Työttömyys vei halut

[Onnetonna]

Elän suhteessa, joka oli pitkään onnellinen, kunnes jäin työttömäksi noin vuosi sitten. Alallani - jolla viihdyn ja jonka koen olevan "se ainoa oikea" minulle - ei tällä hetkellä ole töitä juuri kenellekään, joka ikiseen työhakemukseen olen saanut vastauksena, että juuri nyt emme palkkaa ketään, katsotaan puolen vuoden päästä uudestaan. Ja sama vastaus totta kai sitten myös sen puolen vuoden päästä.

Itsetunto ja itsearvostus ovat reilusti pakkasen puolella, ja usein tuntuu, että haluaisi käpertyä sängyn alle ja jäädä sinne. Tämän vuoden aikana olen toki tehnyt töitä, nk. paskaduunia, että edes jotain rahaa saisin. Vaan eipä siitä henkisesti ole mitään hyötyä ollut.

Tästä johtuen kuluneen vuoden aikana seksi on vähentynyt vähentymistään. Haluaisin haluta, mutta en vain pysty, mikä totta kai aiheuttaa riitoja suhteeseemme. Olen yrittänyt antaa, vaikken haluakaan, mutta eipä siitä mitään ole tullut.

Jatkuva riitely ja pettämisestä syyttäminen eivät ainakaan paranna tilannetta, kuten arvata saattaa, eikä sekään varmasti avuksi ole, että poden huonoa omatuntoa siitä, etten kykene antamaan miehelle seksiä. Mies ei myöskään tunnu tajuavan lainkaan, kuinka paha olo minulla on, vaikka olen yrittänyt selittää.

Miten tästä eteenpäin? Kaikki neuvot otetaan kiitollisena vastaan. Parisuhdeterapia ei ole vaihtoehto, sillä siihen ei ole varaa, eikä mies muutenkaan suostuisi.

 

[Nögö]

Tämä nyt on off topic, mutta tuo sana "paskaduuni" sorahtaa aina korvaan. Minä kun teen ihan ammatikseni työtä, jota moni pitää paskaduunina, vaikka itse tykkään työstäni ja olen siihen koulutuksenkin hankkinut.

Jos on ollut hienoissa hommissa, kaikki sinänsä tärkeät ja maailmaan pyörittävät hommat kuten kaupan kassa, autokuski, kioskimyyjä, siivooja, varastomies, roskakuski yms koetaan paskaduunina. Vaikka melko moni noistakin töistä saa koko ikänsä elantonsa.

Onnea työnhakuun.

 

[Onnetonna]

Nögö, meitä on niin erilaisia. Tiedän varsin hyvin, että nk. paskaduunia tekee moni sellainen, jolla kapasiteetti riittäisi paljon pidemmällekin, mutta joka on halunnut itselleen työn, jossa "pääsee helpommalla", eikä työasioita tarvitse miettiä enää kotona.

Joillekin se sopii varsin hyvin, eikä siinä mitään; kukin tehköön, kuten tykkää. Minä vaan satun kuulumaan niihin, jotka arvostelevat itsensä (huom., itseni, en muita) työn kautta, ja minulle on tärkeää, että työni on älyllisesti haastavaa.

 

[Heps kukkuu]

Minulla taas särähti tuo kohta, että "joka ikiseen työhakemukseen olen saanut vastauksena, että juuri nyt emme palkkaa ketään, katsotaan puolen vuoden päästä uudestaan. Ja sama vastaus totta kai sitten myös sen puolen vuoden päästä."

