Unikoulu tuotti tulosta kolmessa illassa!!

Me ollaan "unikoulutettu" Wahlgrenin ohjeiden mukaan esikoista, vaunuissa heijaamalla. Keskimmäinen nukkui laitokselta asti koko yöt, kuopus lopetti heräilyt siinä 6kk iässä kun yötissi jäi pois.

Uni-itku kuopuksella on aina ollut, sellainen jännä "kitinä". Se ei ole hätää, nukuttaa tavallaan itseään. No nyt lähellä 2,5v. ikää se on jo unilaulu

Minusta sekä vanhemmilla että lapsella on oikeus katkeamattomaan yöuneen ja on vanhemman tehtävä huolehtia siitä, että lapsi oppii nukahtamaan jossain iässä itsekseen. Se on sitä vanhemmuutta..

Vauvan EI OLE tarkoitus nukkua kokonaisia öitä heti synnyttyään, ei todellakaan!

 

[QUOTE="vieras";21999831]Vauvan EI OLE tarkoitus nukkua kokonaisia öitä heti synnyttyään, ei todellakaan![/QUOTE]

Mihin tämä näkemys perustuu? Harva vauva varmaan nukkuu, mutta onko se jotenkin viallinen jos sattuu nukkumaan? Pitääkö se silloin herättää?

 

[QUOTE="vieras";21999831]Vauvan EI OLE tarkoitus nukkua kokonaisia öitä heti synnyttyään, ei todellakaan![/QUOTE]

Ai, olisiko pitänyt herätellä? Opettaa heräämään yöllä siis? Vai mitä olisit itse tehnyt?

En sanonutkaan, että olisi tarkoitus, keskimmäinen nyt vain teki niin.

 

Meillä tytöllä loppu yöheräilyt kokonaan, kun selvis että on maitoallergiaa ja vaihdettiin korvike Almironiin. Oli n. parikuinen sillon. Nyt 5kk nukkuu yön hyvin ja toisinaan herää 5-7 aikaan aamusta syömään ja jatkaa uniaan johki kymmeneen tai yhteentoista.

 

Voi että te jaksatte kinata ja vallankin te, jotka noita asiantuntujalainauksia viljelette. Itselläni on ollut 4 alle 5-vuotiasta lasta (ovat siis nyt jo isoja). Aikanaan kun olivat pieniä, ei siinä yhden äidin eikä yhden isänkään kädet, sylit aina riittäneet joka inahdukseen ja itkuun vastata. Ovat varmasti iltaisin ja öisin itkeneet. Sairaanakin olivat monet kerrat yhtäikaa, joten öistä itkua riitti. Mutta niin vaan ovat täysipäisiä ja perusturvallisuudesta nauttineita murkkuja nykyään. Kukaan ei ole sanonut, että oli kamala lapsuus, kun joutui yöllä itkemään.

Ugh, olen puhunut.

 

[QUOTE="Jenis";21999785]Onko levoton myös päivällä? Miten nukkuu päikkärit? Miten nukahtaa/nukutatte illalla?[/QUOTE]

Päivällä on tosi vilkas ja iloinen. Päikkäreille nukahtaa useinmiten suht helposti omaan sänkyynsä. Nykyään nukutan meidän sänkyyn mun vierelle ja siirrän omaan sänkyyn, kun on nukahtanut. Vielä kuukausi sitten nukahti omaan sänkyynsä. Kun oppi nousemaan tukea vasten tuli siitä omasta sängystä kiipeilypaikka. Eli vaikka kuinka väsyneenä sinne omaan sänkyyn vie, alkaa kiipeily eikä sinne rauhoitu.

Päikkärit nukkuu vaihdellen 1 parin tunnin tai kahdet 1 tunnin.

 

Miten mä en saa lainattua viestiä lähtemään....

Glorinhan ja jonkun muunkin kirjoitus oli kuin suoraan meidän arjesta.

