti: "Täällähän on hirveä vääryys eikä tasa-arvo toteudu ollenkaan. Minulla on bikinit mutta sinä olet alasti joten tilanne pitää korjata mahdollisimman pian". Nousin taas ylös ja otin ensin bikinien yläosan pois ja sen jälkeen alaosan. Heitin bikinit terassille, laskeuduin takaisin paljuun ja malttamattomana jäin odottamaan reaktiota. Sain vastineeksi kiihkeitä katseita ja apulaiseni selvästi mietti miten edetä. Kysyin varovasti pehmellä ja rauhallisella äänellä: "Lähtisitkö kanssani saunaan?" Myöntävän vastauksen jälkeen nousimme molemmat paljusta ja kävelessäni terassin poikki en voinut olla huomaamatta apulaisen vauhdilla kasvavaa erektiota.

Päästyämme sisälle painoin apulaisen kevyesti seinää vasten ja menin polvilleni hänen eteensä. Nuolin hiljalleen peniksen päätä ja tarkkalin millaisen reaktion aloitukseni sai aikaan hänessä. Syvät huokaukset rohkaisi jatkamaan, otin tiukemman otteen ja otin peniksen vähitellen syvemmälle ja syvemmälle. Pidin lyhyen tauon ja kysyin: "Haluatko nuolla?". "Mielelläni" oli vastaus joten otin pyyhkeen pehmusteeksi ja kävin pukuhuoneen penkille selälleni makaamaan. Jalkani nousivat nopeasti kohti kattoa ja pehmeä kieli alkoi tutkia kosteita häpyhuuliani. Tutkimusretki eteni rauhallisesti mutta varmasti kohti oikeaa kohdetta. Tuntui kuinka lämmin aalto levisi pitkin kehoani ja paikallaan pysyminen muuttui koko ajan yhä vaikeammaksi. Lopulta oli annettava uudet ohjeet ja käskyni "Nyt sun on pakko laittaa sisään, mä en muuten kestä enää" toteutettiin ilman viiveitä. Muutaman rauhallinen työntö tuntui taivaalliselta. Vauhti hieman kiihtyi ja nostin takapuoltani ylemmäs jotta työntö syvemmälle onnistuisi. Pidin käsillä penkistä kiinni ja apulainen kumartui nuolemaan hellästi nännejäni. Vaistomaisesti päästin "Apua" -sanan suustani kun nautinnollinen matka eteni vääjäämättä kohti päämäärää. Liike lakkasi "Kaikki hyvin?" kysymykseen mutta palautui "Älä lopeta" pyyntöni jälkeen. Puristin apulaisen käsivarsia ja kuulin etäisesti "Mä tulen". Hetken päästä minulle kävin samoin. Kun hengitys oli tasaantunut niin pääsimme suihkun kautta vihdoin saunan lämpöön.