Ymmärrän hyvin, että masentaa. Jos on oman alansa löytänyt on suoranaista kidutusta tehdä työtä josta ei saa yhtään mitään. Haluaisin kuitenkin kannustaa, että ihan oikeasti välttämättä puolen vuoden päästä ei ole enää sama tilanne. Sitä paitsi olen ymmärtänyt, että 2010 suuret ikäluokat alkavat jäädä eläkkeelle siinä määrin, että se alkaa ensi vuonna ennusteiden mukaan näkyä ihan jokapäiväisessä työnhaussa ja siinä paljonko paikkoja on auki. Tuo eläköityminen on ihan tosiasia. Kukaan ei tiedä millaisiksi työmarkkinat muodostuvat tulevan kahden vuoden aikana kun kysyntää alkaa olla selvästi enemmän kuin tekijöitä ja se trendi tulee jatkumaan kyllä ihan selvästi tulevina vuosina yhä enemmän siihen suuntaan. Työnantajat jo nyt suunnittelevat miten selviävät siitä tilanteesta. Eli ehkä tilanne ei ole niin toivoton miltä nyt näyttää. Itse kukin tässä odottelee parempia aikoja. Minäkin olen harjoittelussa, josta ei saa palkkaa. Vaikka vituttaa ihan vietävästi niin onpa jotain tekemistä. Ei tarvi kaikkia päiviä ihan tyhjänpanttina olla ja ihmetellä. Opin uutta ja saan kuitenkin ihan käypän työtodistuksen, vaikka tiliä tuo harjoittelu ei juuri isonna. Paitsi muuten laskin että työttömuusaikaan verrattuna tuo harjoittelu silti tuplaa tuloni. Huvittavaa. Matematiikka ja talous on suhteellista.

Yritä hetkeksi unohtaa työ ja ole kiitollinen siitä, että sinulla on mies, joka kaikesta päätellen on kuitenkin mukava ja ihana kumppani. Kerro hänelle ihan rauhallisesti, että sinulla on todella vaikea olla ja kaipaat tukea häneltä, jotta voisit rentoutua. Ehkä yksinkertainen ajatus, mutta mitäpä jos yrittäisit herätellä aistejasi vaikka sillä tavalla, että ostat suklaata ja syöt sitä oikein hartaasti ja nautinnolla. Tai tee jotain aistillista mistä pidät. Jos se ei ole ruoka niin ota törkeän pitkä kylpy/suihku tms. Kuuntele musiikkia, tee jotain spontaania käy vaikka taidenäyttelyssä. Ennen kaikkea yritä rentoutua. Usko siihen, että puolen vuoden päästä asiat oikeasti ovat toisin.

Voimia!

 

[Onnetonna]

Haluaisin kuitenkin kannustaa, että ihan oikeasti välttämättä puolen vuoden päästä ei ole enää sama tilanne. Sitä paitsi olen ymmärtänyt, että 2010 suuret ikäluokat alkavat jäädä eläkkeelle siinä määrin, että se alkaa ensi vuonna ennusteiden mukaan näkyä ihan jokapäiväisessä työnhaussa ja siinä paljonko paikkoja on auki.

Kiitos Heps kukkuu kannustuksesta ja tsempistä =)

Pelkään vaan, että siinä vaiheessa kun tämä taloustilanne helpottaa, olen ollut "liian kauan" poissa omalta alaltani. Käyn tässä ohessa avoimessa muutamia kursseja, josko niistä olisi hyötyä, mutta stressaan silti.

Toki pitäisi unohtaa tämä tilanne edes hetkeksi, mutta vaikeaa se on. Välillä onnistunkin, ja olen hyvällä fiiliksellä minuutin tai jopa tunnin, mutta sitten taas rysähtää niskaan. Kylpy tai suihku ei auta, siellä on liikaa aikaa ajatella ja murehtia.

Onneksi kohta sentään pääsen toteuttamaan "pimeää puoltani": kiekkokausi alkaa, saan jotain muuta ajateltavaa edes hetkeksi. Peli kun on niin intensiivistä, ettei siinä samalla ehdi ajattelemaan mitään muuta.

 

[voi pyhä jyssäys..]

Jos joku tietty ammatti luokittelee sen, millainen olet ja miten toimit ihmisenä niin ei hyvin mene.
Luulet olevasi parempi kuin muut.

Minä ottaisin vastaan lähestulkoot minkä työn tahansa, jos vain tärppäisi, koska oman alan töitä ei löydy. Olisi edes jotain tekemistä, ja saisi rahaa, vaikkei se työ välttämättä olisikaan just se ihanin mahdollinen.

Omituista narinaa.

 

[Onnetonna]

Et tainnut lukea ensimmäistä ja kolmatta viestiäni ainakaan kokonaan, vai mitä? Jo ensimmäisessä viestissä kerron tehneeni muita töitä tänä aikana.

 

[kyllä luin.]