9kk tyttö, joka on nukkunut max 2h pätkiä öisin. Viimeiset viikot yöunet lyhentyneet 45minuuttiin. Minä olen poikki, tyttö on itse aurinko päivisin, mutta yöllä lohduttautuu vaikka väkisin rinnalla ja siitä syystä ruoka ei maistu ja kasvu on aivan liian vähäistä. Lapsi täytyy siis saada nukkumaan. Perhepeti on ollut suurimmaksi osaksi käytössä, joten se ei nyt enää toimi.

Aloitin eilen unikoulun. Meillä on turha edes kuvitella lähtevänsä huoneesta pois, tyttö on vilkas ja äärettömän temperamenttinen. Taktiikkana on siis se, että tyttö omaan sänkyyn. Kun hän väsyy kiipeilyyn ja rupeaa itkemään, niin kaadan hänet takaisin sänkyyn ja yritän tassutella. Tästä seurauksena on hirmuinen huuto. Rauhoitan tytön sylissä ja lasken takaisin sänkyyn ja toistan tassuttelua. Tuo sylissä rauhoittelu voi kestää tunteja meidän tapauksessa ja tyttö saattaa karjua sylistä huolimatta vaikka kuinka kauan. Eilen tämä prosessin ensimmäinen vaihe kesti 3h5min. Yöllä sain muutaman kerran taputeltua tytön uneen ja toiset kerrat toistettiin tuota sylin kautta.

Aloitin unikoulun samalla tavalla noin kuukausi sitten ja huomasin yöunien hieman parantuvan, mutta sitten lapsi sairastui.

Allergiat on testattu ja ruokavaliolla poissuljettu, lapsi on perusterve, rutiinit on kunnossa ja lapsen kanssa vietetään aktiivista arkea hellyyttä unohtamatta. Katsotaan kuinka käy.

 

Jostain kirjasta kun luette, että lapsi oppii ettei hänen itkuunsa vastata niin sitä täällä hoette
Tyhmiä lapsia todentotta teillä on jos noin tyhmiä johtopäätöksiä vetävät. Ainakin meillä on itketty unikoulujenkin jälkeen ihan samallalailla muissa tilanteissak uin ennenkin ja lohduteltu samallalailla. Mitään se lapsi siitä ole ylimääräisiä johtopäätöksiä vetänyt.

Vaikka miten mietin niin en ymmärrä millään unikoulun vastustajia. Säälin lapsia jotka joutuvat taistelemaan unijuttujen kanssa kun vanhemmat eivät hoida tehtäväänsä eli opeta lasta nukkumaan. Lapsi ei aina osaa luontaisesti nukkua joten se onvanhemman tehtävä se opettaa. Suurta turvattomuuttahan se vasta on että heräilee väsyneenä hämärässä alituiseen. Ja ihan yhtä väsyttävää se nukkumaanmeno on lapselle kuin aikuisellekin jos se nkuahtaminen vie esim. 1,5 tuntia.

Meillä kolmen lapsen kanssa on toiminut jokaisella kolmessa päivässä unikoulu. Uusintoja ei ole isompanakaan tarvittu. kukaan ei ole itkenyt yli 10 minuuttia ja kaikki on jätetty yksin. Jep, esikoisella kokeiltiin sitä että ollaan huoneessa läsnä muttei huomioida, itku kesti yritysiltana tunnin eikä johtanut nukahtamiseen kun lopetettiin. Seuraavana iltana nukahti yksin alle kymmenessä minuutissa. Ja kolmen illan jälkeen ilman itkemistä.

Neuvolan ohje huudattamisesta kuulostaa siinä mielessä ihan fiksulta, että niistä jotka on johdonmukaisesti unikoulua toteuttaneet ei löydy montaakaan jonka lapsi olisi itkenyt pitkään, itse en tiedä ketään. Ja sittenkin jos itkee niin taitaa olla liian virkeänä lapsen vienti nukkumaan.

 

"kohtalontoverin" kirjoitusta kun luin niin tuli muuten mieleen, että mitenkä vanhemat nostaa itsensä niin suurelle pallille että luulee, että itku vanhemman sylissä ei ole mitään? Itse laitan kyllä pääni pantiksi että lapseni itkee mieluumin yksin 3 minuuttia kuin minun kanssani 3 tuntia!?!

 

Jos lapset menis rikki itkemisestä niin maailmassa ei olisi ihmisiä.

