Uhhhh, mikä päivä...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "harmaana"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"harmaana"

Vieras
Siis ei tämmösiä, ei! Koko perheellä (kaksi koululaista, äiti, isä ja vauva) alkoi aamu tosi takkuisasti, kaikki väsyneitä eikä käyntiinlähtöä oikein ollut. Oli tarkoitus vain siivota suurimmat ja alkaa leipomaan iltapäivällä saapuvia vieraita varten. Kyläilevään tulevassa perheessä vaan alkoi vatsatauti, joten se peruuntui. Sitten löffäiltiinkin ihan rauhassa, iltapäivän puolella alettiin laittamaan ruokaa. Juuri kun ruoka oli valmistumassa, tuli miehen sisarus kylään (toisella koululaisella tiistaina synttärit) ja kertoi tullessaan, että miehen vanhemmatkin tulevat kohta. Siis voi itku, ei meillä ollut mitään tarjottavia valmiina ja ihan kotivaatteissa köhnättiin. Vauvalla vielä masun kanssa vähän heikko päivä, reppana ei saanut nukutuksikaan. Oli ollut valveilla suurimman osan päivää (on nyt kuusiviikkoinen) joten en minä ainakaan ihmeempiä ollut saanut aikaiseksi.

Ja hetken päästä olikin tupa täynnä populaa, meillä keittiö just sen näköinen kun se miehen kokkauksen jälkeen vaan voi olla ja minä istun tissi vauvan suussa sohvassa. Luojan kiitos miehen äiti oli leiponut yllätysvierailulle kakun, sitten vain niitä keksejä ja karkkeja kaapeista pöytään.

Mun mielestä tästä kyllä olisi voinut etukäteenkin sopia tai ilmoittaa...
 
hyvinhän toi meni? aatteles kun ennen on ollu tapana elää nimenomaan noin, ja illalla iloita siitä, kun saatiin seuraa eikä tarvinnu edes siivota, ja hauskaa oli.
 
:hug:
Monesti kuitekin yllätysvieraat on ne parhaimmat!
Ainakin jälkeenpäin kun yllätyksestä on selvitty!
Ei kukaan sinulta saa mitään hotellia vaatia jos teillä on noin pieni ja muita lapsia!:flower:
 
Meilläkin mun veli ilmoitti et tuo 3 alle kouluikäistä lastaan hoitoon. Oon täällä yksin kahden pienimmän kans ja en todellakaan ollu viittiny tehdä yhtään mitään.
ei siinä tukka pystyssä, kalsarit jalassa ja mökki pommin jäljiltä sit toivotin tervetulleeksi. Sainpahan sit imuroitua ja tiskit laitettua tuossa sivussa kun lasten perään vahdin. Iltakahville oli sit tasan yks suklaalevy jonka veli toi tullessaan. Mut ei ketään haitannu.
Ja mulla ei ees mitään "pätevää" syytä siihen että kaikki tekemättä eikä tarjottavaakaan ollu.
 
Kiitos ymmärryksestä :). Ihan kivaahan meillä loppujen lopuksi oli ja kaikki sujui sopuisasti. Nyt kun saanut tiskit laitettua ja hetken istuttua rauhassa yksin, vauvakin nukahti, alkaa olla jo parempi fiilis. Oli kyllä järkytys iltapäivällä kun homma lähti liikkeelle.

Pitäisi oppia olemaan rennommin ja läväyttää vaikka pannari uuniin kun ovi alkaa käymään ;).
 
noo, kuusviikkoinen vauva, sulla on varmaan hormonitkin villinä.

Älä ajattele, että sun tarttee edustaa ketään. Jos ne olis ilmoittaneet vähän ennen tai jopa hyvissä ajoin, niin olisit vaan stressannu turhaan. Eiköhän aikuiset ihmiset tiedä, miltä homma näyttää silloin kun se ei ole edustavimmillaan.
 

Yhteistyössä