V
vierailija
Vieras
Haluan vain kertoa oman tarinani, jos se jotakuta helpottaa. Olen 10v polttanut raskauksia/imetysaikaa lukuunottamatta. Silloin motivaatio oli vain hetkellistä, ratkesin lopulta uudelleen kunnes vuosien jälkeen halusin oikeasti itseni takia lopettaa, siis nyt kesällä.
Minulla on aina ollut huono iho, hormonaalinen akne pysyi kuitenkin teininä pillereillä ja myöhemmin raskauksien avulla poissa. Sitten aikaa kului, lapset kasvoi ja tupakointi jatkui. Ihoni oli aivan järkyttävä ja paheni vain, lääkärissäkin kävin. Siis järkyttäviä, kipeitä paiseita naama täynnä aikuisenakin.
Kokeilin kaikki rasvat ja sinkit yms-ei mitään eroa. Luovutin ja monivitamiinin lisäksi käytän vain markettien tuotteita nykyään, heitin kalliit aineet menemään, kun eivät toimineet mihinkään suuntaan markettituotteita enempää.
Kunnes monen asian summana lopetin tupakoinnin nikotiinipurkan avulla kesällä. Jo viikossa ihoni näytti paremmalta ja nyt hieman yli kk jälkeen aknesta ei ole tietoakaan! Aivan uskomaton muutos! Mitään muuta yhdistävää tekijää en löydä, en ole ollut auringossa, stressiäkin saman verran kuin muutoin ja tätä tukee se näyttö, että viime viikonloppuna ratkesin ja poltin muutaman. Aamulla minulla oli 3isoa finniä naamassa. :0 Enkä ollut valvonut jne. Muistan itseasiassa aiemminkin kun olin viikon polttamatta, ihoni oli heti parempi, mutta sitten ratkettuani en asiaa enempää miettinyt ja iho taas paheni samanlaiseksi. Nyt aikaa on kulunut enemmänkin ilman tupakkaa, motivaatio on suurempi joten toivon kestäväni päätökseni kanssa vihdoin.
Halusin vaan kertoa, että kannattaa kokeilla jos kärsit aknesta, eikä perinteiset keuhkosyöpä/COPD pelottelut auta, niin tämä jos joku motivoi aknen kanssa taistelevaa tupakoitsijaa, sillä tulokset näkyy nopeasti ja konkreettisesti! No joo ei toki kaikilla....
Tulee myös halvemmaksi kuin rasvat yms! Itsellä toki oli muitakin syitä, mutta tämä näkyy peilistä joka aamu, joten auttaa paljon. Varsinkin kun niitä finnejä myös tulee heti jos retkahtaa. Tiedostan toki, että on pitkä tie edessä vielä,mutta ihanaa että vuosien jälkeen olen saanut sileän ihon!!
Kannattaa kokeilla!