Tyhjä olo

Pitääkö minun juosta lujaa perässä, kun nuori menee nurkan taakse kavereiden kanssa tupakalle, tai pitääkö minun seurata 16v mukana kun hän on kavereidensa luona kylässä, miten on, tätäkö on voimakas puuttuminen?

No ei, etkä todennäköisesti 16-kesäistä enää kiinni saisikaan, hö höh höö. Mutta siinä vaiheessa 'ohjaamisen' aloittaminen on armottoman myöhässä, työ onkin tehtävä jo ennen tuo 16. syntymäpäivää...

Siihen mennessä pitäisi olla lapselle selvää, miten vaarallinen tapa tupakointi on ja tieto siitä, että yhä useammat aikuiset pyrkivät moisesta iljettävästä tavasta eroon. Samoin itsetunnon ja kritiikinsietokyvyn pitäisi olla jo niin kehittynyttä että kavereiden aiheuttama sosiaalinen paine ei pistä aloittamaan ällöttävää tapaa vain joukkoon kuulumisen takia.

Eikä tarvitse kavereillekaan seurata perässä, jos kaikki 'ohjaaminen' on sujunut toivotulla tavalla, ei lapsen kavereistakaan tarvitse olla huolissaan, heidän arvonsa ja perhesuhteensa luultavasti läpäisisivät sinun seulasi.

 

Olen huomannut että ne kaikkitietävät ihmiset ovat yleensä niitä kapeakatseisia jotka näkevät asiat vain miten ne ovat omalle kohdalle sattuneet.

Olen huomannut, että ne vastuunsa välttelijät ja jälkikäteen selittelijät ovat yleensä niitä, jotka näkevät muut vain kaikkitietävinä ihmisinä.

 

Toki lasten ongelmakäyttäytyminen on usein seurausta vanhempien tekemisistä tai tekemättäjättämisistä, tosin ei aina suinkaan esim. mielisairauksien puhkeamista ei ulkopuolinen voi estää.

Minä itse vanhempana olen kokenut, että nuorelle vanhemmalle asetetaan aika kova taakka. Minulla vanhemmat asuvat kaukana ja ovat yhä mukana työelämässä. Ystäväpiirillä on omia lapsia. Minulla ei ole tukiverkkoja, josta saisin apua silloin, jos olen väsynyt. Yhteiskunnalta tukea ei tule ennenkuin vasta sitten, kun on jo todellinen kriisitilanne käsillä. Tiedän esimerkiksi sen, että lapsille ei ole hyväksi katsoa liikaa videoita, mutta jos se on päivässä ainoa hetki kun saa hengähtää, niin toki minäkin (huonolla omallatunnolla) teen niin. Nyt joku varmasti sanoo, että mitäs menin hankkimaan lapsia, jos en niitä jaksa hoitaa. Kyllä minä jaksoin ihan kohtuullisesti hoitaa lapsiani niin kauan, kunnes mieheni rakastui nuorempaan lapsettomaan naiseen ja jätti minut pärjäämään yksin lasten kanssa. Pienipalkkaisena naisena en pärjää tuloilla niin hyvin, että siitä riittäisi rahaa ulkopuolisen hoitajan palkkaamiseksi.

Lasten isä osti isommalle lapselle pleikkapelin. Esikoinen katseli aluksi muumeja, sitten pokemoneja ja muita sellaisia ja nyt pelaa pleikkaa. Seuraavaksi sitten varmaan surffailee netissä.

Minä en juo, en polta ja yritän olla hyvä äiti lapsilleni. Tarkoittaako tämä sitä, että minunkin lapsista tulee tätä menoa nettinörttejä, joita ei muu elämä kiinnosta. Kyllä tämä elämä nykyään on hankalaa, kun pitäisi ehtiä tekemään kaikkea eikä aika riitä.

