Turhaa marmatusta päiväkodista...

[HoitoonVaan]

Tää on just tällainen "äidin omaa kullannuppua kodellaan kaltoin"-aloitus, mutta kun minua potuttaa :kieh: Eli ei oo pakko lukea

Poika aloitti isojen ryhmässä kolme viikkoa sitten, ja viime viikolla olikin koko viikon pois kun eka oli päviäkoti kiinni ja sitten oli miehen vapaat. Tänään poika oli innoissaan lähdössä ja mentiin hyväntuulisina aamupalalle. Noh, pojalla on ollut koko nuoren ikänsä taipumus jääräpäiseen rutiinien noudattamiseen, ja muutoksista on aina hyvä puhua etukäteen (se pienten ryhmän kanssa jo oli käyty läpi, hoitajan aloitteesta). Mentiin aamupalalle, niin eikös poika ollut vaihdettu toiseen pöytään. Jossa on tuntemattomat tyypit. Ennen istui oman vanhan pienten puolen pöytäkaverinsa kanssa samassa pöydässä, ja eihän se sitten suostunut nyt koko pöytään kun ei ymmärtänyt että miks olis ollut mentävä "väärälle" paikalle. Jäi sitten sinne kiukuttelemaan ja sain hoitajilta just sellaset katseet että onpas siinä taas tapaus.. :ashamed:

Äh.. Mminä tai poikani ei kyl kumpikaan olla maanantai-ihmisiä!!

Kiitos kun sain purkautua turhasta.

 

[hei]

Miksi isojen puolen hoitajien kanssa ei oltu ennen siirtymistä tai ensimmäisellä viikolla käyty läpi näitä pojan asioita?

 

[anna]

Ymmärrän, että "ärsyttää", mutta ihan totta, pojan on pakko oppia siihen, että aina ei voi mennä tuttujen rutiinien mukaan. Esimerkiksi koulussahan ruokailun istumapaikat vaihtuvat päivittäin ja ylipäätänsä elämä ei taatusti kellään suju aina rutiinien mukaisesti. Uusiin tyyppeihin ja tilanteisiin on vain sopeuduttava ja eikös ole kuitenkin ihan hyvä, että suuret järkytykset ei tule vaikkapa kouluiässä?

 

[sama homma]

meillä kans pojalla joissakin asioissa tuollaista.. eli tiedän tunteesi vallan mainiosti

 

[Humps]

Mie ymmärrän tuollaista lasta. Minä inhoan yllätyksiä, en tykkää kun en tiedä mitä minulta odotetaan tai mitä tulee tapahtumaan. Se on ahdistavaa ja aiheuttaa epävarmuutta.

Olen huomannut samoja piirteitä omassa pojassanikin ja pyrin kertomaan hänelle aina etukäteen mitä tapahtuu. Miksi aiheuttaa lapselle turhaa ahdistusta? Kyllä minullekin on sanottu, että täytyyhän sen tottua, ettei äiti aina voi olla selittämässä. Tiedän. Mutta tiedän ja muistan myös, että lapsena ei ole vielä 'työkaluja' käsitellä ahdistusta. Ja kun voi luottaa, ettei jatkuvasti tule yllätyksiä alkaa olemaan rennompi, eikä silloin tällöin sattuva yllätys ahdista niin paljon.

Kuinka paljon aikaisemmin lapsesi haluaa, että häntä valmistellaan eli kerrotaan tulevasta? Olisiko riittänyt, jos tuossa tilanteessa olisit ottanut lapsen syliin ja kertonut miksi istumapaikkaa on vaihdettu ja miten siellä toimitan. Voi olla, ettei lapsi tykännyt siirrosta, koska ei ollut varma käyttäydytäänkö toisessa pöydässä samalla tavalla.

Äh, tätä on vaikea selittää. Pystyn eläytymään lapsen ajatuksiin omien tunteideni kautta, mutten taida osata selittää niitä. Mie kerron ja selitän pojalleni paljon ja olen huomannut, että hänestä on tullut reippaampi nykyään kohtaamaan epävarmuutta ja yllätyksiä. Jos ei tiedä mitä häneltä odotetaan purkautuu se turhautumisena eli huutona ja kiukkuna.

 

[HoitoonVaan]

Ymmärrän, että "ärsyttää", mutta ihan totta, pojan on pakko oppia siihen, että aina ei voi mennä tuttujen rutiinien mukaan. Esimerkiksi koulussahan ruokailun istumapaikat vaihtuvat päivittäin ja ylipäätänsä elämä ei taatusti kellään suju aina rutiinien mukaisesti. Uusiin tyyppeihin ja tilanteisiin on vain sopeuduttava ja eikös ole kuitenkin ihan hyvä, että suuret järkytykset ei tule vaikkapa kouluiässä?

