Ulkomailla asuvat/asuneet: onko tämä vain suomalainen ilmiö? Naapurit ei tunne toisiaan:

Tällä viikolla naapurit muutti pois. Tuli ihan yllätyksenä.
Sukunimi poistettu ovesta, siitä tiedämme, että ovat muuttaneet pois.

Asuttiin vierekkäin kerrostalossa n. 5 vuotta, ei tunnettu toisiamme ollenkaan, vain ulkonäöltä. Ei ikinä edes juteltu, näinkään monen vuoden aikana.
Pariskunnan nainen ei moikannut ikinä, mies joskus.
Onko tämä vain suomalainen ilmiö?

 

Lähinnä talo- tai naapurustokohtaista.

 

Ranska, espanja ja unkari : naapurit ovat kaikki tuttuja.

 

Riippuu talosta.

 

Lähinnä talo- tai naapurustokohtaista.

Totta. Olen samassa kaupungissa / seutukunnassa asunut varmasti yli kymmenessä paikassa. Pikaisena analyysinä voisi sanoa, että mitä kauemmaksi keskustasta / kerrostaloalueista pääsee, sitä paremmin tuntee naapurit. Kerrostaloissa asuessani olen tuntenut enintään seinänaapurin. Rivarissa seinänaapurit ja taloyhtiön hallituksen. Nyt ok-alueella kaikki naapurit vähintään 3 talon säteellä on tuttuja.

 

Ja tämä tapahtui siis Helsingissä. Pienemmillä paikkakunnilla taitaa ihmiset ottaa kontaktia enemmän, ja tuntee naapurinsa..?

 

Mä kans luulen, että riippuu ihan talosta, alueesta tai sattumasta. Englannissa ja Saksassa tunsin osan naapureista, en todellakaan kaikkia, nyt Ruotsissa asuessa mun naapurit ei edes tervehdi. Suomessa kun asuin pohjoisessa, mun naapurit ei tervehtiny edes silloin kun itse tervehdin ensin, Helsingissä naapurit kutsu lounaalle.

 

Riippuu varmaan vähän mistä roikkuu.

Mun kokemuksen mukaan vauraimmilla alueilla ja omistusasuntoja sisältävissä taloyhtiöissä tunnetaan parhaiten naapurit, sekä järkätään kaikkea toimintaa välillä.
Vuokrataloissa (ja lähiöissä) taas ei välttämättä edes moikata.

 

Ollaan asuttu kolmessa talossa Helsingin keskustassa, ja kaikissa on tervehditty naapureita, osan kanssa tutustuttukin. Nykyisessä talossa on paljon lapsia ja iso piha, täällä varsinkin lapsiperheet tutustuvat helposti.

 

Olen asunut Malagassa, Lontoossa, Tukholmassa ja Turussa. Ja kyllä jokaisessa näistä paikoista olis voinu käydä juuri noin. Tai sitten toisin.

Eli ei todellakaan ole mitenkään vain suomalainen ilmiö.

 

Riippuu varmaan vähän mistä roikkuu.

Mun kokemuksen mukaan vauraimmilla alueilla ja omistusasuntoja sisältävissä taloyhtiöissä tunnetaan parhaiten naapurit, sekä järkätään kaikkea toimintaa välillä.
Vuokrataloissa (ja lähiöissä) taas ei välttämättä edes moikata.

Minä olen asunut monenlaisissa ympäristöissä Suomessa ja lapsena ulkomaillakin.
Aina on naapurit tunnettu.... mutta ehkä siinä jokin oma toimintatapakin takana.

Esim. kun tähän lähelle rakensi "tuntematon" pariskunta talon taannoin niin vaikka ei tunnettu eikä puhuttu, niin lapsen valmistujaispäivänä olivat laittaneet kortin ja lahjan postilaatikkoon ilmeisestikin lehtijutun innoitamina... (ja sen jälkeen tietenkin käytiin hakemassa juhliinkin, mitä ei itse oltaisi välttämättä hoksattu).

 

Olen asunut Suomessa monenlaisessa talossa ja useilla paikkakunnilla, ja on vaihdellut todella paljon. Yhdessä kerrostalossa (jossa en kyllä ausnut kauaa) tunsin yhden ainoan naapurin ulkonäöltä, eikä sekään koskaan moikannut jos sitä erehtyi tervehtimään, rivi- ja omakotitaloissa olen yleensä tuntenut naapurit edes niin että ollaan jotain pieniä kuulumisia vaihdeltu.

 

Olen asunut monessa paikassa sekä Suomessa että ulkomailla ja olen kyllä aina naapurit tuntenut.

 

En usko et riippuu paljoa asuinalueesta vaan siitä onko mitään muuta yhteistä naapurien kanssa. Tunnen suht hyvin kaikki lapselliset tai/ja koiralliset naapurit ja muutamia puheliaita mummoja ja pappoja. Ite moikkailen kaikki oman talon pihassa vastaan tulevat varmuuden vuoks jos en ole varma asuuko talossa.

