Ystäväni oli aikoinaan naimisissa alkoholistin kanssa.
Nuori lempi kukoisti, mies joi viikonloppuisin ja teki töitä ahkerasti. Ryyppääminen oli ensin hauskanpitoa ja rentoutusta raskaan työviikon jälkeen. Rankkuus alkoholinkäytössä vain lisääntyi pikkuhiljaa ja syitä, selityksiä kyllä riitti ja morkkikset päälle. Pidettiin vaimoa alku viikolla hyvin ja luvattiin maat ja mannut. Kaikki lupaukset unohdettiin viikoloppuna, ole sinä akka perkele hiljaa, ei kuulu sulle.
Sama helvetti jatkui vuosi vuodelta ja yksi lapsikin syntyi, vaikeudet ystäväni puolelta vain lisääntyivät. heillä ei mennyt hyvin. Mies ryyppäsi, syitä riitti.
Miehen puolelta juominen, oli jo sikailua. Sanat eivät riitä kertomaan mitä vaimo joutui kestämään.
Mies haisi viinalta tai oksennukselta.
Ystävä laittoi eron vireille ja aloitti rauhallisen elämän lapsensa kanssa.
Mies ryyppää edelleenkin ja on myöntänyt nyt, ettei pääse eroon viinasta.
Juomarin luonne muuttuu, kiukuttelua, toisten syyttelyä, ehkä väkivaltaakin ja uhmaa, ettei häntä kukaan määrää.
Syitä riittää työkavereista, tuttavista ja lista on pitkä.
Alussa alkoholisti on itsensä herra, kyllä minä pystyn hallitsemaan alkoholin käyttöä.
Alkoholistin on itse ymmärrettävä olevansa alkoholisti. Valitettavan monet ymmärtävät sitten, kun ystävät, läheiset, tai terveys on menetetty, jos silloinkaan.
Viimeiset surkeat sanat alkoholistilla ennen sammumista, kukaan ei välitä ja pidä minusta. Otetaan viimeinen ryyppy.
Alkoholi raunioittaa kaikkien läheisten kanssaeläjien elämän.
Rakkaus, sääli ja ymmärrys ei tee toista raittiiksi.
