Ulkopuoliset säätää suhdetta

[Väsynyt Salma]

Olen seurustellut onnellisesti vuoden. Viimeaikoina on alkanut tulemaan paineita, mutta suhteen ulkopuolelta. Oma äitini haluaa lapsenlapsia, ja alkoi painostamaan minua asiasta. Hänellä on marttyyrivaihe päällä, ja suree näkeekö koskaa omia lapsenlapsia. Sanoi vihaisena" Vaikka niitä olisi tehty ei minulla ja isällä enää ole paljoa aikaa jäljellä, ei tiedä milloin kuollaan"

Äiti on ottanut asiakseen nyt päättää minun puolestani milloin minä haluan lapsia, ja käyttää siinä kuolemaa apunaan. Varoittelee minua ettei tiedä milloin kuolee jne. Minä en ole valmis tekemään lapsia. En vielä.

Mieheni puolelta äiti taas sisustaa kovasti meidän asuntoa. Olen muuttanut miehen luo, täällä on paljon hänen tavaraansa. Minun tavaroita ei tänne edes juuri mahdu tällä hetkellä, olemme siivoamassa ja järkkäämässä tilaa. Kuitenkin hänen äitinsä jatkuvasti antaa meille verhoja, tyynyjä, lakanoita yms. Se on tietenkin sinällään mukavaa, mutta haluaisin tänne jotain omaakin tavaraa, minkä olen itse ostanut ja mistä pidän. Nyt on enimmäkseen miehen ja ja loput hänen äitinsä antamaa tavaraa. On yrittetty hieman toppuuttaa hänen halua antaa tavaroita jne, mutta ainakin viimeksi käydessä taas tuli esille ottaisimmeko tätä ja sitä mukaan. Kun kieltäydyttiin, tuli se olo, että toinen pahastui.

Miten toimia tällaisissa tilanteissa? En halua ketään loukata, mutta haluan kyllä määrätä omasta elämästäni. Viihdyn miehen kanssa hyvin, olen rakastunut, mutta nämä ulkopuolisten säädöt ja vaateet ovat alkaneet ahdistamaan.

 

[suoraa puhetta.]

Anopillesi kerro suoraan mitä olet aikonut hankkia asuntoonne: minkä väristä, mistä sitä voi ostaa jne. Jos hän sitten sen teille ostaa, niin siitä vaan, mutta tee selväksi että juuri sellaisen haluat kuin haluatkin, muuten tuo ei lopu koskaan. Ole laatutietoinen ja tee se selväksi, ystävällisesti.

Äidillesi sano ettet halua tehdä lapsia, koska vanhempasi ovat niin vanhoja ettei heistä ole sitten tukiverkostoksi jos tarvitset lapsenhoitoapua, se kun käy työstä heh.. no ei vainiskaan. Sanot vain suoraan, että et hanki lapsia lähiaikoina ja piste. Hän voi alkaa vaikka sijaismummoksi jollekin lapselle jolla ei ole ketään. Lehdissä on ilmoituksia silloin tällöin ja äitisi voi laittaa oman ilmoituksen.

Liialla kiltteydellä palaa loppuun. Omia tarpeita on kuunneltava ja pidettävä itsestään huolta, muuten elämä kaatuu vielä niskaan.

 

[Väsynyt Salma]

Olet oikeassa, tiedän sen itsekin. Liialla kiltteydellä palaa loppuun. Ongelmani on ollut että en haluaisi ketään loukata, ja olen salaa toivonut että tilanne vain jotenkin muuttuisi.

Pääsin kouluun myös. Tuntui ettei siitä etenkään vanhempieni puolelta ilostuttu, he tuntuvat haluavan että alkaisin rakentamaan kotia, tekemään lapsia. Minua se hieman loukkasi. Sain kuitenkin korkeakouluopiskelupaikan alalta mitä rakastan, ja minusta koulutus on tärkeää.

En minä miestäni ole koulun takia jättämässä, ja hän tietää sen. Miehellä on oma työnsä mihin kuuluu matkustelua, omat harrastukset. Minun on oletettu antavan tilaa miehelle, mutta pidättäytyvän omista unelmista. Luulen että vanhemmillani on syvällä sisimmässä todella vanhoilliset käsitykset naisen roolista tässä maailmassa, tai ehkä vain kuvittelen.

Haluan opiskella nyt, ehkä rakentaa kotia siinä samalla. Hiljaa hyvää tulee periaatteella. Sydämmessäni se tuntuu hyvältä, vaikka kaikki eivät sitä täysin hyväksyisikään. Kiitokset sulle mielipiteestä

 

[suoraa puhetta.]

