ziru
Kertoisitteko kokemuksianne , mikäli teillä on ulkomaalainen mies. Kokemuksia/ miten rakastuitte/ongelmia/onnistumisia.
Marcon äiti
Tulee vähän myöhään tää mun vastaus, mutta jos tästä kuitenkin on apua...
Eli asun Ranskassa, olen ollut poissa suomesta jo n. 15 vuotta. Tuleva aviomieheni, meillä on 7 vkoa vanha vauveli, on siis ranskalainen. Ikäeroa meillä on 14 vuotta (mies siis vanhempi) ja minulle se on sopinut oikein hyvin. Ranskalainen mies, noin yleisesti ottaen, on hienotunteisempi monessa asiassa. Mutta kun minä olen yhä sen verran suomalainen että sanon asiat hyvin suoraan suomalaiseen tyyliin - olen monesti saanut sillä hämmennystä / riitaa aikaan ihan siis pahaa tarkoittamattani. ( pätee myös työelämään..) En todellakaanaina jaksa laittaa "silkkihanskoja" käsiin kun asioista on puhuttava asioiden nimillä. Ja se vähän aina shokeeraa.
Muuten kai suhteemme ok - en todellakaan edes harkitsisi naimisiin menoa jos meillä olisi "suurempia" ongelmia! Rakastamme toisiamme paljon, ja myös muistamme sen näyttää ja sanoa toisillemme JOKA päivä. koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu, elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi...
Ja ihan omaa kokemusta - elämä ei ole aina niin herkkua täällä ulkomailla kun monet luulee. Varsinkin nainen saa työelämässa todistella pätevyyttään useaankin otteeseen. Olen ollut vastaavan asemassa useita vuosia ja on hyvin miesvaltaista seutua. siinä on vielä hyvin suuria eroja Suomen tasa-arvo kulttuuriin verrattuna - kai täälläkin 50 vuoden kuluttua alkaa olla samanlaista kuin siellä Suomessa... En valita, mutta totean vain että näin on.
Kai vastasin edes johonkin kysyksestäsi... ? Tsemppiä sinne pohjolaan.
=) =)
Eli asun Ranskassa, olen ollut poissa suomesta jo n. 15 vuotta. Tuleva aviomieheni, meillä on 7 vkoa vanha vauveli, on siis ranskalainen. Ikäeroa meillä on 14 vuotta (mies siis vanhempi) ja minulle se on sopinut oikein hyvin. Ranskalainen mies, noin yleisesti ottaen, on hienotunteisempi monessa asiassa. Mutta kun minä olen yhä sen verran suomalainen että sanon asiat hyvin suoraan suomalaiseen tyyliin - olen monesti saanut sillä hämmennystä / riitaa aikaan ihan siis pahaa tarkoittamattani. ( pätee myös työelämään..) En todellakaanaina jaksa laittaa "silkkihanskoja" käsiin kun asioista on puhuttava asioiden nimillä. Ja se vähän aina shokeeraa.
Muuten kai suhteemme ok - en todellakaan edes harkitsisi naimisiin menoa jos meillä olisi "suurempia" ongelmia! Rakastamme toisiamme paljon, ja myös muistamme sen näyttää ja sanoa toisillemme JOKA päivä. koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu, elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi...
Ja ihan omaa kokemusta - elämä ei ole aina niin herkkua täällä ulkomailla kun monet luulee. Varsinkin nainen saa työelämässa todistella pätevyyttään useaankin otteeseen. Olen ollut vastaavan asemassa useita vuosia ja on hyvin miesvaltaista seutua. siinä on vielä hyvin suuria eroja Suomen tasa-arvo kulttuuriin verrattuna - kai täälläkin 50 vuoden kuluttua alkaa olla samanlaista kuin siellä Suomessa... En valita, mutta totean vain että näin on.
Kai vastasin edes johonkin kysyksestäsi... ? Tsemppiä sinne pohjolaan.
=) =)
Mieheni on kotoisin etelä-euroopasta, eikä ole suomen kansalainen vaikka täällä onkin viettänyt 12 vuotta, eli puolet elämästään. Tapasimme kun olin 18, hän 19. Kihloihin menimme 1,5 vuoden seurustelun jälkeen, naimisiin 2,5 vuoden seurustelun jälkeen. Nyt jo 4,5 vuotta yhdessä, enkä vaihtaisi suomalaiseen. :heart: Tosin tuskinpa kansalaisuudella nyt niin väliä on kun se oikea löytyy...