Saunassa lauteilla istui kaksi erittäin tyytyväistä henkilöä. Kun "Kiitos, tuli todella tarpeeseen" toteamukseeni sain "Samoin" vastauksen ja leveän hymyn tiesin että kannatti kokeilla. Hetki kului ja molempien kädet etsivät levottomina sopivaa paikkaa. Katseet kohtasivat ja sitä seurasi kevyt suudelma. Seuraava suudelma tuli hieman viiveellä mutta siinä oli selvästi intohimoa mukana. Käännyin istumaan nuoren miehen syliin ja tunsin kuinka hänen käden löysivät pakaroistani napakan otteen. Uusi suudelma, tällä kertaa pitkä ja märkä. Katsoin kohti saunan kattoa ja painoin hänen päänsä rintojeni väliin. Tunsin kuinka utelias kieli kiersi nännejä ja uutta erektiota tarjoava penis alkoi painaa pakaroitani vasten. Oikea käteni hapusi napakan otteen peniksestä ja aloitin rauhallisen hierovan liikkeen. Annoin kevyen suudelman mutta vaihdoin lennosta varovaiseen kielisuudelmaan joka vain jatkui ja jatkui. Tunsin kuinka kädet nostivat minua kevyesti ylös ja ohjasin peniksen sisääni. Liikuin rauhallisesti ylös ja alas seuraten pakaroita hyväilevien käsien liikkeitä. Pidimme tauon ja kielisuudelman alkaessa liike jatkui jälleen. Vauhti kiihtyi hetkeksi kunnes annoin uudet ohjeet: "Nyt otat mut takaapäin". Asetuin kontilleni portaille ja tunsin kuinka penis rauhallisilla työnnöillä tuli sisääni aina hieman pidemmälle joka työnnöllä. Pidin silmät kiinni ja hengitin syvään. Tunsin kuinka kädet hyväilivät pakaroita ja lantiota siirtyen lopulta rinnoilleni. Kevyttä rintojen hierontaa seurasi vielä kevyempi kosketus nänneihin. Hengitykseni syveni entisestään. Liike lakkasi ja kädet siirsivät lempeästi leveällä olleet jalkani yhteen. Lantiolle siirtyneet kädet ottivat napakan otteen ja seurasi yksi syvä työntö. "Ei saa lopettaa!" sain sanottua työnnön perään. Työnnöt jatkuivat, syvään, yksi toisensa jälkeen. Kädet siirtyivät hartijoilleni ja tahti kiihtyi. Päästin muutaman kirosanan ja tahti vain kiihtyi ja kiihtyi. Toinen käsi siirtyi hartijaltani ensin rintojen kohdalle, siitä vatsalle ja lopulta jalkojeni väliin. Sormet löysivät oikean kohteen eikä mennyt kauaa kunnes sain orgasmin. Tärisin, hetken kuluttua työnnöt loppuivat ja katsoessa taaksepäin siellä oli väsynyt mutta onnellinen nuori mies.

Illanvietto jatkui varsin rennosti paljuilun ja saunomisen merkeissä. Myöhemmin illalla paljulle palattessamme otin bikinit käteeni ja kysyin "Auttoivatko nämä yhtään?" hymyillen. "Vastustamaton paketti" oli vastaus joten puin ne takaisin päälleni. Hetken kuluttua olin hänen sylissä vaihtamassa märkiä suudelmia ja tunsin kuinka hänen kätensä olivat taas löytäneet pakarani. Yritimme vielä myöhemmin kolmatta kertaa mutta siitä ei tullut enää mitään.

Illasta huolimatta moni asia pysyi ennallaan. Työt hoituivat asiallisesti eikä kiusallisia tilanteita syntynyt. Tietty rentous oli kuitenkin seurausta tuosta perjantaista ja kun myöhemmin kysyin kaduttaako niin sain vastaukseksi "Ei missään tapauksessa". Uutta mahdollisuutta ei kesän aikana enää tullut mikä minua harmitti mutta myöhemmin syksyllä laitoimme mieheni kanssa eropaperit vetämään. Kummallakaan ei ollut lopulta aikaa eikä motivaatioa tehdä suuria panostuksia suhteemme eteen ja ero tapahtui varsin hyvässä hengessä. Lunastin yhteisen talomme ja jäin siihen asumaan. Sen jälkeen luonani vieraili ajoittain tietty apulainen, joskus auttamassa pihatöissä ja joskus ihan muuten vaan.
 
  • Tykkää
Reactions: AinaAnnina
vierailija
Olettepa kovin kriittisiä! Tarina oli kirjoitettu ja editoitu huolellisesti, juoni pysyy kasassa, tekstin tyylilaji ei harhaile ja tarina on jaksettu kirjoittaa loppuun. Jo näillä eväillä tarina on parempi kuin 90% kuin netistä löytyvistä tarinoista. En itse saanut orgasmia, koska tarina ei ollut hirveän rietas eikä sen kiihko ja jännite noussut kutkuttavaksi, mutta tykkäsin mukavasta iltapalasta. Vaikka itse kaipaisinkin tarinalta enemmän väkevyyttä, niin kirjoita sinä rohkeasti juuri sellaisia tarinoita, jotka sinua kiihottavat, ja jaa ne kanssamme nautiskeltavaksi!
 

Yhteistyössä