Tiedän kyllä miten ärsyttävää/rasittavaa/voimia vievää on tapella sen pikkuisen tuulimyllyn kanssa, mutta kannattaa välillä ajatella, että siinä se opettelee elämän aakkosia: miten tulla toimeen oman tahdon ja muiden tahdon kanssa silloin kun ne menee ristiin, miten oppia pettymyksiä, miten saada äiti järjiltään jne.
Joskus se raivo on tuonikäiselle vielä ainoa tapa kommunikoida, tässä esimerkki:
puin tyttöä ja villasukkien kohdalla alkoi hirveä huuto että ei ei ei!!! rimpuili ja heittäytyi lattialle ja niin edelleen. Tällä kertaa en pukenut niitä väkisin vaan kyselin tytöltä, että miksi ei, onko sukissa joku vika? tyttö sanoi että ne kutittaa (on kova hikoilemaan). No, niinpä sanoin, että laitetaan sitten froteesukat ja ne kelpasi ja loppu pukeminen sujui helposti.
olen huomannut, että kun lapsi uhmaa, mulla ääni nousee samaa tahtia ja sitten me molemmat huudetaan eikä homma toimi. Nyt olen oppinut, että kun huomaan ääneni taas kohoavan, tietoisesti alan puhua matalalla ja rauhallisemmalla äänellä. Se ei muuta välttämättä lapsen käytöstä, mutta itse pääsen tavallaan tilanteen yläpuolelle ja saan pidettyä tilanteen hallinnassa. Ja jaksan paremmin. Kun lapsi huomaa ettei saa kirkumisella mitään, uskon että se auttaa siihen, ettei joka asiasta tarvitse tapella.
Sitten on nämä perinteiset, ettei anna lapselle aina vaihtoehtoja tai antaa vain kaksi: joku lapsi voi turhautua siitä, että aina hänen pitää valita syökö puuroa, muroja vai leipää, pukeeko sinisen, keltaisen vai raidallisen paidan jne. Ja muistaa kertoa lapselle etukäteen, mitä seuraavaksi tehdään, ettei lapselle yhtäkkiä sanota, että nyt äkkiä ulkovaatteet päälle, pitäisi olla jo autossa, vaan ajoissa sanotaan että kohta lähdetään kauppaan, pitää pukea ulkovaatteet päälle.
Jos näistä ei ole apua, sitten pitää vain asennoitua niin, että lapsessani on varmasti joku piilevä huippuominaisuus joka tulee joskus esille, jos vielä vähän aikaa jaksan