Minä sain pelikoneen jo 70/80 -luvun vaihteessa enkä ole vieläkään tappanut ketään??? Katsoin myös videoita aika paljon. Kaiken tämän lisäksi koin olevani äitini rakastama. Isäni oli alkoholisti, joka ei osallistunut mihinkään. En missään vaiheessa ymmärtänyt, jo silloin, käytyä keskutelua tietokoneiden tai videoiden haitallisuudesta. Ajattelin aina että kai ne ongelmat tulevat niille, joiden vanhemmat eivät ole paikalla. Minulla äiti oli aina siellä. Ja olen huomannut oman kasvuni ja itsenäistymiseni varrella hyvin erilaisia suhtautumisia lapsiin. Esimerkiksi, joissakin perheissä lapsen pitää muuttaa pois hyvin varhain, viimeistään kun täyttää 18 vuotta.

Aion huolehtia pojastani niin pitkään kun hän sitä tarvitsee, mutta toki kannustan ja tuen jos/kun hänellä on omia toiveita.

 

Toki lasten ongelmakäyttäytyminen on usein seurausta vanhempien tekemisistä tai tekemättäjättämisistä, tosin ei aina suinkaan esim. mielisairauksien puhkeamista ei ulkopuolinen voi estää.

Minä itse vanhempana olen kokenut, että nuorelle vanhemmalle asetetaan aika kova taakka. Minulla vanhemmat asuvat kaukana ja ovat yhä mukana työelämässä. Ystäväpiirillä on omia lapsia. Minulla ei ole tukiverkkoja, josta saisin apua silloin, jos olen väsynyt. Yhteiskunnalta tukea ei tule ennenkuin vasta sitten, kun on jo todellinen kriisitilanne käsillä. Tiedän esimerkiksi sen, että lapsille ei ole hyväksi katsoa liikaa videoita, mutta jos se on päivässä ainoa hetki kun saa hengähtää, niin toki minäkin (huonolla omallatunnolla) teen niin. Nyt joku varmasti sanoo, että mitäs menin hankkimaan lapsia, jos en niitä jaksa hoitaa. Kyllä minä jaksoin ihan kohtuullisesti hoitaa lapsiani niin kauan, kunnes mieheni rakastui nuorempaan lapsettomaan naiseen ja jätti minut pärjäämään yksin lasten kanssa. Pienipalkkaisena naisena en pärjää tuloilla niin hyvin, että siitä riittäisi rahaa ulkopuolisen hoitajan palkkaamiseksi.

Lasten isä osti isommalle lapselle pleikkapelin. Esikoinen katseli aluksi muumeja, sitten pokemoneja ja muita sellaisia ja nyt pelaa pleikkaa. Seuraavaksi sitten varmaan surffailee netissä.

Minä en juo, en polta ja yritän olla hyvä äiti lapsilleni. Tarkoittaako tämä sitä, että minunkin lapsista tulee tätä menoa nettinörttejä, joita ei muu elämä kiinnosta. Kyllä tämä elämä nykyään on hankalaa, kun pitäisi ehtiä tekemään kaikkea eikä aika riitä.

Minä sain pelikoneen jo 70/80 -luvun vaihteessa enkä ole vieläkään tappanut ketään??? Katsoin myös videoita aika paljon. Kaiken tämän lisäksi koin olevani äitini rakastama. Isäni oli alkoholisti, joka ei osallistunut mihinkään. En missään vaiheessa ymmärtänyt, jo silloin, käytyä keskutelua tietokoneiden tai videoiden haitallisuudesta. Ajattelin aina että kai ne ongelmat tulevat niille, joiden vanhemmat eivät ole paikalla. Minulla äiti oli aina siellä. Ja olen huomannut oman kasvuni ja itsenäistymiseni varrella hyvin erilaisia suhtautumisia lapsiin. Esimerkiksi, joissakin perheissä lapsen pitää muuttaa pois hyvin varhain, viimeistään kun täyttää 18 vuotta.

Aion huolehtia pojastani niin pitkään kun hän sitä tarvitsee, mutta toki kannustan ja tuen jos/kun hänellä on omia toiveita.