Lapsi huutaa mutta se ei tarkoita, että lapsi kärsii.

Turha tuollainen unikoulu koska maalaisjärki kertoo, että nain asia hoidetaan.

 

Jostain kirjasta kun luette, että lapsi oppii ettei hänen itkuunsa vastata niin sitä täällä hoette
Tyhmiä lapsia todentotta teillä on jos noin tyhmiä johtopäätöksiä vetävät. Ainakin meillä on itketty unikoulujenkin jälkeen ihan samallalailla muissa tilanteissak uin ennenkin ja lohduteltu samallalailla. Mitään se lapsi siitä ole ylimääräisiä johtopäätöksiä vetänyt.

Vaikka miten mietin niin en ymmärrä millään unikoulun vastustajia. Säälin lapsia jotka joutuvat taistelemaan unijuttujen kanssa kun vanhemmat eivät hoida tehtäväänsä eli opeta lasta nukkumaan. Lapsi ei aina osaa luontaisesti nukkua joten se onvanhemman tehtävä se opettaa. Suurta turvattomuuttahan se vasta on että heräilee väsyneenä hämärässä alituiseen. Ja ihan yhtä väsyttävää se nukkumaanmeno on lapselle kuin aikuisellekin jos se nkuahtaminen vie esim. 1,5 tuntia.

Meillä kolmen lapsen kanssa on toiminut jokaisella kolmessa päivässä unikoulu. Uusintoja ei ole isompanakaan tarvittu. kukaan ei ole itkenyt yli 10 minuuttia ja kaikki on jätetty yksin. Jep, esikoisella kokeiltiin sitä että ollaan huoneessa läsnä muttei huomioida, itku kesti yritysiltana tunnin eikä johtanut nukahtamiseen kun lopetettiin. Seuraavana iltana nukahti yksin alle kymmenessä minuutissa. Ja kolmen illan jälkeen ilman itkemistä.

Neuvolan ohje huudattamisesta kuulostaa siinä mielessä ihan fiksulta, että niistä jotka on johdonmukaisesti unikoulua toteuttaneet ei löydy montaakaan jonka lapsi olisi itkenyt pitkään, itse en tiedä ketään. Ja sittenkin jos itkee niin taitaa olla liian virkeänä lapsen vienti nukkumaan.

Hienoa, että teillä on toiminut unikoulut noin hienosti. Mutta tuota loppua en kyllä allekirjoita. Olisi ihanaa, jos meilläkin toimisi tuo noin helposti. Vaikka lapsi olisi miten väsynyt niin hän saa hysteerisen itkukohtauksen jos hänet jätetään huoneeseen yksin. Noin simppelissä asiassa en usko edes pystyväni tekemään mitään väärin. Vai mikä se ongelma mielestäsi voisi olla?

 

"kohtalontoverin" kirjoitusta kun luin niin tuli muuten mieleen, että mitenkä vanhemat nostaa itsensä niin suurelle pallille että luulee, että itku vanhemman sylissä ei ole mitään? Itse laitan kyllä pääni pantiksi että lapseni itkee mieluumin yksin 3 minuuttia kuin minun kanssani 3 tuntia!?!

Oho! En mielestäni ole nostanut itseäni pallille. Enkä halua, että lapseni itkee. Olen siis kokeillut jättää lapsen yksin ja siitä seurannut hysteerinen huuto ei mene ohi minuuteissa. Mitä siis teen väärin?

 

[QUOTE="Kohtalotoveri";22001287]Hienoa, että teillä on toiminut unikoulut noin hienosti. Mutta tuota loppua en kyllä allekirjoita. Olisi ihanaa, jos meilläkin toimisi tuo noin helposti. Vaikka lapsi olisi miten väsynyt niin hän saa hysteerisen itkukohtauksen jos hänet jätetään huoneeseen yksin. Noin simppelissä asiassa en usko edes pystyväni tekemään mitään väärin. Vai mikä se ongelma mielestäsi voisi olla?[/QUOTE]

