Hassu otsikko mutta menköön. Tuli mieleeni vaatteista, että pitääkö kukaan outona jos tyttö ei haluakaan sitä rimpsumekkoa, vaan haluaa pukeutua poikamaisesti. Kukaan ei silloin ihmettele, vaan naurahdetaan hyväntahtoisesti tuota söpöä poikatyttöä. Mutta söpöä ei kaikkien mielestä sitten enää ole jos poika onkin liian tyttömäinen. Esimerkiksi jos pojalla on liian tyttömäiset vaatteet. Poika onkin kiinnostunut muista kuin autoista. Tai poika haluaakin kasvattaa pitkät hiukset.
Anoppini oli aikoinaan lievästi kauhuissaan kun ostin esikoiselle vauvanuken. Nuorempi poikani leikki myös tyttöjen leluilla. Shokin hän sai siinä vaiheessa kun huomasi että esikoisen kutrit eivät lyhene, vaan että niitä oikein kasvatetaan.
Kuinka paljon me vanhemmat oikeastaan päätämme lastemme kehityksestä, oman minän muodostumisesta. Annammeko muiden päättää puolestamme, ettemme liiaksi erottuisi. Pelkäämmekö että lasta kiusataan jos hän poikkeaa normeista? Vai tuleeko se pelko omasta asenteesta, kasvatuksesta? Tukahdutammeko peloillamme lasta kehittymästä, koska pelko ruokkii lisää pelkoja, kunnes viaton lapsi alkaa pelkäämään, että jokin asia on liian tyttömäistä. Tästäkö kumpuaa sitten ajatus, että tyttöjen ja poikien jutut, jotka myöhemmin muuttuvatkin miesten ja naisten jutuiksi. Ihan jopa työelämässäkin. Vrt, että monen mielestä mies esim. ei voisi tehdä "naisten" töitä ja päinvastoin.
Päätämmekö myös siitä miten lapsi käyttäytyy, että poika varmasti leikkii autoilla. Minkä takia ostamme poikamaisia tavaroita. Miksi puemme lapsemme niin, että hänestä varmasti huomataan että hän on poika. Kyselen nyt poikalapsen äitinä, koska asia on paljon mietityttänyt vuosien varrella.
Anoppini oli aikoinaan lievästi kauhuissaan kun ostin esikoiselle vauvanuken. Nuorempi poikani leikki myös tyttöjen leluilla. Shokin hän sai siinä vaiheessa kun huomasi että esikoisen kutrit eivät lyhene, vaan että niitä oikein kasvatetaan.
Kuinka paljon me vanhemmat oikeastaan päätämme lastemme kehityksestä, oman minän muodostumisesta. Annammeko muiden päättää puolestamme, ettemme liiaksi erottuisi. Pelkäämmekö että lasta kiusataan jos hän poikkeaa normeista? Vai tuleeko se pelko omasta asenteesta, kasvatuksesta? Tukahdutammeko peloillamme lasta kehittymästä, koska pelko ruokkii lisää pelkoja, kunnes viaton lapsi alkaa pelkäämään, että jokin asia on liian tyttömäistä. Tästäkö kumpuaa sitten ajatus, että tyttöjen ja poikien jutut, jotka myöhemmin muuttuvatkin miesten ja naisten jutuiksi. Ihan jopa työelämässäkin. Vrt, että monen mielestä mies esim. ei voisi tehdä "naisten" töitä ja päinvastoin.
Päätämmekö myös siitä miten lapsi käyttäytyy, että poika varmasti leikkii autoilla. Minkä takia ostamme poikamaisia tavaroita. Miksi puemme lapsemme niin, että hänestä varmasti huomataan että hän on poika. Kyselen nyt poikalapsen äitinä, koska asia on paljon mietityttänyt vuosien varrella.
Lempivärinsä on kuulemma pinkki ja seuraavaksi pitäisi löytää pinkki paita.