Unikoulusta..

Onko teillä kokemuksia unikoulun pidosta? Ja mielipiteitä? Kun meillä ei EDELLEENKÄÄN nukuta öitä kuin 2 tunnin pätkissä, viimeyönä 20min välein jotain kitinää. Maitoallergia on kokeiltu,ei ole. Eikä muksulla ole mitään kipuitkua, vaan sellaista "kätinää"..juo maitoa tai riittää joskus kun tutin laittaa suuhun yms.
Mulla vähän hirvittää se unikoulu-metodi, mutta olemme valmiit kokeilemaan, puolitoista vuotta katkonaisia öitä takana alkaa tuntua ja näkyä olemuksessa :headwall:
Tulevana yönä olisi tarkoitus kokeilla, mies lähtee mummolaan pariksi yöksi
kun sillä kantti kestää vielä heikommin sitä itketystä kuin minulla.
Olisin kiitollinen kokemuksista ja vinkeistä, myös mielipiteistä! :flower:
 
Meillä pohdittiin unikoulu asiaa kun poika oli alle vuoden (nyt jo 1½ vuotias). Silloin meilläkin kitinää öisin ei kunnon itkua. Kyseltiin vinkkejä ja ohjeita ympäriinsä, mutta ei sitten toteutettu kun tuntu tosi pahalta ajatukselta.
Tehtiin kyllä sellainen periaatepäätös ettei menty lapsen luo kitinän takia vaan vasta jos oikein itki ja lopetettiin kokonaan maito yms palvelut. Koko asia jäi oikeastaan taakse ihan itsestään ja tuli se päivä kun kitinät vaan loppui (n. vuoden iässä).
En osaa neuvoa, mutta kokeilkaa ensin jos mahdollista vähän lievempänä, koska siinä huudattamisessa ei mun mielestä ole oikein järkeä, ellei tilanne ole päässyt tosi pahaksi.
Tsemppiä ja parempia öitä! :hug:
 
kävin lukemassa tuon edellisen ketjun..hmm..niinkuin arvelin mielipiteitä on monta. Haluaisin yrittää jotain loivempaa versiota, esim. tuota että olen huoneessa ja teen selväksi että lapsi ei ole yksin, mutta että joka narinaan ei tule maitoa tai muuta tarjoilua. Mutta olen kans vähän sitä mieltä että se yksin huudattaminen ei ole ihan saletti juttu..eihän muutkaan nisäkkäät jätä pentujaan yksin pimeään huutamaan. Olen lukenut että lapsi ei opi tuntemaan turvallisuutta silloin yksin kirkuessaan, vaan vain olemaan pyytämättä apua siltä turvalliselta aikuiselta. Mutta sitten tuntuu että mitä tämä on että äidit raahautuu päivästä toiseen kuin haamut unenpuutteesta sekaisin..ei se sekään ole asiallista lapsenhoitoa vaikka uhrautua pitääkin..niinkuin siellä joku kirjoitti. #huokaus# :snotty:
 
Mun mielestä marttyyriksi ei pidä ruveta. :) Eli en itse paria vuotta heräisi kyllä montaa kertaa yössä vain siksi, että "vanhemmuus on uhrautumista"... Kyllä se on lapsenkin hyväksi nukkua yöt kunnolla. Itse jos nukun katkonaisesti, olen seuraavana päivänä usein kiukkuinen ja yritä siinä sitten hoitaa lasta ja olla ärsyyntymättä jos lapsi ei ole itsekään kuin päivänsäde.
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.02.2005 klo 13:57 Ihaa kirjoitti:
kävin lukemassa tuon edellisen ketjun..hmm..niinkuin arvelin mielipiteitä on monta. Haluaisin yrittää jotain loivempaa versiota, esim. tuota että olen huoneessa ja teen selväksi että lapsi ei ole yksin, mutta että joka narinaan ei tule maitoa tai muuta tarjoilua. Mutta olen kans vähän sitä mieltä että se yksin huudattaminen ei ole ihan saletti juttu..eihän muutkaan nisäkkäät jätä pentujaan yksin pimeään huutamaan. Olen lukenut että lapsi ei opi tuntemaan turvallisuutta silloin yksin kirkuessaan, vaan vain olemaan pyytämättä apua siltä turvalliselta aikuiselta. Mutta sitten tuntuu että mitä tämä on että äidit raahautuu päivästä toiseen kuin haamut unenpuutteesta sekaisin..ei se sekään ole asiallista lapsenhoitoa vaikka uhrautua pitääkin..niinkuin siellä joku kirjoitti. #huokaus# :snotty:
 
