F
faktaa
Vieras
Kofeiini aiheuttaa pahemman riippuvuuden mitä kannabis.
Tutkijat: Kofeiini limussa koukuttaa teinin
Tuoreen tutkimuksen mukaan virvoitusjuomiin lisätään kofeiinia, koska se koukuttaa teinejä. Tutkimuksessa suurin osa teineistä, jotka joivat sekä kofeiinipitoisia että kofeiinittomia limuja, oppi suosimaan kofeiinia sisältäviä juomia.
"Virvoitusjuomien valmistajat väittävät, että kofeiinia lisätään juomiin maun vuoksi", sanoo tutkimusta johtanut Jennifer Temple New Yorkin osavaltionyliopistosta. "Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan sokkotestissä erota kofeiinipitoista juomaa kofeiinittomasta, joten halusimme tutkia onko siihen muita syitä."
Tutkimuksessa oli mukana 1217 vuotiaita nuoria. He maistelivat itselleen tuntemattomia limuja, joista osa oli kofeiinittomia ja osan kofeiinipitoisuus vaihteli, ja arvioivat mistä pitivät eniten.
Koe järjestettiin useana päivänä, jotta tutkijat saattoivat seurata nuorten mieltymysten kehittymistä. Tulokset osoittivat, että kokeen lopussa suurin osa teineistä suosi juomia, joissa oli eniten kofeiinia, mutta suhtautuivat välinpitämättömästi juomiin, joissa oli vain vähän kofeiinia tai jotka olivat kofeiinittomia.
Tutkijat uskovat, että koukuttava vaikutus perustuu kofeiinin antamaan "lisäpotkuun", jota kofeiinittomista juomista ei saa.
Tutkimus julkistetaan Society for the Study of Ingestive Behavior-järjestön vuosikokouksessa Floridassa.
Tutkijat: Kofeiini limussa koukuttaa teinin - HS.fi - Ulkomaat