Unikoulutuksesta, ongelma..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja idea hukassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

idea hukassa

Vieras
Tai ollaan nyt hiukka hukassa mitä pitäisi tehdä. Vauva on täyttänyt äskettäin 1v ja pari päivää sitten aloitettiin vieroittamaan viimenään niistä yösyötöistä. Tähän asti on siis nukahtanut lähes yksinomaan rinnalla imetykseen. Myös yöllä herää ja vain viereen ottaminen ja rinnan anto rauhoittaa takaisin uneen.

Kolme ekaa yötä meni hyvin, mies hoiti ja minä nukuin toisessa huoneessa. Yöheräily väheni yhteen kertaan 5 aikaan yöllä, ennen siis 3-4krt yössä. Mies sai myös hyvin äkkiä nukahtamaan uudestaan yölläkin.

Nyt se oli mun vuoro hoitaa, mutta sehän suuttu kun äiti maitoineen yritti nukuttaa ilman imetystä. Sain nukahtamaan kantamalla ja yöllä heräs sen kerran ja huusi tunnin ja mä kannoin mut en antanu maitoa, hörpyn mukista vettä vain mutta ei huolinu paljoa. Huutaa sängyssä kun syötävä eikä merkkiä rauhoittumisesta ennen kun nostaa syliin. Koitin laittaa takas lukuisia kertoja kun oli hieman rauhoittunut mutta aina se havahtu ja alko huutaa ennenku ees sain laskettua sitä sinne patjalle asti.

Nyt olen ihan hukassa, miten tästä eteenpäin? Pitäiskö lopettaa imetys myös päivistä? Kohta se vauva tottuu nukahtamaan tuohon kanteluun ja se nyt ei taida olla yhtään parempi kuin entinen tapakaan.

Kun ei mies voi olla koko ajan hoitamassa nukkumaan laittoa ja yöheräämistä kun on poissa töiden takia paljon.

Hyviä neuvoja ja selkeitä ajatuksia toivoisin kun omat ei tunnu toimivan.
 
Eka yö on aina vaikein, uskon että ens yö on jo helpompi. Tietysti vauva pitää syliin ottaa ja lohduttaa kun se itkee, ja sitten vaan takaisin sänkyyn ennenku nukahtaa. Tietysti aluksi se voi olla semmoista että sänkyynlaittamisen voi joutua toistamaan parikymmentä kertaa, seuraavana yönä ehkä viisi kertaa riittää jne.
 
Meillä oli sama; ekat kolme yötä miehen hoitamana ja loppui itkut siihen kolmanteen yöhön. Kun sitten tuli ensimmäinen kerta kun minä olin vuorossa, niin huusi yöllä melkein kaksi tuntia ennen kuin rauhoittui. Sen jälkeen on mennyt hyvin minunkin vahtivuoroina, joten testasi että oliko äippä yhtä tiukka kuin isi... :D jatka vaan ap samalla linjalla, helpotusta tulee ihan varmasti eikä nyt enää kannata antaa periksi. Jos menee hulluksi, niin lopeta koko imetys, josko lapselle sitten helpompi ymmärtää ettei yöllä saa enää tissiä kun ei se kuulu muutenkaan enää elämään.
 
Meillä oli sama tilanne, eli 1v unikoulutettiin eroon yömaidosta ja samalla siirrettiin omaan huoneeseen.
Ja eihän siitä mitään tullut.
Johdonmukaisia oltiin mutta parin viikon jälkeen muutettiin taktiikkaa.
Lopulta, pari kuukautta siitä kun aloitettiin, lapsi nukkui ensimmäisen yön itkemättä.
Yhtä helvettiäiän tuo välillä oli.
Mutta niin vain siitä selvisi kun jaksoi.
Ja takapakkia tuli sitten pian, lapsi sairastui ja meni taas viikkoja ennenkuin päästiin hyvään unityyliin.
Ja sama jatkunut kausittain. Välillä nukkuu huonosti ja välillä hyvin. Nyt on 2 vuotias.

En osaa antaa muita vinkkejä kuin että jatkat vain. Parin viikon päästä tilanne on jo parempi.
Me selvittiin lopulta pistäytymis-taktiikan avulla, mutta siinähän lasta itketetään,
enkä voi sitä suositella kuin vain viimeisenä keinona.
Vinkkejä:
Pyri toimimaan aina samalla tavalla.
Juttele vähän tai ei ollenkaan.
Lohduta kun itkee. Jos itku alkaa heti kun laitat sänkyyn niin silittelee vain alukss.
Ota syliin vain silloin kun ei muuten rauhoitu.
Älä missään nimessä anna maitoa.
Jos lapsi huutaa äänen käheäksi niin hörpytä kupista vettä.
 
Siinä on varmasti sekin puoli, että kun lapsi karjuu yöllä tuntitolkulla, hänelle oikeasti tuleekin kova nälkä. Se selkä kaarella huutaminen kuluttaa melko paljon energiaa.

Minä olen tällainen pehmis, että yhden varhaisaamun imetyksen voisin hyvin pitää kuvioissa, koska silloin vuoden ikäisellä voi muutenkin olla nälkä. Toinen vaihtoehto on herätä päivään jo tuohon aikaan ja toivoa että yöunet siitä pian pitenee. Itse en aikanani pitänyt unikoulua ollenkaan, vaikka vauva heräili vielä vuoden iässä tosi tiivisti, kyllä ne yösyönnit jäi silti aikanaan pois vaikka imetys päivisin vielä jatkui. Mutta tiedän, että monet kannattaa tiukempaa linjaa ja se on jokaisen oma päätös.
 
No me ollaan yritetty niin, että sitten 6 aikaan kun on tosissaan herännyt niin ollaan puuro syöty ja aloitettu päivä sitten. Se ei minusta ole ongelma ja toki onkin jo nälkäinen silloin.

Meillä ihan käytännön syistä tästä yösyönnistä yritetään nyt vierottautua; muu perhekin heräilee paljon kun 1v herää, mä teen satunnaisesti yötyötä, jolloin en siis ole antamassa tissiä, vuosien mittaiset univelat.. :) Muuten saisikin vieroittua itsestään..
 
Meillä oli sama; ekat kolme yötä miehen hoitamana ja loppui itkut siihen kolmanteen yöhön. Kun sitten tuli ensimmäinen kerta kun minä olin vuorossa, niin huusi yöllä melkein kaksi tuntia ennen kuin rauhoittui. Sen jälkeen on mennyt hyvin minunkin vahtivuoroina, joten testasi että oliko äippä yhtä tiukka kuin isi... :D jatka vaan ap samalla linjalla, helpotusta tulee ihan varmasti eikä nyt enää kannata antaa periksi. Jos menee hulluksi, niin lopeta koko imetys, josko lapselle sitten helpompi ymmärtää ettei yöllä saa enää tissiä kun ei se kuulu muutenkaan enää elämään.

Kiitos! :) Tää luo uskoa siihen että ollaan menossa kuitenkin oikeaan suuntaan.. :D
 
Yhteistyössä