Meillä sama juttu! Jos jätän yksin huoneeseen (tyttö 11kk), niin se huuto menee ihan hysteeriseksi, totaaliseksi raivoksi. Tyttö istuu sängyssä, huutaa, huitoo ilmaan, silmät seisoo päässä. Hän kyllä saa toisinaan muulloinkin tällaisia raivareita, ja niistä hän ei todellakaan osaa itse rauhoittua. Jokainen voi halutessaan tulla yrittämään Mäkään en usko, että se muutaman minuutin itkeminen lasta rikkoo, ja jos se menee ohi parissa illassa, niin homma on ok. Mutta meillä tämä neiti Pippuri vain ei rauhoitu itsekseen, vaan huutaisi vaikka tuomiopäivään asti... Perhepedit on kokeiltu, oikeastaan kaikki mahdolliset nukkumisjärjestelyt mutta ei apua meillä. Tällä hetkellä nukkkuu pinniksessä meidän huoneessa. Joten hyviä neuvoja tännekin otetaan vastaan, ja siis ihan ystävällisessä ja rakentavassa hengessä!

 

[QUOTE="vieras";22001280]Jos lapset menis rikki itkemisestä niin maailmassa ei olisi ihmisiä.

Lapsi huutaa mutta se ei tarkoita, että lapsi kärsii.[/QUOTE]

Rikkoontuminen voi oireilla vasta aikuisena. Koen, että lapsi kärsii jos hän huutaa varsinkin pieni vauva joka on menossa yöunille. Huudattaminen on julmaa kiduttamista.

 

Searsien kirja, jota täällä on siteerattu on siksi hyvä, koska se ei jakele ohjeita, että tee näin ja näin, siinä ei ole yhtään mitään tiukkaa ohjetta. Toisin kun huudatusunikouluissa on tiukat säännöt, huudata minuutti, sitten kaks, sitten kolme ja sit taputat päätä ja lähdet pois jne.

Searsin kirjasta mä sain sellaisen kokonaisvaltaisen ajatusmaailman ja käsityksen vauvojen psyykeestä ja perhe-elämästä ylipäänsä. Ja sen avulla toi meille avun uniongelmiin. Turha lähteä yksityiskohtaisesti kertomaan mitä teimme, koska jokainen lapsi on erilainen, kaikki vanhemmat on erilaisia ja ongelmat on erilaisia. Jokaisen pitää itse löytää tapansa toimia ja siihen kirja antaa hyvät vinkit. Suosittelen. Se todellakin toimii.

 

Mitä mä teen kun meitin lapsi itki toissapäivänä varmaan 1-2 minuuttia kun mä oksensin koko vatsani sisältöä ulos? Mahatauti kun on? En mä pientä lasta voi pöntön viereen kai ottaa oksennuspärskeitä vastaan ottamaan, ja vointi oli se että en kyennyt olemaan sillä hetkellä kuin pää pöntössä?

Entäs kun meillä on kaks muutakin lasta ton vauvan lisäk. Onks niin että kun olen isosisko persausta pyyhkimässä kun vauva itkee niin vauriotuuko se vauva??

Oikeasti elämässä on tilanteita jolloin äiti ei sillä sekunnilla pysty vauvaa rauhoittamaan...Vai kuinka nopeasti itkuinen vauva esim vaunusta saadaan syliin? Onks joku äiti kokoajan kuin palohälyytysvalmiudessa itkuhälärin takana? Mä haluaisin nähdä kun nää perfect-mamit hyppää paistinpannunäärestä juoksuun kun itkuhäläristä kuuluu inahdus. Ettei se vauva vaan rikki mene henkisesti kun äiti ei ole heti liki. Vai kulkeeko nää äidit lapsi kokoajan heissä kiinni?

Meinaan REALISTISESSA elämässä lapsi joutuu välillä itkemään. Jos se sitten rikkoo lapsen henkisen kasvun niin tarttee laittaa reklamaatio tonne maailman ja ihmisten luojalle; tässä kohtaa on tullut pikku bugi valmistuksessa.

 

Mitä mä teen kun meitin lapsi itki toissapäivänä varmaan 1-2 minuuttia kun mä oksensin koko vatsani sisältöä ulos? Mahatauti kun on? En mä pientä lasta voi pöntön viereen kai ottaa oksennuspärskeitä vastaan ottamaan, ja vointi oli se että en kyennyt olemaan sillä hetkellä kuin pää pöntössä?