Alunperin aloin vastaamaan tähän takkutukan viestiin, mutta kerroinkin näköjään ensiksi itsestäni ja omasta elämästäni. Tässä kuitenkin se mihin vastailen:

Kyllä minä jaksoin ihan kohtuullisesti hoitaa lapsiani niin kauan, kunnes mieheni rakastui nuorempaan lapsettomaan naiseen ja jätti minut pärjäämään yksin lasten kanssa. Pienipalkkaisena naisena en pärjää tuloilla niin hyvin, että siitä riittäisi rahaa ulkopuolisen hoitajan palkkaamiseksi.

Mitä VITTUA? Mikä sekopää tuo on? Kuka ei muka voi hoitaa lapsiaan ilman ulkopuolista hoitajaa!

 

Tämä keksustelu alkaa olla heikoilla jäilla. Mikään ei nimittäin ole ihan varmaa ja kantavaa, yhtäkkiä pohja voi pettää ja on tyhjän päällä. On niin paljon erilaisia virtauksia, joihin myös nuoret ajautuvat. Yhtälailla aikuiset saattavat mennä virran mukana ymmärtämättä, mikä juuri siinä tilanteessa olisi paras tapa toimia lasten ja nuorten kanssa. Kaikenlaisia kasvatustrendejä on vaihtelevasti kokeiltu.

Parhaiten oma ajatus on selvinnyt, kun miettii, mitä kasvatuksella tai ohjauksella itse tavoittelee. Perinteinen kasvatusajatushan on sisältänyt myös vanhempien kunnioituksen. Voi olla, ettei se nykyään voi olla kasvatuksen johtoajatus. Jos ei ihmisenä ja vanhenpana aina voi kunnioittaa itseään, miten sitä lapselta ja nuorelta voisi edellyttää. Aikuisen antama esimerkki on kuitenkin tärkein. Miten itse elää ja mitä ajattelee elämästä.

Omat ajatukseni kasvatukseen liittyen ovat sellaiset, että olen pyrkinyt opastamaan lapsia rehellisyyteen ja suojeleman itseään. Tarkoittaa myös ihan konkreettisten vaarojen välttämistä. Kun olen puhunut tupakasta, päihteistä, niin niihin liittyen kertonut haitat, tapaturmat, turhan rahan menon ja turhat rangaistukset, joita tulee myös ajattelemattomuutta tehdyistä rötöksistä. Niitä voi joutua kantamaan mukanaan koko elämän. Esim. rattijuopumuksen vuoksi ei pääse ammattikujettajaksi. Varottelullani pyrin siis ihan pelkkään faktaan.

Omien periaatteiden ja tosiasioiden toistuva selittäminen ei aina ole itsestäkään mukavaa, mutta kertaus on silti opin äiti. Yleensä nuoret näihin "faktajuttuihin" vastaavat: joo, joo, kyllä me tiedetään, älä aina jankkaa! Nuo on noita sinun juttujasi! Vastaan siihen, että toivon, etteivät he ainakaan tietämättään tekisi tyhmyyksiä. Ja koska välitän, en haluaisi tapahtuvan mitään pahaa. Toivottavsti he itse osaisiivat ajatella omilla aivoillaan, varoa ja suojella itseään.

Uhkailu ja vaatimukset eivät luultavasti hyödyttäisi mitään. Mutta joskus pyynnön ja kehoituksen jälkeen on myös käskettävä. Parhaiten käskykin tehoaa, kun menee itse vierelle näyttämään ja tekemään. Silti eron myötä kaikkia ongelmia ei ole voinut välttää. Lapsilla ja nuorilla in enemmän malleja. Lähellä on aikuisia, joilla on erilaiset elämänarvot ja erilainen tapa ajatella ja toimia. Nuoret joutuvat aikamoiseen ristiriitaan, kun vaihtoehtoja oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahastakin on paljon.

