TYÖT ALKAA!

Hei,

Huomenna se sitten alkaa uusi jakso elämässä.Kotiäitiyden jälkeen alkaa työt vakituisesti.Tosin olen onneksi pitemmän aikaa tehnyt jo viikonloppuja silloin tällöin kun äitini kanssa pyöritetään kaksin ruokakahvilaa.
Mutta silti..pelottaa,jännittää...ja kaikkea siltä väliltä miten kaikki alkaa sujumaan.Kauhistuttaa miten tyttö 1.7v ottaa sen että äiti ei enää olekkaan kokopäiväisesti kotona,kuinka paljon protestoi jne..Tietenkin minulla on NYT JO myös huono omatunto kun en ´kauempaa´ollut kotona mutta se vaan ei nyt ole mahdollista monestakin eri syystä
:ashamed: .
Jännittää myös että miten meiän pieni ekaluokkalainen täältä lähtee yksin vaikka onkin reipas ja omatoiminen.
Jännittää myös että miten jaksan herätä 4.30 töihin...
Tämän aiheen tarkoitus ei nyt ollut oikein mikään,mulla taitaa olla mahdottoman kova kriisi tästä kaikesta mutta eikös se niin mene että asioilla on tapana järjestyä =) .
Hoitoon menemistä ei sentään vielä tarvi tytön kohdalla jännittää,mummu kun pitää tammikuun alkuun asti jolloin sitten siirtyy pph:lle.
Olis kiva kuulla että onko kellään muulla ottanut näin ´koville´tää kaikki :wave: vai olenko ainut..

 

Mä olen menossa vuoden viahteen jälkeen takaisin opiskelujen pariin, ja huono omatunto vaivaa täälläkin... :wave: :ashamed: Mun on pakko mennä kouluun (jos nyt en mene jatkamaan niin opiskeluaika menee umpeen ja 1,5v opinnot menee hukkaan) ja tyttö on vasta 1,5v (silloin tosin sit jo vähän vanhempi.. )

Uskon, että tyttö sopeutuu hyvin hoitoon (menee yksityiselle pph:lle) ja mulle on kovempi paikka siirtyä pois kotiäitiydestä. Mutta vaikka en olisi opiskeluja jatkanutkaan nyt, niin kuitenkin tytön pitäisi jo päästä muiden lasten seuraan.. Joten nyt toisaalta on hyväkin paikka palata opiskelemaan...

Olen myös kesää ehtinyt jo "surra" (tämä ei tarkoita, ettenkö haluaisi töihin!): Koulun loma-aikana on pakko mennä kesätöihin, koska tukia ei silloin saa. Miehellä on ensi kesänä onneksi jo täysi loma, mutta mun on pakko olla töissä että saisin edes vähän tienattua, kun ei yhdellä palkalla välttämättä pärjätä...

Mutta onneksi asioilla on tapana järjestyä, ja eiköhän me äidit enemmän murhetuta sitä työelämään paluuta kuin lapset.

 

Sanotaan vaikka näin että ihana huomata että jollain muullakin ottaa koville kotiäitiyden jättäminen.Minä kyllä myös olen innokas töihin palaamaan,siitä ei ole kiinni ja äitini kun on työnantaja,hänen kanssaan pystyy sopimaan eri päivist jne..mutta SILTI!..Ei voi mitään kun luonne on tämä että stressaa etukäteen kaikkea.Tuntuu että koko syksy on mennyt hukkaan kun oon töihin paluuta jännittänyt :kieh: .
Enempi kai jännitän miten mummu jaksaa super vilkkaan tyttömme kanssa..sitä en jännitä kun menee naapuriin pph:lle.Ollaan nyt jo niin hyvin tutustuttu paikkaan ja on tuttu täti ja varmasti tyttö tykkää kun on muita lapsia seurana.Täällä maalla kun asutaan niin kontaktit muihin lapsiin on ollut olemattomat..
Hyvää talven jatkoa kaikille ja kommentteja otetaan vastaan muiltakin :wave:

 

Täällä yksi samoja tuntemuksia omaava äiti ilmoittautuu!
Olen aloittamassa työt ensi vuoden alussa, loppiaisen jälkeen. Poikani täyttää tämän kuun lopussa 2 v ja on siis noin 2 v 1 kk kun aloittaa hoidon ja minä työt. En edes uskalla ajatella töiden alkamista sillä alan potemaan huonoa omatuntoa päätöksestäni palata töihin jo nyt! Enkä halua pilata loppuaikaa kotona murehtimalla töihinlähtöä...yritän nauttia täysin rinnoin tästä lopusta kotiäitiysajasta. Olen viihtynyt todella hyvin kotona eikä rahallisestikaan olisi ollut välttämätöntä palata vielä töihin, mutta jotenkin se vaan meni näin...

Ajattelin, että aina vaikeammaksi töihinlähtö käy, mitä pidemmälle sitä pitkittää. Vuoden päästä ei varmastikaan olisi sen helpompaa palata töihin ja siks toisekseen 3 vuotias saattaisi sopeutua hoitoon huonommin kuin 2 vuotias. Poikamme on sosiaalinen eikä vierasta ketään, ottaa uudet tilanteet hyvin vastaan, joten hänen kannaltaan ei varmasti tule sen kummemmin ongelmia olemaan hoitoonmenossa.

Tokihan aluksi voi olla hankalaa se kun joutuukin jäämään ilman äitiä jonnekin, mutta varmasti sopeutuu. Poika myös selvästi kaipaa lapsia seurakseen. Käymme kyllä kerran viikossa perhekerhossa ja tapaamme tuttujen lapsia, mutta ehkä kuitenkin harvakseltaan, sillä poika melkein joka päivä sanoo: "soittaa tytölle", "tyttö kylään" jne. tarkoittaen lapsikavereitaan!

Yksi pointti töihinpaluussani on se, että haaveilen pikkukakkosesta ja ajattelin, että senkin vuoksi olisi vaihtelua käydä välillä töissä, katsomassa aikuisten maailmaa. Jaksaa sitten paremmin taas jäädä kotiin, jos Luoja suo! En aio olla työelämässä kovin pitkään, sillä pikkukakkonen on haaveissa suhteellisen pian- ehkä jo ensi vuoden loppuun...!

Eiköhän suurin osa äideistä tunne samalla lailla kuin me- toki on niitäkin joille kotielämä ei sovi ja haluavat töihin automaattisesti heti äitiysloman päätyttyä, mutta herää kysymys miksi haluta lapsia, jollei ole valmis luopumaan hetkeksi omasta elämästään ja viettää aikaa kotona?!