Entäs kun meillä on kaks muutakin lasta ton vauvan lisäk. Onks niin että kun olen isosisko persausta pyyhkimässä kun vauva itkee niin vauriotuuko se vauva??

Oikeasti elämässä on tilanteita jolloin äiti ei sillä sekunnilla pysty vauvaa rauhoittamaan...Vai kuinka nopeasti itkuinen vauva esim vaunusta saadaan syliin? Onks joku äiti kokoajan kuin palohälyytysvalmiudessa itkuhälärin takana? Mä haluaisin nähdä kun nää perfect-mamit hyppää paistinpannunäärestä juoksuun kun itkuhäläristä kuuluu inahdus. Ettei se vauva vaan rikki mene henkisesti kun äiti ei ole heti liki. Vai kulkeeko nää äidit lapsi kokoajan heissä kiinni?

Meinaan REALISTISESSA elämässä lapsi joutuu välillä itkemään. Jos se sitten rikkoo lapsen henkisen kasvun niin tarttee laittaa reklamaatio tonne maailman ja ihmisten luojalle; tässä kohtaa on tullut pikku bugi valmistuksessa.

Kato kun se on eriasia vauvalle itkeekö hän päivällä vai itkeekö hän illalla. Nukkumaanmeno itku on se kun aiheuttaa traumat

 

Ne joiden mielestä unikoulu on huuhaata tai lapsen kiduttamista eivät ole kai kokeneet sitä tuskaa ja väsymystä mitä seuraa kun lapsi vuoden ajan herää 20krt/yö.

Se on niiiiin helppoa sanoa ennenkuin itse kokee

 

Meillä alkoi ap:n kanssa vastaava unikoulu hyvin ja juuri kolmas ilta oli paras. Kuviteltiin, että olipa helppoa. Seuraavat illat lapsi huusikin yli kaksi tuntia putkeen ja nukahti lopulta uupumukseensa. Viikko pitkiä ja epätoivoisia iltahuutokonsertteja riitti meille ja luovutimme.

 

Kyllä meillä silitellään joka ilta uneen, jos lapsi niin haluaa! Ja lapset nyt 10v, 4v5kk ja pian 3v.

 

Kato kun se on eriasia vauvalle itkeekö hän päivällä vai itkeekö hän illalla. Nukkumaanmeno itku on se kun aiheuttaa traumat

Niin totta. Yhtälailla kun vauva voi nukkua päivisin yksin vaunuissa, ulkona kylmässä maailmassa, raitis ilmahan on terveellistä. Mutta illalla omassa sängyssä yksin nukuttaminen on suorastaan kidutusta lapselle.

 

Meillä alkoi ap:n kanssa vastaava unikoulu hyvin ja juuri kolmas ilta oli paras. Kuviteltiin, että olipa helppoa. Seuraavat illat lapsi huusikin yli kaksi tuntia putkeen ja nukahti lopulta uupumukseensa. Viikko pitkiä ja epätoivoisia iltahuutokonsertteja riitti meille ja luovutimme.

Teillä kävi samalla tavalla kuin tällä perheellä, jotka aloittivat tämän unikoulun, jossa huudatetaan tietty minuuttimäärä yksin pinnasängyssä, sit mennään silittää ja sanoo että nyt nukutaan ja sit taas pois kuuntelee itkua tietty minuuttimäärä.

Lueppas tää:

Granju suosittaa, että lasta ei jätetä yksin öiseen aikaan.

Perhepeti voi taata paremman unen koko perheelle, kun vauvan yöheräämiset vähenevät.

”Please, please, please don’t Ferberize your baby”, Granju kirjoittaa –

Dr. Richard Ferber on amerikkalainen lääkäri, joka on kirjoittanut Babywise-oppaan, jossa suosittelee huudattamisunikoulua vauvoille parempien yöunien takaamiseksi.

Granjun mukaan vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan. Lisäksi pitkitetty itkeminen on haitallista vauvoille. Kaiken huipuksi, Granju kirjoittaa, huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.

