Olin polttanut 15v tupakkaa. Nikotiiniriippuvuuden lisäksi minulla oli hyvin vahva sosiaalinen/psyykkinen riippuvuus. Olin ollut "tupakkaporukoissa" sen 15v ja siitä tavasta en jotenkin halunnut päästää irti.
Ostin nettikaupan kautta Britanniasta nikotiinia sisältävän sähkötupakan aloituspakkauksen. Olin kyllä kuullut kyseisestä keksinnöstä, mutta suhtauduin siihen isolla varauksella, että "miten joku patterihärpäke nyt muka voi auttaa". Saatuani paketin postissa ja otettuani ihka ensimmäisen henkosen sähkötupakasta, huomasin heti että tämä tulee toimimaan minulle. Sähkötupakan "polttaminen" kun tuntui keuhkoihin vedettäessä ihan samalta kuin tupakka, sen vaikutus elimistöön oli sama kuin tupakalla, eli siitä tulee samanlainen olo ja vielä kaiken lisäksi siinä saa sen sosiaalisuuden. Voi mennä tupakkatauolle työpaikalla tai kahvin jälkeen kotona.
Jo viikossa tunsin kun olo parani ja hajuaisti alkoi palautumaan. Etenkin tupakan haistoi ihan eritavalla kuin ennen. Aamuköhät ja limaklimpit kurkusta loppuivat, sekä makuaisti alkoi vähän palautumaan. Aluksi luulin että minulle naureskellaan puolivitsikkäästi, kun imen höyryjä jostain sähkötupakasta, mutta ei ollut mitään sellaista. Päinvastoin lähes kaikki tiesivät jo entuudestaan mikä sähkötupakka on. Porukka tuli ihastelemaan sitä, kyselemään siitä ja aika moni sanoi että on miettinyt samanlaisen kokeilemista, jotta pääsisi tupakasta eroon.
Nikotiinipitoisuutta laskin parin kuukauden kuluttua, eikä se tuntunut pahalta. Ei lainkaan samalta kuin olisi ennen vaihtanut punaisen tupakan kevytversioon. Höyryttely myös jostain syystä väheni ihan itsestään. En enää jaksanut lähteä lounaan jälkeen tupakkapaikalle, vaan otin mieluummin nopeat höyryt omalla työpisteelläni. Ja näiden höyryjen välillä kuluva aika tuntui aina vaan pitenevän.
Jossain vaiheessa aloin unohtaa sähkötupakan kotiin tai unohdin ladata sen. Yksinkertaisesti siitä syystä, etten tuntenut enää sellaista tärkeyttä asian suhteen. Sitten päätinkin että jätän sähkötupakan vain kotikäyttöön, enkä käytä sitä enää töissä. Ja taas kerran ei ollut asian suhteen mitään vaikeuksia.
Nyt olen satunnaishöyryttelijä. Jos meillä on esim. juhlat kotona ja vieraat menevät tupakalle, niin otan usein sähkötupakan ja menen heille kaveriksi. Voin edelleen olla osa sitä "tupakkaporukkaa", mutta ilman tupakkaa.
Suosittelen kokeilemaan!