Turvaistuin asiaa.

Meillä jää kohta turvakaukalo pieneksi ja siirtyminen istuimeen on edessä.
Meillä on kaksi autoa, ja turvakaukalohan on helppo siirtää autosta toiseen, mutta entäs turvaistuin?
Onko kenelläkään antaa hyvää vinkkiä mikä turvaistuin on helpoin siirtää ja kiinnittää autosta toiseen.
Olen kuullut että Britax elite two way olisi sellainen.
 
Ei kai mikään selkä menosuuntaan kiinnitettävä istuin mitenkään kovin helppo ole autosta toiseen siirtää. Tosin mulla ei oo kokemusta mistään missä on jotain telakkaa ja isofixiä. Meillä oli sellainen mikä köytettiin suunnilleen auton ympäri asti kiinni penkkiin :LOL:
 
Meillä kans sama tilanne. Itse päädyimme ratkaisuun jossa kumpaankin autoon hankittiin oma istuin just vaikean asennuksen takia. Tosin meille tulee toinen vauva siten, että ikäeroa tulee tasan vuosi joten kaksi jakkaraa tarvitaan joka tapauksessa vuoden päästä.

Tuo Britaxin Fixwayhan kiinnitetään telakkaan ja telakka isofixeillä autoon. Sen luulisi olevan helppo siirtää? Omaa kokemusta ei kyllä ole, mutta olisin muuten harkinnut tuota vaihtoehtoa kahdella jalustalla, mutta oma auto menee vaihtoon vasta vuodenvaihteessa ja vanhassa autossa ei ole isofix-kiinnikkeitä.
Toinen mikä epäilyttää on se, että jakkara menee vain 18 kg asti ja vain selkä menosuuntaan.
 
Me päädyttiin sitten ratkaisuun jossa omaan autoon hankin Britaxin Securan (poika on vasta vajaa 8 kk, mutta pitkä ja painaakin 10 kg) koska se on enemmän kuppimainen ja sen saa lepoasentoon.
Miehen autoon hankittiin Britaxin multitec koska se menee ensin selkä menosuuntaan, sitten kasvot menosuuntaan, sitten turvavyöistuimena ja vielä istuinkorokkeenakin. Miehen autossa lapsi matkustaa vähemmän ja vain lyhyitä matkoja.

Oon tosi tyytyväinen noihin istuimiin vaikka kalliiksi ne tulikin, yhteensä melkein 650 euroa :whistle:

Huonoja puolia noissa on se, että kumpikaan istuin ei mahdu kumpaankaan autoon (ford focus ja skoda roomster) kuin siten, että pelkääjän penkki on ihan edessä. Oon itse tosi pätkä ja mulla on aina kaikki penkit ihan edessä, mutta mies ei mahdu ajamaan kun molemmat jakkarat on kyydissä :|
Seuraavaksi autoksi tulee maasturi ja ainakin kia sorentoon luulisin jakkaran mahtuvan miehenkin taakse.
Toinen negatiivinen asia on se, että poika ei mene hirveän kauaa securaan koska on niin pitkä, mutta kuitenkin ainakin siihen asti, että uusi tulokas siirretään kaukalosta siihen.
Kolmas on se, ettei securaa saa käännettyä kasvot menosuuntaan, mutta toisaaltahan suositellaan, että lapsi matkustaa 3-vuotiaaksi selkä menosuuntaan.
 
Hei! Meillä on aivan vastaavanlainen tilanne kun teillä ja aivan sattumalta satuttiin vkl:a liikeeseen, joka möi Kiddy-merkkisiä istuimia. Istuin täyttää kaikki nuo mainitsemasi kriteerit, joita myös me haimme. Autoliiton sivuilta löytyy vertailuja ja arvosteluja ja ko. istuin on saanut hyvät arvosanat. Nyt käytetty istuinta muutama päivä ja pelkkää plussaa on sanottavana; helppo ja kevyt siirtää autosta toiseen, nopea ja helppo asennus, pitkäikäinen (9-36kg) ja mikä parasta, lapsi (5,5kk) viihtyy siinä erittäin hyvin. Suosittelen lämpimästi.
 
Kiitos kaikille vastauksista!

Tuo Kiddy comfort pro, vaikuttaa kyllä kaikista parhaimmalta vaihto ehdolta. Meillä ei toisessa autossa ole mitään isofixsiä. Täytyy käydä katsastamassa tuo istuin ihan liikkeessä.
 
Kiddy on kyllä kasvot menosuuntaan, mutta se ei ole 5-pistevyöistuin, vaan palkki-istuin, jolloin mahdollisessa peräänajotilanteessa pelkät niskat ei pääse retkahtamaan, vaan koko yläkroppa ottaa "iskun" vastaan, jolloin niskat ei pääse vaurioitumaan.

Meillä on käytössä kyseinen istuin ja on tosi hyvä. Vauva (nyt 11 kk, istunut siinä alk. 9 kk) viihtyy istuimessa tosi hyvin, istuimen saa helposti säädettyä nukkuvampaan asentoon ja se on varmasti kaikista helpoin istuin siirtää autosta toiseen. Ja minäkin kun ajelen paljon yksin vauvan kanssa, niin vauvan näkee vaikka peilin kautta koko ajan, toisin kuin selkä menosuuntaan istuimissa.
 
Meillä kanssa pohditaan tuota turvaistuin asiaa. Me ehdottmasti ollaan jätetty kiddy istuin pois laskuista. Taitaa olla niin uutta mallia, etten luota siihen :whistle:
Toki en soimaa heitä, jotka katsovat kiddy istuimen olevan hyvä heille :)

Me ostamme tämän
http://www.lastentarvike.fi/images/Tuotekuvat/Large/01861-0923_lim_full.jpg
ja tuon saman istuimen saa myöskin ILMAN ISOFIXIÄ
:) itse luotan siis tähän enemmän.

Mutta kyllä jokainen tietää mikä omalle kullalleen on parasta :heart:
 
Meille tuli nyt sitten tuo Kiddyn istuin.
Monta muutakin mallia sovitettiin kumpaankin autoon, mutta toisessa on niin lyhyet vyöt etteivät riittäneet kiinnittämään istuinta tai sitten ne olivat niin hankalia siirtää autosta toiseen.
Meillä oli tuo istuimen helppo siirrettävyys autosta toiseen tärkeä pointti.
Tuo istuinhan on pärjännyt hyvin autoliiton turvaistuin testissä sekä keskieurooppalaisessakin testissä.
Mielelämpäänhän me oltaisiin ostettu selkämenosuuntaan istuin, mutta minkäs teet. Kahteen turvaistuimeen ei oikein ollut varaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja keisha:
Meillä kanssa pohditaan tuota turvaistuin asiaa. Me ehdottmasti ollaan jätetty kiddy istuin pois laskuista. Taitaa olla niin uutta mallia, etten luota siihen :whistle:
Toki en soimaa heitä, jotka katsovat kiddy istuimen olevan hyvä heille :)

Me ostamme tämän
http://www.lastentarvike.fi/images/Tuotekuvat/Large/01861-0923_lim_full.jpg
ja tuon saman istuimen saa myöskin ILMAN ISOFIXIÄ
:) itse luotan siis tähän enemmän.

Mutta kyllä jokainen tietää mikä omalle kullalleen on parasta :heart:
Meillä on tuo istuin ja olen kyllä ollut tyytyväinen :)
 

Yhteistyössä