Yksivuotiaan tyttären äiti, kertoo kokemuksensa huudattamisesta, ”Ferberin metodista”.

”Ferberin metodi oli itse asiassa syy, joka muutti meidät AP-vanhemmiksi (=kiintymysvanhempi).

Kokeilimme huudatusunikoulua, kun Jenna oli puolivuotias, vaativa ja suuritarpeinen vauva. Jenna alkoi huutaa kurkku suorana sillä sekunnilla, kun lähdimme huoneesta (siliteltyämme ja taputeltuamme häntä ensin, kuten Ferberin kirjassa suositellaan). Hän jatkoi hirvittävää, korviasärkevää karjuntaansa pieniä taukoja lukuunottamatta neljän tunnin ajan.

Silloin tällöin kävimme kertomassa hänelle, että rakastamme häntä ja teemme tätä vain hänen omaksi parhaakseen. Joka kerta, kun näin hänen pienet kyynelten juovittamat kasvonsa anelemassa, etten jättäisi häntä, minusta tuntui kuin kuolisin. Mutta kirjan mukaan meidän oli tehtävä se, mikä oli Jennalle parhaaksi, jos halusimme olla hyviä vanhempia. Muuten hän ei koskaan oppisi nukahtamaan itsekseen. No, lyhyesti sanottuna hän ei lopultakaan nukahtanut tuona yönä ja minä tunsin sisälläni, että se mitä teimme, oli todella väärin.

Viikkoja tapahtuman jälkeen Jenna ripustautui minuun kuin apinanpoikanen eikä halunnut päästää minua näkyvistään. Hänen kurkkunsa oli käheä huutamisesta. Hän alkoi itse asiassa nukkua paljon huonommin kuin aikaisemmin, koska hän pelkäsi, että jättäisimme hänet taas yksin. Koko kauhea kokemus sai minut etsimään uudenlaista tapaa käsitellä hänen persoonaansa. Olen todella iloinen, että löysin Tri Searsin kirjan (”The Fussy Baby: How To Bring Out the Best in Your High-Need Child”, Signet 1989). Se muutti elämämme.” (Juliana)

 

Niin totta. Yhtälailla kun vauva voi nukkua päivisin yksin vaunuissa, ulkona kylmässä maailmassa, raitis ilmahan on terveellistä. Mutta illalla omassa sängyssä yksin nukuttaminen on suorastaan kidutusta lapselle.

VAuva nukkuu päivällä sen yhden unipätkän. Kun vauva herää, niin hänet nostetaan sieltä pois ja sit valvotaan.

Mutta yöllä, vauva joutuu huutamaan ja rääkymään öisin yksin huoneessaan, jotta oppisi itse uudestaan nukahtaa. Tätä en tajua.

 

Meillä alkoi ap:n kanssa vastaava unikoulu hyvin ja juuri kolmas ilta oli paras. Kuviteltiin, että olipa helppoa. Seuraavat illat lapsi huusikin yli kaksi tuntia putkeen ja nukahti lopulta uupumukseensa. Viikko pitkiä ja epätoivoisia iltahuutokonsertteja riitti meille ja luovutimme.

Kaiken huipuksi, Granju kirjoittaa, huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.

 

Jenna taitaa olla ihan mielikuvitusolento. Painu nyt noiden siteeraustesi kanssa Kuubaan.. Kirjoita vaikka vaihteeksi omasta kokemuksesta ja linkitä nuo tekstit. Luen jos kiinnostaa (eli ei).

Minkä ihmeen takia meidän jokaisen perheenjäsenen elämänlaatu parani kun saimme jokainen nukkua kunnon yöunet? Eikä tasan tarkkaan rääkätty lasta. Itki ja kitisi illalla hetken kyllä mutta sen sijaan päivällä tapahtunut JATKUVA huonotuulisuus poistui. Punnitkaapas kumpi näistä on se järkevämpi vaihtoehto?

Perhepedissä meillä ei edelleenkään nuku yksikään kunnolla. Väkisin en ala kylki kyljessä nukkumaan jos se kerran kaikkia ahdistaa.