työkaverinilta sain viestin jossa luki " anna mun olla rauhassa älä ota yhteyttä sairaslomani aikana"

  • Viestiketjun aloittaja "ahaa"
  • Ensimmäinen viesti
ts valtuutettu
No voi masentunut olla työssä, ei siinä mitään. Ja työuupunut pois, mutta kriteerien mukaan uupumus ei ole sairaus. Siksi käytetään muita diagnoseja sen tilalla. Tyhmää, mutta totta.
 
"Terhi"
Yrittäjän arkea: Mulle saa soitella/tekstailla mihin aikaan vaan mähän olen itse työni valinnut. Tekstarihan ei ole virallinen tapa ilmoittaa sairauslomasta, varsinkaan 30 min ennen työvuoron alkua.

Niin ja naapurin baariin näemmä voi mennä sairasloman aikana. Tämän olen itse nähnyt ja mulle ollaan terassilta iloisesti moikkailtu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja häh;24703327:
Juuri näin.
Työpaikalla ei voi sattua mitään sellaista, joka velvoittaisi saikkulaista vastaamaan työasioita koskeviin viesteihin tai puheluihin. Ja todennäköisesti ap on s.todistuksenkin jo saanut, koska tietää lääkärin sen määränneen!
Kyllä se nyt vaan on niin, että joissakin tyoasioissa voi vain yksi henkilö tietää jotkut tietyt jutut.
Kyllä mun miehellekin on soitettu työasioista joskus kun sen jalka oli murtunut.
Ja jopa silloin, kun hän oli sairaalassa. Eikä hän tosiaankaan pitänyt sitä pahana, että siitä projektista soitettiin ja kysyttiin.

Työtehtäviä on erilaisia.
 
[QUOTE="Terhi";24705270].

Niin ja naapurin baariin näemmä voi mennä sairasloman aikana. Tämän olen itse nähnyt ja mulle ollaan terassilta iloisesti moikkailtu.[/QUOTE]

Tunnustan.
Olen ollut baarissa kun olin sairaslomalla. Mulla oli kuuden viikon sairasloma, koska käsi oli poikki ja siinä oli kipsi. Tosin olin viisi viikkoa siitä kuudesta viikosta töissä.
 
[QUOTE="Terhi";24705270]Yrittäjän arkea: Mulle saa soitella/tekstailla mihin aikaan vaan mähän olen itse työni valinnut. Tekstarihan ei ole virallinen tapa ilmoittaa sairauslomasta, varsinkaan 30 min ennen työvuoron alkua.

Niin ja naapurin baariin näemmä voi mennä sairasloman aikana. Tämän olen itse nähnyt ja mulle ollaan terassilta iloisesti moikkailtu.[/QUOTE]

No tuosta baarijutusta sen verran, että jos teet fyysistä työtä, jossa tarvitset molempia käsiä, tuskin voit mennä töihin jos sinulla on toinen käsi kipsissä. Mutta estääkö kipsi kädessä terassilla istumista ja oluen juomista?
 
"yks vaan"
Työnantaja ei ole velvollinen maksamaan palkkaa, jos sairasloma on itseaiheutettu esim. loukkaannut tappelussa, jonka olet itse aloittanut.
Vaikka vammat eivät olisikaan "omaa syytä", ei työnantajan tarvitse maksaa palkkaa sairausloma-ajalta. Ystäväni loukkaantui vakavasti yleisötapahtumassa, kun hänet tönäistiin väenpaljoudessa maahan. Syyllistä ei koskaan saatu selville, mutta ystäväni ei saanut sairausloman ajalta palkkaa, koska tuon syyllisen olisi pitänyt maksaa korvauksia.

Mulle tulee mieleen moniakin sellaisia sairauksia, jolloin on oltava vuodelevossa mahdollisimman rauhassa, mutta sairaalassa ei tarvitse olla, esim. erilaiset sydänoireet.
 
ffff
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme;24705283:
Kyllä se nyt vaan on niin, että joissakin tyoasioissa voi vain yksi henkilö tietää jotkut tietyt jutut.
Kyllä mun miehellekin on soitettu työasioista joskus kun sen jalka oli murtunut.
Ja jopa silloin, kun hän oli sairaalassa. Eikä hän tosiaankaan pitänyt sitä pahana, että siitä projektista soitettiin ja kysyttiin.

Työtehtäviä on erilaisia.

Olin minäkin kuusi viikkoa sairaslomalla ja mielelläni neuvoin tuuraajaani. Muita vaihtoehtoja olisi ollut että työt tekemättä ja minulla edessä kun palaan tai väärin tehtynä ja minulla edessä kun palaan.

Ja erittäin arvostettu työntekijä olen yrityksessä.
 