 

Minua kunnioitetaan, minun ei tarvitse vaatia kunnioitusta. "rakastavan ihmisen ohjeita noudatetaan".
Voisin minä tietysti vaatiakin, että minua kunnioitetaan ja vaatia kaikenlaisia sääntöjä. Mutta minun vaatimukseni menettäisivät hyvin pian arvonsa, jos minun ainoa sanoma olisi vaatimus ja sillä tavalla minä en hyväksyisi muuta kuin toteutettuja vaatimuksia. Silloin minä osoittaisin oman huonon itsetuntoni, koska olisin aina hävinnyt, kun minua vastaan kapinoidaan. oikeastaan minä kyllä kehoitan kapinoimaan ja ajattelemaan omilla aivoilla. Se on kyllä todistettu moneen kertaan, että kyllä lapsi vasta kasvattaa aikuisen ja siitä johtuen lapsettomilla on mustavalkoisia ajatuksia, jotka kyllä rapisevat sitten viimeistään, kun oma lapsi on murrosiässä, ei ennen.

 

siitä johtuen lapsettomilla on mustavalkoisia ajatuksia, jotka kyllä rapisevat sitten viimeistään, kun oma lapsi on murrosiässä, ei ennen.

No eikös tuo ole mustavalkoinen ajatus jos mikä.. Monilla lapsettomilla saattaa olla paljon enemmän kokemusta lja usemmista lapsista, kuin vanhemmalla.

 

No eikös tuo ole mustavalkoinen ajatus jos mikä.. Monilla lapsettomilla saattaa olla paljon enemmän kokemusta lja usemmista lapsista, kuin vanhemmalla.

Ei tarvitse ruveta paskahousuiseksi juopoksi tajutakseen, ettei sellainen elämä tarjoa kaikkia samoja mahdollisuuksia kuin niille, joiden ryppylanka pitää ja alkoholin käyttö pysyy lapasessa. Ei tarvitse myöskään välttämättä tuottaa jälkeläisiä itse, ymmärtääkseen lapsista ihan perusasiat.

Vanhemmat, jotka ovat eksyksissä parisuhteissaan ja omassa elämässään, eivät pysty antamaan lapsilleen sellaista vakautta elinoloihin tai arvoja, jotka auttaisivat lasta selviämään elämän eteen tuomista erilaisista tilanteista, edes niistä arkisista. Vanhemmat näkevät lapsesta ja hänen kehityksestään kapean siivun kerrallaan ja ovat vielä emotionaalisesti sidoksissa lapseen. Tämä jo yksistään hämärtää arvostelukykyä lapsen tekemisistä. Useimmat vielä ihastelevat poikastaan vaaleanpunaisten lasien läpi näkemättä mitään moitittavaa omassa lapsosessaan, mutta kun ne naapurin kakarat...

Monesti lapseton henkilö, eikä tarvitse edes olla kasvatuksen ammattilainen, näkee lapsissa monenlaista pelkästään sillä, että näkee tietyn ikäistä lasta muiden saman ikäisten joukossa. Sekin on jo merkki, joka kannattaa huomioida, jos lapsella ei ole ikätasoistaan seuraa.

Minä en käsitä tätä kummallista 'et voi tietää, jos et ole kokenut'-ideologiaa, kun se on argumenttina täysin kelvoton. Oppimaan kykenevä älykäs ihminen pystyy kyllä ottamaan selvää asioista, ilman että kaikkia asioita tarvitsee kokeilla itse. Ahtaasti ajattelevat eivät usko elleivät itse näe, koe tai kuule...

 

siitä johtuen lapsettomilla on mustavalkoisia ajatuksia, jotka kyllä rapisevat sitten viimeistään, kun oma lapsi on murrosiässä, ei ennen.

No eikös tuo ole mustavalkoinen ajatus jos mikä.. Monilla lapsettomilla saattaa olla paljon enemmän kokemusta lja usemmista lapsista, kuin vanhemmalla.

No, kyllä kai sitten, minun otannassani en ole heihin törmännyt Jollain tavalla sellaisella on vain paras tieto, joka perustuu teoriaan. Ihan sitten käytännössä näitä kauniita ajatuksia ei aina saakaan toimimaan; siksi ymmärrän lapsia ja heidän vanhempiaan ja erityisen paljon kunnioitan vanhempia, jotka ovat 100% onnistuneet "kasvatustyössään"

 

No eikös tuo ole mustavalkoinen ajatus jos mikä.. Monilla lapsettomilla saattaa olla paljon enemmän kokemusta lja usemmista lapsista, kuin vanhemmalla.

