uimaan

Äiti46
Tänä kesänä pääsee yksin, on nyt 10 v 4 kk. Poika on käynyt koko kevään jo uimahallissa kavereiden kanssa, nyt voin laskea jo uimarannallekin. Hän on osannut uida 5-vuotiaasta lähtien.
 
Pupu Tupuna
jaa-a, on niin kiinni lapsen luonteesta ja uimataidoista. Meillä vajaa 10w enkä vielä uskaltaisi. Riehaantuu vedessä ja ui vain muutaman metrin kerrallaan (koulussa jaksaa kuulemma uida päästä päähän altaan mutta kesällä vaan puljaa rantavedessä ja sukeltelee) . Toivon mukaan ensi kesänä uskaltaisi jo... =)
 
Meidän 10 ja 1/2 -vuotias poikamme kävi eilen ensimmäisen kerran keskenään kavereidensa kanssa. Poika osaa uida, joskaan ei ole kovin taitava. Luonteeltaan on äärimmäisen varovainen, ei takuulla ota turhia riskejä. Sanoin kuitenkin, että jalat pitää yltää pohjaan, sen syvemmälle ei saa mennä. Silti vähän hirvitti. Mutta hyvin meni. Tiedän, että osa kavereista on päässyt jo parin vuoden ajan uimaan yksin.
 

Yhteistyössä