Luin kyllä, mutta ruikutat että sulle on vain olemassa yksi ala, joka on se ainoa oikea, olet tehnyt "paskaduunia" "jossa pääsee helpommalla", vaikka "kapasiteetti riittäis paljon pidemmällekin", ja sulle kelpaa vain työ joka on "älyllisesti haastavaa".

Eli edelleen omituista narinaa. Mikähän lie pumpulissa elävä prinsessa lienetkään, mutta moni muu olisi onnellinen edes niistä paskaduuneista, ja kiitollinen siitä, että saa edes välillä tehdä jotain palkallista työtä työttömänä olemisen sijasta.

Eli edelleen, määrittelet itsesi työn kautta, ja nostat itsesi jollekin jalustalle. Olet varmaan joku kiukutteleva pissaliisa, joka vain haluaa ylellisyyttä ja hemmottelua, eikä osaa elää ilman elviksen tuloja.

 

[Onnetonna]

Hyvä juttu, että tajusit pointtini. Kiitos kovasti neuvoistasi, niistä oli paljon apua.

 

[eipä kestä.]

Ole hyvä. Tervetuloa todellisuuteen.

 

[yks paskaduunitar]

Tämä nyt on off topic, mutta tuo sana "paskaduuni" sorahtaa aina korvaan. Minä kun teen ihan ammatikseni työtä, jota moni pitää paskaduunina, vaikka itse tykkään työstäni ja olen siihen koulutuksenkin hankkinut.

Jos on ollut hienoissa hommissa, kaikki sinänsä tärkeät ja maailmaan pyörittävät hommat kuten kaupan kassa, autokuski, kioskimyyjä, siivooja, varastomies, roskakuski yms koetaan paskaduunina. Vaikka melko moni noistakin töistä saa koko ikänsä elantonsa.

Onnea työnhakuun.

Komppaan.

 

[kokomusta]

Kerron nyt vain, minkä vaikutelman sain alkuperäisen tekstistä, en siis tarkoita tätä loukkaavasti. Kannattaisi varmaan kehittää sitä omaa itsetuntemustaan siihen suuntaan, ettei itseluottamus ja omanarvontunto olisi riippuvainen palkkatyöstä tai työstä ylipäätään. Sääli suorastaan, että jonkun elämä voi pyöriä noin paljon työn ympärillä. Entä jos sairastuisit ja joutuisit jäämään sairaseläkkeelle? Varmaan kuolisit minuuden kokemuksen puutteeseen.

Mieti mitä pakoilet työhösi. Jos et nyt oman alan töiden puutteessa pysty rauhoittumaan ja olemaan ilman ärsykkeitä ahdistumatta, kertoo se jostain muustakin kuin siitä, että pidät oman alan työstäsi. Mielestäni olet samastanut itsesi liiaksi työminääsi - voin toki olla väärässäkin. Tunnetko voivasi kokea tyydytystä ja onnistumista muilla elämän alueilla kuin työelämässä?

 

[realistitoteuttaja]

Kerron nyt vain, minkä vaikutelman sain alkuperäisen tekstistä, en siis tarkoita tätä loukkaavasti. Kannattaisi varmaan kehittää sitä omaa itsetuntemustaan siihen suuntaan, ettei itseluottamus ja omanarvontunto olisi riippuvainen palkkatyöstä tai työstä ylipäätään. Sääli suorastaan, että jonkun elämä voi pyöriä noin paljon työn ympärillä. Entä jos sairastuisit ja joutuisit jäämään sairaseläkkeelle? Varmaan kuolisit minuuden kokemuksen puutteeseen.

Mieti mitä pakoilet työhösi. Jos et nyt oman alan töiden puutteessa pysty rauhoittumaan ja olemaan ilman ärsykkeitä ahdistumatta, kertoo se jostain muustakin kuin siitä, että pidät oman alan työstäsi. Mielestäni olet samastanut itsesi liiaksi työminääsi - voin toki olla väärässäkin. Tunnetko voivasi kokea tyydytystä ja onnistumista muilla elämän alueilla kuin työelämässä?

Voin täysin samastua ap:hen. "Paskaduunit" pyörittävät maailmaa, mutta jos on vuosia opiskellut jonkun työn eteen, niin silloin mielellään toteuttaa itseään siinä työssä.

Ja ymmärrän senkin, että usein ihmiset, jotka eivät työskentele sen tyyppisissä ammateissa ihmettelevät tuota "narinaa".