"vieras"
Olin minäkin kuusi viikkoa sairaslomalla ja mielelläni neuvoin tuuraajaani. Muita vaihtoehtoja olisi ollut että työt tekemättä ja minulla edessä kun palaan tai väärin tehtynä ja minulla edessä kun palaan.

Ja erittäin arvostettu työntekijä olen yrityksessä.
Entä jos törmäät hirveen ja kuolet? Meneekö firma nurin koska sun työt tehdään "väärin"?
Ei mene - kukaan ei ole korvaamaton. Itse asiassa KANNATTAA järjestää asia niin, että joku muukin osaa omat hommat. Tulee aika paljon joustavuutta esim lomien pitämiseen.
 
[QUOTE="vieras";24703587]Mistä helvetistä tiedät tuonkin? Syy kuuluu vain pomolle eikä pomo saa sitä kertoa eteen päin. Lisäksi sellainen juttu että luuletko tosiaan että sairaslomaan kirjoitetaan loppuun palaminen? Ei todellakaan kirjoiteta ja tästä on omakohtainen kokemus.[/QUOTE]

Syy ei kuulu edes pomolle, niin se vaan menee.
 
  • Tykkää
Reactions: TrueBlood
"pomo"
Taitaa monella täällä olla aika hirveä työpaikka tai ainakin ongelmia oman viihtymisen kanssa. Kyllä jos työnantajan edustaja soittaa sairausloman aikana, on hyvän tavan ja työnantajan lojaalitettivelvollisuuden mukaista vastata puhelimeen. Ei siitä potkuja tule, jos ei vastaa, mutta kyllä sillä työnantajallakin on intressi tietää esim.:
-milloin arviolta työntekijä aikoo tulla takaisin töihin tai
-voiko työntekijän papereita käydä lukemassa tai vähintään missä ne ovat.
-Lisäksi sähköpostin osalta se on työnantajan velvollisuus yrittää tavoittaa työntekijää ennen kuin (hyvin tiukkojen muiden edellytysten nojalla) voi mennä työntekijän sähköpostia tonkimaan.

Mitä jos vain vastaisitte puhelimeen. Jos se puhelu menee työnteoksi eli joudut käytännössä tekemään työsi puhelimessa, asia on erikseen, mutta kyllä näitä asioita voi hyvässä hengessäkin hoitaa ja ilman turhaa vouhotusta.
 
eikös uutisissa ollut jokunen vk takaperin, ettei esim tietyssä työssä oksennustauti ole peruste sairaslomalle? Sairasloma on VAIN lääkärin SUOSITUS joka ei velvoita työnantajaa maksamaan palkkaa. Lisäksi työnantaja voi vaatia, että työntekijä tekee työtä mihin kykenee saikun aikana... ;)
Mä oisin halunnut leikkauksen jälkeen takas duuniin viikko ennen saikun loppumista. Pomo sanoi, että saikun aikana ei ole mitään asiaa töihin, oli saikku mistä syystä tahansa. Jos sattuu työtapaturma, niin vakuutukset ei korvaa yhtikäs mitään!
Kilttinä tyttönä kärsin siinä sit huonosta omatunnosta, kun puhtia olis ollut. Pomo vaan totes, että ei sitä muutenkaan saikulla/kipeenä töihin tullessaan mitään palkintoa saa, joten turha murehtia asiaa sen enempää. Ja tää pomo on kyseisen firman omistaja, joten pointsit hänelle ajattelutavastaan. Ei ne kaikki duunipaikat mitään kauheita paikkoja ole <3
 
  • Tykkää
Reactions: NipaNeutroni
peesi
Oletko siis työkaveri vai esimies? On ihan perusteltua laittaa tuollainen viesti, jos sairaslomalaiselle jatkuvasti soitellaan tai laitetaan viestiä, eikä anneta rauhassa levätä. Jos olet esimies, niin pidän jo kyyseenalaisena aiheesta tänne kirjoittelua, kertoo sinusta enemmän kuin työntekijöistä.
peesi. Antaa todella röyhkeän ja törkeän kuvan. Mikä ap luulet olevasi? Joku ylijumala joka saa tehdä mit vaan kun on pomo.
 
no huh
[QUOTE="ahaa";24703562]ei ole kyse siivousalasta ollenkaan... ihan sama mistä alasta on kyse, ei ole oikeus väärinkäytökseen. Ja kyse ei ole "loppuunpalamisesta" vaan ihan muusta[/QUOTE]

Sinä olet ilkeä ihminen. Jätä hyvä ihminen se sairaslomalainen rauhaan, hän on toiveensa sinulle selkeästi esittänyt. Perkelem, kun on ilkeitä ihmisiä.

Aivan sama mitkä ovat kenenkin oikeuksia, mutta toisten toiveita kuunnellaan. JÄTÄ HÄNET RAUHAAN. Muu on väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa.
 