Ei tarvitse ruveta paskahousuiseksi juopoksi tajutakseen, ettei sellainen elämä tarjoa kaikkia samoja mahdollisuuksia kuin niille, joiden ryppylanka pitää ja alkoholin käyttö pysyy lapasessa. Ei tarvitse myöskään välttämättä tuottaa jälkeläisiä itse, ymmärtääkseen lapsista ihan perusasiat.

Vanhemmat, jotka ovat eksyksissä parisuhteissaan ja omassa elämässään, eivät pysty antamaan lapsilleen sellaista vakautta elinoloihin tai arvoja, jotka auttaisivat lasta selviämään elämän eteen tuomista erilaisista tilanteista, edes niistä arkisista. Vanhemmat näkevät lapsesta ja hänen kehityksestään kapean siivun kerrallaan ja ovat vielä emotionaalisesti sidoksissa lapseen. Tämä jo yksistään hämärtää arvostelukykyä lapsen tekemisistä. Useimmat vielä ihastelevat poikastaan vaaleanpunaisten lasien läpi näkemättä mitään moitittavaa omassa lapsosessaan, mutta kun ne naapurin kakarat...

Monesti lapseton henkilö, eikä tarvitse edes olla kasvatuksen ammattilainen, näkee lapsissa monenlaista pelkästään sillä, että näkee tietyn ikäistä lasta muiden saman ikäisten joukossa. Sekin on jo merkki, joka kannattaa huomioida, jos lapsella ei ole ikätasoistaan seuraa.

Minä en käsitä tätä kummallista 'et voi tietää, jos et ole kokenut'-ideologiaa, kun se on argumenttina täysin kelvoton. Oppimaan kykenevä älykäs ihminen pystyy kyllä ottamaan selvää asioista, ilman että kaikkia asioita tarvitsee kokeilla itse. Ahtaasti ajattelevat eivät usko elleivät itse näe, koe tai kuule...

Mistähän oppikirjasta tuokin on kopsattu?

 

siitä johtuen lapsettomilla on mustavalkoisia ajatuksia, jotka kyllä rapisevat sitten viimeistään, kun oma lapsi on murrosiässä, ei ennen.

No eikös tuo ole mustavalkoinen ajatus jos mikä.. Monilla lapsettomilla saattaa olla paljon enemmän kokemusta lja usemmista lapsista, kuin vanhemmalla.

No, kyllä kai sitten, minun otannassani en ole heihin törmännyt Jollain tavalla sellaisella on vain paras tieto, joka perustuu teoriaan. Ihan sitten käytännössä näitä kauniita ajatuksia ei aina saakaan toimimaan; siksi ymmärrän lapsia ja heidän vanhempiaan ja erityisen paljon kunnioitan vanhempia, jotka ovat 100% onnistuneet "kasvatustyössään"

Minäkin kunniotain monia vanhempia, ei siitä tässä olekaan kysymys. Minusta lasten lasvattaminen tai ohjaaminen, on tärkeintä mitä maailmassa ylipäätään on. Mutta se, että siihen olisi kykyä vain itse olemalla vanhempi, on mielestäni puppua.

Eli et esimerkiksi veisi lastasi kouluspykologille, jos tämä olisi lapseton? Tai lapsettomille tarhantädeille, tai opettajille?

En muuten mistään ymmärrä, miten olen päätellyt nimimerki n been there, done that, olevan lapseton...?

 

En muuten mistään ymmärrä, miten olen päätellyt nimimerki n been there, done that, olevan lapseton...?

..siis miten o l e t päätellyt ...ei siitä ole ollut mitään puhetta.

 

En muuten mistään ymmärrä, miten olen päätellyt nimimerki n been there, done that, olevan lapseton...?