Olen itsekin kärsinyt liiallisesta kiltteydestä ja palanut sillä lähes loppuun. Olen todellut että aina elämässä ei voi miellyttää kaikkia, yhdelle kun kumartaa toiselle pyllistää. Ja jos joku loukkaantuu siitä että elät omaa elämääsi, niin se on häne murheensa, ei sinun, Itseäsi älä uhraa toisten vaatimusten takia, älä edes vanhempiesi. He ovat todennäköisesti juuri niitä ihmisiä jotka vain ottavat voimavarojasi, eivät anna sitä. (ainakin oma äitini oli tuollainen, ennen kuin opin ottamaan oman elämäni hallintaani vaikka välit aluksi viilenivätkin)

Onnea opinnoillesi Pidä kiinni omista unelmistasi, ne kantavat.

 

[Vähän pirteämpi Salma]

Kiitokset kauniit Samoin sinulle onnea elämään ja itsenäisyyden raikkaita tuulia.
On se hyvä että netissä on näitä keskustelupalstoja missä saa vähän purkaa mieltään. Omat ajatuksetkin selkeävät. Aion puhua vanhemmilleni, ystävällisesti kyllä. Ehkä se sujuu nyt paremmin kun sai pikkasen jo purettua omia fiiliksiä.

 

[Inhorealisti1]

Täytyy pitää puolensa. Minun äitini on päällepäsmäri vailla vertaa. Edellinen avovaimoni heitti hänet ulos kodistamme, kun neuvoi liikaa, kuinka meidän tulisi elämämme elää.

Nykyinen vaimo ei myöskään laske häntä meille sisustamaan ja siivoamaan. Lasten suhteen hänkin esittää marttyyria, mutten lotkauta korvaani koko asialle. Ei minulla ole minkäänlaista vaikeutta valita puoltani. Minä pidän vaimoni puolta, mutta jotkut lienevät vielä aikuisinakin kiinni vanhemmissaan ja lapsuudenkodissaan.

 

[Minä se vaan]

Toisten elämän kautta voi elää omia toteutumattomia haaveita. Tarkoitus ei ole paha, mutta ei sitä hyväksyäkkään voi. Melkein kaikki vanhemmat sortuu tähän (varmaan mäkin vielä ). Toisaalta vanhemmat kanssa uskoo varmaan hautaan asti tietävänsä mikä on lapselle parasta. Kun sitä päästää ensimmäisen parkaisunsa on äidin mielessä millaiset häät sitä järjestetään ja kuinkahan monta lasta se tekee (ite pääsin rauhaan vasta kun eka synty). Luonnollista ja ymmärrettävää ja vanhojen kanssa pitää olla kärsivällinen eikä välttämättä kannata kuunnella niitä aina ihan vakavissaan

Mulla aluksi vanhemmat oli sitä mieltä, että mun mies on suunnilleen joku Volvo Markkaanen ja vaikka mitä ja voin sanoo että oli suhde koetuksella kun yritettiin mua sitten auttaa sotkemalla meidän välejä kaiken maailman juonilla ja juoruilla...

Toi kuolemajuttu on sen sijaan tosi lapsellinen tapa ajaa läpi omaa tahtoa ja siitä pitäisi sanoa ihan suoraan. Ei tuu kivaa olo kellekkään tuollaisesta ja sitä paaduttaa ittensä jos suostuu sitä liikaa kuuntelemaan.

Suoruus, määrätietoisuus ja kohteliaisuus omia juttuja tehdessä. Sen pitää kelvata kaikille. Ellei kelpaa on loukkaantuvan syytä mennä itteensä ja miettiä onko se oma elämä nyt ollut niin täydellistä ja virheetöntä.

Älä ota muitten ongelmista liikaa paineita

Onneksi olkoon kouluun pääsystä!

 

[Tarpeettoman tavaran kaatopaikka]

Äitini oli samanlainen vanhan tavaran kantaja, kuin anoppisi. Mitään hän ei heittänyt pois, vaan toi jonkun meistä 3 lapsensa kotiin. Alkuun otoimme vastaan kiitellen ja itseksemme ihmetellen, minne sen tukkisi, jotta olisi näyttää, jos kysyy. Lopulta rupesin laittamaan vain kiertoon eli lahjoitin kirpparille, jos tavara oli sen väärtti. Opettelin sanomaan myös "ei kiitos, emme tarvitse, kun ennestäänkin on/olen katsonut valmiiksi ihan erilaiseen, josta tykkäämme" ja joskus hän otti sen todesta ja mietti seuraavan uhrin.

Ihan sama on lasten tekemisen kanssa. Vastaatte ystävällisesti, että niitä tulee sitten kun Luoja suo, ei heitä voi tilata. Jos se ei tyydytä, niin välikö sillä? Te elätte omaa elämäänne ja vanhemmat omaansa.