Meitä on moneksi. Toiset käyvät töissä saadakseen kohtuullisen toimeentulon, ja käyttävät energiansa sitten harrastuksiin. Toiset taas kukoistavat töissä. Ja joku siltä väliltä.

Toivottavasti tämä tilanne on ap:lle väliaikainen. Koulutus kyllä kannattaa aina, tavalla tai toisella.

 

[mezmerize]

Pakko minunkin on olla kokomustan kanssa samaa mieltä. Ap jäi työttömäksi vuosi sitten ja työllistyminen omalle alalle on herran hallussa niinsanotusti - eli ei voi tietää milloin paikka tärppää vai tärppääkö ikinä enää. Näin ollen työttömyyteen olisi pikku pakko suhtautua siten, että juuri tietyn alan työn saanti on avain onneen.

Tottakai tajuan, miltä ap:sta tuntuu. Tosiasia kuitenkin on, että parisuhdekin on jo kärsinyt työttömyydestä, tai pikemminkin siitä, että ap.n odotukset ja toiveet työelämän suhteen eivät ole täyttyneet. Niitä odotuksia ja toiveita pitää siis säätää niin, ettei toiminutta parisuhdetta tarvitse tyystin pilata tuollaisen takia.

Onnistuisitko ap muuttamaan asennettasi niin, että kaivelet niistä "paskaduuneistakin" jotain hyvää, esim. hyvä työilmapiiri, työasioitten jääminen työpaikalle työpäivän jälkeen tms.? Tilanteessasi ei nimittäin auta surkutella ollutta ja mennyttä työpaikkaa, eikä sitä saamatonta uutta työtä. Olet vuoden kipuillut, nyt ei auta kuin tsempata ja ottaa uusi asenne. Et ole yhtään sen huonompi ihminen, vaikka työuraasi mahtuukin työttömyysjakso tai aika, jolloin teit muitakin kuin oman alasi hommia.

Oman alan työpaikan puutteeseen et ehkä voi vaikuttaa, mutta asenteeseesi voit. Aloita sillä.

 

[mezmerize]

Näin ollen työttömyyteen olisi pikku pakko suhtautua siten, että juuri tietyn alan työn saanti on avain onneen.

Siis... tietyn alan työn saanti EI ole avain onneen...

 

[kokomusta]

Niin, itsehän olen kokenut elämäni aikana monenlaisia työtehtäviä, sillä koulutukseni mahdollistaa vaihtelevien projektien ja toimenkuvien toteuttamisen. Tällä hetkellä teen alkuperäisen kirjoittana kuvailemia "ajattelua vaatitvia töitä", mutta en kyllä ole sen onnellisempi tai onnettomampi kuin itseäni vähemmän kiinnostavia töitä tehdessäni.

Se on vain työtä, se todellinen merkityksellinen elämä on työhuoneen ulkopuolella. Kuten joskus sanotaan, ei se työ tule sinua katsomaan kun makaat sairaalassa tai vanhainkodissa. Asenteesta ja arvostuksista kaikki on kiinni. Ei tulisi mieleenkään arvottaa itseäni tai toisia töiden tai työttömyyden perusteella. Alkuperäisellä vaikuttavat olevan tärkeysjärjestykset hieman vinksallaan, jos jo seksuaalisuus ja sitä myöten koko parisuhde voi huonosti sen vuoksi ettei nyt satu olemaan oman alan töitä.

 

[maret]

Aloittaja pyytää apua haluttomuuteen!
Mitä veetun väliä sillä on mitä mieltä hän on eri aloista. Minusta juristin työ on paskaduunia, vaikka rahaa tulisi ovista ja ikkunoista.

Minulla on sama tilanne kuin aloittajalla. Ei haluta. Haluaisin haluta, mutta kun ei ole henkisiä voimia haluamiseen.

 

[lue tarkemmin.]

Aloittaja pyytää apua haluttomuuteen!
Mitä veetun väliä sillä on mitä mieltä hän on eri aloista. Minusta juristin työ on paskaduunia, vaikka rahaa tulisi ovista ja ikkunoista.

Minulla on sama tilanne kuin aloittajalla. Ei haluta. Haluaisin haluta, mutta kun ei ole henkisiä voimia haluamiseen.