..siis miten o l e t päätellyt ...ei siitä ole ollut mitään puhetta.

Ei vaadi paljon päättelykykyä sellaisen toteaminen.

 

tämän samaisen keskustelun alkupuolella:

Ei ole fiksua kommentoida arvostelemalla nimimerkkiä, vaan kommentoinnissa olisi pysyttävä vain asiassa. Toivon, että tämä palsta ei tule sellaiseksi, että täällä vain arvostellaan toisiamme, eikä kirjoiteta asiaa.

onkin erilaisen mielipiteen kohdattuaan valmis kääntämään kelkkansa:

..siis miten o l e t päätellyt ...ei siitä ole ollut mitään puhetta.

Ei vaadi paljon päättelykykyä sellaisen toteaminen.

ja lopuksi, kun ei enää muuhun pysty:

Mistähän oppikirjasta tuokin on kopsattu?

Eipä paljoa kannattaisi elvistellä päättelykyvyllään...

Jos olisin kopioinut tekstini, olisin maininnut lähteen; näin kuuluu tehdä, koska tekstejä, kuvia, musiikkia tms. suojaavat tekijänoikeuslait.

 

Koko keskustelun vieminen vanhemmat versus lapsettomat -asteelle on oikeastaan aika naurettavaa yleistystä, joihin ei pitäisi kenenkään sortua. Ei edes elleissä.

Minusta tämä ei ole oikeastaan mikään mielipidekysymys, vaan asia josta on olemassa kylmää faktaa. Huostaanotot ovat lisääntyneet huolestuttavissa määrin viimevuosina, sijaisperheitä ei ole tarpeeksi ja lastenpsykiatrian jonot ovat kasvaneet.

Tämä on selkeä indikaatio siitä, että yhä kasvavalla määrällä vanhempia mopo on hukassa ja kusi sukassa jälkikasvunsa kanssa.

Lapsen tai parin pullauttaminen maailmaan ei valitattavasti oletusarvoisesti tuo mukanaan kykyä selvitytyä niistä haasteista, joita vanhemmuus tarjoaa.

 

Ei sillä ole merkitystä, onko henkilö lapseton vai "lapsellinen". Lasten kanssa arjessa eläminen onnistuu kuitenkin parhaiten, jos ei ole liian ehdoton. Ehdottomuus ei ole kuitenkaan samaa kuin jämäkkyys tai vakaus. Ehdoton näkee monesti vain yhden totuuden tai yhden oikean vaihtoehdon. Kun asia on ehdottamasti vain yhdellä tavoin, niin sitä ei saa, eikä nuorikaan uskalla siinä tilanteessa kyseenalaistaa, mutta nurkan takana kyllä.

Lapsellisena on ollut tottuminen siihen, ettei nuori tekään niin kuin itse vanhemman oikeudella edellyttäisi. Omasta ehdottomuudesta on lasten ja nuorten kanssa joutunut tinkimään. Mutta omien tärkeiden periaatteiden osalta voi silti olla vakaa. Esimerkiksi oma ajatus rehellisyydestä ei sultata sitä, että valehdellaan. Siitä suutun. Olen sanonut, ettei minulle tarvitse valehdella, kertoa puppua. Parempi vaikka olla kertomatta, jos ei siinä tilanteessa pysty puhumaan totta.

Moni aikuinen on kuitenkin työroolissaan lasten ja nuorten kanssa erilainen. Voi paremmin pitää välimatkaa, koska tunteet eivät ole niin vahvat kuin suhteessa omiin lapsiin. Siinä kirjoittaja edellä oli kyllä ihan oikeassa, että omia lapsiaan katselee tunneväritteisesti. Ei sille voi mitään, että toivoo parasta ja on taipuvainen uskomaan parasta. Samalla tavoin lapset ovat tunnesuhteessa vanhempaansa. Jossakin vaiheessa itsenäistymiseen kuuluu vanhemman tunnesuhteesta irrottauminen.

Kasvatustyötä ammatikseen tekevä voi oikeastaan olla neutaalimmassa suhteessa kapinoivaankin nuoreen. Ymmärrystä silti tarvitaan.

