Työnantaja haluaisi siirtää minut 2x vko toiselle toimipisteelle.

Henkilöstöpäällikkö kävi äsken kysymässä, mitä mieltä olisin, jos tekisin ensi syksynä oman työni ohessa tuurausta toisessa toimipisteessämme 70km päässä.
Auton saisin työn puolesta millä kulkisin sinne, mutta en saisi varsinaista autoetua.

Olen myös aihemmin käynyt muutaman kerran vuodessa tekemässä tuurauksia siellä,mutta nyt olisi kyse viikottaisesta tuurauksesta, eli keikkoja toiselle paikkakunnalle tulisi noin 8 kuukaudessa.

Sanoin miettiväni asiaa, ja vihjaisin että joku korvaus tästä ylimääräisestä siirtämisestä olisi mielessäni.

Mikä teidän mielestänne olisi sopiva korvaus kuukaudessa tämmöisestä hyppyyttämisestä? Palkkani on nyt noin 1880 euroa. Olisiko pyöristys 2000euroon , eli 120e korotus mielestänne kohtuullinen korvaus?

Työmatkani on tällä hetkellä 10 min pyöräillen, joten tuosta tulee kuitenkin tunti suuntaansa, eli 2 h päivässä autossa istumista.
 

Yhteistyössä