  • Tykkää
Reactions: rops
peesi
[QUOTE="vieras";24703743]Ei jumalauta. Jos saat tuollaisen tekstiviestin, niin kyllä sun silloin pitäis jo tajuta hävetä!Mutta ei, sä tuut palstalle vielä vinkumaan. Ei tuollaista tekstaria laiteta, ellei oikeasti ole jo täysin ahdistunut tyhjänpäiväisestä pommituksesta -ja sä vaan haluaisit jatkaa? Mikä pipipää ahdistelija sä ap olet?![/QUOTE]

peesi
 
pomo minäkin
Usein muuten on ihan käytäntö, että pomo soittaa sairaslomalaiselle ja vieläpä useampaan kertaan. Meillä ainakin ihan firman kirjattu käytäntö.

Tällä ei tietenkään ole tarkoitus "häiritä" tervehtymistä, vaan edistää paranemista ja helpottaa töihinpalaamista. Puheluissa työntekijällä on mahdollisuus kuulla työpaikan asioista ja arvioida pomon kanssa työkykyään.

Jos alaisesi on tuollaisen viestin lähettänyt, kertoo se aika paljon teideän esimies/alais- suhteesta. Meillä s-lomalaiset ovat kokeneet yhteydenpidon positiivisena asiana.
 
Kyllä työnanatajassa on jotain perustavaa laatua vialla, jos henkilö ei voi olla sairaslomalla rauhassa, vaan kokee, että joutuu erikseen pyytämään, että jätetään rauhaan.
 
Viimeksi muokattu:
hoitsu vain
[QUOTE="Terhi";24705270]Yrittäjän arkea: Mulle saa soitella/tekstailla mihin aikaan vaan mähän olen itse työni valinnut. Tekstarihan ei ole virallinen tapa ilmoittaa sairauslomasta, varsinkaan 30 min ennen työvuoron alkua.

Niin ja naapurin baariin näemmä voi mennä sairasloman aikana. Tämän olen itse nähnyt ja mulle ollaan terassilta iloisesti moikkailtu.[/QUOTE]

Miksi yleisille paikoille, kuten baariin, olisi kiellettyä mennä sairauslomalla? Monella alalla se olisi hämmentävää, mutta kiellettyä tai väärin se ei ole. Jos on vaikkapa burn outin tai masennuksen takia saikulla, on lääkärin kehotus usein jopa että käy ulkona ja tapaa ihmisiä. Olisi sairauden takia jopa huono asia pysyä vain kotona.

Samoin jos esim jalka poikki ja paketissa, niin ulkoilu ja pienet kävelylenkit toipumisvaiheessa ovat toivottavia.

Itse on vain hoitsu, mutta usein näen kun lääkäri määrää pitkän saikun ja kehottaa potilasta ulkoilemaan ja tapaamaan ihmisiä.
 
pomo myös
Alkuperäinen kirjoittaja pomo minäkin;24705903:
Usein muuten on ihan käytäntö, että pomo soittaa sairaslomalaiselle ja vieläpä useampaan kertaan. Meillä ainakin ihan firman kirjattu käytäntö.

Tällä ei tietenkään ole tarkoitus "häiritä" tervehtymistä, vaan edistää paranemista ja helpottaa töihinpalaamista. Puheluissa työntekijällä on mahdollisuus kuulla työpaikan asioista ja arvioida pomon kanssa työkykyään.

Jos alaisesi on tuollaisen viestin lähettänyt, kertoo se aika paljon teideän esimies/alais- suhteesta. Meillä s-lomalaiset ovat kokeneet yhteydenpidon positiivisena asiana.
No tiedän "käytäntö" on aika lain vastainen.

Jos joku alainen ottaisi yhteyttä liittoon tai sanoisi, ettei häneen saa ottaa yhteyttä saikulla, hän on vahvoilla.

Kannattaisi lukea lakia ennen kuin keksii tällaisia "käytäntöjä".
 
"Juu"
Tuota soittelua on ainakin julkisella puolella, jos kyseessä on useiden kuukausien sairauslomalainen. En kyllä tiedä miten usein sitä harrastetaan, tuskin viikottain, luulen että lähinnä kerran kuussa, jos kyse on sen asian tarkistamisesta, että milloin pitkään poissa ollut kykenee tulemaan töihin.
 
^vierailija^
Minusta se kuulostaa paljon fiksummalta soittaa sille sairaalle kysymään esim. jostain tietystä paperista, kuin että alkaa kääntämään hänen toimistopöytäänsä ja hyllyjä ylösalasin... Helpottaa varmasti kaikkien työtaakkaa, eikä pitäisi olla sairaallekaan mitenkään kamalan rasittavaa.

Kai se riippuu ihan siitä miksi joku soittelee perään, mutta minusta se on ainakin ihan ok jos minulle soitettaisiin vaikka olisinkin saitsulla.
 

Yhteistyössä