Teille jotka jaksoitte vielä väsymyksestänne ja valvomisestanne haukkua minua vastauksestani, voin kertoa ja vastata kysymyksiinne, että
Minulla on kaksi lasta, kyllä. Ja toinen heistä todella on valvonut yöt läpeensä kaksi vuotiaaksi asti! Joka helvetin yö ja tuntitolkulla. Että tiedän kyllä miltä tuntuu herätä kokoajan, tuhat kertaa yössä, nousta, seisoa vuoteen reunalla, itkeä väsymyksestä itsekin lapsen tahdissa. Ja kun saa vihdoin unen päästä kiinni, on jo ruoka-aika(lapseni oli pieni, ja piti saada ruokaa kolmen tunnin välein!) ja kun sain taas pienen hiljenemään, oli jo isosisko herännyt nuoremman huutoon, ja sama rumba alusta!!
Että tiedän kyllä mitä se on.
Mutta unikoulua en ole ikinä pitänyt. Enkä pidä. Jaksettava se on. Mutta huomatkaa, että sanoinkin että YMMÄRRÄN JOS VANHEMPI ON TODELLA VÄSYNYT EIKÄ JAKSA, SILLOIN OK. Eli lukekaas kertaalleen vielä tekstini ennenku haukutte!
Nyt meillä nukutaan yöt, lapset on 2 ja 4vuotiaita. Ja kaikki saavat yörauhan, myös tämä pikkuinen keskosemme joka valvoi kaikki yöt!! Että tiedän mistä puhun.
Lasten kasvattaminen on uhrautumista.