 

En tunne naapureitani. Moikkaan kaikkia keita tuossa pihalla vastaan tulee, mutta ei mitaan kasitysta kuka on naapuri, kuka vierailija ja kuka satunnainen ohikulkija. Asun Englannissa.

 

Tunnetaan naapurit ja Tanskassa asumme.

 

Riippuu varmaan vähän mistä roikkuu.

Mun kokemuksen mukaan vauraimmilla alueilla ja omistusasuntoja sisältävissä taloyhtiöissä tunnetaan parhaiten naapurit, sekä järkätään kaikkea toimintaa välillä.
Vuokrataloissa (ja lähiöissä) taas ei välttämättä edes moikata.

Mun kokemus on ihan erilainen, vaikka noinhan sen ehkä olettaisi olevan. Ainoat talot, joissa on ollut yhteistoimintaa naapureiden kanssa, ovat omassa asuinhistoriassani olleet vuokrataloja (Saton ja HOASin). Sen sijaan esim. Etu-Töölön, Taka-Töölön ja Munkkiniemen taloissa ei ollut naapureista mitään käsitystä. Itse veikkaisin, että pikemminkin vaikuttaa asukkaiden elämäntilanne - lapsiperheet tutustuvat toisiinsa pihassa, nuoret aikuiset hakevat verkostonsa muualta, jne. Ja joskus sattumakin ratkaisee, se millaisia persoonia talossa sattuu asumaan.

 

En usko et riippuu paljoa asuinalueesta vaan siitä onko mitään muuta yhteistä naapurien kanssa. Tunnen suht hyvin kaikki lapselliset tai/ja koiralliset naapurit ja muutamia puheliaita mummoja ja pappoja. Ite moikkailen kaikki oman talon pihassa vastaan tulevat varmuuden vuoks jos en ole varma asuuko talossa.

Mies asui aikoinaan Oulussa poikamieskämppää Tuirassa.
Kävin siellä useimmiten ilman lapsia ja silti opin tuntemaan niin häirikkömummot kuin mukavat nuoretkin. Kaikki samasta (7.) kerroksesta ja useimmat alemmistakin.

Ja silti se sama hyvin toimiva talo pääsi monta kertaa "kerrostalokyttäjien " pilkkasivuillekin.
Olihan siellä se... dementoitunut, yksinäinen, surullinen mummeli, (mutta ahh! niin ahkerasti jokapuolelle valittava) jonka lähelle ei päässyt (eikä jonkun ilkeän jutun jälkeen halunnutkaan.)

 

Helsingissä en tuntenut naapureita, pariisissa tunsin saman kerroksen naapurit ja pari muuta. Nykyisessä maassa tunnen saman kerroksen naapurit ja pari muuta.

 

Aina oon naapurini tuntenut sekä ulkomailla, että Suomessa. Olen asunut 20 eri osoitteessa ja sekä omakotitaloissa, että kerrostaloissa.

 

Olen asunut vain suomessa, kaikissa asumismuodoissa ja kaupungissa ja maalla. Aina olen tuntenut naapurit. Oulussa opiskelin ja asuin isossa kerrostalossa vuokralla. Alakerran pappa paikkasi pyörästäkin kumit.
Tosin olen maalta kotoisin ja oppinut aina juttelemaan itsekin naapurille, enkä aina odota että toinen lähestyy.

 

Mä olen aina tuntenut naapurini, ihan sama missä asunut.

Ja mä olen se joka yrittää olla "omissa oloissaan", mutta ihan sama olenko töissä vai vapaa-ajalla niin tutustun ihmeen kaupalla aina kaikkiin ja se omissa oloissa olo ei onnistu. Nytkin tunnen kaikki meidän lähinaapurit ja asuinalueelta paljon muita vaikka ollaan tässä vasta pari vuotta asuneet. Mieskin ihmehtelee miten mä aina tutustun uusiin ihmisiin vaikka vaan kävisin roskia viemässä.

 

Suomessa ja Espanjassa asuneena voin sanoo, että ainakaan Espanjaa kyseinen ilmiö ei koske.

 

Turkissa naapurit tunsi minut. Ja minäkin osan heistä. Mutta kaikki tosiaan tunsi minut.

Täällä Suomessa olen tuntenut naapurini joka ikisessä paikassa, missä oon asunut. Poissulkien yksi opiskeluaikojen kämppä, jossa asuin 10 kk. Nykyisen asuinpaikan naapurit tunnen erittäin hyvin, ja paljon ollaankin tekemisissä; tänäänkin järjestettiin yhden kanssa kekkerit, istuttiin hieman iltaa parin kolmen kanssa, naapurin mummon ovelle kävin viemässä kekkereistä jääneitä herkkuja, jne

 

Asun Englannissa ja tunnen naapurini. Käydään toistemme juhlissa, jutellaan ja ainakin moikataan kadulla. Tämä myös kaikissa edellisissä kodeissani Lontoossa.

Myös Suomessa vanhempani ja sisarukseni tuntevat naapurinsa, mutta he ovatkin iloisia itäsuomalaisia. Ja maalla se lienee yleisempää kuin kaupungeissa ja kerrostaloissa.