Kuten itsekin sanoit, kannattaa ensimmäiset treffit sopia jonnekin julkiselle paikalle. Siellä sitten tutustumisen yhteydessä sovitaan yhteiset pelisäännöt - aika usein kaikkea muuta kuin romanttista ja kiimasta touhua. Mietitään paikka, sovitaan tapaamisaika ja sopiva tapa pitää yhteyttä. Siinä tilanteessa jo kyllä näkee, mikä toinen on miehiään/naisiaan. Ja tietenkin huomaa senkin, onko mitään yhteistä vetoa touhuun. Mielestäni hyvä sääntö on, että jos tekee mieli koskettaa toista, tekee kyllä mieli sitten seksiäkin. Minä olen kutsunut omia salaseksisuhteitani kaveripanoiksi ja se mielestäni kertoo hyvin suhteen luonteen, joka perustuu ystävyydelle, luottamukselle, seksille ja hauskanpidolle. Rakkautta ei näihin suhteisiin paranne sotkea.
Kun aloittaa tämmöisen suhteen, on myös parasta miettiä, miten sen sitten oikeasti pystyy salaamaan esim. aviopuolisoltaan. Mieti, mihin aikaan päivästä pystyt todella tapaamaan ns. kaveripanoa ettei ylenmäärin tarvitse valehdella aviopuolisolle. Valehteleminen on todella vaikeaa. Itse hoitelen suhteet esim. ruokatunnilla, työstä kertyneillä lisätunneilla. En harrasta yli yön kestäviä yhteisiä hotellitapaamisia. Paitsi jos olen sopivasti seminaarimatkoilla. Kannattaa sopia myös kummallekin sopiva yhteydenpitotapa. Ei tekstiviestejä omaan kännykkään. Koskaan ei tiedä, kuka sen kännykän nappaa sinulta ja alkaa selailla viestejä. Tai puolisosi haluaa lainata puhelintasi. Ja muista aina sulkea kännykkä lemmenleikkien aikana ettet vahingossa sählää puhelimen kanssa. Ja jos kaikesta varovaisuudesta huolimatta jäät kiinni, älä tunnusta mitään. Keksi vaikka joku aivan älytön tarina. Puolisosi ei halua saada sinua kiinni mistään noin ikävästä asiasta ja haluaa uskoa sinusta vain parasta.
Mutta joo, nyt taisin mennä jo liian pitkälle, kysyit vain tuosta turvallisuuden varmistamisesta. Itse suosin aina avioliitossa olevia, koska silloin kummallakin on sama panos pelissä. Kauhun tasapaino pitää kummankin varovaisena. Ja muista aina vaatia kondomin käyttöä. Kaikkein ikävintä olisi tartuttaa puolisoon seksitauti.
Hyvää Onnea sinulle. Edessäsi on mielenkiintoinen ja jännittävä seikkailu, joka parhaimmilaan tuo elämääsi uuden, hienon ystävyyden. Mutta muista myös itse olla luottamuksen arvoinen.