Hei,
onko täällä muita unettomia? Olen nelikymppinen alakouluikäisen pojan äiti. Olen aina ollut huonouninen, mutta suuremmassa määrin unettomuus alkoi viime maaliskuussa. Nyt siis unettomuutta on takana 11 kuukautta. Olen aivan tavallinen, normaalijärkinen, akateemisesti koulutettu nainen. Mutta uni ei tule, ei sitten niin millään. Olen kokeillut pitkän rivin erilaisia nukahdus- ja unilääkkeitä ja mikään ei auta. Olen alkanut saada lääkäreistä ja pilleriresepteistä tarpeekseni. Kaikki kotikonstit on jo aikaa sitten kokeiltu, mikään ei auta. En öisin edes enää ajattele mitään, osaan kaikki rentoutus- ja mielentyhjennyskeinot. Makaan vain ja tuijotan kattoa, kun uni ei vaan tule.
Itselläni on juuri takana ensimmäinen viikon sairasloma koko unettomussjakson aikana. Ensi viikolla tosin palailen töihin, ja ihmettelen vain että millä aion jaksaa mennä eteenpäin. Mutta yksinäisyys tämän unettomuuden kanssa on kamalaa. Ymärrystä saa jonkun aikaa, mutta sen jälkeen ymmärrys loppuu. Ainoastaa ihminen joka on valvonut käisttämättömän monta yötä, voi ymmärtää toista unetonta. Ajatus ei kulje, ja yksinkertaisinkin asia tuntuu niin käsittämättömän vaikealta. Onkin sanonta että unen rajoittaminen oli jo keskiaikainen kidutuskeino.
Nyt perään kyselisin kohtalotovereita. Joku on sanonut että uneton on maailman yksinäisin ihminen. Jotenkin niin, niin allekirjoitan tämän. Miten selvisitte unettomuudesta? Kauan se kesti? Kuinka olette jaksaneet unettomuuden? Onko teillä ollut tukea lähipiiristä?
Jos jollekin tulee sellainen olo, minulle voi myös laittaa yksityisviestin.
onko täällä muita unettomia? Olen nelikymppinen alakouluikäisen pojan äiti. Olen aina ollut huonouninen, mutta suuremmassa määrin unettomuus alkoi viime maaliskuussa. Nyt siis unettomuutta on takana 11 kuukautta. Olen aivan tavallinen, normaalijärkinen, akateemisesti koulutettu nainen. Mutta uni ei tule, ei sitten niin millään. Olen kokeillut pitkän rivin erilaisia nukahdus- ja unilääkkeitä ja mikään ei auta. Olen alkanut saada lääkäreistä ja pilleriresepteistä tarpeekseni. Kaikki kotikonstit on jo aikaa sitten kokeiltu, mikään ei auta. En öisin edes enää ajattele mitään, osaan kaikki rentoutus- ja mielentyhjennyskeinot. Makaan vain ja tuijotan kattoa, kun uni ei vaan tule.
Itselläni on juuri takana ensimmäinen viikon sairasloma koko unettomussjakson aikana. Ensi viikolla tosin palailen töihin, ja ihmettelen vain että millä aion jaksaa mennä eteenpäin. Mutta yksinäisyys tämän unettomuuden kanssa on kamalaa. Ymärrystä saa jonkun aikaa, mutta sen jälkeen ymmärrys loppuu. Ainoastaa ihminen joka on valvonut käisttämättömän monta yötä, voi ymmärtää toista unetonta. Ajatus ei kulje, ja yksinkertaisinkin asia tuntuu niin käsittämättömän vaikealta. Onkin sanonta että unen rajoittaminen oli jo keskiaikainen kidutuskeino.
Nyt perään kyselisin kohtalotovereita. Joku on sanonut että uneton on maailman yksinäisin ihminen. Jotenkin niin, niin allekirjoitan tämän. Miten selvisitte unettomuudesta? Kauan se kesti? Kuinka olette jaksaneet unettomuuden? Onko teillä ollut tukea lähipiiristä?
Jos jollekin tulee sellainen olo, minulle voi myös laittaa yksityisviestin.