 

Taisin sohaista ampiaispesään, on sen verran vapsaista. Ei minunkaan ollut tarkoitus siirtää keskustelua lapsettomuuteen ja siitä johtuviin asioihin, vaan ihmettelen vain tuota ehdottomuutta.
"ihmettelyä", kirjoitat viisaasti.

 

ihmettelen vain tuota ehdottomuutta.
"ihmettelyä", kirjoitat viisaasti.

Siteeratakseni "ihmettelyä"-nimimerkin hienoa kirjoitusta uskaltaisin lukemieni kirjoitusten perusteella väittää btdt:m edustavan kirjoituksissaan enemmän jälkimmäisiä ominaisuuksia, kuin ensimmäistä..

Ehdottomuus ei ole kuitenkaan samaa kuin jämäkkyys tai vakaus.

 

Sinänsä "mehiläinen teheranista" (vapaasti suomennettuna) esitti kyllä hienoja mielipiteitä, sitä en voi mitenkään kiistää, MUTTA teoria on hyvin usein eri kuin käytäntö, varsinkin kun ollaan tekemisissä inhimillisen ihmisen kanssa ja etenkin Murrosiässä.

 

"Eli et esimerkiksi veisi lastasi kouluspykologille, jos tämä olisi lapseton? Tai lapsettomille tarhantädeille, tai opettajille?"

Olin äsken hammashoitajan käsittelyssä ja kuuntelin samalla Radio Aaltoa.
Joku nainen soitti huolestuneena toimittajille. Naistoimittaja Olga on kuulema pahoittanut hänen mielen käyttämällä sanaa tarha päiväkodin asemasta. Hänelle tulee kuulema mieleen karjatarha.

Saivartelu on joskus kivaa, mutta rajansa kaikella. Höpisen Elleissä, mutta onneksi en sentään soittele radio-ohjelmiin. Arvo Karttulasta saa hoitaa sen homman puolestani.

Eilen oli isänpäivä. Miten ihmeessä mies1 ehdit olla "kunnollinen isä", kun roikut koko ajan Elleissä.

Jokelan turma johtui nettiriippuvuudesta. Eilen Salkkareissa Tanja syyllisti itseään Ismon peliriippuvuudesta. Minusta tuntuu, että saippuasarjoista oppii enemmän kuin näistä Ellit-jutuista.

Nyt kahvit on juotu ja lähden töihin. En kaipaa kommentteja välihuomautukseeni.
Mukavaa päivää Elleille. Sain eilen luettua Venuksen syntymä kirja ja on ihana palata 1500-luvun ruttoajoista tähän päivään. Vatsaa väänsi aamulla ja luulen, että se on psykosomaattista. Niin hurjia juttuja tuossa kirjassa on. Toivottavasti Ellit/Lukunurkka-väki pitää näppinsä erossa tuosta kirjasta.

 

Taisin sohaista ampiaispesään, on sen verran vapsaista. Ei minunkaan ollut tarkoitus siirtää keskustelua lapsettomuuteen ja siitä johtuviin asioihin, vaan ihmettelen vain tuota ehdottomuutta.

En puhu lappia, mitä on 'vapsaista'?

Jotkut asiat ovat yksinkertaisesti mustavalkoisia sen kummemmin niitä kyseenalaistamatta. Kukaanhan ei ole ollut eri mieltä siitä, etteikö lapsia tulisi kasvattaa tai 'ohjata', mikäli termi enemmän miellyttää.
Minusta sekin asia on mustavalkoinen, että aikuisen tulee puuttua lapsen käytökseen, mikäli se on haitallista, niin voimakkaasti kuin asian hoitaminen vaatii... Suurin ja tehokkain tapa hoitaa lasten raiteillaan pitäminen on ennaltaehkäiseminen. Jälkikäteen voidaan tehdä enää vain korjaavia toimenpiteitä, etukäteen 'ohjaamalla' voidaan saada ne sisäistetyiksi arvoiksi.