 

[rasittunut kamppailija vs. eläkeläinen]

Täytyy taas huomenna laittaa joku lukkkoviritys vaatekaapeille kun anoppi tulee kylään...oikee kyylä. Penkoo kaapit heti kun silmä välttää.
Kerran annoin veljeni pojalle nallen, joka on lojunut kaapissamme iät ja ajat. Kun hän näki sen pojan kainalossa (ei tiennyt että annoin sen), anoppi tokaisi, että mitä tuo nalle sulla tekee, se on poikani! Jne.
Eteiseen sain hänen värimaailmaan kuuluvan maton ja ikävän pätkäksi lyhennettynä...
Kuultuaan, että ostin vessaan uuden maton, niin hänen piti HETI saada nähdä se!
Puhelimeen vastatessani hän tokaisi, että mitäs mun hyyryläinen (vuokralainen).
Jouluna hän nyyhkytti pojalleen, että rakas komea poikani, saisit kenen naisen tahansa. No niin, anoppi lensi pihalle siinä vaiheessa taksirahat kourassa.
Vieläkö kerron lisää...?? No en sentään.
Sanomani on, että vaikka kuinka et haluaisi epäsopua, niin sitä ei voi aina välttää. Älä anna kenenkään talloa varpaillesi. Tiukka kiitos, mutta kiitos ei pitäisi riittää vähänkään älylliselle ihmiselle. Hope so.

 

[Nökkönen]

Huh, kaikkea ne ihmiset kiltisti hammasta purren kestävät, jotkut jopa vuositolkulla. Itse en voi kuvitella että jaksaisin moisia anoppien touhuja. Mielestäni tuollaiseen tuputukseen voi sanoa suoraan, että ei kiitos, en tarvitse/halua. Eiköhän toinen muutaman ei-vastauksen jälkeen jo usko ettei kannata raahata sitä tavaraa.

Lapsikyselyihin voi vastata, että me emme nyt todellakaan ole hankkimassa jälkikasvua ja otan aiheen sitten itse esille kun haluan siitä keskustella. Itse on oppinut viime aikoina olemaan kyselemättä vauva-asioista kun on kuullut niin paljon surullisia tarinoita siitä miten on pitkään yritetty eikä tärppää millään. Yritäpä siinä sitten tippa linssissä selitellä miksi ei ole lapsia...

 

[Ärsyttävä sukuvika]

Huh, kaikkea ne ihmiset kiltisti hammasta purren kestävät, jotkut jopa vuositolkulla. Itse en voi kuvitella että jaksaisin moisia anoppien touhuja. Mielestäni tuollaiseen tuputukseen voi sanoa suoraan, että ei kiitos, en tarvitse/halua. Eiköhän toinen muutaman ei-vastauksen jälkeen jo usko ettei kannata raahata sitä tavaraa.

Lapsikyselyihin voi vastata, että me emme nyt todellakaan ole hankkimassa jälkikasvua ja otan aiheen sitten itse esille kun haluan siitä keskustella. Itse on oppinut viime aikoina olemaan kyselemättä vauva-asioista kun on kuullut niin paljon surullisia tarinoita siitä miten on pitkään yritetty eikä tärppää millään. Yritäpä siinä sitten tippa linssissä selitellä miksi ei ole lapsia...

Olen samaa mieltä sun kanssasi. Oikeen ärsyttää sukulaisemme kun he jatkuvasti kyselevät 40-vuotiaalta pikkuserkulta että koska hän aikoo pamauttaa vaimonsa paksuks. Vaimo myös neljäkymppinen. Eikö nämä sukulaiset ymmärrä että jos neljäkymppisenä ei vielä ole lapsia hankkinut niin kyse on joko siitä ettei aiokkaan hankkia tai sitten ei kerta kaikkiaan PYSTY saamaan! Jumaxxxta!

 

[Ärsyttävä sukuvika]

Ettei tulisi väärinkäsityksiä; lisäisin vielä tuohon edelliseen viestiini etten tarkoittanut sillä kaikkia neljäkymppisiä vaan nimen omaan sitä pikkuserkkua ja hänen vaimoaan. Ovat olleet nuoruudesta asti yhdessä, eli jos niitä vauvoja olisi tullakseen niin varmasti olisi tullut jo. Harva pariskunta odottaa yli 20 vuotta ennen kuin alkavat vauvoja tekemään...

 

[päätös on oma]

juu, näin se on. Kun on aina ajatellut, ettei lapsia tarvita meidän huusholliin, niin ei tarvita, vaikka kuinka muiden päätä pakottaisi.