Kyllähän pojan on opittava ja koko ajan sitä arkielämässä harjoitellaankin. Nyt on kuitenkin kyse vata juuri 3 v täyttäneestä eli kouluikään on yli 2 krt tämän hetkinen ikä.

Yritin sille hoitajalle selittää jo aiemmin pojan rutiinien tarpeesta, ja olen jotenkin ajatellut että keskustelevät asioista viereisessä huoneessa työskentelevien pienten ryhmän hoitajienkin kanssa, kun siirtyvät isojen puolelle.

Pidin kyllä poikaa sylissä ja koitin keskustella asiasta, mutta ei pystynyt kuuntelemaan. Mentiin sit leikkimatolle ja luin hetken kirjaa hänelle (ja kaikille muillekin ) ja lähdin töihin. Jäi sinne itkemään kun lähdin :'( Jos oisin tiennyt muutoksesta vaikkapa kotoa lähtiessä, se olis varmaan riittänyt, puolessa tunnissa poika ehtii asian sisäistää ja voidaan keskustella asioista.

 

[tot]

Elämä tulee olemaan vaikeaa, jos pöydän vaihto on noin hankalaa. Että ihan pitää selittää tai perustella lapselle tollanen asia. Ei sille tartte olla edes syytä. Ope voi esim. vaihtaa vaan paikkoja eikä sen tartte lapsille sitä perustella. Lasten pitää totella. jos tollasest alkaa uliseen ei tule meneen hyvin

 

[vieras]

Miksi isojen puolen hoitajien kanssa ei oltu ennen siirtymistä tai ensimmäisellä viikolla käyty läpi näitä pojan asioita?

Ehkä tää on ollut niin rutiinia henkilökunnalle, ettei tollasesta asiasta ole tullut mainittua. Tai sitten siitä on mainittu juuri silloin, kun poika on ollut poissa. Luulen, että aika monessa päiväkodissa on toi systeemi, että aika ajoin vaihdetaan paikkoja ruokapöydässä. Ainakin meidän päikyssä on noin. Ideana on juuri oppia tulemaan toimeen kaikkien kanssa. En muista, että meillekään olisi etukäteen moisesta mainittu.

Mutta :hug: ap:lle ja lapselle. Kyllä se siitä Ja jos poika on noinkin herkkis tollasissa asioissa, niin hyvä ihme, kerro asiasta henkilökunnalle, jotta osaavat jatkossa kiinnittää huomiota asiaan!

 

[vieras]

No ihan turhaan se hoitaja siellä mulkoili. Suurin osa tuon ikäisistä reagoisi tilanteessa aivan samoin. Kyllä ne superreippaat vasta kolme vuotta täyttneet ovat pieni vähemmistö. Eikä toi nyt oikeasti mitään (sopeutumis)vaikeuksia ennusta vanhempana. Hassua edes ajatella niin.

 

[HoitoonVaan]

Elämä tulee olemaan vaikeaa, jos pöydän vaihto on noin hankalaa. Että ihan pitää selittää tai perustella lapselle tollanen asia. Ei sille tartte olla edes syytä. Ope voi esim. vaihtaa vaan paikkoja eikä sen tartte lapsille sitä perustella. Lasten pitää totella. jos tollasest alkaa uliseen ei tule meneen hyvin

Niin, kyllä tiedetään että elämä voi olla vaikeaa Kyllä se huokailuttaa itseäkin tässä. Paha sanoa mikä menee nyt uhmaikään ja mikä on luonteen omaista, mutta kun suvussa on keskittymishäiriöstä kärsiviä (aikuisia, joilta menee pasmat sekaisin rutiinien puutteessa) niin pitää opetella elämään tämän lapsen kanssa. Nyt on kyse kuitenkin vielä 3 v eikä kouluikäisestä.

Enkä mä nyt siitä ois niin ihmeissäni jos pöytää os vaihettu vaik muutaman kk päästä mutta kun toinen oli ehtinyt olla reilun viikon siellä ja sit on taas "pakka sekaisin"...

 

[Kowalski]

Enkä mä nyt siitä ois niin ihmeissäni jos pöytää os vaihettu vaik muutaman kk päästä mutta kun toinen oli ehtinyt olla reilun viikon siellä ja sit on taas "pakka sekaisin"...