Ihan ekaksi nyt kylmän viileästi jätätte vaan ne pullot ja tutit pois. Meillä poika alkoi vaan tiivistämään sitä yösyömistä reilun vuoden ikäisenä ja se menikin ihan älyttömäksi, saattoi kolme pulloa maitoa vetästä yön aikana. Ei siis osannut nukahtaa enää muuten kuin pullo suussa. Se meni meillä tosi helposti, parina yönä vähän kitisi mutta hoettiin vain sitä että pullot hävisivät ja ei siinä sen kummempia. Siitä lähtien nukkunut yönsä hyvin.

Eli kaiken a ja o on se, että lapsen pitää oppia nukahtamaan ilman tuttia ja pulloa, muuten se ei onnistu. Ja se tarkoittaa ehdotonta luopumista niistä, kertaheitolla päivä- ja yöpullot pois. =)
 
jep
En tiedä unikoulusta mitään, koska en ole siitä kiinnostunut. Mutta onko teillä mahdollisuus ottaa lasta viereen nukkumaan? Siis: ensin pullot, tutit, ym. hörhellykset pois kertaistumalta, korkeintaan nalle kainaloon. Sitten äitin viereen nukkumaan, joka antaa turvaa ja läheisyyttä, jos yöllä herää. Pian oppinee siihen, että ei kannata herätä kun mitään ei yöllä anneta. Olo kuitenkin turvallinen.
 
meillä tehtiin niin että kun tyttö oli 10kk vierotettiin tisusta pois, nukkumaan mentäessä tutti jos halus, ei mitää maito pulloja, huoneessa olin sen ajan että nukahti. oppi tosi nopeasti. ei ollut edes sen kummempia kitinöitä eikä itkuja, mielestäni oli helppo "opettaa" tuohon ja on kyllä nukkunut sen jälkee hyvin yöt ja päikkärit. ei se tietenkää kaikilla onnistu yhtä helposti... niin tyttö on nyt 1v5kk

mua on kans kauhistuttanu noi huuatus unikoulut mut jollaki se toimii, ite en välttämättä lähtis kokeilee, tai ei pidä mennä sanomaa viel, tiiä kui se sit seuraavan lapsen kans on vaikeaa... mut tsemppiä kaikille joilla se on ajankohtasta. :hug:

 
Anne-74
Hei, laitoin tuon tuttipulloista eroon otsikon alle jo oman tarinamme "unikoulusta"...emme suinkaan huudattaneet lasta läpi yön vaan lohdutimme aina itkun tullessa ja viereen pääsi aina kun harmitti. Niin sitä vaan sielläkin totesin, että ei se välttämättä helppo kikka ole se yövieroitus, se voi viedä yllättävän paljon aikaa ja hermoja niin kuin meillä. Onnittelen tietty niitä vanhempia, joilla se on onnistunut parissa yössä. Meillä huudetaan vieläkin ja yöt ovat katkonaisia...mutta lohduttaakseni itseäni totean tilanteen hieman helpottuneen. Parhaani ainakin koen tekeväni. Tsemppiä kaikille yökukkujille!
 
helmiskä
Hei!Me pidimme 10kk pojalle lopulta unikoulun ja se kannatti!!Tutti säilytettiin ja kaikkiaan meni kaksi yötä kun poika alkoi nukkumaan kuin tukki.huutoa oli jonkin verran,mutta silti tätä nykyä erittäin iloinen ja reipas 1,2 vuuotias.En koe,että hän olisi kärsinyt millään lailla,päinvastoin oli reippaampi ja iloisempi ,kun sai nukkua kokonaisen yön.Minä myös voin paremmin kun saan nukkua yöllä ja jaksan uhmaikäisen ja yksivuotiaan kanssa päivällä.Se on kerta rutistus!!
 

Yhteistyössä