Tylsää seuraa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yritän tehdä kaikkeni
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

Yritän tehdä kaikkeni

Vieras
''Haluaisin olla se, jonka kanssa myös iloita masennuksen keskellä,
Haluaisin olla se, jonka kanssa on mukavaa viettää aikaa, eikä se olisi pakonomaista
ja tylsää, Haluaisin todella...''


Olen masentunut, sillä tuntuu että poikaystäväni kanssa ei oikein juttu kulje tällä hetkellä.
On ollut myös aikoja, että olemme nauttineet toistemme seurasta, ettei se päättyisi aina minun itkemiseen. Yritän kokoajan olla se ihminen, jonka kanssa nauttisi olostaan, eikä tarvitsisi
ahdistua kun olen välillä allapäin. Toivoisin, että poikaystäväni yllättäisi ja keksisi jotain
kivaa tekemistä. Tuntuu että häneltä usko kohta loppuu, ajattelee että minulla on kaikki huonosti. Ei se niin ole. Rakastan häntä valtavasti, mutta tuntuu että alakuloisuuteni on tappamassa meidän hyvän suhteen. Olemme kyllä jutelleet asiasta ja hänen kanssaan on helppo jutella. Mutta muuten normiarjessa juttu ei tahdo luistaa. Emme asu yhdessä, mutta näemme aika usein.
Tuntuu vain todella ahdistavalta, kun en tiedä miten päin olisin että kelpaisin hänelle. Osaisin nauraa hänen kanssaan enemmän, osaisin rentoutua.

Ja ymmärrän, jos hän minusta haluaa eroon. En tiedä mitä olisin ilman häntä. Olen muuten aika yksinäinen, hyljätty ennenkin. Miten voisin saada taas sen liekin palamaan, että voisimme nauttia toistemme seurasta täysillä ja nähdä joskus enemmänkin? Help me :/
 
Olen joskus ollut seurustelusuhteessa, jossa viihdyttämisvelvollisuus tuntui olevan vain minun harteillani. Kyllä tasavertoisessa suhteessa molempien pitäisi koettaa viihdyttää toista 50/50. On raskasta jos joutuu koko ajan miettimään, että miten minä nyt olen iloinen, hauska ja keksin jutunjuurta, jos toinen on aina vain vastaanottava puoli.
 
En vaadi liikoja, en ole koskaan vaatinut. Minulle vain riittäisi, että nauttisimme toistemme seurasta ja vietetään mukavaa aikaa keskenään. Tuntuu välillä, että se on vain minun tahtomukseni. Kyllä poikaystäväni laittaa viestiä päivittäin ja kyselee miten päiväni on mennyt jne. Mutta en tiedä. Jokin nyt puuttuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yritän tehdä kaikkeni;11351800:
En vaadi liikoja, en ole koskaan vaatinut. Minulle vain riittäisi, että nauttisimme toistemme seurasta ja vietetään mukavaa aikaa keskenään. Tuntuu välillä, että se on vain minun tahtomukseni. Kyllä poikaystäväni laittaa viestiä päivittäin ja kyselee miten päiväni on mennyt jne. Mutta en tiedä. Jokin nyt puuttuu.

Mitä sinä teet yhteisen hyvän eteen muuta kuin tahdot, että poikaystäväsi tekisi? Ei suhteessa olla siksi, että toinen tekisi onnelliseksi. Se on jokaisen omalla vastuulla, jonka jälkeen viihdytään yhdessä. Muuten kyseessä on jonkinmoinen terapia- tai hyötysuhde.
 
Miten pitkään olette olleet yhdessä? Jotenkin vaan tuntuu, että kun löytää itselleen sopivan kumppanin niin tällaiset "miten pitäisi olla" ja "mitä pitäisi sanoa" jutut eivät ole ongelma. Alussa nyt on normaalia jännittää ja skarpata vähän enemmän, mutta kyllähän pidemmän päälle suhteessa pitäisi olla hyvä olo. Sellainen olo, että voi olla oma itsensä toisen kanssa. Ei tarvitse jutella jos ei jaksa. Eikä varsinkaan tarvitse viihdyttää toista.
 

Similar threads

M
Viestiä
1
Luettu
364
V
T
Viestiä
3
Luettu
553
T
M
Viestiä
23
Luettu
3K
Perhe-elämä
usko itseäsi
U

Yhteistyössä