Mun pojan pk:ssa vaihdellaan pöytäjärjestystä usein ainakin alussa, siksi että löytyisi se paras mahdollinen järjestys - kaikki lapset kun eivät ole luotuja istumaan toistensa kanssa samassa pöydässä tai voi heittää hyvästit ruokarauhalle

 

[vieras]

Tää on just tällainen "äidin omaa kullannuppua kodellaan kaltoin"-aloitus, mutta kun minua potuttaa :kieh: Eli ei oo pakko lukea

Poika aloitti isojen ryhmässä kolme viikkoa sitten, ja viime viikolla olikin koko viikon pois kun eka oli päviäkoti kiinni ja sitten oli miehen vapaat. Tänään poika oli innoissaan lähdössä ja mentiin hyväntuulisina aamupalalle. Noh, pojalla on ollut koko nuoren ikänsä taipumus jääräpäiseen rutiinien noudattamiseen, ja muutoksista on aina hyvä puhua etukäteen (se pienten ryhmän kanssa jo oli käyty läpi, hoitajan aloitteesta). Mentiin aamupalalle, niin eikös poika ollut vaihdettu toiseen pöytään. Jossa on tuntemattomat tyypit. Ennen istui oman vanhan pienten puolen pöytäkaverinsa kanssa samassa pöydässä, ja eihän se sitten suostunut nyt koko pöytään kun ei ymmärtänyt että miks olis ollut mentävä "väärälle" paikalle. Jäi sitten sinne kiukuttelemaan ja sain hoitajilta just sellaset katseet että onpas siinä taas tapaus.. :ashamed:

Äh.. Mminä tai poikani ei kyl kumpikaan olla maanantai-ihmisiä!!

Kiitos kun sain purkautua turhasta.

Poikasi närkästys oli aivan oikeutettua. Pieni lapsi jonka on vaikeata vielä syy-yhteyksiä ymmärtää ja joka helposti vielä ahdistuu uusissa tilanteissa kun taitoja pärjätä ei ole. Niitähän sinne pkotiin ollaan mm.tultu opettelemaan. Opetteleminen ja oppiminen ei ole sitä että lapsi joutuu odottamattomiin tilanteisiin ilman valmistelua, se on lapsen huonoa kohtelua. Pienen lapsen turvallisuus on usein kiinni rutiinien ennustettavuudesta, siksi KAIKKI muutokset päiväkotiryhmässä tulee lasten ja heidän vanhempiensa kanssa etukäteen miettiä (jos mahdollista), silloin lapsia oikealla tavalla autetaan pärjäämään uusissa tilanteissa. Äitinäkin oli oma reaktiosi aivan oikea!

 

[re]

Mie ymmärrän tuollaista lasta. Minä inhoan yllätyksiä, en tykkää kun en tiedä mitä minulta odotetaan tai mitä tulee tapahtumaan. Se on ahdistavaa ja aiheuttaa epävarmuutta.

Olen huomannut samoja piirteitä omassa pojassanikin ja pyrin kertomaan hänelle aina etukäteen mitä tapahtuu. Miksi aiheuttaa lapselle turhaa ahdistusta? Kyllä minullekin on sanottu, että täytyyhän sen tottua, ettei äiti aina voi olla selittämässä. Tiedän. Mutta tiedän ja muistan myös, että lapsena ei ole vielä 'työkaluja' käsitellä ahdistusta. Ja kun voi luottaa, ettei jatkuvasti tule yllätyksiä alkaa olemaan rennompi, eikä silloin tällöin sattuva yllätys ahdista niin paljon.

Kuinka paljon aikaisemmin lapsesi haluaa, että häntä valmistellaan eli kerrotaan tulevasta? Olisiko riittänyt, jos tuossa tilanteessa olisit ottanut lapsen syliin ja kertonut miksi istumapaikkaa on vaihdettu ja miten siellä toimitan. Voi olla, ettei lapsi tykännyt siirrosta, koska ei ollut varma käyttäydytäänkö toisessa pöydässä samalla tavalla.

Äh, tätä on vaikea selittää. Pystyn eläytymään lapsen ajatuksiin omien tunteideni kautta, mutten taida osata selittää niitä. Mie kerron ja selitän pojalleni paljon ja olen huomannut, että hänestä on tullut reippaampi nykyään kohtaamaan epävarmuutta ja yllätyksiä. Jos ei tiedä mitä häneltä odotetaan purkautuu se turhautumisena eli huutona ja kiukkuna.

Kuullostaa viisaan ja empaattisen äidin puheelta "Mutta tiedän ja muistan myös, että lapsena ei ole vielä 'työkaluja' käsitellä ahdistusta." Hyvä hyvä! Ja tuo lapselle selittäminen: peukku! Meillä ei ole ko. rutiini-ongelmaa meidän perheessä, ollaan erilaisia, mutta kyllä minäkin selitän paljon lapselle asioita ja koen iloisia onnistumisen hetkiä kun joku asia alkaa sujumaan ihan juttelun seurauksena