Joo, mutta kun ap:lla tämä haluttomuus nimenomaan johtuu muka siitä työttömyydestä, tai niistä paskaduuneista.

Eli ei oo kaikki murot kulhossa.

 

[suhteess36]

Aloittaja pyytää apua haluttomuuteen!
Mitä veetun väliä sillä on mitä mieltä hän on eri aloista. Minusta juristin työ on paskaduunia, vaikka rahaa tulisi ovista ja ikkunoista.

Minulla on sama tilanne kuin aloittajalla. Ei haluta. Haluaisin haluta, mutta kun ei ole henkisiä voimia haluamiseen.

Joo, mutta kun ap:lla tämä haluttomuus nimenomaan johtuu muka siitä työttömyydestä, tai niistä paskaduuneista.

Eli ei oo kaikki murot kulhossa.

No, mitä nyt olen naisten kanssa elämääni viettänyt, niin aika monilla haluttomuuteen vaikuttavat juuri ne asiat, joita keskimääräinen mies ei syiksi uskoisi: tiskit, ensi viikon menot, työt jne.

Miksi on niin vaikeaa uskoa, etteikö työttömyys veisi haluja. Jos asia on muuttunut todella painostavaksi, niin eiköhän se halut vie.

 

[Onnetonna]

Aloittaja pyytää apua haluttomuuteen!
Mitä veetun väliä sillä on mitä mieltä hän on eri aloista. Minusta juristin työ on paskaduunia, vaikka rahaa tulisi ovista ja ikkunoista.

Minulla on sama tilanne kuin aloittajalla. Ei haluta. Haluaisin haluta, mutta kun ei ole henkisiä voimia haluamiseen.

Joo, mutta kun ap:lla tämä haluttomuus nimenomaan johtuu muka siitä työttömyydestä, tai niistä paskaduuneista.

Eli ei oo kaikki murot kulhossa.

No, mitä nyt olen naisten kanssa elämääni viettänyt, niin aika monilla haluttomuuteen vaikuttavat juuri ne asiat, joita keskimääräinen mies ei syiksi uskoisi: tiskit, ensi viikon menot, työt jne.

Miksi on niin vaikeaa uskoa, etteikö työttömyys veisi haluja. Jos asia on muuttunut todella painostavaksi, niin eiköhän se halut vie.

Kiitos ymmärryksestä Maret ja Suhteess36.

Vielä kun niitä neuvoja saisi joltain.

 

[aköjaw]

Vielä kun niitä neuvoja saisi joltain.

Kukapa tuohon mitään osaisi neuvoa? Jos et pysty haluamaan ennen kuin saat oman alasi töitä, etkä saa niitä yrityksestä huolimatta, niin ei kai tuohon auta kuin aika?

 

[mezmerize]

Kyllä paras neuvo tuli jo Kokomustalta. Miksi oman alan työ on sinulle niin mahdottoman tärkeä minäkuvan ja itsetunnon kannalta, ettet pysty olemaan stressaamatta ja murtumatta henkisesti, kun työtä ei olekaan? Ei tämä ole kettuilua vaan ihan aidosta huolesta kumpuava kysymys. Ratkaisu on oman pääsi sisällä, ei nettipalstoilla eikä edes työpaikalla.

 

[juupasenjuu.]

-> Psykiatrin juttusille, jos asiat on niin huonolla mallilla, että työttömyys ja paskaduunit aiheuttaa haluttomuutta, ja ties mitä muuta.

Kyse on ihan omasta asennoitumisesta. Aina ei saa mitä haluaa, suomessa on tuhansia työttömiä, jotka siitä huolimatta elää elämäänsä ja nauttivat pienistäkin asioista, sekä omasta parisuhteestaan.

Aika pinnalliselta kyllä kuulostaa tuollainen touhu.

 

[Lohdutukseksi]

Vei duunin puute kaikilta halut,
kuivasi piparin, lerpautti kalut...

 

[Onnetonna]

Voi apua. Mitä sillä on väliä, että työ on minulle tärkeämpää kuin monelle muulle? Ilmeisesti se ainakin tekee minusta huonomman ihmisen, kun kommenttejanne lukee.

Kiitos kovasti kannustuksesta teille muutamalle.