 

Panee kaksi kortsua päällekkäin ja jättää naimatta.

 

Joku nainen soitti huolestuneena toimittajille. Naistoimittaja Olga on kuulema pahoittanut hänen mielen käyttämällä sanaa tarha päiväkodin asemasta. Hänelle tulee kuulema mieleen karjatarha.

En kaipaa kommentteja välihuomautukseeni.

Minusta taas tarha on jotenkin mukavampi ja pehmeämpi sana ja meillä käytetään sitä.. Olgallahan on itselläänkin lapsi, eli ehkä hän ajattelee samoin kuin minä.

Hauskaa päivänjatkoa sinulle, vaikka kielsitkin kommentoimasta

 

Kyllähän kasvataminen ja ohjaaminen ovat aivan eri asioita eivätkä vain eri termejä samasta asiasta. Suomessa on päivähoidossa käytössä valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma joka tehdään jokaiselle päivähoidossa olevalle lapselle vaikka ikää olisi vain 8 kuukautta. Tätä vasua päivitetään ja arvioidaan kahdesti vuodessa jokaisen lapsen kohdalla. Jo silloin lasta sekä kasvatetaan että ohjataan eikä se ole pelkkää perushoitoa ja kuivitusta kuten "been there, done that" olettaa eräässä tekstissään. Kasvatuskumppanuudessa lasta kasvatetaan ja hänen kasvuaan tuetaan yhteisin keinoin ja menetelmin päivähoidon ja vanhempien kanssa yhdessä. Termeillä on väliä, ei niitä kannata heitellä tänne miten sattuu jos ei asioista mitään tiedä. Ohjaaminen on lähinnä ryhmän tai yksilön ohjausta esim. sääntöleikkeihin. Kasvattaminen on myös karaisua.

 

Kyllähän kasvataminen ja ohjaaminen ovat aivan eri asioita eivätkä vain eri termejä samasta asiasta. Suomessa on päivähoidossa käytössä valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma joka tehdään jokaiselle päivähoidossa olevalle lapselle vaikka ikää olisi vain 8 kuukautta. Tätä vasua päivitetään ja arvioidaan kahdesti vuodessa jokaisen lapsen kohdalla. Jo silloin lasta sekä kasvatetaan että ohjataan eikä se ole pelkkää perushoitoa ja kuivitusta kuten "been there, done that" olettaa eräässä tekstissään. Kasvatuskumppanuudessa lasta kasvatetaan ja hänen kasvuaan tuetaan yhteisin keinoin ja menetelmin päivähoidon ja vanhempien kanssa yhdessä. Termeillä on väliä, ei niitä kannata heitellä tänne miten sattuu jos ei asioista mitään tiedä. Ohjaaminen on lähinnä ryhmän tai yksilön ohjausta esim. sääntöleikkeihin. Kasvattaminen on myös karaisua.

Voi ny v... taas. Sinähän et sitä päätä, kuka käyttää mitäkin termiä jälkeläisensä koulimisesta. Ja ei kannata tulla sössöttämään mitään päiväkotien varhaiskasvatussuunnitelmista, silloin kun puhutaan vanhemmuudesta ja vanhempien vastuusta.

Perushoito, josta puhuin, tarkoitti nimenomaan vauvan, imeväisen, perushoitoa, joka on hyvin käytännönläheistä arkihommaa ja sisältää todella paljon mainitsemiani aktiviteetteja, vaipanvaihtoa ja ruokkimista. Siinä on turha vielä munamarakassia vatkailla virikkeeksi, jos poikasella on nälkä tai paskat housussa...

Varhaiskasvatussuunnitelmalla voi pitkälti pyyhkiellä takalistoaan, jos piltti viettääkin hamaan esiopetussuunnitelmaan asti vanhempiensa hellässä hoivassa. Termeillä ei ole siinä kohdassa mitään väliä, eikä niitä sieltä päiväkodin keittiön puolelta kysellä muutenkaan. Kai kuitenkin olet kuullut muistakin hoitomuodoista kuin päiväkoti..?