 

[Anopin hautajaisia odotellessa]

Ei kuulu tähän keskusteluun, mut liippas niin läheltä. Sympatiat AP:lle silti!!!

Ollaan 12 vuotta oltu ilman ehkäsyä mieheni kanssa, laitettu 6000 euroa lapsettomuushoitohin (ei ne rahat tietenkään harmita, tarkotin että yritetty ollaan parhaamme) ja anoppi aina suu maireena ilmottaa ettei nainen ole nainen ellei ole omia lapsia synnyttänyt. Että oikean rakkauden tietää vasta kun on oma vauva sylissä. Varmaan ihan totta, mutta minä nyt olen tällainen kelvoton maho, että oikein mukava kun anoppi joka kahvipöydässä muistuttaa siitä. Ja vielä kun jotkut läsnäolijat varmaan tajuaa tilanteen ja menevät vaikeaksi.

Anoppi myös ilmoittanut, ettei meidän perheeseen ole samanlaista suhdetta kun miehen sisaruksiin, kun meillä ei ole niin kotoista kun ei ole lapsia jaloissa pyörimässä. No, anopin ei ole enää vuosiin tarvinnut kärsiä meidän kodin ilmapiiristä, kun hän ei ole enää tervetullut.

 

[Anopin hautajaisia odotellessa]

Lisäys edelliseen: Kyllä, olemme ilmoittaneet anopille jo vuosia sitten kun oli rankat hoidot, että yritimme/yritämme lasta jota ei vaan kuulu. Mutt anopin mielestä jokainen nainen pystyy lapsia saamaan. Eikä kysymys ole edes halusta, vaan että kyllä niitä PITÄISI TULLA.

Heh, taidan laittaa oikein värikkään kukkmekon ja pinkit korkkarit, jos ne hautajaiset ikinä kjoittaa...

 

[kaiken se kestää...]

Ihanaa kuulla että muillakin on anoppiongelmia. Oma anoppini on oikea mustekala. Hänen lonkeronsa ulottuvat myös poikiensa koteihin ja sitä kautta minuun. Esim. kun hän on kylässä, anoppi ottaa paikkani keittiössä ja valittelee, etten osaa tehdä ruokaa hänen pojalleen. Olen ollut niin tyrmistynyt ettei mitään rajaa, mutta mieheni pyytää sietämään häntä, koska anopilla on ollut kovia kokemuksia. Ärsyttää, koska mielestäni mieheni pitäisi myös koettaa pelata yhteisillä säännöillä ja pitää minunkin puoliani. Hankalaa, yksi hankalimmista asioista tässä suhteessa. Yritän olla anopin kanssa tekemisissä niin vähän kuin mahdollista, ja myös siksi että hän inhoaa ammattiani.

 

[väsyttää]

Minulla on ihana anoppi. Fiksu, nuorekas, älykäs, sivistynyt, lämmin ja toiset huomioon ottava. Anoppilassa vierailu on ilo ja saatan käydä siellä ilman miestäkin.

Miehelläni on karmea anoppi. Vittumainen, ahdasmielinen ja tuomitseva. Mieheni on hänen mielestään liian lihava, liian ruma, liian köyhä, varma tuleva alkoholisti ja ties mitä muuta. Minä olisin voinut saada niin paljon paremmankin, vaikka mieluiten minun olisi pitänyt keskittyä opintoihin (olen tohtori) eikä virua sängyssä miesten kanssa. Mieheni anoppi ei epäröi käyttää kuolemakorttia aseena mielipidekiistoissa. Hän antaa ymmärtää, ettei mieheni kelpaa eikä ole tervetullut kylään, mutta pitää silti epäkohteliaana ja omituisena sitä, jos hän ei mukanani tule. Äitini ottaa sen merkkinä siitä, että miehellä on jotain salattavaa, kuten esimerkiksi musta silmä kapakkatappelusta. Hän ei usko muuta selitystä. Minun olisi pitänyt ottaa exäni, joka on rikas ja komea ja kunnon mies jne. Kun olin exäni kanssa, hänkin oli äitini mielestä ruma ja lihava ja viinaan menevä ja vain minun (opiskelijan) rahojeni perässä.

On se vaan hemmetin vaikeaa, kun kuitenkin omaa äitiään rakastaa ja muistaa, ettei se lapsuus kauhea ollut. Vaikeudet alkoivat vasta, kun äidin olisi pitänyt päästää minusta irti. Huoh...

 

[ainokainen]

MInun äitini ei ole koskaan kelpuuttanut ketään minun kumppanikseni, eikä kelpuuta. Jostain syystä emme ole enää missään väleissä hänen kanssaan. Harmittaa sekin, kyllä ,mutta asiat on joskus laitettava johonkin tärkeysjärjestykseen jos se ei muuten toimi.